olla kesällä ilman duunia. Lämmintä on ja niin edelleen. Eikä se talvikaan pahalta tule tuntumaan. Pariin vuoteen ei tarvi ajatella duunia. Nimittäin loppui työt juuri viime viikolla ja 500 päivän ansiosidonnainen pinkka on juuri vasta korkattu. Kaksi vuotta itse itsensä pomo.
Mukavaa
se vaan on
10522
0Äänestä
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kuluu nopsaan, mutta työnantajan näkökulmasta se on pitkä aika työttömyyttä -> voi olla vaikea saada duunia sen jälkeen. Ja se työmarkkinatuki ei ole sitten kovin paljon..
On se ihmeellistä, jos työkyky katoaa siitä syystä, että on työttömyytensä aikana oikeutettu ansiosidonnaiseen päivärahaan. Usko pois, ettei näitä tilaisuuksia tosissaan kukaan väärin käytä, mutta puolustusmekanismien kannalta on hyvä sanoa, että se voi jopa "siunaukseksi".
Työnantajan kannalta on hyvinkin trendikästä päästää nykyisin työntekijöitä huilailemaan kuka mistäkin syystä palkattomalle virkavapaalle, jos varat sallivat, tai vuorotteluvapaalle, joka systeemi edes työllistää työttömän joksikin aikaa. Tutkimukset osoittavat, että työ ei tuona aikana muutu yhtään helpommaksi, jollei työntekijässä tai työyhteisössä tapahdu mitään muutosta.
On aivan turha syyllistää ilman oma syytä työttömäksi jääneitä ja maalailla tällaisia uhkakuvia, kun lähes kuka tahansa vakituisessa työssä oleva voi olla vuosikausia pois ja palata rauhallisin mielin työhönsä laittamatta tikkua ristiin itse tässä tilanteessa.
Tarkoitin sitä, että selvä trendi on se, että työllistyminen on sitä vaikeampaa mitä pidempään työttömyys kestää.
Työttömyydestä ei kannata kantaa syyllisyyttä ellei se ole oma vika, mutta ansiosidonnaisen päivärahan ei pidä antaa luoda väärää turvallisuuden tunnetta.
Kyllä tässä asiassa on pikkuisen sellaista makua, että pahimmat moralisoijat löytyvät vakituisen työpaikan haltijoista. Sain viimeksi kuulla tästä aiheesta (työnantajien markkinoilla pitää pystyä osoittamaan, että on tehnyt jotain, mitä tahansa työtä... päläpälä) junassa eräältä hyväosaiselta vakituisessa työssä olevalta opiskelijalta, joka nyt suorittaa jo toista tutkintoa saamatta ilmeisesti kuitenkaan sen kummempaa työtä kaikesta kouluttautumisesta huolimatta.
Tämä nyt ei todellakaan voi olla enää työnantajankaan etu!
Pitkään yliopistossa tms. roikkuneella ei paljoa helpompi tilanne ole. Varsinkaan, jos ei ole työkokemusta kerryttänyt. Ja jos tutkinnon onnistuu hankkimaan voi sitten olla ns. ylikoulutettu niihin puuhiin, joiden varaan on työllistymisensä laskenut.
Eräänkin kerran minulle kävi työtä hakiessani niin, että paikka annettiinkin opiskelijalle, jonka esimies arveli valmistuvan vuoden keikan aikana. Näin hänelle olisi jatkoa tiedossa, koska tuossa vaiheessa olimme molemmat epäpäteviä sen hetkiseen tehtävään eikä minulla ollut tarkoitusta täydentää opintoja puuttuvan kelpoisuuden osalta. Mitään ei siis painanut kahdenkymmenen vuoden työkokemus. Työn olisi sen sijaan halutessaan voinut vuoden kuluttua pyrkiä järjestämään sellaiseksi, että minullakin olisivat paperit riittäneet.
Sain sitten toisen paikan, mutta töiden jo alettua soitti tämä samainen pomo minulle ja kertoi, että opiskelija ei tullutkaan, koska hän sai paremman paikan. Samana päivänä olisivat jo tarvinneet työntekijän. Arvatenkaan minäkään en enää siinä vaiheessa ollut kiinnostunut asiasta, joten paikan lienee saanut joku toinen opiskelija, jolla ei kenties ollut edes opintoja juuri nimeksikään kasassa. Tämä kyllä vaikuttaa työttömyyden keinotekoiselta ylläpitämiseltä; minä en jäänyt työttömäksi, mutta aivan varmasti joku toinen kokenut, jota ei myöskään alunperin haluttu palkata. Opiskelijoilla ei täällä pääkaupunkiseudulla minun alallani tunnu olevan huolta työkokemuksen saannista, koska kerran kukaan ei tunne tarvetta lähteä kokemusta mistään kauempaa hakemaan. Luulen, että tämä tilanne on tuttu muutamilla aloilla. Ymmärrän sen paremmin, jos työharjoittelu on pakollista, mutta minun alallani se ei sitä ole.
Tilanne nyt vaan on sellainen, että pääkaupunkiseudulla tämä vääristynyt työmarkkinatilanne ja ylipäätään koko systeemi ei kestä reilua kilpailua. Ainoa paikka, jonka alallani tiedän jääneen täyttämättä, oli sellainen, johon kielen vuoksi olisi tarvittu ulkomaalainen. Tunkua ei paikkaan ollut. Sitten kun eläkepommi tosissaan räjähtää käsiin, ei ulkomailtakaan ole siis näillä palkoilla ja töillä odotettavissa apua. Nyt kai yritetään pitää vain reservissä työttöminä sellaisia, joiden ei oleteta lähtevän mihinkään vaan odottelevan kiltisti täällä pääkaupunkiseudulla. Mutta valitettavasti minulla ei ole työttömyyteen varaa eikä kohta työntekoonkaan. Minulla ei ole esim. tilaisuutta asustella edullisessa opiskelija-asunnossa eikä matkustaa työmatkoja opiskelijahintaan. Jos työnantajat ovat näin tyhmiä, niin mikäs tässä on käydessä välillä vaikka Suomessa "ulkomailla", mitä esim. Lapissa työskenteleminen käytännössä tarkoittaa.
Kiitoksia vain kaikille opiskelijoillekin tuestanne tässä prosessissa, joka päättyy miten päättyy. Ja samalla myötätunnon osoitus niille opiskelijoille, jotka eivät voi näin menetellä. Vastuu on kaikissa tapauksissa jollain muulla kuin opiskelijalla. Omassa tapauksessani katson, että se on työnantajilla, koska en halua valitustietä tulla valituksi ja vastahankaisesti vastaanotetuksi. Alallani on lisäksi muitakin tekijöitä, jotka vääristävät markkinoita, mutta nekin ovat työnantajien tiedossa. Tämähän tulee vain ja ainoastaan työnantajien maksettavaksi.
Jos ihmettelette, että mikä tuosta kollektiivisesta työnantajasta niin tyhmän tekee, niin vastaanpa, että se liittyy lainsäädäntöön, jota rikotaan täysin surutta ja pistetään aina vain paremmaksi kuin naapurissa. Kuitenkin se mahdollistaa ammattiliiton taholta melkoisen kertarytinällä tehtävän suursiivouksen. Mutta sen aika ei ole vielä ehkä tullut. Sääliksi käy, että jokseenkin ainoat, jotka lakia noudattavat ovat tällä hetkellä niitä, jotka jäävät ilman työntekijöitä yleensä maantieteellisistä seikoista johtuen. Kyllä pitäisi ymmärtää, että lakia ei saa rikkoa tai juuri ja juuri rimaa hipoen noudattaa ja syrjäyttää epämieluisia henkilöitä vain siitä syystä, että muutkin niin tekevät tai ovat tehneet.
... että onko tämä enää edes mukavaa, ja onko tässä edes oman itsensä herra enää.
Minä olen seurannut riittävän pitkään tätä tilannetta, jossa alallani työttömyyttä pidetään keinotekoisesti yllä. Minulle on riittänyt aina se, että jokin keikka on ollut tarjolla. Aina olen sen myös hoitanut alusta loppuun. Nyt ei ole enää mitään tarjolla, eikä tätä huushollia pysty pyörittämään ilman lähimmäisten myötävaikutusta edes ansiosidonnaisen turvin.
Työpaikkoja on tällä hetkellä tarjolla susirajan tuntumassa, vaikka kaikki tilastot muuta osoittaisivat. Minun kohdallani voi ollakin niin, että ansiosidonnainen pitää minut täällä pääkaupunkiseudulla työvoimareservissä, mutta yhtä hyvin voi olla niin, että lähden sinne susirajalle, jonne muut eivät halua lähteä.
Veikkaisin niin, että jossain kulkee se raja, että mihin ihmiset saavat tyytyä jatkossa. Mutta työttömiä tästä on pelkästään turha syyllistää. Muilla aloilla, joilla työvoimatarvetta ei voida näin tarkoin ennakoida, olisi ihmisten kannalta parasta harkita jotain työn uudelleen jakamisen mallia, jossa myös vapaaehtoistyöllä olisi oma osansa. Minunkin alallani toki hommia riittäisi, mutta myös elämään pitäisi pystyä niiden, jotka siitä leipänsä ottavat.
Jotain ihmeellistä siinä on, että pääkaupunkiseudulla pystyy elämään tällainen "reservi" eikä kukaan lähde hakemaan arvokasta työkokemusta (nimenomaan koulutusta vastaavaa) muualta Suomesta! Minä annan vastaukseksi työttömyyden keinotekoisen ylläpitämisen työvoimareservin suuruuden osalta. Olenhan sen nähnyt omin silmin moneen kertaan. Vastatakaa te toiset, että kuinka täällä pystyy elämään.
"500 päivää kuluu nopsaan, mutta työnantajan näkökulmasta se on pitkä aika työttömyyttä -> voi olla vaikea saada duunia sen jälkeen. Ja se työmarkkinatuki ei ole sitten kovin paljon.."
Kyllä duunia saan 500 pvn jälkeen kun siitä on tuttavan kanssa jo sovittu. Hänellä on metallifirma ja olen ollut aikanaan siellä töissäkin. Urakalla painetaan sitten 10 kk. Olutta menee tietysti työttömänä ollessa enemmän kuin työviikkoina mutta olen sen kanssa sinut, jottei se työkuntoa pääse heikentämään. Kuitenkin lenkkeilen ja kalastelen enemmän kuin pelaan kaljan kanssa.
No sittenhän on ihan hyvä tilanne.