Onko teillä kokemuksia yksinäisyydestä parisuhteessa?
Olen keski-ikäinen kolmen lapsen isukki ja olemme olleet mamman kanssa yksissä 13 vuotta ja naimisissakin 7 vuotta. lapsilukumme on ymmärtääkseni yhteisellä päätöksellä täynnä. Ja tässä kesän ja syksyn mittaan olen alkanut tuntea itseni ulkopuoliseksi perheessä. Vaikka ollaan puhuttu asiasta niin kuitenkin Vaimolta lipsahtaa välillä kyseenalaisia kommentteja esim. lapset ja hän, kerran mainitsi että on saanut minulta kaiken (3lasta). Ei kuuntele minun asiaani loppuun saatika kommentoi sitä.
Itsestäni olen huomannut, että kaipaan enemmän aikaa vaimoltani.
On meillä tosin ollut yhteisiäkin menoja ja keikoillakin käyty ja välillä asiat on mallillaankin mutta nuo kommentit vaan jää kaivamaan mieltä.
Laittakaa kokemuksia miten olette asian klaaranneet.?
Olen keski-ikäinen kolmen lapsen isukki ja olemme olleet mamman kanssa yksissä 13 vuotta ja naimisissakin 7 vuotta. lapsilukumme on ymmärtääkseni yhteisellä päätöksellä täynnä. Ja tässä kesän ja syksyn mittaan olen alkanut tuntea itseni ulkopuoliseksi perheessä. Vaikka ollaan puhuttu asiasta niin kuitenkin Vaimolta lipsahtaa välillä kyseenalaisia kommentteja esim. lapset ja hän, kerran mainitsi että on saanut minulta kaiken (3lasta). Ei kuuntele minun asiaani loppuun saatika kommentoi sitä.
Itsestäni olen huomannut, että kaipaan enemmän aikaa vaimoltani.
On meillä tosin ollut yhteisiäkin menoja ja keikoillakin käyty ja välillä asiat on mallillaankin mutta nuo kommentit vaan jää kaivamaan mieltä.
Laittakaa kokemuksia miten olette asian klaaranneet.?
Vastaukset 9
Vanhimmat
No älä tee johtopäätöksiä yksin. Kerro vaimolle että olet huomannut hänen käytöksessään piirteitä, mitä juuri tuohon ylle kirjoitit. Kysy vaimoltasi onko niihin sun huomaamisiin asioihin jokin selitys, vai oletko käsittänyt väärin. Kolikolla on nimittäin kääntöpuoli. Oletan että vaimon käytös johtuu sinusta, tai sitten hän on kusipää. Mutta ihan keskustelemalla pääset täyteen varmuuteen, ja sitten tiedät mitä teet sen jälkeen, jatkuuko homma, vai erkaneeko tiet.
Naisen käyttöikä on lopuillaan, kun se alkaa narista ja muuttuu vain itseään ajattelevaksi ja puolisoa kohtaan inhottavaksi. Omassa suhteessani tuo rajapyykki tuli vastaan vuosi sitten, ja nyt keväällä loppuu yhdessä kituuttaminen. Kuollutta hevosta on turha piiskata, kaikkeni olen tehnyt että tämä nousisi, mutta ei.
Eli asia on klaarattu niin että lähden etsimään omaan elämääni mielekkäämpää sisältöä joko uuden naisen kanssa tai ilman naista. Suosittelen samaa ratkaisua.
Oon vähän samaa mieltä edellisen kanssa... Vaikuttaa siltä, että "lopun alkua" taitaa olla teillä.... Kannattaa tehdä asialle jotain ja yrittää puhua ja tehdä yhdessä kaikenlaista...
Itse olin mieheni kanssa 12 vuotta ja siitä pari viimeistä vuotta oli "erilleen kasvamista".
Jutelkaa keskenänne. Ehkä teet kärpäsestä härkäsen.
Tehkää yhdessä jotain uutta, viekää lapset hoitoon, lähtekää vaikka lemmenlomalle, jotta löydätte taas yhteisen kipinän.
Todella hienoa, että haluat vaimoasi ja yhdessä vietettyä aikaa. Mikäli tuo ei auta ja tämä on lopun alkua, tiedät ainakin panostaneesi liittoonne.
Toivottavasti löydätte vielä yhteisen sävelen.
sama vika rahikaisella. avosiippani, mies, ei perusta seurastani vähääkään. hänelle on ihan sama, onko joulu vai juhannus. juhlapäiviin hän ei satsaa, joten minäkin olen heittänyt vaivaamasta itseäni moisella melkein kokonaan. istumme iltaisin kumpikin omiin läppäreihimme uponneina ja jos yritän jotain sanoa, hän ei kuule, koska on luurit korvillaan ja jotain tärkeää (aina!) on menossa. sitten tulee hänen televisiostaan (vain 1 kpl olemassa) hänen ohjelmaansa, Simpsonit. minä saan katsoa mieleistäni ohjelmaa, kun hän lähtee nukkumaan yhdeksältä. olemme kuin yhdessä asuvat kaverit, emmekä edes kauhean hyvät kaverit. kämppä on siisti ja ruokaa teemme yhteisesllä sopimuksella, kumpi on ekana kotona. ei minkäänlaista koskettelua, pikaisia suukkoja pari kertaa viikossa lukuunottamatta. hänen mielestään meillä menee hyvin.....
Kirjoituksesi on kuin suoraan meidän avioelämästä. Itselleni tällainen elämä ei riitä ja olenkin jo ottanut selvää avioeron hakemisesta. Nyt yritän vain kerätä rohkeutta asian kertomiseen miehelle. Ei kylläkään ole ensimmäinen kerta kun kerron haluavani eron, mutta ehkä tällä kertaa asia lähtee todella eteenpäin jos annan paperit nenän eteen täytettäväksi.
Aiemmilla kerroilla kerrottuani halusta erota mies on aina niin shokissa ja valittelee kuinka "heitän hänet pois". Ja sitten tulevat ne suuret lupakset kuinka kaikki muuttuu ja hän yrittää enemmän. Edellisen kerran jälkeen tätä muutosta kesti noin 2 tuntia kunnes piti lähteä töihin. Illalla odotin miestä innoissani kotiin että olisimme päässeet keskustelemaan parisuhdettamme vaivaavista asioista mutta mies viettikin koko yön ryypäten kavereidensa kanssa ja raahautui kotiin joskus aamukuuden aikoihin.
Itselle alkaa olla se ja sama kuinka vaikeaa tunteista ym. puhuminen on miehelle sillä itselleni tuollainen tunnekylmä, omissa oloissaan koko ajan oleva partneri vain ei riitä. Mielummin sitten yksin kuin jatkuvassa pettymyksen tunteessa. Itselleni merkkipäivät ovat tärkeitä kuten yleinen toinen muistaminen. Mies vaan aina ohittaa omat unohtamisensa sillä ettei merkkipäivät ole hänelle tärkeitä. Vuosien saatossa olen itsekkin lopettanut hänen muistamisensa millään tavoin. Tällainen ei kuulu omaan käsitykseeni parisuhteesta.
Niinkin hölmölle kuin se kuulostaa on lohduttavaa tietää että kohtalotovereita löytyy.
Kiitoksia todella paljon kommenteista!
Ei taida tähän yhtä ja ainoaa ratkaisua olla olemassakaan.
Onko teillä kokemuksia parisuhde terapiasta tai parisuhdeleireistä, onko niistä mitään apua? Me saatiin vähän puhuttua asioista ja mennään taas eteenpäin saa hähdä miten tilanne kehittyy. Meidän onneksi meillä on puheyhteys säilynyt läpi vaikeidenkin aikojen.
Tsemppiä muillekkin tämän ongelman kanssa painiville, sanoisin että kynnysmatoksi ei pidä alkaa mutta jos kipinää on vähänkään niin siihen pitää kyllä puhaltaa...
Mitä se mamma-ilmaus naisesta/vaimosta tarkoittaa?
Parisuhdeterapia on ehdoton juttu, jos molemmat vain saa sinne mukaan.
Minun exäni ei koskaan suostunut mihinkään, se kertoo paljon siitä, haluaako pelastaa liiton vai ei.
Toivon kaikkea hyvää teille!