Eräs parikymppinen nainen sanoi, että jos hän näkee jonkun miehen ja ensisilmäyksellä ajattelee, että tuota en panisi niin sitten jos hän on jutellut sen miehen kanssa vähän aikaa niin mieli voi muuttua ja hän ajattelee, että kyllä mä sittenkin voisin panna tuota. Eli siis mies on muuttunut pantavaksi sen perusteella mitä mies on puhunut.
Tuo nainen myös kysyi minulta, että käykö minulle ikinä naisten kanssa vastaavasti. En kehdannut ihan suoraan sanoa, että ei se ruma nainen pantavaksi muutu vaikka sen kanssa juttelisi ummet lammet.
Ja sitten päinvastainen tapaus, kun eräs nainen sanoi että jos hän näkee jonkun mielestään hyvännäköisen miehen ja sitten kun miehen kanssa juttelee ja se päästää suustaan vääriä sanoja, niin yhtäkkiä se ei enää olekaan yhtään hyvännäköinen/haluttava.
Eli siis sillä on hitosti merkitystä naiselle, että mitä se mies puhuu. Miehelle taas naisen (yleensä tylsät ja typerät jutut)ovat yhdentekeviä, väliä on vain sillä miltä se nainen näyttää.
Tuo nainen myös kysyi minulta, että käykö minulle ikinä naisten kanssa vastaavasti. En kehdannut ihan suoraan sanoa, että ei se ruma nainen pantavaksi muutu vaikka sen kanssa juttelisi ummet lammet.
Ja sitten päinvastainen tapaus, kun eräs nainen sanoi että jos hän näkee jonkun mielestään hyvännäköisen miehen ja sitten kun miehen kanssa juttelee ja se päästää suustaan vääriä sanoja, niin yhtäkkiä se ei enää olekaan yhtään hyvännäköinen/haluttava.
Eli siis sillä on hitosti merkitystä naiselle, että mitä se mies puhuu. Miehelle taas naisen (yleensä tylsät ja typerät jutut)ovat yhdentekeviä, väliä on vain sillä miltä se nainen näyttää.
Vastaukset 29
Vanhimmat
No jos panemisesta puhutaan niin eihän naisen puheilla ole mitään merkitystä. Suhteeseen ei kyllä mitään aivotonta bimboa haluaisi, paitsi jos se on ihan helvetin hyvännäköinen niin sitten kyllä.
Kyllähän sitä kaunista bimboa olisi kiva taluttaa kesällä kaupungilla, se olisi egoa kohottava statussymboli. Vähän sama kun ajelisit Ferrarilla. Sitäpaitsi moni vaatimattoman näköinen nainen on ihan yhtä tyhmä, jos älykästä naista etsit niin se on kuin etsisi neulaa heinäsuovasta, vaikka ei edes olisi mitään ulkonäkökriteereitä.
Ne älykkäät keskustelut kävisin tietenkin ATM-nörttikavereideni kanssa.
... haha ... "älykkäät" keskustelut atm:ien kanssa....
naista saamattomien nörttien kanssahan sitä hengenlentoa ja ajatuksenpaloa riittää....
Sä et kyllä älykästä keskustelua tunnistaisi vaikka sellainen purisi sua perseeseen :-)
Osittain joo, mutta tuossa on rajansa naistenkin suhteen.
Lisäksi miehen joka tekee heti vaikutuksen ulkoisesti on paljon helpompi tehdä vaikutus ja jutella naisen kanssa koska nainen on automaattisesti virittynyt tunnelmaan.
Miehen taas joka ei ole heti viemässä jalkoja alta joutuu loputtomasti panostamaan siihen juttelu eikä se sittenkään ole missään nimessä varmaa.
Useimmille naisille nuo molemmat ovat jo nykyään niin tärkeitä että jos mies ei ulkoisesti sytytä niin tuskin sytyttää myöhemminkään johtuen ihan naisten asenteesta.
He haluavat hurmaantua eikä sellainen pikkunätti neuvottelu tehoaa.
Tuo nainen todennäköisesti on aika nuori jolla tunteet ailahtelee.
Itse tapailin kerran tuollaista naista ja hänellä vaihtui ajatukset minusta jonkun noin neljän päivän aikana useita kertoja.
Olisi pitänyt vain painostaa ja yrittää heti lisää niin ehkä olisi onnistanut muukin kuin kaveruus, mutta ajattelin että hän tuolloin oli tehnyt "viimeisen päätöksensä".
Eipä ollut ja hän myöhemmin totesikin että olisi voinut silloin olla kiinnostunut kun tultiin niin hyvin juttuun.
Mutta jos olisin ollut heti alussa paremman näköinen silloisen itsevarmuuteni lisäksi niin en usko että olisin tarvinnut tehdä mitään erityistä suostuttelua että ollisin päässyt pöksyihin asti koska kemiat juttelutasolla toimivat loistavasti.
Voinpa todeta että niihin pöksyihin olisi ollut kiva ja mahtava päästä.
Mutta tuon lisäksi eniten harmittaa että tultiin juttuun niin hyvin että siitä olisi voinut kehittyä ihan oikea parisuhde.
Mut kun ei ole komea ja olin typerä kun luotin naisen sanaan enkä ymmärtänyt hänen tunneailahtelujaan.
Röyhkeys ja painostus toimivat. Ikävää, mutta totta.
"En kehdannut ihan suoraan sanoa, että ei se ruma nainen pantavaksi muutu vaikka sen kanssa juttelisi ummet lammet."
Ei kai kun olet homo.
Susiruma mies ei muutu pantavaksi vaikka sillä olisi maailman ihanin luonne, mielenkiintoinen persoona ja hyvät jutut. Se jää sitten vain kaveriasteelle. Ei voi mitään, olen hieman pinnallinen niin kuin useimmat ikäisistäni. Puolustaudun sanomalla että niin ovat monet miehetkin.
on se joka panee, ei se joka on pantavana
http://desmotivaciones.es/demots/201105/ronJeremyLookAlike.jpg
Kultapieni, se olet sinä jota pannaan ja se myös halventaa sinua:)
Hohhoi. Aivan vitun sama mitä susiruma mies ajattelee.
Pantavalla tarkoitin sitä jonka kanssa haluaa panna.
Kylläpäs nyt vitutti susirumaa miestä tämä oikeasti naisten suusta kuultu yleinen totuus.
Ron Jeremya ei voi verrata tavalliseen mieheen, sillä hän on rikas mieshuora, ja hänen naisensa ovat huoria, jotka Jeremyn tavoin saavat rahaa seksistä.
Mutta on parempi, että Suuren Isän pää rutistetaan ensin ja katsotaan sitten miten kävi.
voi verrata rumaan mieheen, koska hän on ruma. Niin ja iha totta hän saa vieläpä jättisummia naisten panemisesta ja ne naiset ovat kaukana rumasta. Juuri se paneminen on hänestä sen rikkaan tehnyt.
Ja kyllä hänellä on ovensa takana jono kauniita naisia, jotka haluavat tulla panetuttamaan itseään ihan ilmaiseksikin, vain siitä syystä kun se ruma mies on niin kova panemaan ja antaa kunnon kyydit.
Nainen on siis objekti, jonka on oltava kaunis ja panettava mies taas panija, jonka ulkonäöllä ei luonnollisestikaan ole mitään väliä, toki iso vehje on hyvä olla koska se on se työkalu.
Mutta ne naiset ovat lutkia, joten aivan helvetin sama, ovatko ne kauniita vai ei. Onpa Jeremy pornoelokuvien tuottajana vielä joutunut maksamaan naisille panemisesta. Että ei sitä voi saamiseksi kutsua.
Totuus on, että tavallinen susiruma mies (ei-rikas, ei julkkis) ei pane ketään. Paitsi ehkä jotain tasoaan vastaavaa susirumaa naista.
Vastauksesi oli aika liikuttava ja niin odotettavissa.:)
Aloituksessa mainittu "nainen" (eli mielikuvitusystävä) käytti myös sanaa pantava, mikset tähän kommentoinut?
Oikeasti susiruma mies ei pääse panemaan ketään, ellei sitten maksa seksistä.
paljon halvempia lutkia, jotka lähtevät baarista"hyvännäköisten"pelimiesten panopatjoiksi.
Ok.. Millä perusteella?
Entä ne naiset, jotka lähtevät baarista rumien miesten panopatjoiksi?
Ei kukaan nainen pane ruman miehen kanssa. Joku taso pitää pitää.
Ei niin. Siinä olet oikeassa.
Paitsi nuo Jeremyn horot, jos heitä nyt voi naisiksi kutsua.
Satojen hutien joukossa yksi nuoli osui näköjään tauluun. Looserilla ainut mahdollisuus päästä atm:yydestä on todella, että kouluttautuisi jotenkin puhumaan järkeviä ja siten yrittää houkutella naista aaltopituudelleen. Mutta löytyykö vapaaehtoista koutseria, joka ottaisi miehen kontolleen. Siinäpä kysymys.
Joka tapauksessa yrittäisi edes itse pitää kiinni älynväläyksestään, koska se on viimeinen oljenkorsi.
Ei se pelkillä puheilla onnistu.
Olen suhteellisen sosiaalinen seurassa vaikka toisinaan naisten seurassa kun huomaan pitäväni heistä "jäädyn".
Mutta se joka pilaa mahdollisuuteni on se että alan liian itsetietoiseksi tai liiankin mukavaksi naisen kanssa.
Toisinaan kun heitän kevyttä läppää niin joku nainen voisi kiinnostuakkin sen perusteella (tästä olen saanut kehuja ja naiset nauravat yms.) mutta se yhdistettynä suht vaatimattomaan naamatauluun ja käytökseeni niin ei takaa yhtään mitään.
Tuollaisen koutsin hankkiminen ei välttämättä auta vaan tarvittaisiin pitkäaikainen panostus itsensä muuttamiseen lähinnä koskien luonnetta. Jonkinlainen luonneimplantti siis.
Itse tarvitssisin myös jonkinnäköisen kasvoimplantin koska pehmeyteni yms. näkyy suoraan silmistäni ja kasvoistani vaikka muuten olen kovatahtoinen sekä kropaltani suht treenattu.
Valitettavasti niiden järkevien puhuminen ei juuri riitä vaan pitää olla sitä pilkettä silmäkulmassa, rentoutta ja seksikästä itsevarmuutta sekä sen pitäisi huokua olemuksestasi jo valmiiksi.
Sitä ei hevillä muuteta jos olet vähänkään tönkkö tai jäykkä yms. varsinkaan naisten seurassa.
NIin, tuohon ajatukseen sisältyi looserille luonneimplantti ihan selviönä, eihän kunnostautumisestaan tietenkään muuten tule mitään. Omien puheittensa mukaan ulkonäöstään ei ole kiinni .))
Mutta Looserihan on omien sanojensa mukaan komea ja hyväkroppainen (whahah). En oikein ymmärrä miksi juuri hän jaksaa tätä "nainen ei katso miehen ulkonäköä, mies katsoo naisen ulkonäköä"-shittiään niin paatoksellisesti julistaa.
tulee miestä, ainakaan omin avuin. Siltä vaikuttaa
siitä ilmeisesti poistettiin joku älyttömyys, kommentti ei tarkoita "xcbxcb":ta :(
Siksi koska olen kuullut sen naisen suusta ja myös nähnyt käytöksestä.
Miksi siitä pitää tehdä joka viikko uusi aloitus? Olisko kuitenkin siksi, että se ei ole koko totuus ja sekös sua harmittaa? En tosin tiedä vielä että miksi.
kerro looseri onko mat:ssa merkitystä naisen perseneitsyydellä