Oinonen nöyryytti Wallinia kyselytunnilla

34214
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Kansanedustajat rKP:n edustajia lukuun ottamatta, nauroivat pilkallisesti Wallinin änkytyksille.

Äänestä
  • päinvastoin. Useimmat perussuomalaisetkin häpeävät Oinosen ja Jussi Niinistön sekoilua ja valehtelemista.

    Äänestä

  • Liisa kirjoitti:

    päinvastoin. Useimmat perussuomalaisetkin häpeävät Oinosen ja Jussi Niinistön sekoilua ja valehtelemista.

    Minä luotan enempi Oinosen ja J. Niinistön puheisiin, kuin Wallinin.

    Äänestä

Oinonen kiihtyy Wallinin edessä, mutta se on ymmärrettävää koska Stefan nyt vaan on niin komea ja miehekäs.

Äänestä
  • HYI H--vetti !

    Äänestä

ei voi mitään

Äänestä

Ei ole Wallinilla helppoa puhua eduskunnassa, kun on menettänyt kunniansa. Kukaan ei jaksa kuunnella sitä enää. Suomenruotsalaisten suosiminen ei Suomenkielisten keskuudessa tule koskaan saamaan yhtään hyväksyntää. Perussuomalaiset ovat rehtejä verrattuna RKP:n sakkiin.

Äänestä

Läpäläpä. Oinosella ja kaltaisillaan on vaan se "sotaveteraanikortti", vaikka varmasti ainakin yli puolet esimerkiksi jo haudoissakin olevista sotaveteraaneista häpeäisi nykyisellään silmät päästään jos olisivat elossa, että joku hyypiö mainosmielessä ratsastaa joillakin toisen maailmansodan sodissa taistelleiden ansioilla populistisesti, vaikkei itse koskaan ole edes elänyt sitä aikaa tai tiedä sen ajan Suomesta mitään...

No Oinonen ei osaa kieliä, katsoo olevansa sikäli sivistynyt että voi jättää kansanedustajana osallistumatta presidentilinnan oman maansa itsenäisyyspäivän juhliin kun ei pidä presidentistä ja kun pelkää näkevänsä kaksi homoa tanssimassa, mutta minusta niin huono puhuja kuin Pentti Oinonen, ei edes kuuluisi eduskuntaan ja tämä toki vain mielipide. Herättää kysymyksiä. että osaako Oinonen edes kirjoittaa, kun puheviestintäkin on niin umpijunttia ja koska kansanedustaja tarvitsee ennen kaikkea sisälukutaitoa papereista, joita eteensä saa.

Ei se tuo Oinoselle äidin syliä ja 50-lukua takaisin, vaikka ajattelisi, että ruotsin kieli on pahasta, kun ei osaa puhua omaakaan äidinkieltänsä Suomea telkkarissa ilman, että on naurettava.

Äänestä
  • Ja lisään vastineeseeni, etten todellakaan voi itse sille mitään, että joku muokkailee mun nimettömän viesteihin kirjoitusvirheitä.

    Äänestä

  • jaa??! kirjoitti:

    Ja lisään vastineeseeni, etten todellakaan voi itse sille mitään, että joku muokkailee mun nimettömän viesteihin kirjoitusvirheitä.

    No sehän on niin että kansa saa arvoisensa edustajat. Tuo Oinosen sotaveteraaneilla ratsastaminen on mennyt jo liiallisuuksiin. Pelkkä helppoheikki koko ukko.

    Äänestä

  • jaa??! kirjoitti:

    Ja lisään vastineeseeni, etten todellakaan voi itse sille mitään, että joku muokkailee mun nimettömän viesteihin kirjoitusvirheitä.

    Perussuomalaisten Oinonen nukkui ohi oman esityksensä

    Pentti Oinosen piti esittää eduskunnan istunnossa kahden miljoonan euron vähennystä puoluetukiin. Koska Oinonen ei noussut tekemään esitystä, eduskunta jätti äänestämättä asiasta. Joka tapauksessa hallituksen vastakkainen kanta olisi varmasti mennyt läpi.

    http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2010/12/perussuomalaisten_oinonen_quotnukkuiquot_ohi_oman_esityksensa_2218101.html

    Että sillä tavalla. Oinonen on näitä räksyn räksyn -tyyppejä.

    Äänestä

  • "No Oinonen ei osaa kieliä.."

    Eikä Soinikaan osaa ruotsia. Soini alkoi mielenosoituksellisesti puhelakkoon.

    Äänestä

  • on se kirjoitti:

    No sehän on niin että kansa saa arvoisensa edustajat. Tuo Oinosen sotaveteraaneilla ratsastaminen on mennyt jo liiallisuuksiin. Pelkkä helppoheikki koko ukko.

    Niin tai kermaperseet, joille valtio tai ulkopuoliset jokatapauksessa kuitenkin ovat taanneet korkeakoulutuksen ja jotka sitten pokerilla alkavat halveksua hyvinvointivaltiota ja sen perustavia tekijöitä: Jussi Halla- aho, Jussi Niinistö - jne. En usko näiden olevan perheistä, joissa vanhempansa olisivat akateemisia tai koskaan olleet köyhiä, vaan tasa- arvo takasi, että jos vaikka joku Jussi Halla-aho menee ja lukee tohtoritutkinnon - ja sitä asiaa että jotkut ulkopuoliset aiemmmat sukupolvet on ajatuksillaan taanneet ne mahdollisuudet heille, niitä arvoja ne juustot sitten vihaa. EI voi käsittää!

    Mä ainakaan suurinpiirtein kymmenen vuotta Halla- ahoa nuorempana en ikinä olisi päässyt yliopistoon, ilman oman kodin vanhempien arvoja tai sen verran perusfyrkkaa, että pystyy opiskelemaan, vaikka umpiköyhä ja kulutusjuhlista koskaan nauttimaton olenkin ikäni aina ollut, mutta MINÄ SITÄ HALVEKSUN, että jos kerran bussikuskienkin kakarat pääsee samaan halutessaan, että vaikka yliopistoihin, niin änkyy ensimmäisenä haukkumaan työväenliikettä siitä, että ovat akateemisia... Itse en duunarisukujen kasvattina kehtaisi, koska mulle on opetettu, että ennen naisten äänioikeutta naiset joko kuoli nälkään tai istui raksalla räkäisten äijien kanssa raatamassa ja miehet vaikka jos oli miten noero, ei ikinä voineet edes opiskella - säätyläisyhteiskunnassa. Luulis, että noilla Jussi Halla- ahon tyyppisen ihmisen edustamilla ensimmäisen polven akateemisilla persoonilla olisi HIEMAN enemmän kunnioitusta työväenliikettä kohtaan, vaikka miten paljon sitten vihaakin tavallisia tai työläisiä tai köyhiä!

    Oinonen on yksinkertaisen oloinen, mutta en tunne.

    Äänestä

  • on se kirjoitti:

    No sehän on niin että kansa saa arvoisensa edustajat. Tuo Oinosen sotaveteraaneilla ratsastaminen on mennyt jo liiallisuuksiin. Pelkkä helppoheikki koko ukko.

    Wallinko on parempi vaihtoehto? Mangusti syö käärmeitä ja Katainen on jo puoliksi sisällä, Stubbiin eivät koskeneet kun tietävät omaksi.

    Äänestä

On tuo Wallin kyllä ihme kiihkoilija!

Äänestä

Paljonkohan tuo Walliini oli vetänyt rauhoittavia ennen istuntoa, kun piti naamaa niin kovasti mutristella kurttuun. Tuolla huomautuksellaan Oinoselle tuli todistetuksi se, että osui ja upposi. Olisi pitänyt turpansa kiinni , niin pöllömmät olisivat uskoneet sen puheita ei "kotiin vetoa " sitten yhtään.

Äänestä
  • Montako perussuomalaista meillä onkaan ministerinä tällä hetkellä... hmm..

    Miksikähän niin on?

    Äänestä

  • hmmm...onanoinenko sitten saa vetää kotiinpäin? Kaikkihan ne vetää kotiinpäin, siksi ne siellä on, oman vaalipirinsä valitsemina! Turhaa lätinää koko touhu. Ihmeellistä että kuvitellaan jotain muuta??? Luuletkos että onanoinen olisi valmis lakkauttamaan yhtään mitään oman vaalipiirinsä alueelta? Sitähän minäkin!

    Äänestä

http://www.hs.fi/politiikka/Varuskuntakiistan uusi väite Vastoin eduskunnan päätöstä/a1305555806320

Tässä asiassa toimittiin vastoin eduskunnan päätöstä. Se on jo todella vakavaa. Pikku uhkailut ovat tämän jälkeen lasten leikkiä.Uudet vaalit lienee tulossa.

Äänestä

On siellä muutakin taustalla joka hiertää hallitussopua.

Äänestä

´´Paljonkohan tuo Walliini oli vetänyt rauhoittavia ennen istuntoa,´´

varmaan vähintään muutamat Pamit oli tullu vedettyä! :D

Äänestä
  • Persut alunperin valitsivat Wallinin kohteekseen, koska hän on niin rauhallinen mies että persut luulivat pääsevänsä kuin koirat veräjästä.

    Äänestä

  • Höpsis_ kirjoitti:

    Persut alunperin valitsivat Wallinin kohteekseen, koska hän on niin rauhallinen mies että persut luulivat pääsevänsä kuin koirat veräjästä.

    persut puukottivat puolustusministeriämme selkään, koska se on heidän luontonsa.

    Äänestä

Tässä ei todellakaan ole kyse mistään perussuomalaisten ja rkp:n kinastelusta. Tässä on kyse koko Suomea koskevasta vakavasta asiasta. RKP yrittää tehdä tästä kahden puolueen kinastelun.

Äänestä

Kanteluhörhöily on ihan justiinsa pelkästään persujen idiotismia. Persut levittivät toistuvasti valhetta Stefan Wallinista, ja hän nuhteli valehtelijoiden pääpukareita, kuten kuuluukin.

Puolustusvoimien säästöt ja lakkautukset sen sijaan toki on koko Suomea koskeva asia, mutta se ei ole tämän ketjun aihe. Siinäkin Kepulla on sanavaltaa, koska he jäivät oppositioon rehellisesti hävittyään, eivätkä laiskuuttaan ja yhteistyökyvyttömyyttään niin kuin persut. Kotiinpäin myös he vetävät, se on selvää.

Äänestä
  • Aihetodisteet sille että Wallin varmisti Dragsvikin varuskunnan säilymisen ovat vahvat. Itse asiassa jo RKP:n ehdokkaan valinta puolustusministeriksi tulkittiin laajasti siten että kielipolitiikka ulottuu nyt myös puolustuspolitiikkaan. Lähtökohtaisesti ministerin rooli ei ole "nuhdella" kansanedustajia vaan puolustaa hallituksen politiikkaa eduskunnan edessä. Jos kyse on "nuhtelun" sijaan uhkailusta niin silloin on kyseenalaistettu parlamentaarisen demokratian legimiteetti. Johtopäätöksien aika on oikeuskanslerin tutkinnan jälkeen.

    Äänestä

Tätä ei vain voi lakaista maton alle ja toivoa että asia unohtuu. Eduskunta ei saanut tutustua hankkeeseen vaan asiat junailtiin eduskunnan selän takana.

Äänestä

Mitä tähän sanoisi valevirkailija Biubau, joka on suojatyöpaikassaan.

Äänestä
  • keittelevät kokouksissa kahvia sovinistisille persu-ukoille. Ja tekivät pressanvaaleissa vaalityötä Soinille, mutta vain Pekka Haavisto kävi tervehtimässä heitä Soinin mättäessä lähikuppilassa hampurilaista naamaansa.

    Äänestä

Suomen Ruotsalaisethan on aina olleet.KUKKOJA Tunkiolla.Wallinillahan on se joku työ suhde asuntokin.edullinen.Ikään kun,ei joku duunari olis tarvinnut kohtuu hintaista asuntoa.Aina niillä joku nuolemis taktiikka johonkin on.Eihän mikään demokraatti noin toimi.Kyllä se on oltava PÄIVÄN VALOA KETÄVÄÄ.ja yhteis työtä.Oinonen on hyvä,puhuu suomen kansan puolesta.Tuollainen pakko ruotsikin kuulostaa.ajalta aatami ja eeva.MAASSA MAAN TAVALLA.Kun englanti on kultuuri kieli.yleinen.

Äänestä

;.;.;.

Äänestä

;));))

Äänestä

Wallin on huono ihminen.

Äänestä

Wallin nöyryytti persujen Oinosta ja se nyt ei ole mikään vaikea tehtävä kelle hyvänsä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Kokoomus is best kirjoitti:

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/wallin-ja-oinonen-ottivat-uudestaan-yhteen-kyselytunnilla/art-1288449532327.html

Köysi kiristyy Wallinin ympärillä päivä päivältä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu