Velan ottaminen

Kyllä joo, olemme ottaneet yhteistä asuntolainaa, kun ostimme yhteisen asunnon. Molemmat vastaavat puolesta velasta ja asunnon omistusoikeus on puolet. Mikali avoero tulee, molemmille jää oma velkansa ja jo maksettu omaisuus asunnosta puolitetaan. Asunto voidaan silloin myydä toiselle osapuolelle tai ulkopuoliselle ostajalle markkinahinnalla. Kannattaa tehdä kirjallisia sopimuksia, kun on ensin mietitty keskenään sopivan tasapuoliset osallistumiset (kodin työtehtävät otetaan hinnoitteluun mukaan). Samaan paperiin voidaan kirjata, että kaikki yhdessä hankittu omaisuus on yhteistä riippumatta sen maksajasta. Siis, kuin avioehto; tehdään yhdessä, toinen ei voi yksinään sitä muuttaa. Ottakaa lakimies tms. kirjaamaan kokonaisuus paperille, niin saatte sellaisen, jota nyt tarkoitatte.

Yhteisen asumisen MAKSUT on päätettävä ihan paperilla rauhassa harkiten, koska toinen voi lyhentää koko lainaa ja toinen voi maksaa juoksevia menoja (sähköt, vesi, lämmitys ym.). Tämä kuulostaa tylsältä ja taloudesta keskustelu ei ole oikein romanttista, mutta säästää molempia jatkossa. Sovittuja asioita (esim. rahallinen osallistuminen / kodissa tehty työ) on helppo muuntaa uusien tilanteiden mukaan (perheen lisääntyminen, sairastaminen ym.)

Parisuhde on teoriassa ihan sama, kuin esim. Oy, osapuolet osallistuvat sen toimintaan, vastaavat sattuneista tappioista ja jakavat voitot YHDESSÄ.

Me otettiin asuntolaina yhdessä siinä vaiheessa, kun oltiin vähä yli 7 vuotta seurusteltu. Silti mua pelotti tosi paljon kaikki mahollinen, mutta nyt on jo helpottanu ja tuntuu hyvältä. Mutta kyllä isot asiat aina pelottaa.

Otimme viime vuonna yhteen muuttaessa 1650 euron lainan muuttamista varten. Nyt tulee kaksi vuotta yhteiseloa täyteen.

Me ostimme oman asunnon melkein 3 v. sitten. Yhdessä olimme olleet toiset 3 v. Meille on ihan alusta lähtien ollut selvää, että yhdessä tullaan olemaan ja näin on hyvä, joten yhteisen lainan ottaminen ei tuntunut mitenkään pelottavalta, päinvastoin :) Tietysti kaikki mahdollinen paperityö taustalla on hoidettu, eron ja kuolemankin osalta (emme siis vielä ole naimisissa, eikä meillä ole lapsia), joten on helppo olla ja elää, kun ei tarvitse jännittää, että jos jotain sattuu. Tietysti lähtökohta on se, että yhdessä tullaan olemaan niin pitkään kuin henki pihisee, mutta olisi naiivia ajatella, ettei ero voisi koskaan tulla omalle kohdalle. Jos on hirveä ahdistus päällä koko ajatuksesta ja epävarma olo, niin kannattaa miettiä, että onko se kumppani nyt sittenkään ihan sopiva, yleensä tuollaisten tuntemusten pitäisi soittaa hälytyskelloja.

Kiitos asiallisista vastauksista kaikille!

pari päivää sitten kirjoitimme avopuolisoni kanssa kaupat yhteisestä asunnosta. n. pari vuotta olemme olleet yhdessä mutta emme ole kihloissa. Rakastamme toisia ja uskon että suhde kestää. vaikka päälle parikymppisiä olemme. Olen sitä mieltä että jos oikeasti jostakin haaveilee esim. oma asunto niin ei sitä kannate jäädä miettimään ja odottamaan että kannattaako vielä, onko oltu jo tarpeeksi kauan yhdessä, saadaanko lainaa, yms..... hyvät tilaisuudet menee ohisuun. Eikö elämä ole annettu elettäväksi ja siihen luonnollisesti kuuluu isommatkin päätökset ja asiat. Ja mitä isoon lainaan ja asuntoon tai muuhun tarkoitukseen tulee, niin ainahan ne saa myytyä eteenpäin jos siltä tuntuu. Toki elämässä täytyy varovainenkin olla mutta ei liian epäröivä. Lippu korkeella vaan uusia tuulia kohti! =)