Eli tilanne on tämä:
Olemme poikaystäväni kanssa molemmat opiskelijoita, 19 ja 21 vuotiaita; itse olen tuo nuorempi eli 19 vuotias.
Riitelemme usein, mutta sehän on normaalia? Riitamme alkavat milloin mistäkin asiasta; toinen sanoo väärällä äänensävyllä, jokin pikkuasia ei mene mielen mukaan tai vaikka jos toinen ei vie roskia. Poikaystäväni ei ole aina juuri se riidan aloittaja, osaan itsekin ärsyttää ja olla veemäinen.
Kun riitelemme, haukumme toisiamme ja huudamme täyttä kurkkua. Naapurista on monet kerrat valitettu kun yöllä riidellään, ihme etteivät ole vielä tehneet valitusta tai vastaavaa. Kun poikaystäväni menettää malttinsa, eikä huutaminen aina auta, ottaa hän kovemmat otteet käyttöön: puristamista käsivarsista, työntämistä maahan, tönimistä, avokämmentä sekä nyrkkiä.
Vaikka olenkin itse pienikokoinen verrattuna poikaystävääni joka käy päivittäin puntilla, osaan laittaa vastaan ja satuttaa. Hän ei ole siis ainoa raivopää tässä talossa. Olen monesti lyönyt poikaystävääni naamaan ja muualle kehoon, potkinut jos hän on työntänyt minut maahan tms sekä töninyt häntä.
Riidan jälkeen pyytelemme anteeksi tai annamme asian olla. Joskus pidän mykkäkoulua mutta usein siitä seuraa vain lisää riitaa.
En halua enkä aio erota poikaystävästäni. Kun riitaa ei ole, elämämme hymyilee ja olemme onnellisia. Olemme lähipäivinä puhuneet lapsen hankkimisesta, mutta toistaiseksi se onkin vain sitä puhumista.
Kysynkin siis että miten riidellä oikein ilman että tulee mustelmia? Kuinka olla menettämättä kärsivällisyyttään tai itsehallintaa? En halua että jompikumpi meistä makaa sairaalassa vielä joku päivä riidan jälkeen. Enkä halua satuttaa.
Samassa tilanteessa olevia? Neuvoja?
(Unohdin mainita alkoholin millä on vahva vaikutus)
Olemme poikaystäväni kanssa molemmat opiskelijoita, 19 ja 21 vuotiaita; itse olen tuo nuorempi eli 19 vuotias.
Riitelemme usein, mutta sehän on normaalia? Riitamme alkavat milloin mistäkin asiasta; toinen sanoo väärällä äänensävyllä, jokin pikkuasia ei mene mielen mukaan tai vaikka jos toinen ei vie roskia. Poikaystäväni ei ole aina juuri se riidan aloittaja, osaan itsekin ärsyttää ja olla veemäinen.
Kun riitelemme, haukumme toisiamme ja huudamme täyttä kurkkua. Naapurista on monet kerrat valitettu kun yöllä riidellään, ihme etteivät ole vielä tehneet valitusta tai vastaavaa. Kun poikaystäväni menettää malttinsa, eikä huutaminen aina auta, ottaa hän kovemmat otteet käyttöön: puristamista käsivarsista, työntämistä maahan, tönimistä, avokämmentä sekä nyrkkiä.
Vaikka olenkin itse pienikokoinen verrattuna poikaystävääni joka käy päivittäin puntilla, osaan laittaa vastaan ja satuttaa. Hän ei ole siis ainoa raivopää tässä talossa. Olen monesti lyönyt poikaystävääni naamaan ja muualle kehoon, potkinut jos hän on työntänyt minut maahan tms sekä töninyt häntä.
Riidan jälkeen pyytelemme anteeksi tai annamme asian olla. Joskus pidän mykkäkoulua mutta usein siitä seuraa vain lisää riitaa.
En halua enkä aio erota poikaystävästäni. Kun riitaa ei ole, elämämme hymyilee ja olemme onnellisia. Olemme lähipäivinä puhuneet lapsen hankkimisesta, mutta toistaiseksi se onkin vain sitä puhumista.
Kysynkin siis että miten riidellä oikein ilman että tulee mustelmia? Kuinka olla menettämättä kärsivällisyyttään tai itsehallintaa? En halua että jompikumpi meistä makaa sairaalassa vielä joku päivä riidan jälkeen. Enkä halua satuttaa.
Samassa tilanteessa olevia? Neuvoja?
(Unohdin mainita alkoholin millä on vahva vaikutus)
Vastaukset 4
Vanhimmat
No ensiksi sanon ettei mitään lasta tuollaiseen parisuhteeseen. Ei ennen kuin kommunikointi teidän välillä on parantunut.
Valitettavasti voin kertoa että itse sinun ikäisenä olin myös kuin raivopäähärkä,samoin kumppanini. Liikaa toisen provosointia,lapsellisuutta johti siihen ettei suhde loppujen lopuksi toiminut. Pidettiin liikaa omista ajatuksista kiinni,siihen lyöntiin asti.
Nyt 10 v. jälkeenpäin ja vanhempana osaa jo nähdä asiat toisen kannalta ja osaa myöntyä,pyytää virheitään anteeksi. Minun onneni on ollut kiltti mies,joka ei huuda ja osaa keskustella riitatilanteissa rakentavasti. Ei provosoi toista ja osaa pyytää anteeksi,saaden minutkin näkemään virheeni ja erheeni. Riidat eivät äidy huudoksi eikä nyrkkiä ole koskaan toista vastaan nostettu. Suhde kestänyt 6 v. ja yksi lapsi on.
Kyllä noihin riitatilanteisiin pitää henkisesti kasvaa. Ja osata riidellä rakentavasti. Harmitukset pitää osata kertoa loukkaamatta toista. Ja muutenkin huomioida miten asiat toiselle kertoo ja sanoo.
totta kirjoitat,mutta josko molemmilla on äärimmäiset ,kärsimätön luonne? pitäskö sitten tunteiden kuumettua viisaamman olla hiljaa? mutta kun en siedä että toinen arvostelee ,en anna purematta niellä ja kina äityy punaisen puolelle-pitäs alkaa tosissaan osata itsehillintää,mikä on molempien heikkous...
Itsellä on äärimmäisen kärsimätön ja kiivas luonne. Aina ollut. Mutta sen kanssa oppii elämäänj a kun työstää tätä luonnetta,osaa myös ottaa niitä arvosteluja vastaan.
Ja näkee että myös itsessä on sitä vikaa välillä ja toinen voi olla oikeasssa. Ei aina itse ole.
Meillä on otettu käytäntöön sellainen että jos näen punaista,lähden ulos rauhoittumaan hetkeksi ja työstän harmituksen ensin yksin. Ja palaan sitten kertomaan harmituksen.
Ja on toiminut. Kun ensin ottaa vähän etäisyyttä asiaan yksikseen.
EI OLENEUVOJA