SIKAINFLUENSSAROKOTUKSET OLIVAT TURHIA ?

Väestön massarokotuksilla ei juuri ollut vaikutusta siihen, kuinka suuri osuus ihmisistä kuoli sikainfluenssaan. Näin kertoo Svenska Dagbladetin tutkimus. Vertailun perusteella rokotusasteella ei näytä juuri olevan yhteyttä kuolemantapausten määrään. Joissakin maissa, joissa rokotettiin vain muutama prosentti väestöstä, kuolemantapauksia oli erittäin vähän. Ja sama oli nähtävissä myös toisin päin.

http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194722566548/artikkeli/sikainfluenssa toinen maa massarokotti toinen ei - saman verran kuolleita.html
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Siis kuka kehtasi laittaa selvään asiaan miinuksen? Tautihan oli lievää ja kun tiedetään, että rokotus Ruotsissakin pelasti vain 6 henkilöä, voi vain kuvitella, mitä se pelasti Suomessa.

Äänestä
  • Haasteellisemmaksi asian tutkimisen tekee kuitenkin se seikka, että juuri rokotetut eniten kuolivatkin. Milläs se selitetään? Thl antoi taannoin ontuvan selityksen, ettei rokotus ehtinyt vaikuttaa. Myös on annettu ymmärtää, ettei piikin pitänytkään aina auttaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


KENEN VASTUU ? kirjoitti:

Väestön massarokotuksilla ei juuri ollut vaikutusta siihen, kuinka suuri osuus ihmisistä kuoli sikainfluenssaan. Näin kertoo Svenska Dagbladetin tutkimus. Vertailun perusteella rokotusasteella ei näytä juuri olevan yhteyttä kuolemantapausten määrään. Joissakin maissa, joissa rokotettiin vain muutama prosentti väestöstä, kuolemantapauksia oli erittäin vähän. Ja sama oli nähtävissä myös toisin päin.

http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194722566548/artikkeli/sikainfluenssa toinen maa massarokotti toinen ei - saman verran kuolleita.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu