Romahduksia
Hänellä oli tunne, että hän oli saapunut jonnekin. Edessä oli rikottu alusvaateliikkeen lasi. Pirstaleita oli siellä täällä liikahdusten alla. Rasahduksia. Hintoja ei ollut esillä. Kaikki oli alakanttiin asetettujen arvailujen varassa. Puolikkaan ikkunan kokoinen lasinpala roikkui viimeisillä voimillaan kiinni mainostarrasta, heilui kuin miekka näyteikkunan standilla makaavan naisen polvien yllä. Nainen ei liikkunut. Hän makasi selällään kaatuneen mallinuken päällä. Näky oli omituinen, lähes makaaberi. Oli kuuma kesäyö. Jossain soivat hälytyskellot. Ihmisiä kerääntyi paikalle. Lasit paukahtelivat painavien askelten alla. Hänellä oli hyvä olla. Hän tunsi tyhjentyneensä kaikesta.
Oliko tuo verta, joka hänestä valui? Liemi liukui pitkin niskaa, levisi kaulukseen ja imeytyi.
http://www.youtube.com/watch?v=42yUeYKNYck

Vastaukset 2
Vanhimmat
Liitetiedosto & bugi.
Juuri näin ei käytetä alkoholia. Muistakaa tämä, lapset.
(Käytettyä naurua)
Ja hänen oli hyvä olla :) Hyvää yötä...
http://www.youtube.com/watch?v=H1TzZb02r14