On kuin tuosta ajasta elämässäni olisi kulunut tuhat vuotta, mutta muistan kaiken kuin eilisen päivän. Sydämeni särkyminen tapahtui hitaasti kuin lasin säröily pakkasella.
Kun näin tuon tytön ensimmäistä kertaa, ajattelin, että hän on kaunein tyttö, jonka olen ikinä nähnyt. Hän vaikutti lempeältä, mikä merkitsi paljon minulle.
Tuolloin olin todella ujo tyttöjen suhteen, joten en ikinä saanut kerättyä tarpeeksi rohkeutta lähestyä häntä. Aina hänen läsnäollessaan kuitenkin katselin häntä, kun ajattelin, että kukaan ei huomaa.
Lähdettyäni tuosta koulusta en enää nähnyt häntä uudelleen. Siitä on nyt 15 vuotta, mutta se ei tunnu 15 vuodelta. Muisto rohkeuden puutteesta tuolloin kirveli mieltäni, mutta sain ajatukset tuosta tytöstä mielestäni -tai niin luulin.
Aivan äskettäin tapasin mukavan tytön, jonka pyysin treffeille kanssani. Halusin hänen kanssaan läheisempää suhdetta, kunnes tajusin, että hän muistuttaa tuota tyttöä nuoremmalta iältäni. Hyvin kauniin ja hyvin lempeän oloisen ja niin eteerisen kaunis. Minua alkoi vaivata ajatus, että voinko rakastaa ikinä häntä sellaisenaan. Vai näenkö hänessä aina tuon tuskallisen muiston? Kuinka kauheaa mahtaa olla, kun kumppanisi katsoo sinua ja näkee toisen. Pystynkö minä ikinä näkemään muuta kuin toisen?
Pidän tästä uudesta tytöstä hyvin paljon, mutta minua vaivaa myös ajatus, että aiheuttaisin hänelle tuskaa. Hän ei voi parantaa minun tuskaani, vaan minun on parannettava omani itse. Pidän hänestä oikein paljon, mutta minun on vaikea tuntea se.
Milloin mahdan päästä rauhaan itseni kanssa? Milloin ääni lakkaa sanomasta: "Epäonnistuit". Vaikka olen tavannut kymmeniä tyttöjä, en ole unohtanut tuota yhtä. Kukaan ei voi minua satuttaa enempää, kuin olen itseäni satuttanut -ja satutan yhä.
Olen usein ajatellut sitä, mitä Virginia Andrews sanoi "Pimeyden kukissa":
"On niin sopivaa, että toivon väri on keltainen. Kuten Aurinko, jonka harvoin näimme."
Tavoittele sitä, mitä itsellesi haluat -tai kuole hitaasti. Korjaan sen, mitä on korjattavissa, vaikka se ei ole helppoa.
Kun näin tuon tytön ensimmäistä kertaa, ajattelin, että hän on kaunein tyttö, jonka olen ikinä nähnyt. Hän vaikutti lempeältä, mikä merkitsi paljon minulle.
Tuolloin olin todella ujo tyttöjen suhteen, joten en ikinä saanut kerättyä tarpeeksi rohkeutta lähestyä häntä. Aina hänen läsnäollessaan kuitenkin katselin häntä, kun ajattelin, että kukaan ei huomaa.
Lähdettyäni tuosta koulusta en enää nähnyt häntä uudelleen. Siitä on nyt 15 vuotta, mutta se ei tunnu 15 vuodelta. Muisto rohkeuden puutteesta tuolloin kirveli mieltäni, mutta sain ajatukset tuosta tytöstä mielestäni -tai niin luulin.
Aivan äskettäin tapasin mukavan tytön, jonka pyysin treffeille kanssani. Halusin hänen kanssaan läheisempää suhdetta, kunnes tajusin, että hän muistuttaa tuota tyttöä nuoremmalta iältäni. Hyvin kauniin ja hyvin lempeän oloisen ja niin eteerisen kaunis. Minua alkoi vaivata ajatus, että voinko rakastaa ikinä häntä sellaisenaan. Vai näenkö hänessä aina tuon tuskallisen muiston? Kuinka kauheaa mahtaa olla, kun kumppanisi katsoo sinua ja näkee toisen. Pystynkö minä ikinä näkemään muuta kuin toisen?
Pidän tästä uudesta tytöstä hyvin paljon, mutta minua vaivaa myös ajatus, että aiheuttaisin hänelle tuskaa. Hän ei voi parantaa minun tuskaani, vaan minun on parannettava omani itse. Pidän hänestä oikein paljon, mutta minun on vaikea tuntea se.
Milloin mahdan päästä rauhaan itseni kanssa? Milloin ääni lakkaa sanomasta: "Epäonnistuit". Vaikka olen tavannut kymmeniä tyttöjä, en ole unohtanut tuota yhtä. Kukaan ei voi minua satuttaa enempää, kuin olen itseäni satuttanut -ja satutan yhä.
Olen usein ajatellut sitä, mitä Virginia Andrews sanoi "Pimeyden kukissa":
"On niin sopivaa, että toivon väri on keltainen. Kuten Aurinko, jonka harvoin näimme."
Tavoittele sitä, mitä itsellesi haluat -tai kuole hitaasti. Korjaan sen, mitä on korjattavissa, vaikka se ei ole helppoa.
Vastaukset 7
Vanhimmat
ole tosissasi?? Siis puhut jostain yläasteikäisen ihastuksesta 15 vuoden takaa ja kysyt, miten päästä yli ja olla vertaamatta nyt tapaamasi naista häneen?
Et voi olla tosissasi. Jos olet, olet harvinaisen tyhmä. Oliko se joku apukoulu, mitä kävit? Jos oli, ymmärrän hyvin tuskasi...
Oletko jokin yläasteiden tai apukoulujen erikoistuntija?
Laita se tytteli Etsintäkuulutukseen. Minä ainakin ilahtuisin suunnattomasti jos paljastuisi, että joku on ajatellut minusta joskus noin ja kyselisi vielä perään vuosien jälkeen. Oikeastaan uskon, ettei tuo olisi mahdotontakaan, ainahan sitä sähinää vähän nuorena on, ihastuksen kohteita, joille ei uskaltanut puhuakaan.
Mutta miten paljon olisinkaan tarvinnut sellaista kunnollista minusta oikeasti välittävää kaveria silloin joskus nuorena lukioteininä. Olisi elämä ollut paljon kauniimpaa ja ehjempää, kun oikea elämäni prinssi olisi minut pelastanut..
Ja haaveilijalle tiedoksi: älä vielä heitä pyyhettä kehään. Ystäväni löysi elmänsä rakkauden, ja hänellä on ikää 44v. Koskaan ei tiedä mitä seuraavan kulman takana on, sehän juuri onkin mielenkiintoista...
"Minä ainakin ilahtuisin suunnattomasti jos paljastuisi, että joku on ajatellut minusta joskus noin ja kyselisi vielä perään vuosien jälkeen"
Minä ainakin pitäisin kyseistä tyyppiä sairaana ja en haluaisi olla hänen kanssaan missään tekemisissä. 15 vuoden pakkomielle kielii jo jostain jotain..
Kuten mistä mitä? Älähän suotta ujostele tuollaisten sanomista. En ole aivan niin herkkää tyyppiä kuin ehkä vaikuttaa. Ujosteluhan oli joka tapauksessa oma virheeni.
Kiitos kaikille rakentavista kommenteista! Paljon mietittävää niissä. Halukkaat voivat toki kommentoida lisää.
Ymmärrän kyllä hyvin tilanteesi, ja hienoa, että ajattelet tuon uuden tytön kannalta tilannetta myös.
Älä tee asiasta kuitenkaan liian suurta ja siihen liittyvistä tunteista ja ajatuksista liian suuria.
Olet ehkä (liikaakin) romantisoinut sitä ensi-ihastusta, ehkä et edes pitäiskään hänestä, jos näkisit hänet nyt, mutta sitähän ei tiedä...
Ihmiset tosin samaistavat "rakkaimpansa" melko usein tunteissaan johonkuhun muuhun, mutta sitä eivät useimmat huomaa, joten asia ei varsinaisesti häiritse, vaikka ongelmia siitä tietysti seuraa, mutta niistähän voi kasvaa yli.
Jos vain eläisit rauhallisesti elämääsi, ja antaisit itsellesi aikaa, etkä yrittäisi ratkaista asiaa, niin uusi tyttö -ja sinäkin- "saisi mahdollisuuden". Jossain vaiheessa saattaisit havahtua huomaamaan, että yhteisistä hetkistä on rakentunut sellainen tunne ja voima sisimpääsi, että vanha ihastus liukenee jonnekkin kaukaisuuteen ja menettää painoarvonsa -näinhän voi käydä.
Anna siis itsellesi ja tunteillesi aikaa. Osoita sille uudelle tytölle, että pidät hänestä, ehkä hän saa siitä rauhaa, eikä yritä kiinnittää sinua itseensä liikaa, jos sattuu sitä sorttia olemaan.