Kaksi vuotta sitten aloin kirjoitella HÄNEN kanssaan, aluksi niitä näitä.
Aikamme kirjoiteltua huomasimme kuinka paljon meillä on samanlainen ajatusmaailma.
Yhteisestä päätöksestä tapasimme, käytiin kahvilla, tavattiin satunnaisesti.
HÄN kertoi elämänsä pimeistä puolista avoimesti mm, maanis-depressiivisyydestään.
Reilu vuosi sitten hän tuli ekan kerran kotiini, jännitin hirveästi.
Kaikki meni hyvin ja jatkoimme tapaamisia.
MD aiheutti aikaajoin hiljaisia aikoja suhteessamme, mutta ymmärsin ne ja tajusin ettei ne johtuneet minusta.
HÄN pujotti keväällä sormuksen sormeeni ja vahvisti sen toistamiseen joulukuuussa....siis kihlasi minut kaksi kertaa.
Puhuimme tulevaisuudesta avoimin mielin. Puhuimme rakkaudesta ja tunnustimme molemmin puolista rakkautta.
Uudenvuodenaattona HÄN tuli luokseni lopullisesti, niin luulin....
vain 3 viikon jälkeen HÄN lähti ilman ennakkovaroituksia tai syitä.
En saa HÄNEEN yhteyttä, ei vastaa puhelimeen ei tekstiviesteihin tai sähköpostiin.
Olo on kuin löysässä hirressä!
Onko samanlaisia kokemuksia?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Maniavaihe vaatii vaeltamaan.
Palaa depiksessään luoksesi rahattomana, ärtyneenä syyttelevänä jne...
Otatko vastaan??