Koin aikaisemmin noin 8kk sitten vaikean eron. Kun olin nyt vihdoin viimein mies takaisin ja kohtasin toisen naisen joka "silmillään" veti mukaan. En kertonut mitään alussa kun tuntui etten voi ja sittenhän siinä kävi niin että kerroin rehelliset vastaukset mitä kysyttiin. Mitäpä sitä olisi valehellu kun totuus olisi tullut kuiteskin eteen jossain välissä.Hän sai minut uskomaan että on jotain tulossa mitä hän vaan kertoi... Olin kuitenkin iloinen,onnellinen ja kuten hän sanoi että hänellä oli hyvä olla vieressä. Yhtenä iltana en kyennyt harrastamaan "aikuisten kehotreeniä" koska poikani nukkui viereisessä sängyssä. Mutta hän oli nainen josta olin alkanut kunnolla unelmoimaan. Nyt on ilmoitettu että hän haluaisi olla kaveri [ ;) oli perässä]. Olin kertonut mitä hän kysyi ja näin kävi niin nyt meni sitten lopullisesti usko että voisin löytää ihanan naisen.... Kuiteskin käy taas näin... Kun katson kuvaa niin olo on kuin nuijalla hakattu. Jos nyt saisin viel tämän unohdettua niin kaiketi koskaan ei kannata kertoa itsestään mitään.... Ja miksi haaveilla edes sitoutumisesta jos se ei ole sen arvoista. Arvostan (tahi arvostin) naista itsenänsä ja laitoin hänen toivehet omien edelle. Kilttys ei ole naisten mieleen näköään mutta tiiämpä jos joku naispuolinen kaveri tulee itkeen miehen paskamaisuutta niin voin vaan sanoa että kärsi. Ei vaan jaksa kun yrittää olla itsensä se on väärin...
En edes tiedä miksi pitäisi arvostaa yhtään mitään enää, jos seuraus on se että kuhan nyt on apua...
En edes tiedä miksi pitäisi arvostaa yhtään mitään enää, jos seuraus on se että kuhan nyt on apua...
Vastaukset 1
Vanhimmat
No tosta nyt ei paljoa mulle auennut, mutta ehkei ollut tarkotuskaan??