Olemme seurustelleet pitkään ja asuneet yhdessäkin vuosia.
Jossakin vaiheessa olimme eroamassa vuosia sitten. Silloin en osannut keskustella ja siitä seurasi tyttöystävän agressiivista käytöstä (läpsimistä yms.).
No meillä on kuitenkin suhteessa paljon hyvääkin (yhteiset harrastukset, tulevaisuuden suunnitelmat yms.).
No seksielämä on hiipunut vuosien saatossa(nykyisin 2krt/kk), syy? Onko sitten tyttöystäväni agressiivinen käytös vai haukkuminen (v*tun ääliö, luuseri yms). Usein olen sanonut, että nuo sanat satuttavat ja tyttöystäni on ymmärtänyt ja aikonut lopettaa, mutta kun riitelemme tuntuu, että aina samat sanat saa kuulla.
No alussa käperryin ja otin vastaan kaiken agression, mutta jossakin vaiheessa aloin vastata siihen toivoen, että se loppuu. Eli "löin" takaisin. Mitä en haluaisi ikinä tehdä. Kynnys on kuitenkin madaltunut, että vastaan tönimiseen ja läpsimiseen samalla mitalla. Usein pyrin vetäytymään tilanteesta..
Olemme keskustelleet aiheesta paljonkin ja molemmat on sitä mieltä, että henkinen ja fyysinen väkivalta ei kuulu parisuhteeseen. Välillä tulee pitkiä ja hyviäkin kausia ja osaamme tapella "aikuismaisesti" mutta sitten taas välillä ei osata. Eli homma kokonaisuutena on mennyt parempaan suuntaan, mutta rupeaako homma kunnolla toimimaan ikinä? Emme haluaisi erota mutta onko vaihtoehtoja?
Huono: lievä fyysinen ja henkinen väkivalta. Vähentynyt seksielämä.
Hyvää: hyväolo yleensä aina toisen seurassa, yhteiset harrastukset ja tulevaisuuden suunnitelmat.
Eli jos osaisimme tapella "aikuismaisesti" ja seksielämä toimisi edes vähän paremmin, niin olisimme lähes täydellinen pari.
Oravanpyörä on tietenkin paha, tappelut vähentävät haluja mm. seksiin, uskoon että homma toimisi ja taas seksittömyys altistaa tappeluille...
Tuntuu välillä, että tyttöystävässä asuu kaksi ihmistä paha ja rakastava.
Jossakin vaiheessa olimme eroamassa vuosia sitten. Silloin en osannut keskustella ja siitä seurasi tyttöystävän agressiivista käytöstä (läpsimistä yms.).
No meillä on kuitenkin suhteessa paljon hyvääkin (yhteiset harrastukset, tulevaisuuden suunnitelmat yms.).
No seksielämä on hiipunut vuosien saatossa(nykyisin 2krt/kk), syy? Onko sitten tyttöystäväni agressiivinen käytös vai haukkuminen (v*tun ääliö, luuseri yms). Usein olen sanonut, että nuo sanat satuttavat ja tyttöystäni on ymmärtänyt ja aikonut lopettaa, mutta kun riitelemme tuntuu, että aina samat sanat saa kuulla.
No alussa käperryin ja otin vastaan kaiken agression, mutta jossakin vaiheessa aloin vastata siihen toivoen, että se loppuu. Eli "löin" takaisin. Mitä en haluaisi ikinä tehdä. Kynnys on kuitenkin madaltunut, että vastaan tönimiseen ja läpsimiseen samalla mitalla. Usein pyrin vetäytymään tilanteesta..
Olemme keskustelleet aiheesta paljonkin ja molemmat on sitä mieltä, että henkinen ja fyysinen väkivalta ei kuulu parisuhteeseen. Välillä tulee pitkiä ja hyviäkin kausia ja osaamme tapella "aikuismaisesti" mutta sitten taas välillä ei osata. Eli homma kokonaisuutena on mennyt parempaan suuntaan, mutta rupeaako homma kunnolla toimimaan ikinä? Emme haluaisi erota mutta onko vaihtoehtoja?
Huono: lievä fyysinen ja henkinen väkivalta. Vähentynyt seksielämä.
Hyvää: hyväolo yleensä aina toisen seurassa, yhteiset harrastukset ja tulevaisuuden suunnitelmat.
Eli jos osaisimme tapella "aikuismaisesti" ja seksielämä toimisi edes vähän paremmin, niin olisimme lähes täydellinen pari.
Oravanpyörä on tietenkin paha, tappelut vähentävät haluja mm. seksiin, uskoon että homma toimisi ja taas seksittömyys altistaa tappeluille...
Tuntuu välillä, että tyttöystävässä asuu kaksi ihmistä paha ja rakastava.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jotenkin tuo suhteesi kuulostaa omalta entiseltä suhteeltani.
Viisi vuotta seurusteltiin ja suuri osa asuttiin yhdessä.
Muuten sama tilanne oli eli pientä fyysistä väkivaltaa, tosin itse oli itsepuolustuslajeja harrastanut, joten pystyin aika hyvin torjumaan entisen naiseni väkivallan yritykset. Seksi ei meillä kyllä lakannut missään vaiheessa-
Tästä ei tosiaan tiennyt, millainen nainen odottaa kotona. Maailman paras tyttöystävä tai jonkinlainen hirviö.
Meillä tuli ero, koska väsyin jatkuvaan tappeluun.
Tästä on jo kome vuotta aikaa, mutta en ole vielä löytänyt ketään yhtä rakastavaa ihmistä. Tavallaan ero kaduttaa, tavallaan taas ei. Olen ainakin voinut vapaammin hengittää., kun kukaan ei ole henkisesti lyttäämässä.
No enemmän minulla on voitettavaa, jos saadaan homma pelaamaan. Pystytään kuitenkin puhumaan ongelmista aika hyvin ja välillä asiat tuntuvat menevän parempaan suuntaan, mutta välillä tulee myös takapakkeja. Molemmat ymmärtävät kuitenkin tilanteen ja sen, että asioiden on muututtava.
Aika näyttää, ehkä yritämme vielä.
Olipa tutun kuuloista tuo aloittajan teksti.Samanlaista on ollut elämäni, miehenä, vähän agressiivisen naisen kanssa. Melkein viisi vuotta takana, siihen mahtuu seurustelu omissa asunnoissa, yhteenmuutto, ero, ja taas yhteenmuutto. Nyt ollaan siis yhdessä.
Naiseni on alusta lähtien ollut "paha " suustaan, loukkaa millon mitenkin, aiemmin yleensä lasten kautta, yhteisiä lapsia ei ole. Jotenkin ne pahat sanat syö miestä, ne jää kaivamaan vaikka toinen on myöntänytkin "ongelmansa". Hän on myös äärimmäisen mustasukkainen.Tuntuu kuin minua ei arvostettaisi, kunnioitettaisi, tavallaan ollenkaan. Tietysti väliin mahtuu myös hyviä kausia.
Muutama vuosi sitten tilanne äityi niin pahaksi että minuun käytiin käsiksi ja aikani yritin vältellä ja "mennä pakoon" mutta paloi käämit ja pistin naiseni maahan. Muutama raapale siinä tuli kummallekkin mutta ne käsikähmät loppui siihen mutta henkinen väkivalta jatkui.
Jotenkin halut ovat menneet jatkuvan pahan olon takia, sitä rupeaa ajattelemaan ettei toinen koskaan muutu. Koskaan ei tiedä millä päällä toinen tulee kotiin ja mietin mitä pahaa nyt olen tehnyt.
Sitä samaa pelkään että jos lähden niin kadun sitä, kerran on jo erottu ja kaduttiin kumpikin ja palattiin yhteen. Silloin kun menee hyvin, niin on tosi hyvä olla. Ne kerrat kun vaan niin harvenee.