Herännäiskristittyjen johtajien mielipiteitä

Tämä saattaa oikeasti kiinnostaa kreationistejakin.

Alla koostetta Pew Research Centerin tekemästä haastattelututkimuksesta, jossa 4000 herännäiskristittyä uskonnollista dirikkaa kautta maailman kertoo mielipiteistään ja tulevaisuudenodotuksistaan. Tuosta kaartista ruhtinaalliset 3% pitää evoluutiota totena, 41% uskoo aktiivisen Jumalan ohjaavan kehitystä ja 47% on perinteisiä kreationisteja (9% ei ilmeisesti vastannut tai tiennyt).

http://www.pewforum.org/Christian/Evangelical-Protestant-Churches/Global-Survey-of-Evangelical-Protestant-Leaders.aspx

(Tuolta yhteenvetosivulta löytyy linkki koko tutkimusraporttiin)

On aika metkoja eroja pohjoisen- ja eteläisen pallonpuoliskon välillä. Kehittyneiden maiden kulttijohtajistossa näyttävät odotukset heidän yhteiskunnallisesta asemastaan olevan realistiset (aseman odotetaan huteroituvan), näin myös USA:ssa.

Mielenkiintoisia poimintoja:

Yhtä mieltä ovat näistä

Christianity is the one, true faith leading to eternal life 96%
The Bible is the Word of God 98%
Abortion is usually or always wrong 96%
Society should discourage homosexuality 84%
Men have a duty to serve as the religious leaders in the marriage and family 79%

Ja näistä mielipiteet jakautuvat

The Bible should be read literally, word for word 50%
(vs not everything in the Bible should be taken literally 48%)

It is necessary to believe in God to be a moral person 49%
(vs it is not necessary to believe in God to be a moral person 49%)

Drinking alcohol is compatible with being a good evangelical 42%
(vs drinking alcohol is not compatible with being a good evangelical 52%)

Mitä pidetään suurimpina uhkina herännäiskristillisyydelle

Influence of secularism 71%
Too much emphasis on consumerism 67%
Sex and violence in pop culture 59%
Influence of Islam 47%
Theological divisions among evangelicals 30%
Evangelical leaders leading lavish lifestyles 30%
Evangelical leaders violating sexual morals 26%
Government restrictions on religion 22%
Influence of Catholicism 10%

Selailemalla koko raporttia muutakin mielenkiintoista löytyy.

9

77

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tjaa, ei niitä vastaajia ollut kuin rapiat 2000.

    • "Selailemalla koko raporttia muutakin mielenkiintoista löytyy."

      Esim. tämä:

      "The leaders are divided on evolution. Slightly more reject the idea of evolution (47%) than believe in theistic evolution, the notion that God has used evolution for the purpose of creating humans and other life (41%). Few (3%) believe that human life has evolved solely by natural processes with no involvement from a supreme being."

      Alle puolet heistä oli perinteisiä kreationisteja.

      • Joo, tuo 41% on ID:läisten määrä.

      • asianharrastaja
        illuminatus kirjoitti:

        Joo, tuo 41% on ID:läisten määrä.

        Noin vastaisi myös teistiseen evoluutioon uskova.

      • asianharrastaja kirjoitti:

        Noin vastaisi myös teistiseen evoluutioon uskova.

        Vain jos uskoo siihen, että evoluutioprosessi on jumalan aktiivisesti ohjaama. Tuo vaihtoehto on sama kuin tapa, jolla Behe määrittelee ID:n.

      • asianharrastaja
        illuminatus kirjoitti:

        Vain jos uskoo siihen, että evoluutioprosessi on jumalan aktiivisesti ohjaama. Tuo vaihtoehto on sama kuin tapa, jolla Behe määrittelee ID:n.

        Kysymysten muotoilijain mielipide näyttää olevan toinen kuin sinun:

        ".. believe in theistic evolution, the notion that God has used evolution for the purpose of creating humans and other life (41%).

        Eivät nuo Behen määritelmät ole tähän saakka juuri suosiotasi keränneet. Olisiko kreationismin (myös Behen mallin) hylkäävän vastaajan siis mielestäsi samalla pitänyt kieltää luojajumalakin? Tuntuu vähän ateistin solmimalta paketilta.

        Itse näen ID:n pelkäksi kreationismin valeverhoksi, vaikka vastaisin tässä kyselyssä tuossa 41 %:n joukossa. Se, onko ja miten Jumala aktiivisesti ohjannut evoluutiota, on uskonopissani auki, eikä kysymyksen sanamuotokaan sitä näköjään utele.

        Kysymyksessä nimenomaan tuo ohjaus mainittiin, yhteenvedossa asia on ilmaistu lyhyemmin kuin raportissa. Asiaa kysyttiin näin:

        Beliefs about Creation and the End Times (% who believe...)

        A) Humans have existed in their present form since the beginning of time 47%
        B) Evolution has occurred, guided by God 41 %
        C) Evolution has occurred solely by natural processes 3%

        Eli 47% ei usko evoluutioon lainkaan, 41% katsoo sen tapahtuneen ohjatusti ja 3% ohjaamatta.

        >>Eivät nuo Behen määritelmät ole tähän saakka juuri suosiotasi keränneet.>Olisiko kreationismin (myös Behen mallin) hylkäävän vastaajan siis mielestäsi samalla pitänyt kieltää luojajumalakin? Tuntuu vähän ateistin solmimalta paketilta.>Itse näen ID:n pelkäksi kreationismin valeverhoksi, vaikka vastaisin tässä kyselyssä tuossa 41 %:n joukossa.>Se, onko ja miten Jumala aktiivisesti ohjannut evoluutiota, on uskonopissani auki, eikä kysymyksen sanamuotokaan sitä näköjään utele.

      • illuminatus kirjoitti:

        Korjaus: "Jos vastaaja ei ole kreationisti eikä usko ohjattuun evoluutioon, on vastattava A"

        Ei "A" vaan tietenkin "C".

      • asianharrastaja
        illuminatus kirjoitti:

        Kysymyksessä nimenomaan tuo ohjaus mainittiin, yhteenvedossa asia on ilmaistu lyhyemmin kuin raportissa. Asiaa kysyttiin näin:

        Beliefs about Creation and the End Times (% who believe...)

        A) Humans have existed in their present form since the beginning of time 47%
        B) Evolution has occurred, guided by God 41 %
        C) Evolution has occurred solely by natural processes 3%

        Eli 47% ei usko evoluutioon lainkaan, 41% katsoo sen tapahtuneen ohjatusti ja 3% ohjaamatta.

        >>Eivät nuo Behen määritelmät ole tähän saakka juuri suosiotasi keränneet.>Olisiko kreationismin (myös Behen mallin) hylkäävän vastaajan siis mielestäsi samalla pitänyt kieltää luojajumalakin? Tuntuu vähän ateistin solmimalta paketilta.>Itse näen ID:n pelkäksi kreationismin valeverhoksi, vaikka vastaisin tässä kyselyssä tuossa 41 %:n joukossa.>Se, onko ja miten Jumala aktiivisesti ohjannut evoluutiota, on uskonopissani auki, eikä kysymyksen sanamuotokaan sitä näköjään utele.

        "Vastaisitko nyt edelleen, kun näit kysymyksenkin?"

        Vastaisin. Minulle "guided by God" voi merkitä vaikkapa pelkkää luonnonlakeihin vaikuttamista tai jotakin vielä perimmäisempää. Ja koska asia on uskonopissani auki, niin ylärajana on vain ohjauksen havaitsemattomuus tähänastiselle tieteelle. Vaihtoehto C vastaa käsitystäni vähemmän ja on yhtä paljon uskon asia kuin B.

        Joka tapauksessa uskon, että ihmistietoisuuden kehitykseen on osaltaan vaikuttanut Jumalan vaikutus korkeaa tietoisuutta tuottaneeseen lajiin. Ohjauskysymys on tässäkin kohtaa samalla tavoin auki.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      208
      2645
    2. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      50
      1842
    3. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      148
      1422
    4. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      356
      1368
    5. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      351
      1316
    6. Kääminsä polttanut taksi suomussalmella

      Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen
      Suomussalmi
      25
      1216
    7. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      58
      1156
    8. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1076
    9. olisit voinut mies edes

      Pyytää anteeksi 🙏🫶
      Ikävä
      55
      996
    10. Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."

      Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S
      Tanssii tähtien kanssa
      22
      916
    Aihe