vaimon nalkutus

Vaimo nalkuttaa säännöllisesti, jostain ikivanhoista anopin sanomisista. Anoppi on esimerkiksi 5 vuotta sitten pyytänyt meitä ottamaan jonkun kyytiin. Ongelma on kuulemma siinä, että anoppi on ollut tietoinen, että kyydin tarjoaminen juuri tuolla hetkellä on ollut hankalaa. Vaimon mielestä anoppi näin halunnut päästä syyllistämään meitä siitä, että olemme joutuneet kieltäytymään avunannosta. Vaimo ajattelee, että on väärin tukeutua meihin, kun isäni voisi tehdä saman mitä anoppi pyytää. Vaimoni myöskin kokee, että äitini pääsee tällä tavoin mustamaalaamaan vaimoani muille ihmisille.

Toisaaltaan kyse on ikivanhasta mitättömistä sanoista, niin ihmettelen, että miksi vaimolleni tämä on ylitsepääsemätön este, johon on aina vaan palattava uudestaan.Joskus olen miettinyt, että haluaako vaimoni, että yksinkertaisesti katkaisevani välit äitiini. No ei se varmaan mitenkään vaikeaa olisi, mutta toisaaltaan haluaako hän nalkutuksellaan jotain muuta? Hän itse sanoi, että voisit sanoa äidillesi, että vastaavanlaisissa tilanteisse heidän ei pitäisi laskea sen varaan, että ilman etukäteis varoitusta pyydetään kuskaamaan jotain. Voin tietenkin sanoa tämän äidilleni, mutta auttaako se mitään? kannattaako tälläisiin hommiin mennä mukaan, onko tässä taustalla kyse jostain ihan muusta mitä en vaan tajua?
9288
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Olisit sanonut silloin kun tilanne oli vaiheessa, ettei tarvisi tulla vuosien perästä nettipalstalle ruikuttamaan.

Tuskinpa tässä kyseessä nyt on yksi ainut tapaus, vaan vaimoasi rasittaa kun olet tuollainen vätys.

Äänestä
  • et silleen
    Mitä hänen oikein olisi pitänyt sanoa? mielestäni vaimon vaatimus on niin jeevelin lapsellinen, kuka aikuinen mies takertuu sellaisiin.
    Hän ei muuten ruikuta mitenkään halusi vaan sanoa asiansa ja teki sen ihan tavallisesti, ja kysyi vielä neuvoa, joten sinä kuulut ilmeisesti niihin joilla ei ole elämää vaan olet kommenttoorina netissä ja ei ole eka kerta kun huomauttelet ilkeesti, et silleen

    Äänestä

  • poiuythjklö kirjoitti:

    et silleen

    ??? Tunnetko henk.koht. nimimerkin (rekisteröimätön muuten, kuka tahansa voi sitä käyttää)??? Vai miksi kommentoit tuolla tavoin?

    Äänestä

Älä katkaise välejä vanhempiisi! vaimosi vain haluaa tuhota tukiverkkosi että pääsisi oikein todenteolla niskasi päälle iman että sinulla on paikkaa missä asiat ymmärretään myös sinun kannaltasi.

Äänestä

Voi vaimo parkaa, jossain on vika jos jaksaa vetää esiin ikivanhoja asioita, ja tietysti taas anoppi tulilinjalla tässäkin tapauksessa.
Älä vaan mene katkaisemaan välejäsi ihmiseen joka on sinulle antanut elämän, ja rakastaa sinua eniten maailmassa.
Vaimoasi ilmeisesti ärsyttää kun kuvittelee että anoppi haluaa jotain pahaa, vaikka tilanne on ihan tavallinen josta nyt ei pitäisi olla nalkuttamista.
Kyllä hänellä tietysti on joku ongelma kun mourua samaa asiaa vuosikausia, ja sitten sinua yrittää välikädeksi. Sillä tavalla hän nitistäisi anoppinsa kun saisi miehesi asiattomista asioista narisemaan, se olisi siis hänen mielestään joku sekundääri voitto kun anoppi luulisi että poikakin on jo häntä vastaan. Miksi hän ei sano itse anopilleen jos on jotain sanottavaa. Älä ala hänen lapsellisten asioiden kantajaksi, vaan se jota asiat häiritsevät myös ottaa ja selvittää ne asian omaisten kanssa.
Joten ole ihan oma itsesi ja mielestäni et ole mikään vätys niinkuin joku jo ehti ilkeillä, sillä ei kai tuollaista nyt normaali ihminen ymmärräkkään , että tikusta tehdään asiaa. Ja vielä toiveena välirikko.

Äänestä
  • tehkää kuten me, vaimosi ei näe anoppia lainkaan ja sinä käyt edelleen äitisi luona kuten ennekin.. vaimo ei ruikuta sinulle jos sinua rakastaa vaan vaikkapa täällä tai kaverilleen..omalle äidilleen tms mutta ei sulle. Ainakaan ellei äitisi ole liian liki perhettänne??? Oletko varma että anoppi ei tunkeudu liiikaa vaimosi reviirille???

    Äänestä

Tyhmällä vaimolla on reviirit niin kapeat ettei siedä rakastamansa miehen äitiä. Luulisi että nuoriso omistaisi hieman empatiaa vanhemmilekin mutta ei, pitää oikein kaivamalla kaivaa että saisi epäsopua perheeseen joka ennen on elänyt onnellisen tietämättömänä siitä että heissä on yhtä äkkiä kaikki viat kun miniä ilmestyy taloon. Sääliksi käy ihmisiä joiden perhe asiat tulevat ongelmallisiksi kun ei osata joustaa puoleen sun toiseen.

Äänestä

Hmmppph.. olisi kiinnostavaa tietää mitä vaimosi ajattelee todella. Meinaan avauksesta voisi päätellä vaimosi saaneen tarpeekseen sinusta ja anopistaan. Pidä ihmeessä kiinni äidistäsi, kun vaimosi näyttää saaneen tarpeekseen ja kaivelee tällaisia puheenaiheita varma merkki että mies tuollainen jo tympäisee pahasti. Teidän keskeiset riitanne vähän lisäksi siuavat aihetta. Keskustelet vaimostasi täällä. Eipä käy kateeksi häntä..

Äänestä

VAI NIN

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kyselijä, kirjoitti:

Vaimo nalkuttaa säännöllisesti, jostain ikivanhoista anopin sanomisista. Anoppi on esimerkiksi 5 vuotta sitten pyytänyt meitä ottamaan jonkun kyytiin. Ongelma on kuulemma siinä, että anoppi on ollut tietoinen, että kyydin tarjoaminen juuri tuolla hetkellä on ollut hankalaa. Vaimon mielestä anoppi näin halunnut päästä syyllistämään meitä siitä, että olemme joutuneet kieltäytymään avunannosta. Vaimo ajattelee, että on väärin tukeutua meihin, kun isäni voisi tehdä saman mitä anoppi pyytää. Vaimoni myöskin kokee, että äitini pääsee tällä tavoin mustamaalaamaan vaimoani muille ihmisille.

Toisaaltaan kyse on ikivanhasta mitättömistä sanoista, niin ihmettelen, että miksi vaimolleni tämä on ylitsepääsemätön este, johon on aina vaan palattava uudestaan.Joskus olen miettinyt, että haluaako vaimoni, että yksinkertaisesti katkaisevani välit äitiini. No ei se varmaan mitenkään vaikeaa olisi, mutta toisaaltaan haluaako hän nalkutuksellaan jotain muuta? Hän itse sanoi, että voisit sanoa äidillesi, että vastaavanlaisissa tilanteisse heidän ei pitäisi laskea sen varaan, että ilman etukäteis varoitusta pyydetään kuskaamaan jotain. Voin tietenkin sanoa tämän äidilleni, mutta auttaako se mitään? kannattaako tälläisiin hommiin mennä mukaan, onko tässä taustalla kyse jostain ihan muusta mitä en vaan tajua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu