Oon viistoistavuotias tytön tyllerö, ja haaveilen lyhyistä hiuksistä, kuten otsikosta huomaakin. :')
Minul on tälläset about vyötäröä vähän alemmas yltävät paksut, suorat hiukset, joiden etuosassa vähän kerrostettua leikkausta. On aina ollut todella pitkät, ihan pienestä asti. Kerran ala-asteella leikkasin olkapäälle, mutta silloin otin otsatukankin, joka ei sovi kasvojeni mallille ja näytin aika urpolta. Valitin silloin äitelle, että haluan kasvattaa nää takas entisilleen.
Ja ongelma onkin äite. Sillä on joku hiton ongelma lyhyitä hiuksia vastaan (enkä ees haluis kovin lyhyitä, johonki vähä olkapäätä pidemmälle), ja se ottaa sellasen ei-ikinä-vain-kuolleen-ruumini-yli -ilmeen tai rupee "nyyhkimään" tai raivoamaan.
Oikeesti oon tässä about neljä, kolme vuotta halunnu leikata lyhyiks, ja koko ajan enemmän ja enemmän. Joskus pidän letin päällä saksia ja mietin, että pitäskö nyt leikata?
Jotenkin tuntuu, että sitten kun saan leikattua hiukset, niin sitten oon tosi onnellinen ja päässy oli kaikista vastoinkäymisestä ja vanhan koulun kiusaajista tms. Sitten olisin vapaa. :3
Ja hiustenleikkaaminen on just sitä, mistä unelmoin tällä hetkellä kaikista eniten.
Kuitenkin... Kaihertaa miettiä, oisko se sittenkin tosi iso virhe?
Kysynkin teiltä:
Onko teillä samanlaista kokemusta, tai mitään neuvoja mulle, miten kannattas toimia? Leikkaanko salaa äiten mielipiteistä huolimatta tms..?
Minul on tälläset about vyötäröä vähän alemmas yltävät paksut, suorat hiukset, joiden etuosassa vähän kerrostettua leikkausta. On aina ollut todella pitkät, ihan pienestä asti. Kerran ala-asteella leikkasin olkapäälle, mutta silloin otin otsatukankin, joka ei sovi kasvojeni mallille ja näytin aika urpolta. Valitin silloin äitelle, että haluan kasvattaa nää takas entisilleen.
Ja ongelma onkin äite. Sillä on joku hiton ongelma lyhyitä hiuksia vastaan (enkä ees haluis kovin lyhyitä, johonki vähä olkapäätä pidemmälle), ja se ottaa sellasen ei-ikinä-vain-kuolleen-ruumini-yli -ilmeen tai rupee "nyyhkimään" tai raivoamaan.
Oikeesti oon tässä about neljä, kolme vuotta halunnu leikata lyhyiks, ja koko ajan enemmän ja enemmän. Joskus pidän letin päällä saksia ja mietin, että pitäskö nyt leikata?
Jotenkin tuntuu, että sitten kun saan leikattua hiukset, niin sitten oon tosi onnellinen ja päässy oli kaikista vastoinkäymisestä ja vanhan koulun kiusaajista tms. Sitten olisin vapaa. :3
Ja hiustenleikkaaminen on just sitä, mistä unelmoin tällä hetkellä kaikista eniten.
Kuitenkin... Kaihertaa miettiä, oisko se sittenkin tosi iso virhe?
Kysynkin teiltä:
Onko teillä samanlaista kokemusta, tai mitään neuvoja mulle, miten kannattas toimia? Leikkaanko salaa äiten mielipiteistä huolimatta tms..?
Vastaukset 4
Vanhimmat
älä missään nimes leikkaa ite!! :D tulis aik kamalaa jälkee.. rahat käteen ja kampaajalle ni hyvä tulee ;) itelläni on ollu lyhyet suunnilleen pari vuotta enkä oo katunu! ja ainahan ne kasvaa takas :D oon itekki 15-vuotias
Niin Suomessa ei ole esim. http://www.locksoflove.org/ järjestöä jolle tukan voisi lahjoittaa.
Leikkauta ihmeessä hiuksesi lyhyemmiksi, mutta vain ja ainoastaan kampaajalla. :-)
Hiukset kumminkin on "uusiutuva luonnonvara", joten mikäs siinä.
Mutta ei hiuksien pituus/lyhyys takaa onnea itsessään.
http://www.youtube.com/watch?v=4dDhU1aFyQ4&feature=channel