En tiedä kuuluuko tämä edes tänne, mutta kirjoitampa kuitenkin.Viime aikoina olen huomannut jääväni työpaikan jutuista yhä enemmän ulkopuolelle.Töihin tullessa "alkupalaveri" käydään niin, että ohitseni puhutaan, minua ei edes katsota, ollaan kuin minua ei olisikaan. Jos yritän avata keskustelua, tai osallistua se ei juuri aiheuta vastareaktiota.Olen siis kuin ilmaa. Kyseessä muutaman hengen osasto, joka on ollut pääasiassa yhdessä jo vuosia, minä mukana.Ei ennen tällaista ollut.Tunsin kuuluvani porukkaan, enää en. Mielestäni en ole syypää tähän muutokseen.Olen vain ulkopuolinen. Töihin meno on jo alkanut tuntua raskaalta ja vastenmieliseltä, kun tietää että taas kohta mieli pahoittuu. No alan kohta saikkukierteen. Olkoot perkele omissa liemissään.
Että tämmöistä, olisikohan kellään vastaavia kokemuksia.? Niin,olen mies ja perheellinen.En voi kysyä suoraan porukalta, johan siinä tulisi akan maine.
Että tämmöistä, olisikohan kellään vastaavia kokemuksia.? Niin,olen mies ja perheellinen.En voi kysyä suoraan porukalta, johan siinä tulisi akan maine.
Vastaukset 2
Vanhimmat
On paljonkin vastaavia kokemuksia. Linkin kirjoituksesta löytyy tietoa kiusaamisen tunnistamiseen ja puuttumiseen:
http://tyopaikkakiusatut.net/?page_id=473#comment-21
Ps. Noista miinuksista ei tarvitse välittää palstalla on riehunut katkeroitunut kiusaaja jo 6 vuotta.
Pitäsi vaan uskaltaa kysyä suoraan, että mikä riivaa?? Olenko tehnyt jotain joka aiheuttaa moisen reaktion.
Jos vastausta ei tule, niin asiahan on silloin selvä.
pidä huoli että oma käyttäytymisesi on korrekstia ja asiallista.
Silloin eivät pääse sinun kimppuusi.
JOS sinulle ruvetan tekemään kiusaa, niin muista dokumentoida ihan kaikki tapahtumat, pvm ja kellonaikoja myöten. Kuka teki mitä ja missä.
JOS et ole yksin asian kanssa, niin laita ihmeessä kaverisi kanssa yhdessä tiedot paperille, jotka te sitten molemmat kuittaatte.
Vie ne paperit sitten kotiisi.
Juuri vähän aikaa sitten kävi kaverilleni, niin että irtisanottiin laittomasti ja nyt kaikki sähköpostit ja printatut tiedostot ovatkin työpaikalla jonne ei siis pääse.........eli todistusaineistoa ei voi käyttää siinä määrin kuin se olisi mahdollista.