Kirkosta erotaan aiempaa vähemmän
Jori Mäntysalo
31220
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Ei syytä huoleen, kirkon jäsenmäärä putosi kymmenillätuhansilla viime vuonnakin!
Itse asiassa vuosi 2011 oli kaikkien aikojen kolmanneksi paras erovuosi, ja koska vuosi 2010 oli niin hurja, oli jonkinlaista hidastumista odotettavissakin.
Kirkko menettää jäsenistöään hyvää vauhtia: vuonna 1920 väestöstä 98% kuului kirkkoon, 1980 n. 90%, 1990 n. 88% ja vielä vuonna 2000 n. 85%. Nyt luku on siis 77,2% ja trendi edelleen vahvasti laskeva.
http://personal.inet.fi/private/bucket/evl/
Vakaumusten tasa-arvo ry:n pyörittämä mainio web-palvelu eroakirkosta.fi on kiihdyttänyt tuota eroamistahtia melkoisesti. Viime vuonna palvelun kautta erosi yli 46000 kirkon jäsentä (rapiat 13000 liittyi samaan aikaan) - ja osa eroaa kirkosta muita kanavia pitkin. Jäsenkato kiihtyy myös sitä kautta, että lapsia liitetään kirkkoon jatkuvasti vähemmän.
Kirkon valtionyhteys muuttuukin ennemmin tai myöhemmin kyseenalaiseksi juuri tuon jäsenkadon vuoksi.
Pitäisiköhän ilmoittaa käyttämäsi nimimerkki sille oikealle Jori Mäntysalolle...
Tuon mainion tilaston on muuten koonnut palstaltakin tuttu nimimerkki Whitewash, jolle suuret kiitokset ja terveisiä :-)
”Kirkon valtionyhteys muuttuukin ennemmin tai myöhemmin kyseenalaiseksi juuri tuon jäsenkadon vuoksi.”
Tässä käy niin, että kirkko ja valtio muodostavat kokonaisuuden; niin kuin ennenkin oli. Viranomaiset ja poliitikot luovat kirkon kanssa instituution. Pitkälti kehitys on jo edennyt siihen suuntaa.
Kirkko on liberalisoitunut naispappeuden ja homoagendan myötä suolattomaksi, joten se kelpaa enää ihmisten tallattavaksi. Illun kaltaisten tehtävä on suorittaa tallaaminen, olkaa hyvät…
Kas! Sehän on SamiA! Haluaisitko jossain vaiheessa viimein lunastaa lupauksesi ja syödä hatullisen paskaa?
Olikohan jumalallasi "dyfät päällä" kun sanoi että jeesukseen uskomalla pääsee taivaaseen? Onko valehteleminen teille uskovaisille ihan tapa?
Vaikka avaaja menikin yllättävän hiljaiseksi, niin lisätään vielä vettä myllyyn Stadin luvuilla.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10470984
Mitä Helsinki edellä, sitä muu Suomi perässä...
Silti vain joka viides ei kuulu kirkkoon, uskovien ylivoimaa siis.
Siinä muutaman attepahasen eroaminen tunnu missään..
>>Silti vain joka viides ei kuulu kirkkoon, uskovien ylivoimaa siis
Ei kirkolla hätää ole.
Kirkon omaisuus riittää pitkäksi aikaa vaikka vain 50% kuuluisi kirkkoon.
Ja raja eroamisessa alkaa jo tulla vinhasti vastaan kun viime vuonna erot puolittuivat ja kirkkoon liittyi jälleen kerran ennätysmäärä ihmisiä.
Nyt monet eronneet ovat siis liittymässä takaisin.
Ja kannattaa muistaa: kirkkoon kuuluvia uskovia tulee aina olemaan.
Ei ollut Neuvostoliitossa. tosin siihen sen piikkilankahelvetin hyvät puolet jääkin
Tietenkään kirkolla kokonaisuutena ei ole suoraa taloudellista hätää, kysymyshän onkin kirkon perusteettomien etuoikeuksien poistamisesta, myös ortodoksikirkon osalta.
Kaikki uskontokunnat on siis muutettava jäsenyhdistyksiksi, jotka toimivat samojen lakien pohjalta kuin muutkin yhdistykset ilman mitään erityiskohtelua.
Eiköhän Jori tiedä näistä asioista enemmän kuin sinä, illu, vaikka megalomaniassasi saatat muuta kuvitellakin. Hänhän on eroakirkosta.fi sivuston perustaja ja rehellisesti myöntää että erovirrat ovat viime vuosina tyrehtyneet.
Minkä virheen? Kaikki yllä sanomani pitää täysin paikkansa.
Sitä paitsi erot eivät ole tyrehtyneet: tänäkin vuonna tullaan menemään reilusti yli 35000 eron, ehkä jopa yli 40000. Kummin vaan, niin kirkon nettojäsenistön määrä laskee tänäkin vuonna useilla kymmenillätuhansilla.
Kirkko on tämän sodan jo hävinnyt.
Erot laskeneet lähes kolmannekseen kahden vuoden takaisesta.
Sinä idiootti et ole Jori - ja laskepas muutenkin uudestaan. Muista myös, että kuluva vuosi on vielä pahasti kesken ja paras erosesonki on vasta tulossa.
Enkä yllä sitä paitsi edes kiistä, ettei tämän vuoden tulos olisi pienempi kuin (toistaiseksi olleina) huippuvuosina, aivan erityisesti vuoteen 2010 verrattuna. Tänä vuonna ei ole ollut sellaisia eroaaltoja, jotka v.2010 homoilta ja viimevuoden Anni-skandaali aiheuttivat.
Se, mitä yllä sanoin, oli, että kirkon jäsenmäärä putoaa, ja että vielä huimempaa tahtia putoaa kirkon jäsenten osuus koko väestöstä.
Vuosi on siis tälle vuosituhannelle aivan tyypillinen ja kirkon kannalta lohduton: kirkon nettojäsentappioksi (eronneet - liittyneet) arvioin n. 25000.
Tilanne kirkon nykyaseman kannalta on jo toivoton: kirkosta eronneiden lapsista ei juuri tule uusia jäseniä, vanha jäsenistö ikääntyy, ja kuolleiden tilalle ei tule korvaavia jäseniä. Kun tuohon päälle lisätään tuo kymmenien tuhansien nettotappio eronneiden/liittyneiden kesken ei kirkolla ole nykymuodossaan tulevaisuutta. Sen yhteys valtioon tullaan katkaisemaan ja sen toiminta muuttuu yhdistysmuotoiseksi.
Kirkko ei katoa, eikä se lyhyellä tähtäimellä kaadu talousasioihin, mutta Suomi sekularisoidaan.
Ja hyvä niin.
Oletko pirupelle tosiaan sitä mieltä että tunnetun henkilön nimen varastaminen hänen vastustajiensa käyttöön on nettikeskustelussa sopivaa?
Kyllä sinä olet, sillä edustat valhetta, vääristelyä, kavaluutta ja pelkuruutta kaikilla tuhansilla nimimerkeilläsi.
Kun tarkastellaan uskontokuntiin kuulumattomien ja uskontokuntiin kuuluvien määrää Suomessa niin esiin ponnahtaa yllättäviä ja osin hämmästyttäviäkin lukuja.
Nimittäin kaikesta ateistien ja kaikenkarvaisten vapaa-ajattelijoiden hömppäpömpästä ja älämölöstä huolimatta uskontokuntiin kuuluu edelleen neljä viidestä suomalaisesta, ja uskontokuntiin kuulumattomia on vain yksi viidestä!
Evankelisluterilaiseen kirkkoon kuuluu peräti 77% suomalaisista.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Uskonnottomuus_Suomessa
Siinä atte vinkuu kun kirkko porskuttaa..
Aikanaan kirkkoon kuuluivat käytännössä kaikki. Ja kirkon oppeihin jumalasta ei kirkon jäsenistäkään usko kuin vähemmistö.
Ihanhan siinä kinataan niinkuin noilla numeroilla olisi suurikin merkitys palstan keskustelunaiheen kannalta.
>Siinä atte vinkuu kun kirkko porskuttaa..
Tällainen kielenkäyttö ei varmaan ole piispainkokouksen hyväksymää tyyppiä.
Kirkko ei halveksi eikä ivaa kirkkoon kuulumattomia, vaikka sinä ja muu typeristä typerin seurakuntalaisten pohjasakka niin tekisittekin.
"Siinä atte vinkuu kun kirkko porskuttaa.. "
Porskuttaako?
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194697151937/artikkeli/ennuste uskonto katoaa suomesta ja kahdeksasta muusta maasta.html
"Uskonto katoaa kokonaan yhdeksästä länsimaasta tämän vuosisadan aikana, laskee yhdysvaltalainen tutkijakolmikko. Suomessakin se on matkalla unohduksiin."
Harhoissa on ilmeisesti hauska elää...
Tämä oli miellyttävä uutinen. Jotkut ihmiset eivät ole nielleet evogurujen Oppia sellaisenaan vaan osoittavat rohkeutta liittymällä kansankirkkoon ja käyvät sunnuntaisin kuuntelemassa pastorin saarnan ja näin rikastuttavat moraalista pääomaansa. Atterievokit potkivat ulkopuolella kiviä ja syleksivät yksiönsä kattoon.
Kansankirkko pitää evoluutioteoriaa parhaana selityksenä biodiversiteetille.
>Kansankirkko pitää evoluutioteoriaa parhaana selityksenä biodiversiteetille.
Jep, niin se voi kirkkokin olla valheellinen ja siksi suunnittelen siirtoa Vapaakirkkoon, jonne vaimoni siirsi jäsenyytensä jo viimevuonna ja sielähän sitä on luterilaisena tullut kanssa jo kuljettua melkein se vuosi.
Taitaa mennä keskimäärin tasan:
"Jep, niin se voi kirkkokin olla valheellinen ja siksi suunnittelen siirtoa Vapaakirkkoon,.."
Kyllä ainakin muista uskovaisten pikkuryhmistä löytyy Vapaakirkonkin valheelliseksi sanojia. Revari oli ennen taistolaiselle porvaria pahempi.
"Jep, niin se voi kirkkokin olla valheellinen ja siksi suunnittelen siirtoa Vapaakirkkoon, jonne vaimoni siirsi jäsenyytensä jo viimevuonna ja sielähän sitä on luterilaisena tullut kanssa jo kuljettua melkein se vuosi."
Karvainen apina on varmasti pahoillaan, kun väität hänen kirkkoaan valheeliseksi.
Eroakirkosta.fi sivuston perustaja ja tunnettu vapaa-ajattelijoiden agitaattori vie nyt ateisteja tässä keskustelussa kuin pässiä narusta.
"Karvainen apina on varmasti pahoillaan, kun väität hänen kirkkoaan valheeliseksi. "
Olen pahoillani karvaisen apinan pahastumisesta, mutta kyllähän se tosiasia on, että kansankirkkomme on maallistunut ja papit tekevät ja puhuvat mitä sattuu, mutta Jumalan sanan voimaa sielä ei enää monessakaan kirkossa ylläpidetä, koska juuri papit ovat leipäpappeja eivätkä elävässä uskossa, kuten oli vielä jokunen vuosikymmen sitten.
"Olen pahoillani karvaisen apinan pahastumisesta, mutta kyllähän se tosiasia on, että kansankirkkomme on maallistunut ja papit tekevät ja puhuvat mitä sattuu, mutta Jumalan sanan voimaa sielä ei enää monessakaan kirkossa ylläpidetä, koska juuri papit ovat leipäpappeja eivätkä elävässä uskossa, kuten oli vielä jokunen vuosikymmen sitten."
Nyt karvainen apina vasta pahastuikin, hän kun luulee, että oikea usko on juuri kansankirkossa.
"Eroakirkosta.fi sivuston perustaja ja tunnettu vapaa-ajattelijoiden agitaattori vie nyt ateisteja tässä keskustelussa kuin pässiä narusta."
Älä höpötä. Et edes sinä voi olla niin yksinkertainen, vaikka oletkin kreationisti, ettet ymmärtäisi, että joku toinen kreationisti sikamaisesti esiinny julkisuuden ihmisen nimellä valhetta levittäessään.
Moloch typerys kuvittelee ettei Jori kirjoita tänne
taidat itse olla Jori - hänhän tuli tunnetuksi lukuisista nimimerkeistään kirkosta eroamisen palstalla. Vapari valehtelee ja väittää muuta - mutta mitä väliä, atte valehtelee aina.
"Moloch typerys kuvittelee ettei Jori kirjoita tänne
taidat itse olla Jori - hänhän tuli tunnetuksi lukuisista nimimerkeistään kirkosta eroamisen palstalla. Vapari valehtelee ja väittää muuta - mutta mitä väliä, atte valehtelee aina."
Täytyy olla mielisairas, jos luulee, että nuo ovat Jorin kirjpoituksia.