Nyt

Omia yhdenillanjuttuja pohtiessani en voi sanoa muuta kun; "HÄVETTÄÄ...kovasti"!! Nuoresta iästäni (eehh...20v.) huolimatta takana on jo lähemmäs 40 (neljäkymmentä) yhdenillanjuttua(3vuoden aikana). HIRVITTÄÄ!! Suurin osa, lähes kaikki on sekoiltu humalapäissä, ilman ehkäisyä 18- 35 -vuotiaiden TUNTEMATTOMIEN tai lähes tuntemattomien miesten kanssa. SAIRASTA!! TODELLA!! Yhden ainoan kerran olen ollut raskaana (sain keskenmenon) ja sukupuolitautia ei ole ollut koskaan (siitä kiitollinen jollekin suuremmalle voimalle tai sitten mukana on ollut "juopon tuuri"). Nyt ÄLLÖTTÄÄ, päivä päivältä tunnen itseni likaisemmaksi, vaikkei maine olekaan mennyt (yhdenillanjutut olleet useammalla eri paikkakunnalla), tuntuu kuin otsassa lukisi "HUORA". Itsetuntoni on romahtamaisillaan. Tämän kirjoitin siksi, että Te Arvoisat Nuoret Naiset (miksei vanhemmatkin, mutta mikäs minä teitä olen neuvomaan) kunnioittaisitte kalleimpaanne ja ottaisitte järjen käteenne noissa yhdenillanjutuissa. En tuomitse, mutta suosittelen käyttämään sitä EHKÄISYÄ kuitenkin! Minun yhdenillanjutut loppuvat tähän päivään (syvästi ainakin toivon niin).
82502
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

mä oon vasta 17 ja takana 8 yhdenillanjuttua, ja aina käyttänyt ehkäisyä. =)

Äänestä
  • Hyvä hyvä. siis toi ehkäsy. Mutta toki niitä yhedenillanjuttuja kannattaa harkita, että onko ne todella sitä mitä haluat ja saatko niistä itsellesi mielihyvän...? Minä ainakin huomasin, etten saanut halujani kunnolla tyydytettyä, miten voisikaan tuntemattoman ihmisen kans. No joo. Minä olen puhunut =). (Rakastakaa ja rakastelkaa. Ihastukaa, mutta älkää "nussiko".)

    Äänestä

jos se suo noin paljon vaivaa. Mulle ainakaan ei ole tullut mieleenkään vaivata päätä sen takia, että olen fyysistä hyvää oloa itselleni hommannut. Jos sulla on tapana pelkästään hyväksytyksi tulemisen takia jakaa persettä, niin voit saman tien lopettaa paneskelun ja alkaa pelkästään verbaalisesti mielistelemään miehiä - lopputulos on ihan sama. Meinaan sen susta pitämisen kanssa.

Äänestä
  • Sepäs siinä kun en oikein itsekään tiedä miksi noihin yhdenillanjuttuihin olen ajautunut. Kai se on ollut tosiaan jotain hyväksytyksi tulemisen tarvetta tai sitten vain kuulun siihen naisryhmään joilla viina menee ihan väärään päähän. En tiedä. Halut ne on hiirelläkin ja reikä rinkelissäkin. Nyt vain jatkan sinnikkäästi jonkun vakavamman ihmissuhteen etsimistä. Enkä nyt menis ees sanomaan, että noi yhdenillanjutut on tehneet musta yhtään pidetymmän miesten seurassa, harvan kanssa olen ollut useammin kuin sen yhdenillan =(. Verbaalista mielistelyä, hmm -enpä tiedä.

    Äänestä

mä en jaksa ees miettii paljonko niitä on. Tosin kun itse aikaa taaksepäin mietin niin ero ensimmäisen poika ystävän jälkeen sai aikaseksi jonkin kokeiluvimman ja siinä 3 vuodessa tuli likemmäs 27 kokeiltua. Sittemmin aloin miettiä vaihtoehtona ihan vain vapaata seksisuhetta... se muuten toimi. Ei tarvinnu olla ilman, muttei sitoutuakkaan. Molemmat haettiin sitä omaa puolisoo. Toinen seurustelu alkoi ja kun taas katkesi niin lisää yhden yön kokemuksia tuli, puoles vuodes 7. Vaikka monesti vannoin nyt loppu, kun ei niistä mitää saa.
Lopulta tein ratkasun. Jos tulee yhen yön juttu niin tulee, muta jos se oli hyvä niin käytetää sitä toisenaki yönä. Ja nyt kokemuksia tulee, mutta miehiä paljon vähemmän :)
Toivottavasti sinkkuelämä päättyy pian.

Äänestä
  • En usko pystyväni vapaaseen seksisuhteeseenkaan, olen kuitenkin liian sitova ja sitoutuva. Se kai noissa yhdenillanjutuissakin harmittaa kun itse olen kokenut suuria ihastuksentunteita näitä herra X:siä kohtaan. (X= Kiitti ja soitellaan!- tyypit.)

    Äänestä

  • loppu!!! kirjoitti:

    En usko pystyväni vapaaseen seksisuhteeseenkaan, olen kuitenkin liian sitova ja sitoutuva. Se kai noissa yhdenillanjutuissakin harmittaa kun itse olen kokenut suuria ihastuksentunteita näitä herra X:siä kohtaan. (X= Kiitti ja soitellaan!- tyypit.)

    se vaati multakin, sillä olen helposti ihastuvaa tyyppiä ja sain kasan sydämen sirpaleita, mutta selvisin. Eipähän tullu otettuu yhen illan juttuja, koska sain sitä seksiä muutenkin.

    Jos ei olis sitä hemmetin seksin tarvetta niin ei olis yhen yön juttujakaan tullut.

    Mut pidä kiinni itsesi kunnioittamisesta. Tee vain sitä mikä hyvältä tuntuu...
    Hyvää kesän jatkoa sinulle

    Äänestä

  • ohhoh kirjoitti:

    Niin. Sepäs se. Seksin tarve sai minut taas lankeamaan. Tosin "vanha juttu", mutta sepä siitä teki vielä pahemman. Aina luottaa ja uskoo. Kiitos sulle ja hyvät kesän jatkot.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

loppu!!! kirjoitti:

Omia yhdenillanjuttuja pohtiessani en voi sanoa muuta kun; "HÄVETTÄÄ...kovasti"!! Nuoresta iästäni (eehh...20v.) huolimatta takana on jo lähemmäs 40 (neljäkymmentä) yhdenillanjuttua(3vuoden aikana). HIRVITTÄÄ!! Suurin osa, lähes kaikki on sekoiltu humalapäissä, ilman ehkäisyä 18- 35 -vuotiaiden TUNTEMATTOMIEN tai lähes tuntemattomien miesten kanssa. SAIRASTA!! TODELLA!! Yhden ainoan kerran olen ollut raskaana (sain keskenmenon) ja sukupuolitautia ei ole ollut koskaan (siitä kiitollinen jollekin suuremmalle voimalle tai sitten mukana on ollut "juopon tuuri"). Nyt ÄLLÖTTÄÄ, päivä päivältä tunnen itseni likaisemmaksi, vaikkei maine olekaan mennyt (yhdenillanjutut olleet useammalla eri paikkakunnalla), tuntuu kuin otsassa lukisi "HUORA". Itsetuntoni on romahtamaisillaan. Tämän kirjoitin siksi, että Te Arvoisat Nuoret Naiset (miksei vanhemmatkin, mutta mikäs minä teitä olen neuvomaan) kunnioittaisitte kalleimpaanne ja ottaisitte järjen käteenne noissa yhdenillanjutuissa. En tuomitse, mutta suosittelen käyttämään sitä EHKÄISYÄ kuitenkin! Minun yhdenillanjutut loppuvat tähän päivään (syvästi ainakin toivon niin).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu