Satuinpa lukaisemaan yleisönosastokirjoituksen, jossa naishenkilö kirjoitti, että avioeron jälkeen pitäisi velvoittaa ottamaan takaisin oma sukunimensä (useinmiten tyttönimi) - ehdottipa hän jopa lainlaatimista asian tueksi.
Mitä mieltä olette?
Itse ainakin haluan pitää "naidun" nimen. Jaa miksikö? Aikoinaan yksi syy naimisiinmenoomme oli esikoisen maailmaan tuloillaan olo. Rakastimme toki toisiamme, ja ilman lasten tuloa olisimme varmaan jääneet elämään yhdessä avoliitossa. Mutta kun...molemmat halusivat, että lapsi on samanniminen kuin itsekin on.
Olisitteko valmiit luopumaan nimestänne, jos olette vaihtaneet sen avioon mennessänne? Oletetaan vaikka, että sen voisi tehdä kustannuksitta (vaivaahan siitä aina on ylenmäärin, kun jokaikinen kortinläpyskä, jopa lehtitilaukset jne..pitäisi vaihtaa uusiksi)
Miksi palaisitte entiseen nimeenne, jos olette sen kannalla?
Miksi haluaisitte pitää "naidun" nimen?
Uteliaisuus heräsi..
Mitä mieltä olette?
Itse ainakin haluan pitää "naidun" nimen. Jaa miksikö? Aikoinaan yksi syy naimisiinmenoomme oli esikoisen maailmaan tuloillaan olo. Rakastimme toki toisiamme, ja ilman lasten tuloa olisimme varmaan jääneet elämään yhdessä avoliitossa. Mutta kun...molemmat halusivat, että lapsi on samanniminen kuin itsekin on.
Olisitteko valmiit luopumaan nimestänne, jos olette vaihtaneet sen avioon mennessänne? Oletetaan vaikka, että sen voisi tehdä kustannuksitta (vaivaahan siitä aina on ylenmäärin, kun jokaikinen kortinläpyskä, jopa lehtitilaukset jne..pitäisi vaihtaa uusiksi)
Miksi palaisitte entiseen nimeenne, jos olette sen kannalla?
Miksi haluaisitte pitää "naidun" nimen?
Uteliaisuus heräsi..
Vastaukset 15
Vanhimmat
Minusta jokaisen pitää edelleen saada päättää, mitä haluaa tehdä. Eli jos haluaa pitää miehen nimen, niin ei siasi pakottaa vaihtamaan takaisin. Minä tosin otin oman nimeni takaisin jo pari kuukautta erohakemuksen jättämisen jälkeen. Tuntui vain, etten halunnut pitää väärää nimeä. Mietinhän sitä kuitenkin juuri käytännön asioitten takia. Mutta nyt olen vaihtanut suurimman osan kortteja, käyttiksiä ja salasanoja töissä, meiliosoitteen, lehtitilauksia jne. Ei siinä niin valtavasti aikaa kuitenkaan mene, ja tiedän, että tämä on ainoa kerta, kun sen teen - vaikka menisinkin uudelleen naimisiin, pitäisin oman nimeni.
Muutimme asumuseroon mieheni kanssa syyskuussa ja ero tuli sitten 6kk päästä heti voimaan. Syynä eroon oli miehen löytämä toinen nainen..
Olen päättänyt toistaiseksi pitää naidun nimen, koska minulla helpompi asioida asuinpaikkakunnalla ja maailmalla työtehtävien puitteissa hieman kansainvälisemmällä nimellä..
Jos vaihdan asuinpaikkaa tai työtehtävää niin sitten otan takaisin tyttönimen..minulla siis ainakin toistaiseksi tällainen käytännöllinen ratkaisu=)
Hyvä kun muistutit! Pitääkin soittaa tuoreelle exälle ja vaatia muuttamaan nimensä! Minun sukuni nimeä ei saa kuin avioliiton kautta ja sitä nimeähän ei pershorot pidä!
Tai sitten ei..viesti olisi varmaan sama, mutta noin eksoottista sanaa kuin pershoro hän ei suomeksi osaa. Aion kyllä nimen pitää ihan kiusallakin...
Jaa'a ... mites meinaat muutoksen teetättää ellei exä suostu... Suomen Lain mukaan hän saa nimen pitää. Etkä varmaan aio Pietarilaista perintätoimistoa laittaa asialla, ethän...
Menin naimisiin kaksikymppisenä ja erosin nelikymppisenä. Liitosta on kaksi lasta. Olen tehnyt urani mieheni suvun nimellä, jolla minut tunnetaan, kaikki korttini paperini ja lupa-asiani ovat tällä nimellä jonka koen omakseni. Minusta tuntuisi aivan umpihullulta ruveta vaihtamaan nimeäni joksikin muuksi vain siksi että miehen nykyinen itsestään epävarma nuori nainen on murheissaan siitä että minulla on vielä "hänen" miehensä sukunimi.
Pidin miehen nimen, koska en viitsinyt vaihtaa mukavuussyistä. Toista kertaa naimisiin mennessäni vaihdan nimen tulevan mieheni nimeen ;)
Tyttönimi ei tunnu enää omalta, joten sitä en aio vaihtaa takaisin. Odottelen uutta kosintaa ja sen mukana uutta sukunimeä.
Osin samoista syistä kuin sinäkin haluat sen pitää. Lapset ovat samannimisiä ja en viitsi alkaa vaihtamaan nimeä kaikkiin mahdollisiin paikkoihin.
En tiedä, josko eksäni olisi halunnut minun ottavan tyttönimeni takaisin, ehkä olisi, nimi kun on vähän erikoisempi.
Kuinkas muut eronneet miehet, haluaisitteko te eks vaimon vaihtavan takaisin tyttönimeensä? Oletteko mustasukkaisia nimestänne ja mahdollisuudesta, että jos joskus menette uudemman kerran naimisiin, rouvia onkin kaksi? Se entinen ja nykyinen? Entä luuletteko UO:n piittavan asiasta?
Aika mielenkiintoinen juttu oikeastaan, tämä nimiasian herkkyys
Meillä ei nimiasiasta ole tullut pulmaa.Mieheni ex otti tyttönimensä ja muutti sen lapsilleenkin ja kun me mentiin mieheni kaa naimisiin mies otti mun sukunimen.Nyt kun exä on mennyt uudelleen avioon niin siinäpä sitä on sitte miettimistä mikä nimi kullekin tulee..
Meidän mentyä naimisiin, mieheni otti kaksiosaisen sukunimen, eli omansa minun nimeni. Minä pidin oman nimeni. Ja huom! mies itse halusi näin, mulla kun on vähän harvinaisempi sukunimi. Lapsille oli pakko antaa minun sukunimeni, heille ei voinut antaa kaksiosaista nimeä.
Nyt ero on tosiasia. Minulla kaikki hyvin, eli ei tarvitse miettiä nimenvaihtoa, mutta mieheni aikoo pudottaa ymmärrettävästi sen minun nimen pois. Lapset ovat jatkossakin minun sukunimellä.
Minulle tuo nimiasia on herttaisen yhdentekevä, yksi niistä vähäpätöisemmistä asioista erossa ... jos jollain on aikaa ja energiaa moisella määräänsä enempää päätään rasittaa, niin joko:
a) on todella helpon eron kokenut
b) tahtoo murehtimiskapasiteettinsa nimiasiaan keskittää, jostakin syystä...
PS. exä otti kertalaakista äitinsä tyttönimen ... mielestäni tyylikäs veto ;-))
Minä en sitten ikinä päässyt naimisiin asti, joten eipä ollut ongelmaa. Se, miten minä olen säätänyt nimiasiaa on tämä; kun isäni (josta äitini oli asunut erossa jo 10 vuotta muttei koskaan eronnut) kuoli, otin äitini tyttönimen. Mikäli olisin avioitunut, olisin nimeni pitänyt, sillä kun sen aikanaan vaihdoin, päätin että tällä nimellä, hautaan asti. Siispä mahdollisen tulevan (hiivatina kaukaiselat näyttää) avioliiton myötä nimi jää.
Exän vaimo otti oman tyttönimensä heti takaisin vaikka lapset olivatkin isän nimellä. Kun meni uudelleen naimisiin, otti kaksoisnimen.
Minä siis nautiskelen siitä, että olen todístettavasti ainaskin pohjoismaiden ainoa tämän niminen.
Exän nimi poistettiin eilen postilaatikosta.
Niin,
ei kai sillä periaatteessa suurempaa väliä ole. Minua jäi vain häiritsemään tuossa mielipidekirjoituksessa sen kiihkeä sävy, jossa ehdotettiin jopa lainlaatimista nimen vaihtamisen tueksi.
Ja onhan se kyllä niinkin, että kun erossa on paljon muutakin pohdittavaa, niin ei jaksaisi millään ajatella vielä tuota nimenvaihdosta aiheutuvaa byrokratiaa (ja kulujakin).
Enkä usko, että yksikään ero, johon liittyy lapsia mukaan, ole koskaan helppo. Silti sitä joutuu isompien asioiden rinnalla pohtimaan kaikkia pilipali-asioitakin, kuten kahvilusikoiden jakoa ja sukunimeä...
Saattaahan myös olla (ilmeisesti mielipiteen kirjoittaja oli mies) että joillekin miehille suvun nimi on niin tärkeä, että sen alta haluttaisiin karsia kaikki sinne enää kuulumattomat oksat (kuten eks vaimot).
Henkilökohtaisesti voisin suostua nimen muutokseen, jos saisin muuttaa myös lasten nimen samaksi kuin omani. Mutta siihen ei eksä suostu, enkä kyllä uskoisi lastenkaan helposti tottuvan uuteen sukunimeen.
Siis: minulle sukunimi on merkki vahvasta siteestä lapsiini (ja en tässä halua mollata ketään, joka on aikoinaan tehnyt ratkaisun, että lapsilla on eri sukunimi kuin itsellä).
Onneksi on vielä valinnanvapaus!
Tässä tuli jo monta perustelua puoleen ja toiseen, mutta jos jotakuta vielä kiinnostaa: minusta liityin mieheni sukuun vaihtamalla nimeni( todella vanhanaikaista, myönnän). Eron myötä ei ollut kuin yksi vaihtoehto: nimen muutos. Lapset jäivät ex-mieheni nimiin. Itse en voinut niin tehdä. Kaipa se on näkökanta tämäkin...