Kreikkalaiset todella osaavat vedättämisen taidon. Maa haluaa europaketin, 130 miljardia euroa, mutta ei aio itse tehdä taaskaan juuri mitään taloutensa kohentamiseksi. Lupauksia Kreikan valtiovarainministeriltä kyllä satelee päivittäin.
Ensin kreikkalaiset vääristelivät tuloslukujaan, jotta maa pääsi euromaiden joukkoon, ja kun se oli päässyt, niin se alkoi vedättää hokkuspokkus-tempuillaaan muilta euromailta tähtitieteellisiä summia kerta toisensa perään.
Suomi on yksi Kreikan lainojen takaajista. Suomi vaati Kreikalta vakuuksia lainarahojensa takaisin saamiseksi, mutta tästä ei vieläkään ole olemassa allekirjoitettua virallista sopimusta.
Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen on puolustanut suomalaisten veronmaksajien etuja Kreikan lainoituksessa. Samaa ei voi sanoa hyvinvointi-pääministeri Jyrki Kataisesta eikä varsinkaan talouskomissaari Olli Rehnistä. Nämä taivaanrannan maalarit eivät vaadi vakuuksia, vaan lupaavat EU-sopimuksen vastaisesti täyden tuen Kreikan ja muiden konkurssimaiden rahapyynnöille.
Viime vuoden lopulla EU-komissaari Olli Rehn painosti rajusti Suomen hallitusta, jotta se pysyisi kiltisti Kreikan lainojen takaajana eikä vaatisi mitään vakuuksia Kreikka-lainoistaan. Ihmeellistä puhetta syntyperäiseltä suomalaiselta!
Ensin kreikkalaiset vääristelivät tuloslukujaan, jotta maa pääsi euromaiden joukkoon, ja kun se oli päässyt, niin se alkoi vedättää hokkuspokkus-tempuillaaan muilta euromailta tähtitieteellisiä summia kerta toisensa perään.
Suomi on yksi Kreikan lainojen takaajista. Suomi vaati Kreikalta vakuuksia lainarahojensa takaisin saamiseksi, mutta tästä ei vieläkään ole olemassa allekirjoitettua virallista sopimusta.
Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen on puolustanut suomalaisten veronmaksajien etuja Kreikan lainoituksessa. Samaa ei voi sanoa hyvinvointi-pääministeri Jyrki Kataisesta eikä varsinkaan talouskomissaari Olli Rehnistä. Nämä taivaanrannan maalarit eivät vaadi vakuuksia, vaan lupaavat EU-sopimuksen vastaisesti täyden tuen Kreikan ja muiden konkurssimaiden rahapyynnöille.
Viime vuoden lopulla EU-komissaari Olli Rehn painosti rajusti Suomen hallitusta, jotta se pysyisi kiltisti Kreikan lainojen takaajana eikä vaatisi mitään vakuuksia Kreikka-lainoistaan. Ihmeellistä puhetta syntyperäiseltä suomalaiselta!
Vastaukset 17
Vanhimmat
Katainen hurahti euro-uskoon, ja nyt miehen silmät palavat kuin helluntailaisella herätyssaarnaajalla, kun hän puhuu tästä ihmeellisestä uskonkokemuksestaan.
Kreikalla ei ole edes teoreettisia mahdollisuuksia maksaa velkojaan, koska maan talous perustuu turismiin.
Nämä tukipakettien vaatimat leikkaukset koskevat lähinnä niihin ihmisiin, joiden tulotaso on pieni. Kun tulot pienevät, verotulot valtiolle vähenevät, eikä leikkaukset tuota toivottua tulosta.
Tavallisen kreikkalaisen kannalta olisi parasta se, että tunnustettaisiin tosiasiat ja annettaisiin kreikan mennä konkurssiin, jonka jälkeen kreikka saisi uuden alun. Nyt tavalliset kreikkalaiset elävät jatkuvassa epävarmuudessa ja kurjistumisen kierteessä.
Pistin pari totuutta aamulla niin poistivat äkkiä (uusinta)
2009 oli Kreikan velka 300 miljardia. Avustuksia on tuon uuden tukipaketin jälkeen maksettu sinne 355 miljardia. Eli maan pitäisi olla velaton ja läjä rahaa holvissa.
Mutta ei jostain syystä velkaa on taasen lähes 200 miljardia.
Kahden vuoden avustus / elvytysjaksolla velkaa syntyi 80 miljardia.
Jyrki kantaa vastuuta ja rahaa. Voi miten suloinen otus.
http://9gag.com/gag/2681884
Taas yksi median aivopesemä idiootti syyttelemässä kreikkalaisia asioista joihin heillä ei ole vaikutusvaltaa, aivan kuten yksityisomisteinen media sen on halunnut.
Älähän suotta ryppyile. Toki olisin voinut selventää mutta kaikkihan jo tietävät että Kreikan kansalla ei ole mitään osuutta,paitsi kärsiminen, tässä asiassa.
Kohta syyllistetään suomalaiset. Ollaan tärvätty liki 100 miljardia. Pelurikatainen hokee vimmoissaan teidän on maksettava nämä.
Suomalainen työmies pakotetaan maksamaan Kreikan virkamiesten palkat ja viinaedut.
Ja suomalainen työmies on niin saatanantyhmä että se maksaa ja antaa vaikka lapsensa kuolla että saa olla kuuliainen esivallalleen. Voivittu tuota porukkaa.............
Tämä nykyinen rahajärjestelmämme ja sen tuottamat valtionvelat, eivät ole maksettavissa takaisin, vaan "velan" maksu on tarkoitus tapahtua valtioiden omaisuuksien yksityistämisen kautta.
Kreikka on ensimmäinen maa, jossa tämä tapahtuu, mutta varmaa on että myös Suomi tulee olemaan tällä menolla samassa tilanteessa.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012021915225523_ul.shtml
Iltalehti yrittää taas suunnata suomalaisten vihaa kreikkalaisiin, VALEHTELEMALLA törkeästi mielenosoitusten syistä. Iltalehti sanoo kreikkalaisten osoittavan mieltään säästöjä vastaan, vaikka todellisuudessa siellä osoitetaan mieltä korruptoituneita vallanpitäjiä ja järjettömiä velkapaketteja vastaan, joista kansalaiset eivät hyödy mitään.
Iltalehti ja Soneran verkkopalvelu on Kataiskokoomuksen puolella. Syyllisiä täytyy olla että teini loistaa pyhimyskehä latvassa.
Usealla matkailusivustolla on monia Kreikkalaisia panettelevia ketjuja. Vuosien kokemuksella tiedän ne ylläpidon tekeleiksi
riehuvat milloin mistäkin syystä. Faktahan on se, että syyllisiä ovat kreikan pankkiirit ja muut isokenkäiset jotka ovat eurooppalaisten pankkiirien kanssa yhteistyössä pistäneet rahat liiveihinsä. Mutta kansalle tuolla ei ole niin suurta merkitystä. Kiukku on kovaa, ja sille kelpaa kohteeksi mikä tahansa.
Vaikkapa "natsisaksalaiset" ja "fasistisuomalaiset", ja vaikka varsinaisia natseja ja fasisteja ei heti löytyisikään, niin tavalliset turistitkin kelpaavat paremman puutteessa.
Kyllä ne suomalaisten takaamat rahat menevät Saksan ja Ranskan suurille liikepankeille mutkan kautta, vaikka ne ensin Kreikassa pyörähtävätkin. Kreikan kansa jää nuolemaan näppejään.Täydellinen sotku.
viestiä :"kataloinen rikollinen" Eiköhän Jyrki ole ottanut ns. niskalenkin, Kyllä Eu valtiot varsinkin KREIKKA, maksaaaaaaaaaaa....ja maksaaaa. ja ... EI maksa! niin musta tuntuu. 13 12
,,, ja katainen kansa kärsii,,,
Tänään 20.2. Kataisen ja kumppanien lupaamia veronmaksajien rahoja taas kylvetään Kreikalle peräti 135 000 miljoonaa euroa. Suomi kuuluu euromaiden nettomaksajiin ja sen maksurasitus on EU-maiden suurin, kun otetaan huomioon maan väkimäärä ja tulotaso.
Täytyy muistaa, että maksamme joka vuosi myös Englannille noin 90 miljoonaa euroa ihan sen takia, että Suomella oli maksusta päätettäessä täysin kielitaidottomat ja ammattitaidottomat neuvottelijat, kuten tekstiviesti-Vanhanen.
Tärkeintä on se, että Katainen voi hyvin, ei se miten joku Kreikan kansa voi. Sekin on tärkeää, että saksalaispankit voivat hyvin.
Kun EU-pankkiirit suututtavat kreikkalaiset lopullisesti, kreikkalaiset aloittavat kauppasodat.
Myös siinä tapauksessa kreikkalaiset selviäisivät sielunlain perusteella voittajina.
Hahhah EU-luuserit.
Jyrkihän aikanaan kehui että meidän pitää kansainvälistyä eikä käpertyä tänne pohjolan nurkkiin.
Nyt ristiretki lähestyy loppusuoraa. Oli "kivaa" pari vuotta kun joku kantoi "vastuuta".
Eikä me minneen eristäydytä,siitä pitää velkojapankkit huolen. Seuraavat 20 vuotta.