Amerikan haukkujille tiedoksi

kun katsotta farkut jalassa amerikkalaista elokuvaa hampurilaisia mutustellen,niin painakaa totena mekkoon kuinka paljon amerikka on auttanut että sodat loppuu. Esim.me raukat eurooppalaiset emme saaneet lopetettua bosnian sotaa vaan piti jenkit kutsua apuun. Tämä oli häpeällistä koko euroopan unionille. Milloin veripääpunikit ovat jotain saaneet aikaan,muuta kuin tappamista ja köyhyyttä maailmaan.
1489
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Näin on. Katsokaa mikä tilanne on niissä maissa joissa jenkit liittolaisineen eivät ole toimineet. Afrikka, kauko itä, venäjä. Pelkkää sotaa ja ihmisten teloittamista ja ihmisoikeusrikkomuksia, naisten raiskausksia, silpomista, yms,kuvottavaa. USA on pitänyt huolen yhdessä liittolaistensa kanssa siitä, että Euroopassa ja USA,ssa on vielä jonkinlainen sivistys vallallaan.

Äänestä

Amerikka on hämmentänyt ja sotkenut maailman!

Äänestä

Ai, sinäkin pelle harjoitit imperialismia entisen Jugoslavian alueella. Kuinkas nyt Nato-imperialisteille kävi Kosovossa? Ha.

Äänestä

Jenkit aina syöttävät tuota farkkupropagandaansa meille muille, mutta kuinka moni muistaa että kyseessä on eurooppalaisten siirtokunta.

Äänestä

kuksaa2 nau ret ta vaa jos tälläisiä aatteen miehiä olisi ollut suomen sodissa niin varma häviö.

Äänestä
  • naton korpille tiedoksi, usa oli Suomen vihollinen vime sodissa neuvostoliiton liittolaisena. ilman usan antamaa tukea neuvostoliitolle Suomen raja kulkisi nyt uralilla ja neuvostliitosta olisi jäänyt jäljelle vain neuvosto.
    Usa on paska maa

    Äänestä

  • usaonpaska kirjoitti:

    naton korpille tiedoksi, usa oli Suomen vihollinen vime sodissa neuvostoliiton liittolaisena. ilman usan antamaa tukea neuvostoliitolle Suomen raja kulkisi nyt uralilla ja neuvostliitosta olisi jäänyt jäljelle vain neuvosto.
    Usa on paska maa

    Kirjoitat vähän, mutta asiaa!

    Äänestä

  • usaonpaska kirjoitti:

    naton korpille tiedoksi, usa oli Suomen vihollinen vime sodissa neuvostoliiton liittolaisena. ilman usan antamaa tukea neuvostoliitolle Suomen raja kulkisi nyt uralilla ja neuvostliitosta olisi jäänyt jäljelle vain neuvosto.
    Usa on paska maa

    Usa ei ollut sodassa Suomen kanssa.

    Itse asiassa Usa antoi tukea suomelle, vaatimalla ettei suomea saa valloittaa.

    Äänestä

Me emme saa sotia aloitettua eikä lopetettua, Tiedän eräänkin muuten x- vaatimattoman miehen kaakkoisesta Suomesta, joka on jo monta kertaa sanonut halukkaille kuulijoille:"lopettakaa nyt h-tissä tuo eri sotajoukkojen kutsuminen omalle takapihalle", mutta epäi ota eteen, kun erilainen sota- ja taistelumähnä velloo suonissa! Vuonna 2012 nimimerkki.

Äänestä

Kuinka monta tuhatta ihmishenkeä kaikkiaan tuo kaamea Irakin sota 2003-2011 vaati?..yhden Saddamin niittaaminen oli tavoitteena.

Äänestä
  • Amerikka ei ole voittanut yhtäkään sotaa eikä Natokaan. Kesken jäivät Irak, Afganistan, Libya. Georgiassa Usa ja Nato saivat turpaan Venäjältä ja Vietnamissa Usa sai turpaan vietkong sisseiltä.

    Äänestä

  • Eräs "musu" kysyi minulta, ennen USA:n prssavaaleja, että luuletko USA:n saavan nyt paremman presidentin jos Obama voittaa. Vastasin, uskon. Hän sanoi: Minä en usko. Tulet näkemään, että uusi pressa jatkaa siitä mihin entinen jäi. Näin on ollut ja tulee olemaan. Nyt uskon, että tuo somali oli oikeassa.

    Äänestä

  • mievaan.. kirjoitti:

    Eräs "musu" kysyi minulta, ennen USA:n prssavaaleja, että luuletko USA:n saavan nyt paremman presidentin jos Obama voittaa. Vastasin, uskon. Hän sanoi: Minä en usko. Tulet näkemään, että uusi pressa jatkaa siitä mihin entinen jäi. Näin on ollut ja tulee olemaan. Nyt uskon, että tuo somali oli oikeassa.

    Me emme saa sotia aloitettua eikä lopetettua. Toiset sen aina aloittavat, ja aina joku suomalainen saadaan käännytetyksi, ei kaikkia koskaan. Tiedän eräänkin muuten x-vaatimattoman miehen kaakkoisesta Suomesta, joka on monta kertaa sanonut halukkaille kuulijoille:"lopettakaa nyt h-tissä kaikki sotajoukkojen kutsuminen omalle takapihalle", mutta eipä se millään ota eteen, kun erilainen sota- ja taistelumähnä velloo suonissa. Se jo sanottiin.

    Mitä vaan on nuorempi x-man, sen enemmän ratsastaa yippee-aineissa päin epävarmaa! Monen kisaa ei uusita, vaikka talli tekisi protestin!

    Äänestä

Housut on kyllä keksitty jo ennenkuin USA:ta oli olemassakaan.

Hampurilainen on taas lähtöisin ylläty yllätys Hampurista !

Intiaanit eivät ole paljoakaan keksineet...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


naton korpraali kirjoitti:

kun katsotta farkut jalassa amerikkalaista elokuvaa hampurilaisia mutustellen,niin painakaa totena mekkoon kuinka paljon amerikka on auttanut että sodat loppuu. Esim.me raukat eurooppalaiset emme saaneet lopetettua bosnian sotaa vaan piti jenkit kutsua apuun. Tämä oli häpeällistä koko euroopan unionille. Milloin veripääpunikit ovat jotain saaneet aikaan,muuta kuin tappamista ja köyhyyttä maailmaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu