Varoitus israelmielisistä helluntainoidista.

Tälläkin foorumilla liikkuu sellaisia ääri-israelilaismielisiä, talmudistisen noituuden pauloihin langenneitä henkilöitä ja heitä on pesiytynyt myös helluntaiherätyksen piiriin.

Heillä on sellainen ideologia, että jos Israel tekee jotakin väärää, sitä ei saa arvostella, koska siitä seuraa kirous.

Tämä tälläinen on tietenkin täysin kristinopin vastaista, koska silloinhan Jeesus ja apostolitkin olisivat kirottuja, koska arvostelivat Israelia.

Pulsa diNura eli Pulsa Denoura on kabbalistinen seremonia, jossa Jumalaa pyydetään kiroamaan henkilö, joka uskotaan syntiseksi. Pulsa diNuran uhrin uskotaan saavan vastaansa kuoleman tai hävityksen enkelit. Tämä tietty lössi täällä seuraa näitä kuoleman enkeleitä ja langettaa kirouksia mutta me kristinuskon Jumalan suojaamat valitut olemme suojassa tältä Pulsa Denuralta. Se toimii lähinnä juutalaisten välisissä omissa välienselvittelyissä tai sitten uskosta osattomien parissa.

Äärijuutalaiset rabbit ovat langettaneet Pulsa diNuran joidenkin juutalaisuudelle vahingollisiksi väitettyjen juutalaisten poliitikkojen ja tiedemiesten päälle. Huhujen tai tuntemattomista lähteistä tulleiden tietojen mukaan tunnetut Jitzhak Rabin ja Ariel Sharon on kirottu. Rabin murhattiin pian kirouksen jälkeen, Sharon taas sai hengenvaarallisen aivoverenvuodon, joka muutti hänet pysyvästi tiedottomaksi.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Pulsa_diNura

http://hootsbuddy.blogspot.com/2006/01/pulsa-dinura.html

http://aarticles.net/culture-art-history/11761-propadi-ty-propadom-ili-chto-takoe-pulsa-denura.html

Extremists put pulsa denura death curse on PM Ariel Sharon

http://www.haaretz.com/print-edition/news/extremists-put-pulsa-de

‘We prayed for Sharon’s death’

http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3118275,00.html
39176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Puhut pashaa!

Sinussa näkyy vaikuttava voimallinen kristillisenantisemitismin henki! Se sama henki, joka pilkkaa Israelin Jumalaa kuten sinä teet! Ja Hänen Sanaansa ja sen rikkumatonta auktoriteettia.

ISRAEL on alueen ainut demokratia ja hieno sellainen. Juutalaiset ovat tuoneet maailmalle siunaukset ( kts nobelistit), kuten Jumala alussa lupasikin! Amen ja Kunnia!

Israel on kärpäsenkakkapläntti suurten arabikansojen puristuksessa ja on selvinnyt heidän aggressioistaan IHMEELLISESTI ja MONESTI ISRAELIN JUMALAN AVULLA!

KTS, miksi intifadojen aikana pienet lapset olivat kivin sotilaita ja poliiseja vastassa?? MIksi?

Miksi nuorukaiset pukivat 4-5 housut päälleen ja sitten räjäyttivät itsensä?? Miksi? VALHEEN HENGEN SOKAISEMINA! Mieti!!

ISRAEL ON MAAILMAN SIVISTYKSEN, TIETEEN JA TAITEEN KEULASSA! Montako arabivaltiota on kyennyt samaan?

Lopeta viha ja Jumalan halveksunta! Hän ei siedä typeryyttäsi!

Äänestä
  • Kuten näemme, tämä tohtoritee on täysin hylännyt kristillisen mielenlaadun ja senhän ovat täällä huomanneet monet muutkin. Hän asettuu täysin äärijuutalaisen maailmankuvan kannalle ja hylkää Kristuksen. Hänellä ei ole antaa mitään tukea todellisille Kristuksen seuraajille Israelissa, joita äärijuutalaiset vainoavat:

    http://www.ristinvoitto.fi/sisalto/uutiset/messiaaniset_juutalaiset_vainojen_kohteena_23032011/

    http://www.kristitynfoorumi.fi/beersheva.html

    Tämä näkyy myös siinä, että hän on kironnut helluntaiherätyksen ja sen edustaman kristillisen pasifismin valittaen samalla sitä, että aikoinaan - ilmeisesti oltuaan vielä Kristuksen oma - valitsi muun herätysliikkeen tarjoaman kannatettavan esikuvan mukaisesti aseettoman palveluksen alkuseurakunnan esimerkin mukaisesti.

    Hänestä on tullut luopio.

    Äänestä

  • KTS (ei kirj.) kirjoitti:

    Kuten näemme, tämä tohtoritee on täysin hylännyt kristillisen mielenlaadun ja senhän ovat täällä huomanneet monet muutkin. Hän asettuu täysin äärijuutalaisen maailmankuvan kannalle ja hylkää Kristuksen. Hänellä ei ole antaa mitään tukea todellisille Kristuksen seuraajille Israelissa, joita äärijuutalaiset vainoavat:

    http://www.ristinvoitto.fi/sisalto/uutiset/messiaaniset_juutalaiset_vainojen_kohteena_23032011/

    http://www.kristitynfoorumi.fi/beersheva.html

    Tämä näkyy myös siinä, että hän on kironnut helluntaiherätyksen ja sen edustaman kristillisen pasifismin valittaen samalla sitä, että aikoinaan - ilmeisesti oltuaan vielä Kristuksen oma - valitsi muun herätysliikkeen tarjoaman kannatettavan esikuvan mukaisesti aseettoman palveluksen alkuseurakunnan esimerkin mukaisesti.

    Hänestä on tullut luopio.

    Tämän Tohtoriteen demoninen saatanallisuus tuli ilmi myös tästä uhkauksesta jossa hän laittoi ministeri Lindhin murhan "Jumalan työksi":

    "Muistutan sinulle, mitä tapahtui yhdelle räikeimmälle Israelin arvostelijalle, Arafatin saappaiden nuolijalle, Ruotsin ulkoministerille Anna Lindh´lle!!!"

    Tämän Tohtoriteen demoninen saatanallisuus tuli ilmi myös tästä TOISESTA koiranoksennuksesta, missä hän asettui tukemaan Utoyan joukkomurhaa. Mietitäänpä hetki mitä saarella tapahtui? Rauhanomainen mielenosoitus Israelia vastaan, joka Tohtoriteen mielestä oli vääryys. Sitä seuranut väkivaltainen joukkomurha sen sijaan oikein:

    "Muuten, päivää ennen Utöyaa, vieraili ministeri leirillä. Nuoret ottivat hänet vastaan banderollilla: Bojkott Israel! "

    Varokaa näitä tohtoriteen kaltaisia tyyppejä. Jos näette niitä seurakunnissanne, niin AJAKAA ULOS! AJAKAA ULOS PAHA KESKUUDESTANNE!!!!

    Äänestä

  • KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

    Jumalattomana ihmisenä sinä et ymmärrä näistä asioista todella yhtään mitään. Jokainen jumalaapelkäävä kristitty käsittää Israelin merkityksen, tässä ajassa, ja kaikkina aikoina. Israel on Jumalan valitsema kansa, pyhä kansa, eikä Herra ole kutsumistaan katunut. Herra ei valinnut tätä kansaa sen vuoksi, että se olisi täydellisempi ja parempi, kuin muut kansat.

    Jumalan tahto se on ollut, eikä siihen ole kenelläkään nokan koputtamista. Joka Israelia siunaa, sitä Jumala siunaa. Joka Israelia kiroaa, sen Jumala kiroaa.

    Sinä olet tiesi valinnut, etkä voi paeta tietämättömyytesi tai tyhmyytesi taaksekaan. Jumala raivaa kyllä tieltään sen, joka käy sotaan Häntä itseänsä vastaan.

    Äänestä

  • j.t. von bulke kirjoitti:

    Sinä et ymmärrä alkuunkaan Jumalan periaatteita. Jumala ei kustumustaan kadu. Hänhän on kustunut KAIKKI maailman ihmiset mutta IHMISILLÄ on oikeus hylätä tämä kutsu. Mikä tässä on niin vaikeaa?

    Juutalaiset eivät ole tässä suhteessa missään erikoisasemassa:

    5 Moos
    11:26 Katso, minä asetan tänä päivänä teidän eteenne siunauksen ja kirouksen:
    11:27 siunauksen, JOS te tottelette Herran, teidän Jumalanne, käskyjä, jotka minä tänä päivänä teille annan,
    11:28 mutta kirouksen, JOS te ette tottele Herran, teidän Jumalanne, käskyjä,

    Kyllä sun lössis kaikessa muussa yhteydessä jaksaa jauhaa siitä, että Jumala ei väkisin ketään pelasta! :O

    Mikä tässä on niin vaikeaa ymmärtää? SElvä kuin pläkki kuten Raamattu yleensä! :O

    KTS. Juutalaiset ovat muihin kansoihin nähden monellakin tapaa erikoisasemassa. Heidän kautta saimme Jumalan Sanan ja heistä on Kristus. Jeesus sanoi sen itse näin: "Pelastus on juutalaisista".

    Mitä tulee tuohon lainaamaasi 5.Moos. 11:26-28 kohtaan niin tahdon muistuttaa Sinua, että jo laissa on kirjoitettuna tämä lupaus juutalaisille.

    3.Moos. 26:
    42 Ja silloin minä muistan liittoni Jaakobin kanssa ja muistan liittoni Iisakin kanssa ja liittoni Aabrahamin kanssa, ja minä muistan myös maan.
    43 Mutta ensin tulkoon maa tyhjäksi heistä ja saakoon hyvityksen sapateistansa olemalla autiona, niin kauan kuin he ovat poissa; ja he sovittakoot syntivelkansa sentähden, juuri sentähden, että he hylkäsivät minun säädökseni ja että heidän sielunsa vieroi minun käskyjäni.
    44 Mutta sittenkään, vaikka he ovat vihollistensa maassa, en minä heitä hylkää enkä viero heitä niin, että lopettaisin heidät ja rikkoisin liittoni heidän kanssansa; sillä minä olen Herra, heidän Jumalansa.
    45 Ja minä muistan heidän hyväksensä liiton heidän isiensä kanssa, jotka minä vein pois Egyptin maasta kansojen silmien edessä, ollakseni heidän Jumalansa. Minä olen Herra."

    Kun viittaat toistuvasti Paavalin kirjoitukseen "Jumala ei armolahjojansa ja kutsumistansa kadu" niin ellet irroittaisi sitä konteksistaan niin ymmärtäisit, että hän tässä puhuu juutalaisesta kansasta.

    Äänestä

Oikea Israel-ystävyys ei edellytä kritiikitöntä suhtautumista Israeliin ja sen toimiin.

Vaikka poliittisesti ja uskonnollisesti olisikin ns. "Israelin puolella", on rehellisen ystävän myönnettävä, että myös siellä tehdään virheitä, sekä tapahtuu väärinkäytöksiä. On tyhmyyttä ja sokeutta fanaattisesti puolustaa sellaista, minkä terve ymmärrys sanoo olevan väärin. Tällainen fanaattinen usko voi yllättäen kaatua, kun sokean fanaattisuuden vallassa oleva kohtaa todellisuuden ja kokee pettymyksen.

Ystävyyttä on seistä rinnalla, mutta säilyttää myös itsekunnioitus. Uskonnollisten fanaatikkojen taipumus puolustaa myös sellaisia vääryyksiä, jotka israelilaiset itsekin tuomitsevat, ei anna oikeudenmukaista kuvaa Israelista ja on itseasiassa vastoin Israelin etuja. Tällaista toimintaa Israel ei pyydä.

Fanaattisuus Israelia koskevien asioiden suhteen on pääasiassa helluntailaisfundamentalistien epäterveen, harhaisen ja hurmahenkisen hengellisyyden tuotosta, juutalaiset itse suhtautuvat Israeliin tyyneydellä.

Äänestä

Omituista, fundamentalismia on se, kun kertoo totuuden VÄÄRISTELIJÄLLE!

Israel tarvitsee ja kunnioittaa kristittyjä, jotka ovat seisseet ja seisovat sen rinnalla lähes koko muun maailman arvostellessa, vaatiessa ja tuomitessa!

Päivät on tuleva, jolloin kysytään todellisia miehiä ja naisia! Heitä, jotka eivät KTS.n ja kumppaneiden edessä seiso notkuvin mielipidepolvin! Olen siellä!

Totuus nimittäin tekee vapaaksi!

KTSn kaltaisia pilkkaajia,reuhaajia, harhaoppisia olen nähnyt ja historian kulussa ovat paikkansa takarivistä löytäneet. Kaikki eivät edes sieltä, vaan putosivat tyhjyyteen, hengelliseen kuolemaan ja vielä pahempaankin.

Äänestä
  • Minä olen nähnyt vuosein varrella tohtoriteen kaltaisia valekristittyjä, jotka todellisuudessa yrittävät kaataa uutta viiniä vanhoihin leileihin ja päinvastoin. heidän loppunsa on ollut ja on surkea, sillä Jumala ei kunniaansa jaa.

    Tämä israelfanituslössi on jo onneksi pienentynyt koska ihmiset osaavat jo katsoa totuutta silmiin mutta tämä viimeinenkin joukko on nyt nitistettävä lopullisesti ja siihen tarvitaan mm. tälläisiä hyviä vetoomuksia.

    "Vetoomus kristillistä siionismia vastaan"

    http://www.fkf.net/haavisto/vetoomus.html

    Äänestä

  • KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

    Minä olen nähnyt vuosein varrella tohtoriteen kaltaisia valekristittyjä, jotka todellisuudessa yrittävät kaataa uutta viiniä vanhoihin leileihin ja päinvastoin. heidän loppunsa on ollut ja on surkea, sillä Jumala ei kunniaansa jaa.

    Muuten ihan hyvä, mutta Osmo Haavisto ei oo tainnut huomata, että noi allekirjoittajat ovat kuitenkin mitä israelmielisimpiä ja monet kannattavat ICEJ:in työtä...

    Äänestä

  • KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

    Minä olen nähnyt vuosein varrella tohtoriteen kaltaisia valekristittyjä, jotka todellisuudessa yrittävät kaataa uutta viiniä vanhoihin leileihin ja päinvastoin. heidän loppunsa on ollut ja on surkea, sillä Jumala ei kunniaansa jaa.

    Tämä israelfanituslössi on jo onneksi pienentynyt koska ihmiset osaavat jo katsoa totuutta silmiin mutta tämä viimeinenkin joukko on nyt nitistettävä lopullisesti ja siihen tarvitaan mm. tälläisiä hyviä vetoomuksia.

    "Vetoomus kristillistä siionismia vastaan"

    http://www.fkf.net/haavisto/vetoomus.html

    Ei ole olemassa kuin yhdenlaista siionismia.
    Siionismi kunnioittaa juutalaisuutta, judaismia ja toimii sen hyväksi.

    Ei voi olla olemassa kristillistä siionismia.
    Käsite sisältää harhan.

    Äänestä

  • siionin viisas kirjoitti:

    Ei ole olemassa kuin yhdenlaista siionismia.
    Siionismi kunnioittaa juutalaisuutta, judaismia ja toimii sen hyväksi.

    Ei voi olla olemassa kristillistä siionismia.
    Käsite sisältää harhan.

    Termejähän nää vaan on! Vain sillä on merkitys, mikä merkitys sanalla on käytännössä. Muu on saivartelua eikä auta ketään.

    Kristillinen siionismi on vakiintunut käyttöön Israel- ja juutalaismyötämielisyytenä ja -ystävyytenä poliittisessa ja etnologisessa mielessä, mutta ei uskonnollisessa mielessä, judaismin suosimisena.

    Äänestä

  • KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

    Minä olen nähnyt vuosein varrella tohtoriteen kaltaisia valekristittyjä, jotka todellisuudessa yrittävät kaataa uutta viiniä vanhoihin leileihin ja päinvastoin. heidän loppunsa on ollut ja on surkea, sillä Jumala ei kunniaansa jaa.

    Tämä israelfanituslössi on jo onneksi pienentynyt koska ihmiset osaavat jo katsoa totuutta silmiin mutta tämä viimeinenkin joukko on nyt nitistettävä lopullisesti ja siihen tarvitaan mm. tälläisiä hyviä vetoomuksia.

    "Vetoomus kristillistä siionismia vastaan"

    http://www.fkf.net/haavisto/vetoomus.html

    Kts:n oppimestarit: Homo Haavista, arafatti aids, ahmattijadi

    Äänestä

Olet parantumaton toope!

Eikä tarvitse olla profeetta sinun kohtaloa aavistellessa. Itseasiassa olet jo siinä hengellisen kuoleman tilassa.

Äänestä
  • No eipäs nyt liioitella! KTS tosiasiassa rakastaa Israelia ja juutalaisia, niin että sattuu! Koko ajanhan nämä ovat hänen sydämellään...

    Äänestä

  • Jochanan (Ei kirj.) kirjoitti:

    No eipäs nyt liioitella! KTS tosiasiassa rakastaa Israelia ja juutalaisia, niin että sattuu! Koko ajanhan nämä ovat hänen sydämellään...

    Israelilla on rauhaa rakastavat naapurit niin kuin käy tästä tekstistä ilmi

    http://israelupdate.achlak.net/?m=20120206

    Äänestä

  • kaappikello2 kirjoitti:

    Israelilla on rauhaa rakastavat naapurit niin kuin käy tästä tekstistä ilmi

    http://israelupdate.achlak.net/?m=20120206

    HAHAHAHAHAA!!!

    Tää oli paras tää:
    "sota tulisi puskemaan EU-maat taantumaan, joko käsittäisi koko EU:n alueen "

    HAHAHAHAHAA!!!

    Siitä vaan omia ranteitanne auki vetämään lössit! :D

    En itke!

    Äänestä

  • KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

    HAHAHAHAHAA!!!

    Tää oli paras tää:
    "sota tulisi puskemaan EU-maat taantumaan, joko käsittäisi koko EU:n alueen "

    HAHAHAHAHAA!!!

    Siitä vaan omia ranteitanne auki vetämään lössit! :D

    En itke!

    tainnut viimeiset airamit palaa hahattajalta.
    Ihan sekojahan tuo iranilaisjohtaja puhuu

    Äänestä

  • KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

    HAHAHAHAHAA!!!

    Tää oli paras tää:
    "sota tulisi puskemaan EU-maat taantumaan, joko käsittäisi koko EU:n alueen "

    HAHAHAHAHAA!!!

    Siitä vaan omia ranteitanne auki vetämään lössit! :D

    En itke!

    Jäikö taas iltalääkkeet ottamatta? varo ny ainaki niitä ranteitas!

    Äänestä

KTS tulee tuntemaan linjansa tulokset!

Minusta tuntuu ja näyttää, että KTS ei ole edes lääkkeitään apotekista hakenut. Tai kotisairaanhoito on piilottanut dosetin?

Äänestä
  • Minun linjani määritteli Jumala jo uskoon tullessani ja antoi sydämelleni erityisesti palestiinalaiset. Tuloksena ovat olleet uskomattoman hienot siunaukset vuodesta toiseen! :O)

    Suosittelen!

    Äänestä

Toivottavasti Sanan totuus on mukanasi, eikä niinkuin eräällä arabityöntekijällä, jonka mukaan Abraham meni uhraamaan poikaansa Ismaelia!

Äänestä

* KTS, olet hitlerin ja paavin kanssa Israelin vihollisia. Et yhtään kummosempi heitä !
Ja samaan joukkoon kuuluu Lutterkin, liekö katunut, en tiedä !

Äänestä
  • Luther?

    Jos se sua yhtään lohduttaa, niin hän toivotti hornan tuuttiin juutalaisten lisäksi myös muslimit ja paavilaiset kristityt mutta eihän se sua huolestuta vai kuinka?

    Äänestä

Hyvä KTS...

Olen joskus vuosia sitten saman hellareista todennut. Todellisuudessa sionismi on suoraan sieltä mistä Jeesus sen totesi olevan. Hän sanoi ylipapeille että "te olette isästä perkeleestä". Sionismi on juuri sitä. Aikanaan John the babtist heitti saarnaa tyyliin "te kyykäärmeittem sikiöt". Herätys kaikki!! Miksi näin rankkaa kielenkäyttöä?

Juutalaiset toivat babylonian pakkosiirtolaisuudesta mukanaan babylonian talmudin ja muut salaopit, jotka on myöhemmin kirjoittu puhtaaksi nimellä kabbala. Lisäksi on olemassa Jerusalemin talmud. Nämä teokset eivät ole Jumalan sanaa, vaan jotain ihan muuta. Näistä kumpuaa sellaista tuubaa ja isien perinnäissääntöjä että oksat pois. Perehtykää noihin kirjoituksiin ellette usko. Ja perehtykää myös sionismiin. Lukekaa millaiset tarkoitusperät heillä on. Antikristuksen valtakunta on heidän unelmansa.

Juutalaiset ovat pahasti eksyneet. Heidän eksymisensä eksyttää myös jopa valitut. Toisaalta Juutalainen, joka ottaa Jeesuksen vastaan elämäänsä, koituu kymmenkertaiseksi siunaukseksi goyimeille. Juutalaiset ovat Jumalan valittu kansa ja Jumala ei kutsumustaan kadu. He ovat Hänen silmäteränsä edelleen, heidän hairahtuneisuudestaan huolimatta.

Juutalaiset ovat menestyneet monilla aloilla, mutta myös heidän kauttaan on levinnyt maailmaan suuri pahuus. Meidän tulee siunata heitä ja rukoilla heidän puolestaan. Ei kannata tuijotella pahuutta, vaan hyvyyttä. Jeesus kuoli kaikkien puolesta tasapuoliesti. Toisaalta meidän tulee olla myös kiitollisia heille. Jos he olisivat vastaanottaneet Jeesuksen Messiaanaan niin olisimme me pakanat olleet ulkopuolella.

Äänestä
  • Tasapainoinen esitys. Kiitoksia.

    Äänestä

Partasuu puhuu kuten Suuren Partasuun opettamat puhuvatkin, enkä tarkoita Israelin Jumalaa enkä Hänen Poikaansa!

Äänestä
  • Mikähän siinä on että nää tohtoriteen kaltaiset junkkarit eivät voi myöntää sitä toisasiaa minkä Jeesus ja kumppanitkin esille toivat: "Juutalaiset ovat pahasti eksyneet."

    Tää on just tätä lopunajan eksytystä! :O

    Äänestä

  • Krhm... Todella outoa kielenkäyttöä??

    Äänestä

  • mooseksen parta kirjoitti:

    Krhm... Todella outoa kielenkäyttöä??

    Meinaan tuolla tohtoriT:llä.

    Äänestä

Pale=vale, revi siittä kts...

Äänestä

Messiaanisten määrä kasvaa. Kiinnostuneiden määrä kasvaa!

Kerro, mitä sinun sanasi sanoo arabeista! Palestiinalaisista! Kerro!

Missä noita laseja myydään, joilla Raamattu ja sen Totuus näyttää sellaiselta kuin täällä ihmisille valehtelet!

Korvausteologisessa kuppikunnassa? Menestysteologisissa menoissa?

Äänestä
  • Sekoitat typeryyttäsi mr. doctorT asioita keskenään... Sionismi ja Messiaaniset juutalaiset ovat täsmälleen vastakohtaisia keskenään.

    Ja hauskasti mr.T kyllä heijastaa vihamielistä asennetta palestiinalaisia ja arabeja kohtaan? Mielestäni tuollainen asenne kielii jostain muusta kuin henkisestä tasapainosta ja kristinuskosta. Yleensäkin tuo hellareiden sionismivimma on outoa, etenkin kun perehtyy koko sionismin aatteeseen ja sen syntyhistoriaan. Kannattaa hiukkasen tutkailla asioita ennen kuin huutelee tuomioitaan. No, mulla on teikäläisistä niin paljon kokemusta etten jaksa edes noteerata tuollasia huutajia.

    Äänestä

  • mooseksen parta kirjoitti:

    Sekoitat typeryyttäsi mr. doctorT asioita keskenään... Sionismi ja Messiaaniset juutalaiset ovat täsmälleen vastakohtaisia keskenään.

    Ja hauskasti mr.T kyllä heijastaa vihamielistä asennetta palestiinalaisia ja arabeja kohtaan? Mielestäni tuollainen asenne kielii jostain muusta kuin henkisestä tasapainosta ja kristinuskosta. Yleensäkin tuo hellareiden sionismivimma on outoa, etenkin kun perehtyy koko sionismin aatteeseen ja sen syntyhistoriaan. Kannattaa hiukkasen tutkailla asioita ennen kuin huutelee tuomioitaan. No, mulla on teikäläisistä niin paljon kokemusta etten jaksa edes noteerata tuollasia huutajia.

    Joo. Hänen kaltaisissaan ilmenee juuri tuo. messiaaniset juutalaiset kertoivat Leo Mellerille ihmetelleensä, miksi länsimaissa eräät kristityiksi itseään kutsuvat fanittavat juutalaisuutta niin paljon, että ovat elämäntavoiltaan enemmänkin judaisteja, kuin Jeesusta seuraavia kristittyjä. messiaanisia tämä ihmetytti, koska olivat itse juuri päässeet eroon judaismin pimeydestä.

    Äänestä

Tuo kaikki on rasistista vihapuhetta - valhetta.

Äänestä

noh partamooses, et vastannut kysymyksiini!

Aggressiosi osoittaa miten heikoilla olet ilman Sanaa ja Israelin Jumalaa!

Aidot ja rehelliset uskovat ovat hoitaneet Israelvatuunsa Suomessa hyvin. Uskon Jumalan sen noteeranneen, sinunkin eduksesi partasuu!

KTS, siteerauksesi ovat kevyitä ja toisarvoisia. Onhan meillä Lutherinkin fanittajia, vaikka Martti oli monesta asiasta ihan toista mieltä kuin fanittajansa! JOs oikein muistan, niin jopa lapsikasteesta Masalla oli toinen teologia kuin fanittajilla nyt!!?

Juutalaisuudessa on paljon opittavaa, itse uskonnossa ja tavoissa. Mm hautauskulttuuri ja surevista huolehtiminen!

Messiaanisten sitoutuminen Sanaan, siinä on opittavaa. Juutalaisuuden imitoiminen, siinä ei ole järkeä, ylilyöntejä tapahtuu ja se heille anteeksi suotakoon. Eivät tee syntiä, eivätkä loukkaa ketään, paitsi ehkä aitoja juutalaisia!

Juutalaisuus nyt ei ihan sitä pimeyttä ole, jota tämä suomalainen luterilaisuus edustaa. Sakramenteilla luullaan hoidettavan taivaaseen. Suurta pimeyttä, hirvittävä harhaoppi. Tyyppi suomalainen on tekemisissä kirkon kanssa kaksi kertaa ja silloinkin tiedottomassa tilassa; kasteella ja hautaansiunaamisessa. Konfirmaatio menee protestihengessä ja avioon juhlien vuoksi!

Revi siitä KTS!

Äänestä
  • Sisältököyhää rituaaliuskontoa on juutalaisuudessa ollut jo kauan ennen luterilaisia. Jeesustakin ne asiat riepoi.

    Uuden Testamentin perushenki on se, että "Uudeksi on kaikki tullut", joten miksi jämähtää paimentolaisuuteen? :O

    Äänestä

Vastailen sinulle mr. T omia näkökantoja...

"Kerro, mitä sinun sanasi sanoo arabeista! Palestiinalaisista! Kerro!"
Jokainen ihminen on Jumalalle rakas.

"Missä noita laseja myydään, joilla Raamattu ja sen Totuus näyttää sellaiselta kuin täällä ihmisille valehtelet!"
Missä myydään noita sinun käyttämiäsi daavidintähtilaseja? Tiesithän että kysessä on vahva okkultistinen symboli?

Korvausteologisessa kuppikunnassa? Valitan.
En ole kuullutkaan moisesta...

Menestysteologisissa menoissa?
En harrasta moisia muotomenoja. Kerran kävin Jerusalemissa amerikkalaisten menestyteologien kokouksessa ja katselin silmät pyöreinä. Hullua hommaa...

"Aggressiosi osoittaa miten heikoilla olet ilman Sanaa ja Israelin Jumalaa!"
Vastaväitän että, mielestäni sinä olet aggressiivinen. On totta että ilman Jumalaa on heikoilla. Olen heikko, tarvitsen joka päivä Jumalan armoa.

"Aidot ja rehelliset uskovat ovat hoitaneet Israelvatuunsa Suomessa hyvin. Uskon Jumalan sen noteeranneen, sinunkin eduksesi partasuu!"
Sinun määritelmäsi aidoista ja rehellisistä uskovaisista on ilmeisesti absoluuttinen? Minä taas olen käsittänyt että yksin Jumala voi tuomita. Ja luulen että Jumala ei noteeraa joidenkin Israelvastuuta minun hyväkseni sen enempää kuin muidenkaan.

"KTS, siteerauksesi ovat kevyitä ja toisarvoisia. Onhan meillä Lutherinkin fanittajia, vaikka Martti oli monesta asiasta ihan toista mieltä kuin fanittajansa! JOs oikein muistan, niin jopa lapsikasteesta Masalla oli toinen teologia kuin fanittajilla nyt!!?"
En ole kuullut lutherfanklubista. Mistähän mahtaa löytyä moinen?

"Juutalaisuudessa on paljon opittavaa, itse uskonnossa ja tavoissa. Mm hautauskulttuuri ja surevista huolehtiminen!"
Niin... Jokaisella kulttuurillahan on omat tapansa. Kulttuuriantropologia on erittäin mielenkiintoista.

"Messiaanisten sitoutuminen Sanaan, siinä on opittavaa. Juutalaisuuden imitoiminen, siinä ei ole järkeä, ylilyöntejä tapahtuu ja se heille anteeksi suotakoon. Eivät tee syntiä, eivätkä loukkaa ketään, paitsi ehkä aitoja juutalaisia!"
Mitä ihmettä tuo loppu tarkoittaa? Eivät tee syntiä? Raamattu sanoo jokaisen olevan syntisen ja Jumalan kirkkautta vailla. Luuletko että Messiaanisuus tekee ihmisestä synnittömän? Jeesus täytti lain, antoi henkensä ristillä kaikkien puolesta. Yksin armosta olemme pelastettuja, ihan jokainen. Ja kuka on aito juutalainen?

"Juutalaisuus nyt ei ihan sitä pimeyttä ole, jota tämä suomalainen luterilaisuus edustaa. Sakramenteilla luullaan hoidettavan taivaaseen. Suurta pimeyttä, hirvittävä harhaoppi. Tyyppi suomalainen on tekemisissä kirkon kanssa kaksi kertaa ja silloinkin tiedottomassa tilassa; kasteella ja hautaansiunaamisessa. Konfirmaatio menee protestihengessä ja avioon juhlien vuoksi!"
Myönnettäköön että sakramenttioppi edustaa pimeyttä... Mutta tietosi juutalaisuudesta on kyllä aika hatarat jos suhtaudut että, juutalaisuus ei ihan sitä pimeyttä ole? Ei ihan, mutta melkein, vai? Pimeyden esiaste? Välimuoto? Jeesus sanoi fariseuksille ja kirjanoppineille että "te olette isästä perkeleestä". Lähdet sutta pakoon ja karhu tulee vastaan...

"Revi siitä KTS!"
Olipahan omahyväinen kommentti...

Äänestä

Täällä netissä olen oppinut tuntemaan messiaanisuutta, suomalaisten "messiaanisten" kautta. En tiedä täällä netissä kuin yhden aidon juutalaisen messiaanisen.

En epämiellyttävämpään sakkiin ole törmännyt.
Hetken palloiltuani seassa jätin sen joukon.

Sen opillisuus on itsevalittua ja kuviteltua juutalaisuutta sekoitettuna helluntailaisiin harhaoppeihin. Sen henki on hyökkäävää ja rasistista, täten myös aitoa ja alkuperäistä juutalaisuutta ja juutalaisia halveksivaa. Se perustuu lukuisiin valheisiin, suunnattomaan omahyväisyyteen, röyhkeään ja hengellisesti hyökkäävään ja väkivaltaiseen käyttäytymiseen ja sen juuret ja perusajatus nimenomaan ovat korvausteologiassa.

Helluntailaiset pakana-ukot huseeraavat tärkeinä kipat päässä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

Tälläkin foorumilla liikkuu sellaisia ääri-israelilaismielisiä, talmudistisen noituuden pauloihin langenneitä henkilöitä ja heitä on pesiytynyt myös helluntaiherätyksen piiriin.

Heillä on sellainen ideologia, että jos Israel tekee jotakin väärää, sitä ei saa arvostella, koska siitä seuraa kirous.

Tämä tälläinen on tietenkin täysin kristinopin vastaista, koska silloinhan Jeesus ja apostolitkin olisivat kirottuja, koska arvostelivat Israelia.

Pulsa diNura eli Pulsa Denoura on kabbalistinen seremonia, jossa Jumalaa pyydetään kiroamaan henkilö, joka uskotaan syntiseksi. Pulsa diNuran uhrin uskotaan saavan vastaansa kuoleman tai hävityksen enkelit. Tämä tietty lössi täällä seuraa näitä kuoleman enkeleitä ja langettaa kirouksia mutta me kristinuskon Jumalan suojaamat valitut olemme suojassa tältä Pulsa Denuralta. Se toimii lähinnä juutalaisten välisissä omissa välienselvittelyissä tai sitten uskosta osattomien parissa.

Äärijuutalaiset rabbit ovat langettaneet Pulsa diNuran joidenkin juutalaisuudelle vahingollisiksi väitettyjen juutalaisten poliitikkojen ja tiedemiesten päälle. Huhujen tai tuntemattomista lähteistä tulleiden tietojen mukaan tunnetut Jitzhak Rabin ja Ariel Sharon on kirottu. Rabin murhattiin pian kirouksen jälkeen, Sharon taas sai hengenvaarallisen aivoverenvuodon, joka muutti hänet pysyvästi tiedottomaksi.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Pulsa_diNura

http://hootsbuddy.blogspot.com/2006/01/pulsa-dinura.html

http://aarticles.net/culture-art-history/11761-propadi-ty-propadom-ili-chto-takoe-pulsa-denura.html

Extremists put pulsa denura death curse on PM Ariel Sharon

http://www.haaretz.com/print-edition/news/extremists-put-pulsa-de

‘We prayed for Sharon’s death’

http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-3118275,00.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu