Espanja: kannabisklubit ratkaisuna laittomuuteen

Espanjassa kannabiksen laillistaminen ei ole vielä mahdollista samoista syistä kuin kaikissa muissakin maailman maissa eli kansainvälisten huumesopimusten pakottamana. Huumesopimusten lopettamista tai muuttamista odotellessa maassa hyväksyttiin kannabisklubijärjestelmä laittoman kaupan ja kriminalisoinnin aiheuttamien haittojen vähentämiseksi.

Tuore dokumentti, joka on katsottavissa tämän uutisen alta, kuvaa Espanjan kypsään ja vastuulliseen harkintaan perustuvaa mallia, jossa erilaiset kannabisklubit tuottavat jäsenilleen valvotusti tuotettua ja laadukasta kannabista kohtuuhintaan. Lääkekannabispotilaat saavat lääkkeensä halvemmin hinnoin kuin viihdekäyttäjät. Lisäksi klubit tarjoavat monenlaisia sosiaalisia aktiviteetteja jäsenilleen sekä erilaisia hoitoja potilaille.

Järjestelmässä tuottajan ja kuluttajan välissä ei ole välistävetäjien ammattikuntaa, turhaa valtiollista byrokratiaa tai suuryhtiöiden sponsoroimia pseudoasiantuntijoita. Tuotetta ei myöskään sotketa eikä siitä pyydetä roistomaisia välitysmaksuja. Samalla ehkäistään kannabiksen joutumista riskiryhmille eli alle 18-vuotiaille nuorille ja mielenterveysongelmaisille, mitä kieltolakiin perustuva malli ei tee.

Aluksi kannabisklubien ajateltiin olevan väliaikainen ratkaisu varsinaista laillistamista odotellessa, mutta klubien kehittymisen myötä niistä on tulossa todellinen vaihtoehto kapitalistiselle tavalle kaupallistaa ihmisten tarpeita. Valtioiden toteuttama tupakan valvonta on ollut varoittava esimerkki ihmisten riistämisestä pelkästään suuryritysten ehdoilla valtion pakkokoneiston suojelemana.

Klubit palvelevat lääke- ja viihdekäyttäjiä, ne tarjoavat vaihtelevasti monenlaista terapeuttista apua sekä auttavat lainopillisissa asioissa, mm. maksavat jäsentensä sakkoja jos nämä ovat jääneet kiinni kannabiksen käytöstä julkisella paikalla. Klubit jopa korvaavat poliisin takavarikoiman kannabiksen.

Espanjassa toimii jo yli 100 klubia ympäri maata, jotka saavat rekisteröityä virallisiksi yhteisöiksi päinvastoin kuin korporativistisessa Suomessa, jossa perustuslaissa säädettyä yhdistymisvapautta rajoitetaan törkeästi suuryritysten ja vanhojen valtapuolueiden etujen ajamiseksi.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hyvä Juttu Oikeesti :)

Äänestä

Kannabisnarkkari heitti vastasyntyneen parvekkeelta alas!

Julkaistu 22.9.2011 17:38

ARGENTIINA, BUENOS AIRES. Argentiinaa on järkyttänyt uutisjupakka vauvan rajusta kuolemasta.

Nuorehko yksinhuoltajaäiti heitti vain puoli vuotta vanhan vauvansa parvekeelta alas, nautittuaan ilmeisesti kannabista kotonaan. Naista epäillään murhasta.

Teon motiivi on vielä toistaiseksi varsin epäselvä. Nainen väittää nähneensä "kummituksia". Naisen mukaan kummitukset käskivät häntä heittäytymään parvekeelta alas. Useita tunteja kestänyt "piina" pääty lopulta vauvan kohtaloksi.
Nainen heitti vauvansa parvekeelta alas, suoraan asfalttitielle.

Teolla oli useita silminnäkijöitä. Paikalliset eivät haluneet kommentoida asiaa. Tragedia järkytti kaupungin asukkaita.

Nainen on pidätetty. Häntä odottaa syyte törkeästä murhasta ja mielentilatutkimus.

Asiasta kertoi Argentiinalainen sanomalehti Buenos Aires Herald. Uutinen on saanut paljon huomiota ympäri maailmaa.

Äänestä
  • "nautittuaan ilmeisesti kannabista"

    Ja sinä tulet esittämään ylläolevan tosiasiana. Ilman mitään todisteita.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


trupaduuri kirjoitti:

Espanjassa kannabiksen laillistaminen ei ole vielä mahdollista samoista syistä kuin kaikissa muissakin maailman maissa eli kansainvälisten huumesopimusten pakottamana. Huumesopimusten lopettamista tai muuttamista odotellessa maassa hyväksyttiin kannabisklubijärjestelmä laittoman kaupan ja kriminalisoinnin aiheuttamien haittojen vähentämiseksi.

Tuore dokumentti, joka on katsottavissa tämän uutisen alta, kuvaa Espanjan kypsään ja vastuulliseen harkintaan perustuvaa mallia, jossa erilaiset kannabisklubit tuottavat jäsenilleen valvotusti tuotettua ja laadukasta kannabista kohtuuhintaan. Lääkekannabispotilaat saavat lääkkeensä halvemmin hinnoin kuin viihdekäyttäjät. Lisäksi klubit tarjoavat monenlaisia sosiaalisia aktiviteetteja jäsenilleen sekä erilaisia hoitoja potilaille.

Järjestelmässä tuottajan ja kuluttajan välissä ei ole välistävetäjien ammattikuntaa, turhaa valtiollista byrokratiaa tai suuryhtiöiden sponsoroimia pseudoasiantuntijoita. Tuotetta ei myöskään sotketa eikä siitä pyydetä roistomaisia välitysmaksuja. Samalla ehkäistään kannabiksen joutumista riskiryhmille eli alle 18-vuotiaille nuorille ja mielenterveysongelmaisille, mitä kieltolakiin perustuva malli ei tee.

Aluksi kannabisklubien ajateltiin olevan väliaikainen ratkaisu varsinaista laillistamista odotellessa, mutta klubien kehittymisen myötä niistä on tulossa todellinen vaihtoehto kapitalistiselle tavalle kaupallistaa ihmisten tarpeita. Valtioiden toteuttama tupakan valvonta on ollut varoittava esimerkki ihmisten riistämisestä pelkästään suuryritysten ehdoilla valtion pakkokoneiston suojelemana.

Klubit palvelevat lääke- ja viihdekäyttäjiä, ne tarjoavat vaihtelevasti monenlaista terapeuttista apua sekä auttavat lainopillisissa asioissa, mm. maksavat jäsentensä sakkoja jos nämä ovat jääneet kiinni kannabiksen käytöstä julkisella paikalla. Klubit jopa korvaavat poliisin takavarikoiman kannabiksen.

Espanjassa toimii jo yli 100 klubia ympäri maata, jotka saavat rekisteröityä virallisiksi yhteisöiksi päinvastoin kuin korporativistisessa Suomessa, jossa perustuslaissa säädettyä yhdistymisvapautta rajoitetaan törkeästi suuryritysten ja vanhojen valtapuolueiden etujen ajamiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu