Käsittelemätön ero

Jos yrittää ohittaa eron käsittelyn hyppäämällä heti uuteen suhteeseen, niin milläisia ongelmia se aiheuttaa ja miten näkyy myöhemmin elämässä?
212079
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Riippuu täysin ihmisestä ja kuinka vakavasti edellisen suhteen on ottanut.

Äänestä

Tekee sinusta riitaisen ja epävakaan ihmisen, joka ei hyväksy oikein mitään ja on aina väsynyt kaikkeen.
Ja kaikkein pahinta on, että tämä uusi suhteesi aivopesee sinua ihan oman tahtonsa mukaan eli hyväksikäyttää, et ole heti eron jälkeen minkäänlaisissa ruumiinvoimissa tekemään jäekeviä päätöksiä, vaikka olisit kuin sitä eroa jo läpikäynyt entisessä liitossa vuosien ajan, sillä vasta se ja sen jälkeinen elämä on se oikea totuus, joka seuraa erosta. Ja sen on parasta nähdä omin silmin, ilman uuden ihmisen kieroja toimia.
Tiedän tässä juuri eron, jossa katala ihminen on tullut uudeksi suhteeksi ja nyt sitten onkin koko tuo ihminen ihan sekaisin kuin seinäkello, kaikki rahat tuo uusi osaa saada itselleen, niin hirveää hyväksikäyttöä, mutta miten saada loppumaan, toivottavasti tuo järkevä ihminen herää ja näkee pian tuon hirvittävyyden.

Äänestä
  • Se miten suhtautuu uuteen kumppaniin leimaa aika paljon kirjoitusta. Toivotaan ettei ketään väärinkäytetä. Ei kai erojärkytyksestä vasta toipuva ole ihan valmis heittäytymään uuteen suhteeseen. Onhan ero aina jätetylle osapuolelle rankka kokemus, varsinkin jos kokee tulleensa yllättäen jätetyksi ja haluaisi vielä selvittää ja käydä lävitse eroon johtaneita syitä.

    Äänestä

Jos kuitenkin alkaa uuteen suhteeseen melko heti eron jälkeen, niin kait se vanha tulee siinä taustalla pikku hiljaa käsiteltyä? Se vaan aikansa häiritsee uutta suhdetta?

Äänestä

Eroa suunnitteleva tekee erotyötään jo ennen kuin eroaa. Kun huomaa että suhteesta ei tule enää mitään, usean yrityksenkään jälkeen ja jos vielä on tavannut uuden ystävän niin ero on tullut käsiteltyä. On valmis uuteen suhteeseen. Jos ero tulee yllätyksenä, mitä en usko naiselle voivan tulla, niin tilanne on hankalampi miehet eivät yleensä näe merkkejä jos nainen ei puhu eroaikeistaan. Nainen huomaa heti esim.miestä ei kiinnosta kotiasiat, remontointi ym. uudet "harrastukset" tulevat kuvioon, kärsimätön käytös ja hän myötähäpeää häneen kohdistuvia hellyydenosoituksia...

Äänestä

ei sitte mitenkään, mennyt on mennyttä ja nyt eletään tätä hetkeä.

Äänestä
  • samaa mieltä,mitä sitä paskaa tonkimaan.

    Äänestä

Riippuu henkilöstä. Luulen kuitenkin että käsittelemättömät asiat pompahtaa esille kun sitä vähiten odotat. Joku pienikin virhe uudessa suhteessa saattaa tuoda pintaan pahoja muistoja.

Äänestä
  • useimmat vie samat asiat uuteen suhteeseen, jotka aiheuttivat eron edellisessä.
    Mies ei osaa olla yhtään yksin, itse näin totesi. Takana 4 pitkähköä suhdetta, jotka ovat alkanee lähes heti edellisestä.nyt menossa viides, joka myös alkoi samana päivänä kun ilmoitti eroavansa. Toivon, että tämä kestää.

    Äänestä

Ero voidaan käsitellä uuden kumppaninkin tuella.

Äänestä

uuden kumppanin kanssa alkaa tajuta, miksi oli niin tyhmä et petti aiempaa ja siksi tuli ero..harmittaa ja kovasti, mutta minkäs teet, on uusi ja on vanha jota et ikinä takas enää saa...revi siitä sitten, mutta ei ilman kipeitä tunteita kenetäkään eroon pääse..

Äänestä

Ero ei helpota koskaan jos on yhteiset lapsen ex:n kanssa, vaikka tulisi minkälainen uusi tilalle, yhteisten lasten saaminen on asia joka on ja pysyy ja lisäksi tulee lasten elämän mukana pakosta erilaiset juhlapäivät, kouluasiat .
Aina nousee esiin asioita, jotka vievät ajatukset takaisin menneeseen, siitä olen ihan varma, sille ei kukaan uusi voi mitään ja aina siinä entisessäkin on ollut asioita jotka sattuvat edelleen ja on hyviä muistoja.

Jokainen korfirmaatio, ylioppilaaksi tulo, koulusta valmistunen, lapsen avioliitto, lapsenlapset, lasten avioerot, joka kerran käsittelet omaa eroasia uudelleen.
Koskaan ei koskaan tämä uusi ihminen täytä tuota lokeroa, eikä tarvitsekaan, on hyvä vähän piehtaroida tekemisään asioissa ja nähdä miten ne vaikuttavatkaan omaan , ex-puolison ja yhteisten lasten elämään ja vielä lastenlastenkin elämään. sillä kaikkiin on vaikutusta, ja niin kaunan omiin vanhempiinkin kun ovat elossa, heidänkin elämänsä on kärsinyt valtavasti.

Karkuun uuteen suhteeseen ei henkisesti pääse.
Uusiosuhteet ovat monesti näytelmää, jota pidetään yllä vaikka millä keinoin.

Äänestä
  • Ihan hassu kirjoitus. Tottakai ero tekee onnelliseksi, kun pääsee kuristavasta ex-suhteesta eroon! Vaikka on lapsiakin. Itse nautin suunnattomasti jokaisesta päivästä/viikosta/kuukaudesta, jolloin ei tarvitse nähdä exää. Mitään hyviä muistoja ei exästä ole muistunut mieleen vuosiin liiton aikana eikä eron jälkeenkään. Huonoja senkin edestä ja niihin olen lopen kyllästynyt. Nyt minulla onkin ollut muutaman viikon projeki, jossa nimenomaan yritän ajatella exästä jotain positiivista, vaikka otsa rypyssä :).

    Minulle vanha suhde oli karmeaa näytelmää, oli tosiaan ilo päästä siitä eroon. Nyt olen ollut uudessa suhteessa ja nautin siitä täysin siemauksin. Voin olla vapaasti sellainen kuin olen. Minut huomioidaan kaikilla tasoilla. Mikä parasta: uusi mies osaa puhua ja keskustella! Eikä ole häiriintynyt tunne-elämältään kuten ex.

    Äänestä

  • tellu* kirjoitti:

    Ihan hassu kirjoitus. Tottakai ero tekee onnelliseksi, kun pääsee kuristavasta ex-suhteesta eroon! Vaikka on lapsiakin. Itse nautin suunnattomasti jokaisesta päivästä/viikosta/kuukaudesta, jolloin ei tarvitse nähdä exää. Mitään hyviä muistoja ei exästä ole muistunut mieleen vuosiin liiton aikana eikä eron jälkeenkään. Huonoja senkin edestä ja niihin olen lopen kyllästynyt. Nyt minulla onkin ollut muutaman viikon projeki, jossa nimenomaan yritän ajatella exästä jotain positiivista, vaikka otsa rypyssä :).

    Minulle vanha suhde oli karmeaa näytelmää, oli tosiaan ilo päästä siitä eroon. Nyt olen ollut uudessa suhteessa ja nautin siitä täysin siemauksin. Voin olla vapaasti sellainen kuin olen. Minut huomioidaan kaikilla tasoilla. Mikä parasta: uusi mies osaa puhua ja keskustella! Eikä ole häiriintynyt tunne-elämältään kuten ex.

    miksi sitte menit sen kusipää exän kaa avioon, jos kerran ei mitään positiivista löydy??????
    Minäkin olen eronnut, mutta en syytä joka asiasta exää olin minäkin hankala ihminen ja se rakkaus vaan loppui ja nyt tullaan toimeen ihan hyvin,kun on nuo yhteiset lapset ja kumpikin ollaan uusissa avioissa.

    Äänestä

  • uusonni.. kirjoitti:

    miksi sitte menit sen kusipää exän kaa avioon, jos kerran ei mitään positiivista löydy??????
    Minäkin olen eronnut, mutta en syytä joka asiasta exää olin minäkin hankala ihminen ja se rakkaus vaan loppui ja nyt tullaan toimeen ihan hyvin,kun on nuo yhteiset lapset ja kumpikin ollaan uusissa avioissa.

    Positiivista exästä kyllä löytyy - mutta n. 20v takaisista asioista. Mitään noista asioista ei ole hänessä jäljellä. Ennen oli ennen ja nyt on nyt.

    Äänestä

varmaan pelkäävätkin kun kärvistelevät vuosikausia toimimattomassa suhteessa.
Sitä on valittava se pienempi paha. Ja se ei ole niin helppoa se.

Äänestä

kyllähän jotkin karkaa, ja eivät pidä mitään yhteyttä enää lapsenlapsiinsa tai omiin lapsiin..

Äänestä

Jos on monta kertaa jätetty, tietää, että ei se asia sillä muuksi kummene et pari kolme vuotta masentuu joka jätöstä.
Siitä oppii vain sen, että menee sekin aika hukkaan, toisaalta oppii joiltakin asioilta jopa suojaamaan itseään. Joka jättöä ei kannata vatkata loputtomasti läpi, joskus kannattaa vain todeta tosiasiat ja mennä eteenpäin.

Jossain vaiheessa kun on käynyt sen saman tunnetyön useamman kerran, pääsee vähimmällä. Ensimmäinen tai toinen kerta on pahin. Sitten siihen tottuu ja alkaa ymmärtää, että ainut vaihtoehto on vain elää eteenpäin, joko vaikeasti tai helposti. Ja oppii myös arvostamaan itseään, että sitä masennusta ei anna enää koskaan kenenkään tehdä, että oma elämä on niin arvokasta, että siihen paskaan ei enää suostu itsensä takia. Vanhojen vatvominen ei auta. Ja kun on monta kertaa kasannut itsensä ja identiteettinsä uudelleen jätettynä, siihenkin tottuu ja tietää, että jotkut asiat pitää vain jättää taakse ja tietää jo sen, että ei siihen kuole, korkeintaan kituu ja sehän on vain sattumista.

varmaan pari ensimmäistä kertaa on pahimmat jos niitä ei käy läpi, mutta lopulta varmaan parempikin, että ei myöskään pidemmän päälle tarvitse sitä samaa suota kahlata joka kerta uudelleen. Ihminen saa myös haluta itselleen hyvää. On osittain myös valinnasta ja entisesti tunnetyöstä kiinni, miten asiaan päättää suhtautua.

Äänestä

Jotenkin kyllä alkaisin katslla omiakin toimiani, jos tulen monta kerta jätetyksi.
Silloin täytyy olla jokin asia, joka sinulta ei onnistu ihmissuhteessa, tosin tota on sekin, että eronneet jätetyt ovat niin helpostis liistautumassa jokaiseen vähänkin lääppivään tyyppiin kiinni, kuulemma se läheisyydenpuute, ei silloin kunnon nimea toisesta tiedetä, kun vain jonkun kainaloon pääsee. nääs se itsetunto on niin alhaalla.

Mutta kun kaikki läheiset toivovat, että nyt selibaatti kaikista toisen sukupuolen ihmisistä on paikallaan ainakin 2 vuotta, jotta ehtii toipua ajattelevaan ja järkevään älyyn. silloin ei niin helposti sorru luusereihin.
Minulla on lähisuvussa oikein kaunis ja korkealle opiskellut vanhaneiti.
Mielellään solmisi liiton jonkin kanssa ja ehkä vielä ehtisi lapsenkin saada, mutta on kuitenkin niin järkevä, että ensin kyllä ottaa selvää kavereista.

No kerran sitten oli jotakin pientä tapailemista entisen luokktoverin kanssa, kaveri kehui olevansa korkeassa virassa ja menevänsä ulkomaantyömatkalle, mutta kas kummaa tulikin eteen raitsikassa, siis ei misään ja ilmeni, että kaikki puheet valhetta ja asuu äitinsä luona elättinä.
Onneksi fiksu nainen äkkäsi asian ajoissa, eikä tarvinnut lähteä luuserin elättäjäksi.
Ei hän koskaan seksiä aloittanut, eli on sen sortin nainen, että ensin seurustellaan ja tutustutaan ja tässä vaiheessa nämä kaverit ovatkin sitten tulleet ilmi, kaikki ylikolmekymmiset olleet ihan samaa sarjaa.

Äänestä

Kannattaa pysähtyä ja tarkastella itseänsä. Mistä ero johtui ja mistä erot yleensä johtuvat? Olen lukenut erästä kirjaa, jonka mukaan ongelma syntyy jo lapsuudessa, jolloin kopioimme ajatuksia ympäristöltä. Nämä ajatukset määrittelevät meille minkälaisia meidän tulisi olla ja mitä tehdä elämässämme, jotta olisimme ympärsitössä olevien arvojen ja ajatusten mukaisesti "kunnon" ihmisiä. Samalla tavalla kopioimme myös ajatuksia parisuhteista, ja useimmat totetuttavatkin suhteet, kuten myös elämän, opitulla tavalla.

Itseasiassa opimme käsikirjoituksen elämälle, ja alammekin esittämään siihen sopivaa roolia. Mutta koska se on rooli niin myös suhteet ovat teatteria, eli epäaitoa. Suhteet toteutuvat yleensä siten, että ensiksi se toimii jollakin tapaa, sillä nuo roolit eivät vielä ole asettuneet väliin, vaan suhteesta saattaa löytyä aitoakin rakkautta. Hyvin pian se kuitenkin muuttuu teatteriksi, jossa osalliset esittävät "kunnon" miestä ja "hienoa" naista opitulla tavalla. Tuolloin osallisten välille kasvaa etäisyys, ja hyvin usein se johtaa loulta eroon. Ero aiheuttaa ristiriitaa ja hämmennystä, sillä henkilö saattaa kokea toimineensa oikein, ja monesti hän onkin toiminut oikein opittujen sääntöjen mukaan. Hän ei kuitenkaan ymmärrä että vika on opituissa ajatuksissa, eli juuri niissä säännöissä jonka mukaan hän toimi.

Mainitsemani kirjan avulla oppii tarkastelemaan omia ajatuksiaan ja tutkimaan itseään. Kun ajatus paljastuu mielessä, niin siitä tulee tietoiseksi ja siksi sen voi valita pois. Sitä ennen se vaikuttaa toimintaan tiedottomuudesta, eikä sitä välttämättä edes huomaa. Vähitellen ulkoisista ajatuksista pääsee, samalla kun tietoisuus omasta itsestä kasvaa. Kun on aidosti oma itsensä niin on myös mahdollista rakentaa aitoja suhteita.

Käy katsomassa sivu www.alkuajatus.org Lukemani kirja löytyy sieltä, ja siellä voi myös osallistua ilmaiseen netiopintopiirin jossa voi tutustua aiheeseen lähemmin.

Äänestä

Jokainen päättää itse miten eronsa käsittelee, kuinka pitkän aikaa sitä tekee, ja miten nopeasti aloittaa uuden suhteen. Ihan mahdotonta ennustaa, kuten aina, tuleeko ongelmia vai ei. Jos tuleekin, niin ne ei välttämättä johdu eron käsittelystä tai uudesta suhteesta vaan jostain ihan muista tekijöistä.

Mikäli jää käsittelemään eroa vuosikausiksi, elämä jymähtää siihen eikä pääse mitenkään eteenpäin, niin SE aiheuttaa paljon ongelmia ihmisen elämässä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tällainen kysymys kirjoitti:

Jos yrittää ohittaa eron käsittelyn hyppäämällä heti uuteen suhteeseen, niin milläisia ongelmia se aiheuttaa ja miten näkyy myöhemmin elämässä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu