Yleistykseni parisuhteista

Kauhean kyyninen kuva sinulla on parisuhteesta. Toivottavasti näet muut ihmissuhteet valoisampana. Muuten voi elämä olla aika rankkaa :-(

Maailmassa on aina ollut pahoja ihmisiä ja huonoja suhteita, mutta on hyviäkin. Joskus on mentävä metsään, nähdäkseen kirkkaasti. Kaikki eivät olla oikeita toisilleen, ja se ei tee kenestäkään huonoa.

Hyvässä suhteessa seksi on läheisyyttä ja intimiyyttä, ei itsekästä oman nautinnon hakua. Kumpikin luultavasti nauttii, ja seksi on tuo paljon hyvää oloa ja voimavaroja, silti sen lähtökohta on läheisyydessä ja rakkaudessa. Hyvin uudessakin suhteessa, kun oikeat sielut kohtaa, se voi tuota kaikkea. Hyvässä suhteessa ollaan sitoutuneita ja halutaan toiselle hyvää. Sen sijaan pahaa ei haluta tarkoituksella, pettäminen aina vahingoittaa toista syvästi eli aito välittäminen ja rakastaminen ainakin pistää ajattelemaan ellei kokonaan estä. Lisäksi jos ihminen on periaatteellinen ei suhteen muuttueessa huonoksi, tai tyhjäksi, ei silti petä. Itse lukeudun tähän joukkoon, enkä ole ainoa.

Jotta voisi saada aidon ja syvän suhteen, pitää myös itse uskaltaa laittaa itsensä likoon ja ottaa haavoittumisen riski. On inhimillistä, että suhteen alussa (voi olla alitajuista) haluaa miellyttää toista. SIlti en näe esittämisessä ole mitään järkeä: jos ei alussa kelpaa sellaisena kuin on, miten kelpaisi myöhemmin? Jos ihmiset ei vaan sovi toisilleen, on armollisempaa tajuta se heti, eikä esim. kymmenen vuoden päästä.

Parhaiten parisuhde onnistuu, kun kumpikin elää epäitsekkäästi ajatellen toisen hyvää, sivutuotteena myös itselle lankeaa paljon hyvää. Minä-minä-minä ei samoin toimi. Kummankin on otettava vastuu omasta hyvinvoinnista eli on uskallettava ottaa omiakin asioita esille ja kerrottava toiselle mitä itse tarvii. Aika harva osaa lukea ajatuksia ;-) Yksin valtataistelu ei onnistu, siihen tarvitaan kaksi. Siihen toiseen puoliskoon pystyy kukin itse vaikuttamaan ja omalla osuudella on isompi merkitys kuin itse ehkä tajuaa. Jos aina uudestaan ja uudestaan löytää suhteissa itsensä samojen ongelmien edestä, luultavasti itse on osana provosoimassa ongelmaa tai etsii alitajuisesti ongelmakumppania.

Yhdestä asiasta olen samaa mieltä: lapset tai omaisuus ei paranna parisuhdetta. Pikkulapsiaika on rankka, ja vaatii molemmilta paljon. Se on myös aika, jolloin piilevillä ongelmilla on taipumus tulla ylös pintaan. Aika moni on nykypäivänä tottunut elämään itsekkäästi, ja yht'äkkiä onkin vastuu huolehtia ensiksi toisen hyvinvoinnista ja joutuu odottamaan omia tarpeitaan.

Sinulle ap toivon parisuhdeonnea, ei se helppoa ole ja vaatii henkistä kasvamista (kaikille sama) mutta onnistuessaan on sen arvoista. Moninkertaisesti!

No joo. Huono suhde on huono suhde on huono suhde. Kaikki suhteen eivät ole tuollaisia, tiedän kokemuksesta.

Kyllä tollasia suhteita on sivusta nähny monta eikä se ainakaa kyynistymistä vähennä.

vähän tullu vastauksia..

Vittu siis oikeasti.

Kerrankin täällä on FIKSU ihminen paikalla.

Miehenä kättelen sinua kun olet tajunnut jutun laadun tai nykysuhteiden laadun.

Olet tavallista fiksumpi ja ikävä kyllä fiksujen on vaikea löytää laadukkaita ihmissuhteita. Suurin osa on kuvailemaasi tasoa. En ole koskaan ymmärtänyt sitä, että yksityisiä/arkaluontoisia asioita ruoditaan kaveriporukassa. Vammasta touhua.

Tuossa viereisen kirjoituksen liitteessä, liittyy nyt ylioppilastehtävään, näköjään pohditaan vähän samoja (nuori surffaa kevytsuhteissa):
http://www2.hs.fi/extrat/kotimaa/yo12kevat/1002/TEKSTITAITO.pdf

Oletko katsonut? Mitä itse olet pointteja keksinyt, enimmältään niissä on kiinni miehestä, ettei suhde onnistu: suhde pinnallisen seksin ympärillä, ostetaan liian raskaalla velalla kämppä, valtataistelu, puhumattomuus, roolin veto,...
Nainen hakee enemmän tukea kavereista. Mutta kohdallasihan asiat eivät pitäisi olla perin pohjin synkeästi, koska itse olet mies ja kirjoituksen perusteella hoksaat noita asioita. Elikkä eka vastaajan kommentti liika kyynisyydestä on paikallaan.
Voithan yleistää toki jos luonteesi siitä tykkää, mutta ei suhteen epäonnistuminen väistämätän laki ole (vrt. käsite tilastollinen velvollisuus). Tottahan huonoina hetkinä on inhimillinen taipumus ajatella, kuten palstan muutamat vakio ajopuulooserit: kohtalo määrää osani.
Voit halutessasi kommentoida oheista linkkiä, huomaat että jollain tavalla maaimanmenosta jäljillä olet, mutta tarpeetonta vetää överiksi. Sen tien päässä häämöttää, sikäli kuin merkityksen olen ymmärtänyt, palstalla paljon viljelty käsite: atm.

Hyviä havaintoja. En ole kovasti eri mieltä mistään, mutta täytyy sanoa että on monia onnellisiakin suhteita. Omasta mielestäni nuo sanomasi syyt johtuvat sosiaalisista malleista ja paineista, joihin kasvetaan aika automaattisesti, ellei tule mieleen kyseenalaistaa niitä. Ja ehkä vallanhalu on aika perustavaa ihmisluonnossa.

Mitä näille jutuille sitten pitäisi tehdä? Rakentavia ratkaisuja? Voi skannata vastaantulevat vastakkaisen sukupuolen immeiset mahdollisimman tarkkaan, niin ettei erehdy suhteeseen pahimpien itsekeskeisten riitapukarien kanssa.

Toinen on, että kun päätyy suhteeseen, vääntää sitä hellävaraisesti mutta määrätietoisesti toiseen suuntaan kuin tuohon, mihin se helposti lähtee menemään. Ja totuttaa itsensä siihen, että tietty määrä riitaisuutta ja noita muita tulee kai aina olemaan.

Kaikenlaisilla kauhunäyillä sitä voi perustella sitä omaa elämättömyyttään.

Ei sitä myöskään kasva ihmisenä eikä opi suhteistakaan mitään jos niitä välttelee.

Ei paskeen parisuhteeseen kannata edes alkaa. Eli jos suhteessa ei kaikki osa-alueet toimi, niin se on satunnainen panosuhde tai jos seksiä ei ole niin se on kaverisuhde.

Uskon että sinkkunakin olisi kivempaa kuin huonossa suhteessa väkisin. Itse olen onnellisesti naimisissa oleva 38 vuotias mies.

Yllä sanoit, että on tullu vähän vastauksia. No nyt on muutama asiavastaus.
Aloituksesi ja plussat ohessa voi tulkita kahdella tavalla, joko diggaat palstan Asko Vilenius -rinkiä ja saanut plussia heiltä, tai oivaltanut asioita, joita voit sitten omalla kohdallasi tietoisesti ottaa huomioon ja välttää. Toivotaan, että kyse on jälkimmäisestä. Eli mitä mieltä 'fanituksen' määrästä :)

Olet jo siinä iässä, että sen puolesta pystyt ottamaan vastuullisen asenteen suhteen suhteen (jos noin voi sanoa:) . Vaikuttais siltä, että onnistuisit parhaiten jos molemmat olisivat suht itsenäisiä ja molemmat oman kohtansa katsovia ja elättäviä ihmisiä, eli ripustautuva kumppani ei olisi sulle hyvä. En osaa tarkemmin perustella tuntumaa, mutta sanoinpahan vaan kun tuli mieleen....

Mielenkiintoinen avaus, uskon kyllä että käytännössä siinä usein käy noin.

Oon 25-vuotias sinkku opiskelija Turusta ja kirjoittelen paraaikaa englannin kielen kandia kirjallisuuspuolelta (literature) aiheena keskiaikaiset sukupuoliroolit eli "medieval gender".

Kirjailija jota käsittelen kandidaatin tutkielmassani on keskiajalla elänyt runoilija ja filosofi Geoffrey Chaucer, joka kuvasi keskiaikaisen, patriarkaalisen avioliiton puuttellisuutta kuvaten naiset alistettuina ja vaiennettuina miesten tahtoon ja miehet taas kylminä ja naisia ymmärtämättöminä, omaan statukseensa keskittyneinä. Kyseessä on tietenkin ns. kauhuskenaario.

Chaucerin mukaan (mikäli olen häntä oikein tulkinnut) avioliitto on jatkuva valtataistelu sukupuolten välillä, jossa toinen osapuoli ei kykene ymmärrtämään toista ja näin ollen syntyy jatkuvasti konflikteja koska mies ja nainen eivät pysty tarjoamaan sitä, mitä toinen kumppani todella tarvitsee.

Chaucerin mukaan nainen avioliitossa kaipaa valtaa siinä missä mieskin, mutta tässä tapauksessa vallalla itsellään (sovereignty) viitataan pikemminkin naisen oikeuteen tulla huomioiduksi ja hyväksytyksi, sekä siihen, että naisella on oikeus harjoittaa valtaa niillä osa-alueilla, joilla itse kokee olevansa vahvemmilla mieheen verrattuna, kuten esim. tunnepuolella.

Tämän lisäksi, kuten hänen erääseen avioliittoon perustuvasta tarinasta käy ilmi, että parisuhde miehen ja naisen välillä ei voi toimia ilman molemminpuolista toistensa tunnustusta (mutual recognition). Käyttäytymällä paskamaisesti naista kohtaan nainen ei myöskään kykene tarjoamaan omaa rakkauttaan miestään kohtaan, jolloin tilanne kääntyy miestä itseään vastaan eikä lopputulos tyydytä kumpaakaan osapuolta.

Yhdessä Chaucerin tarinoista kerrotaan tarina aatelisesta ritarista, joka eri tapahtumaketjujen seurauksena joutuu naimisiin vanhan ja ruman naisen kanssa, josta ei liiemmin välitä mutta on kuitenkin pakotettu naimaan tämä sillä tämä on puolestaan pelastanut ritarin hengen tarinassa aikaisemmin. Vanha nainen pistää merkille, ettei ole ritarin suosiossa, ja asettaa hänelle kaksi ehtoa:

"You shall have me ugly and faithful by day, or beautiful and unfaithful by night".

Ritari pohtii valintoja. Kumpikaan ei kuulosta kovinkaan hyvältä. Lopulta hän kuitenkin suostuu kompromissiin ja antaa naisen itsensä päättää kumpi hänelle soveltuu paremmin, ja lupaa kunnioittaa hänen valintaansa.

Tuloksena on, että ritari saa pitää naisen sekä uskollisena että kauniina, palkintona siitä, että osasi valita oikein eli antamalla naiselle päätösvalta oman käyttäytymisensä suhteen. Ja niin he elivät elämänsä onnellisina loppuun saakka.

Tarinan opetuksena on vissiinkin se, että toisen osapuolen tarpeiden huomioiminen on erittäin tärkeää. Chaucer käyttää tästä molemminpuolisesta toisensa huomioimisesta myös käsitettä "the notion of gentilesse" johon arvatenkin liittyy tietynlaista hienostuneisuutta ja kypsyyttä ihmistunnepuolella sekä kykyä arvostaa rakastaa omaa elämänkumppaniaan sellaisena kuin hän on.

Sori jos tuli vähän puutaheinää jauhettua... mut siis toi jätkä Chaucer oli ihan älyttömän fiksu kaveri.

Aloittaja vei jalat suustani. Tismalleen nuo samaiset asiat ovat minunkin pariutumismotivaatiotani nakertaneet.

En jaksaisi oikein enää kuunnella sitä valitusta siitä, miten avoimuus ja mietityttämään jääneiden asioiden läpikäynti keskustelemalla koetaan aivan ylivoimaisina. Liian vaikeaa. Monista miehistä näkee sen heihin tutustuessaan, että eivät todentotta ole tottuneet puhumaan asioita halki parisuhteissaan. Ennemminkin on sitten saatettu jäädä vellomaan johonkin pattitilanteeseen jopa useammaksi vuodeksi ja odottelemaan vaan kädet puuhkassa, että tilanne ratkeaisi itsestään. Ei haluta laittaa tikkuakaan ristiin. Mutta se kyllä sitten saattaa käydä mielessä, että josko sen verran kuitenkin tekisi, että vieraissa piipahtaisi.... ?

Ei h-vetti.

Haluttaisiin vaan olla möllöttää laiskasti ja että suunnilleen kokoajan parisuhteessa pitäisi ilmeisesti tikahtua nauruun. Vähänkin jos tulee jotakin mielipide-eroja, heti masennutaan ja väsähdetään, kun toinen ei ymmärrä lukea ajatuksia.

Olette kaiketi varmaan monet, ketkä olette treffiprofiileita lukeneet, huomanneet, että niistä iso osa menee jotensakin näin: "Hei, olen empaattinen ja mukava vv-vuotias xxx täältä yyy:stä. Harrastan pari krt vkossa liikuntaa. Käyn silloin tällöin yöelämässä. Tulen omillani toimeen. En nyt jaksa tähän enempää kirjoittaa, kysymällä selviää."

Niin. Kun ei jaksa. Ei jakseta tehdä itseensä tutustumista kovin helpoksi. Nakataan vaan lukijalle vastuu, että "lähetä mulle lista kysymyksistä, jotka haluat minusta tietää, niin kerron, ehkä." Tee minulle se ja tämä. Että kaikki vastuu vaan toiselle osapuolelle, kysyköön jos on kysyttävää. Laiskan asenteen lisäksi moinen ilmoitus ainakin miesten puolella hukkuu massaan.

Juurikin viimeisimmässä kohtaamisessa koko homma kaatui nimenomaan siihen, että mies sanoi, että hän puolestaan ei jaksa ajatella asioita juurikaan vaan kaipaa sellaista kevytmielistä jaarittelua ja hubaa, hauskaa ja kivaa yhdessäoloa. Minä taas olisin halunnut ihan ensiksi rakentaa luottamuksen, koska vasta sen jälkeen voin hyvillä mielin "nojata taaksepäin" miehen seurassa luottaen yhdessäoloon. Mutta ei. Liian työlästä, kun pitäisi ihan oikeasti jaksaa tutustua. Ja ei vaan jaksa.

Kertakaikkisen huono asenne ottaen huomioon, että yleensä jossakin vaiheessa kaikilla pareilla on edessä jonkinlaisia sopimisia ja neuvotteluita.

Tässä tätä tämän päivän parisuhdelaiskuutta, mikä kylmää päästä varpaisiin. Ei jakseta ajatella, mennään vaan pää pensaassa ja sieltä, mistä aita on matalin. Voi huokaus.