Mitä on pyhitys ja mitä se ei ole?
”Hänen tulee kasvaa, mutta minun vähetä”, sanoi Johannes Kastaja kun hän katseli Jeesusta. Monien vanhojen kristittyjen, kuten minunkin kokemus on, että olemme tulleet vain huonommiksi ja hyvistä töistänikin löydän syntiä, vaikka uskon edelleen vakaasti Jumalan armoon.
Tämän suhteen kanssa ei ole ristiriitaa.
”Mitä kauemmin elämme Hengen koulussa, sitä syvemmin opimme tuntemaan heikkoutemme.” (C.O. Rosenius)
Tämä on osuvasti sanottu ja se on väärän pyhityksen tien valitsijoille kauhistus koska se tuomitsee itsepyhityksen ja siihen liittyvät teot joilla ulkokuorta kaunistellaan ja luuloja pelastuksesta vahvistetaan tekojen kautta.
Näistä lihanpyhittäjistä ja tekojen saarnaajista emme saa ulos sitä ylpeää ja röyhkeää pyhittynyttä lihan per´kelettä vaikka heitä ruoskittaisiin tai heitettäisiin katolista vihkivettä ämpärillisen tai kaksikin heidän päähänsä.
Heissä asuu kaikki inhottavuus ja Jumalan vastaisuus teoissa ja toimissa, vaikka he koettavat naamioida itsensä todellisten pyhien joukkoon kuuluvaksi.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Pyhitystä ei voi rajata niin, että se olisi >>kasvua synnin ja armon tuntemisessahyvistä töistänikin löydän syntiäylpeää ja röyhkeää pyhittynyttä lihan per´kelettä
Eivät synnittömät luulopyhät uskalla lukea mitä Jumalan miehet ovat puhuneet kokemuksistaan ja kokiessaan luulopyhien jumalattomia käsityksiä uskostaan.
Synnittömät luulopyhät vetäytyvät siilipuolustukseen, kun heidän luulopyhää ulkokuortaan totuuden sanalla vähänkään raaputtaa. Terävät piikkinsä pystyyn nostaen he ärhentelevät kaikille, jotka uskaltavat heidän puhtauttaan Sanan valolla kyseenalaistaa.
Valoa he eivät siedä ja syykin tiedetään: puhdistamaton sisäpuoli muistuttaa - jos se näkyisi - sitä kuuluisaa Junttilan tuvan seinää.