Tarkoitus keskustella mormonismista

Tällä palstalla kuvitelemme keskustelevamme mormonismista. Todellisuudessa näytämme olevamme katselemassa vastustusta, syyllistämistä ja mitätöintiä osapuolina mormonit vastaan muut.

Lähestulkoon aina keskustelu kääntyy alistamisyritykseksi ja ivalliseksi oikeassa olemiseksi. Keskustelun lähtökohta on likipitäen aina pyrkimys yksisuuntaiseen argumentaatioon ilman mitään pyrkimystä toisen osapuolen ymmärtämiseen.

Usein näyttää, ettemme ollenkaan lue "väärän" nimimerkin alla olevaa mielipidettä, sillä ei ole arvoa koska esittäjä on joko mormoni tai anti.

Ainakin osaan kysymyksiä vastaukset näyttävät tulevan ikään kuin jostakin suppeasta puppugeneraattorista, jonka vastaus sinällään on hyvä, mutta vastaa aivan muuhun kuin esillä olevaan kysymykseen.

”Internet ei tee typeräksi – se vain auttaa osoittamaan oman typeryytensä usealle.” sanoo nettipoliisi Fobba IRC-Gallerian blogissaan.

Siis mikä se tuonela oikeasti on?

Turust
383
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tuonela on henkimaailma, jonne ihmiset menevät kuoltuaan. Siellä on kaksi osaa:
- Paratiisi
- Helvetti

Myöhempien aikojen ilmoituksissa helvetistä puhutaan ainakin kahdessa merkityksessä. Ensiksi, se on väliaikainen asuinsija henkimaailmassa niille, jotka ovat olleet tottelemattomia kuolevaisuudessa. Tässä merkityksessä helvetillä on loppu. Siellä oleville hengille opetetaan evankeliumia, ja joskus parannuksensa jälkeen he nousevat ylös siihen kirkkauden asteeseen, johon ovat arvollisia. Ne, jotka eivät tee parannusta mutta eivät ole myöskään kadotuksen poikia, jäävät helvettiin koko tuhatvuotisen valtakunnan ajaksi. Näiden tuhannen vaivan vuoden jälkeen he nousevat ylös telestiseen kirkkauteen.

Toiseksi, helvetti on niiden pysyvä paikka, joita Jeesuksen Kristuksen sovitus ei lunasta. Tässä merkityksessä helvetti on pysyvä.

Paratiisi
Se henkimaailman osa, jossa tästä elämästä erinneet vanhurskaat henget odottavat ruumiin ylösnousemusta. Se on onnen ja rauhan olotila.

Paratiisi tarkoittaa pyhissä kirjoituksissa myös henkimaailmaa (Luuk. 23:43), selestistä valtakuntaa (2. Kor. 12:4) ja maata kirkastetussa tilassa tuhatvuotisen valtakunnan aikana.
Sen, joka voittaa, minä annan syödä elämän puusta, joka on Jumalan puutarhassa (paratiisissa), Ilm. 2:7.

Äänestä
  • VT:ssa on 65 kohtaa, joissa esiintyy sana 'tuonela', hepr. Sheol. Jokainen niistä voidaan ymmärtää runollisena synonyymina sanalle 'hauta' sen yleisessä merkityksessä eli paikkana, johon kaikki joutuvat.

    Suomenkielessä vastaavia ilmaisuja ovat 'manala' (= maanala, maan alapuolella, maan alla) ja runollisempi 'maan povi'. Sinne joutuvat niin vanhurskaat kuin synnintekijätkin. Yksikään kohta ei osoita, että tuonelassa olisi eri osastoja hyville ja pahoille; kaikki menevät samaan paikkaan.

    Yksikään kohta ei sano, että siellä oltaisiin tietoisessa tilassa, mutta silti erossa Jumalasta. Jumalan sanotaan näkevän sinnekin.

    Tässä on huomattva, että KR -38 joka on suoraan ns. alkuteksteihin verrattava käännös sana helvetti on virheellisenä kokonaan poistettu.

    Syynä aiempaan käsitykseen ovat osaltaan jotkut arvostetut raamatunkäännökset, jotka tulkinnallisista syistä kääntävät Sheol-sanan monissa kohdin helvetiksi (Hell).

    Suomalainen sanatarkkuuteen perustuva käännös (KR -38) korvaa kuitenkin johdonmukaisesti Sheolin aina sanalla Tuonela, joten Helvetti -sana todellakin puuttuu VT:sta kokonaan.

    Minä en ole aikaisemmin tuota havainnut, näin selittyy moni minulle aiemmin hämäräksi jäänyt kohta Raamatussa.

    Kaksiosainen tuonela tuntuu oudolta, ellei meitä ole tuomittu jo ennen viimeistätuomiota?

    Turust

    Äänestä

  • Mormonien oppi seurailee kirkkoisä Origeneksen oppia, jossa kiirastuli oli vain väliaikainen tila. Sen verran mormonit ovat oppiaan viilanneet, etteivät kuitenkaan orjallisesti seuraa Origeneksen, joiden mukaan Saatanakin lopulta pelastetaan. Tältä osin mormonit seurailevat siis jonkinlaista sekaväännelmää Origeneksen, Augustinuksen ja Kelemens Aleksandrialaisen käsityksistä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


'Turust kirjoitti:

Tällä palstalla kuvitelemme keskustelevamme mormonismista. Todellisuudessa näytämme olevamme katselemassa vastustusta, syyllistämistä ja mitätöintiä osapuolina mormonit vastaan muut.

Lähestulkoon aina keskustelu kääntyy alistamisyritykseksi ja ivalliseksi oikeassa olemiseksi. Keskustelun lähtökohta on likipitäen aina pyrkimys yksisuuntaiseen argumentaatioon ilman mitään pyrkimystä toisen osapuolen ymmärtämiseen.

Usein näyttää, ettemme ollenkaan lue "väärän" nimimerkin alla olevaa mielipidettä, sillä ei ole arvoa koska esittäjä on joko mormoni tai anti.

Ainakin osaan kysymyksiä vastaukset näyttävät tulevan ikään kuin jostakin suppeasta puppugeneraattorista, jonka vastaus sinällään on hyvä, mutta vastaa aivan muuhun kuin esillä olevaan kysymykseen.

”Internet ei tee typeräksi – se vain auttaa osoittamaan oman typeryytensä usealle.” sanoo nettipoliisi Fobba IRC-Gallerian blogissaan.

Siis mikä se tuonela oikeasti on?

Turust

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu