Suhteesi hellyyteen ja koskettamiseen?

Kuopus on 189 cm ja kuntosalilla itsensä hyvin treenannut nuorimies. Hän istuu mielellään syliini ja minä rapsutan hänen selkäänsä ; )

Esikoisen kanssa halitaan, kun erotaan tai tavataan.

Petze tulee poskisuudelmakulttuurista, meillän suukottelu on jokapäiväistä.
Hollannissa poskisuudelmat ovat myös jokapäiväisiä ystäviemme kanssa.

Tänään lenkillä tapasin serkkutyttöni. Hänellä oli ostoskassit, jotka hän asetti pystyyn lumihankeen halauksemme ajaksi.

Koskettelen ja tykkään koskettelusta.

En muista lapsuudestani yhtään halausta, tai syliä, mutta lapsiani olen siitäkin edestä hellinyt ja suukotellut.

Pidän kättelystä, ehkä enemmän kuin halauksista.

Kyllä. Kyllä.
Eivät.
Halattu on.
Kyllä.
Kyllä.
Kyllä.
Ystävät ja tutut.
Juu.
En.
Ei.
En.

Muuta kysyttävää?

Ikäluokkamme ja vanhempamme on eläneet karun selviymis taistelun ja se on heijastunut myös tunteiden näyttämiseen , ollaan totisia , ehkä varautuneita , puolisolle ja lastenlapsille ainakin pitäisi osoitaa läheisyyttä ja hellyyttä. En halaa tuttuja ja vieraita , kätteleminen riittää. Halaus on kyllä sydämellinen tervehdys, sanotaan että jo kaksikin hyvää halausta päivässä pitää lääkärin loitolla!! PT

Niinkauan kun puoliso oli elossa, pystyin ottamaan hellyyttä vastaan, nyt kun olen yksin kartan kaikkia helliä tunteita, en koskettele ketään, itseäni varsinkaan en anna kenekään koskevan,
jotenki olen elävänä kuollu,
Laulu " kuollelle rakastetulle " Seija Simolan laulamana kuvaa hyvin tunteitani, tätä elämäni loppun aikaa, laulaa sen moni muukin kyllä.

En muista koskaan olleeni äidin tai isän sylissä. Ei kai se ollut tapana hemmotella lapsia pilalle. Äiti kampasi kiharaa tukkaani, teki lettejä ja laittoi rusetteja: oletan että näin hän osoitti hellyyttään: se ei saanut olla turhanpäiväistä vaan sillä piti oplla joku käytännöllinen tarkoitus. Isä tykkäsi lapsista ja vietti aikaa meidän kanssa, pelaten pelejä ja tietokilpailuja kun olimme isompia. Oletan että se oli rakkaudenosoitusta.

Lapseni sanovat että minun on vaikeaa osoittaa spontaanisti tunteitani, vaikka mielestäni olen valmiimpi halailuihin ja poskipusuihin kuin keskivertosuomalainen. Juuri tervehtiminen kevyellä poskipusulla tuntuu oikealta ja luontevalta, vähemmän invaasiviselta kuin karhunhalaus. Kättely tuntuu oikealta vähemmän tuttujen kesken: sukua ja perhettä halaan aina.

Vierastan koskettamista ja kättelenkin yleensä vain toisten aloitteesta.

Tytär saa halata vapaasti ja antaa poskipusujakin. Lapsenlapsia ei ole, mutta kai hekin sitten aikanaan saavat jos haluavat.

Vanhempieni perheessä lapsena ollessani ei juuri toisiamme kosketeltu, ja yhden vuoden vietin pienenä kokonaan muiden hoidossa isän sairastuttua vakavasti ja äidin tehdessä kahta työtä.

Tämä nykyinen tila sopii minulle hyvin.

se vähän riippuu vastapuolesta toisten kanssa halataan kun tavataan yleensä niitten kanssa joita tapaa harvemmin oman porukan kanssa halataan kun on oikeen hyvä olo tai oikeen paha olo tyttären poikaa tulee lämittyä koko ajan on vielä siinä iässä että antaa pusutella kättelen mielelläni mutta aloitus tulee kyllä aina vastapuolelta miehen kanssa pusutellaan ja halaillaan useemman kerran päivässä kotona kyllä pidettiin sylissä ja halailtiin ihan tarpeeks ei mitenkään ylenpalttisesti.

Olen saanut halauksia ja syliä sekä äidiltä että isältä.
Lastani halaan, nykyään harvemmin istutaan kainaloittain, mutta tavatessamme halaamme.
Halaamme aina ystävieni kesken, aina.
Halaan usein asiakkaittani joskus jopa vieraita tilanteen mukaan.

Mutta miesten hellyyttä kavahdan nykyään - kaverelliset halaukset otan vastaan, muuta en.
Asun yksin.

Hellyyden ehdoilla mennään, hyvin paljon aloittajan linjoilla ja tunnelmissa olen.

" Tulla lähelle vaatii sinulta voimaa,
paljon väkevää voimaa.
Olla lähellävaatii sinulta rohkeutta,
paljon paljasta rohkeutta.
Päästää lähelle, sisälle,
vaatii sinulta vain uskoa toiseen ihmiseen. "

(Tommi Taberman?

Ihan satavarma en ole kirjoittajasta.)

Voihan sihti, tuli aikanaan todettua kun joutui valikoimaan.
Alussa se meni niin että sain päänsilityksiä Haukeani halkaisevilta käsiltä.
Äiti se siinä. Isä uhkasi pitkillä Ruodoilla.

Koulussa tuli silitettyä ihan itsekin, joskus vähemmän hellästikin.
Mutta nyt olen jo 62v. Joten ei ole tullut mieleen silleen.
Eiköhän ole jo aika naisvoittoisen Ambulanssin?

62v. ? Mitähän iloa olisi hyväilyistä vielä?
Miksi hyväillä enää vain leikisti?


H.

Ei tainnut siellä lapsuuden perheessä paljon hellyyttä olla ilmassa. Tai sitten se oli niin syvällä, että sopi kysyä, olivatko vähäiset kokemukset siitä vain toiveunta.

Silti olen sitä mieltä, että vaikka olisi itse jäänyt hellyyttä vaille, sitä osaa antaa, puutteestakin voi kasvaa aitoa tunnetta.

Olen kyllä aina tuntenut enemmän kuin ilmaissut, eli en ole mikään superhalailija. Kai se liittyy myös rehellisyyden vaatimukseen. Tunteillahan voidaan myös pettää ja manipuloida. Jos joku kuitenkin tulee halaamaan, otan sen luontevasti vastaan. Vieraiden kanssa kättely sopii kyllä minulle paremmin
kuin halaaminen.

Minulla on yksi valokuva, jossa seison isän kämmenellä. Muuten en muista vanhempieni osoittaneen hellyyttä, mutta selkäsaunoja muistan. Heidän tapansa osoittaa rakkautta taisi ajan tavan mukaan olla kurittaminen.
Isän äiti oli ainoa, joka halasi aina tavatessa ja erotessa.

Poikaystävien lisäksi ei nuoruudessa halailtu muita. Muistan vieläkin miten mukavalta, mutta hämmentävältä tuntui, kun tapasin nuoruusvuosina entisen luokkatoverin, nuoren naisen, joka halasi minua lämpimästi.

Nuorena aikuisena totuin vähitellen ystävien halaamiseen, koska useimmille ystäville se oli tavallinen tapa tervehtiä. Siitä on ollut etua, kun jouduin työasioissa kansainvälisiin kuvioihin. Ei enää ujostuttanut halaaminen tai poskisuukotkaan.

Vähitellen hellyyden ja läheisyyden osoittaminen muuttui luontevaksi. Välillä täytyy pitää kädet kurissa, etten koskettaisi tuttua, joka saattaisi kiusaantua tai tulkita kosketuksen väärin. - Kun alettiin puhua
seksuaalisesta häirinnästä, totesin, että tiukan tulkinnan mukaan olen tainnut häiritä tasapuolisesti sekä naisia että miehiä.

Oman nuoren perheeni kanssa me kaikki osoitimme hellyyttä toisillemme, ainakin hyvinä päivinä. Joskus syntyi ryhmähali, kun kaikki koirasta lähtien ryhtäsivät halaamaan matkalta saapuvaa perheenisää. Murrosikää lähetyvän lapsen halaaminen julkisesti ei ollut suotavaa, mutta tilanne palautui pian normaaliksi.

Hellyyden ja läheissyyden osoittaminen on varmaan seuraaville sukupolville luontevampaa ja helpompaa kuin meidän ikäluokalle, joista moni saattaa kokea asian suorastaan vastenmieliseksi.Tai ehkä ne tunteet on opittu kieltämään, ja ne muhivat piilossa jossain pintaa syvemmällä.

Toisaalta nykyisin esimerkiksi televisiossa yleistyneet vieraittein ihmisten raskaat, kömpelöt karhunsyleilyt näyttävät harvoin luontevilta, eikä niillä tietenkään ole hellyyden kanssa mitään tekemistä. Voisivat mielestäni lopettaa sellaiset ja siirtyä mieluummin vaikka poskisuukotteluun tai takaisin rehtiin suomalaiseen kättelyyn.

Läheisen lämmin halaus antaa paljon positiivista energiaa ja voimaannuttaa. Mieleeni on jäänyt erityisesti pari kertaa, jolloin olen ollut erityisen järkyttynyt, ja mieli on tuntunut rauhoittuvan, kun olen saanut jonkin aikaa vain seistä hiljaa rakastavat kädet ympärilläni. Ensimmäisellä kertaa aviomiehen, toisella tyttäreni.

Ajatus, että voisi joutua elämään vanhuudessa vuosikausia ilman hellää kosketusta, tekee minut surulliseksi. Nykyisin kuulee usein keskusteltavan siitä, miten vaimo tai mies on ikääntyneenä lopettanut seksielämän avioliitossa. Silloin mieleen nousee kysymys, miksi lopetetaan myös hellyyden osoittaminen, tai onko sitä koskaan parisuhteessa ollutkaan. Onneksi näkee myös vanhoja pariskuntia, jotka suorastaan säteilevät lämpöä ympärilleen ja osoittavat kauniisti hellyyttä toisilleen vielä sataa ikävuotta lähestyessään.

Luulen, että oma ihoni kaipaa lopun ikää hellää kosketusta ja käteni ihoa, jota saa hellästi koskettaa. - Jos itse saisin päättää, loppuun asti kulkisi rinnalla sellainen köpittelijä, jonka kylkeen saisin illalla käpertyä saman peiton alle - aina kun jompi kumpi haluaa.;))

Minunkaan lapsuudessani en kertaakaan nähnyt vanhempieni halaavan ja lähentyvän toisiaan.
Enkä muista syliä,johon olisin kiivennyt.

Nyt vanhempana heidän luona käydessäni olen kiinnittänyt huomion kaikkina näinä vuosina siihen että isän halaus oli aina luja ja lämmin,hän pursui hellyyttä ja soperteli epämääräisiä sanoja,kun ei oikein osannut tulkita tunnetilaansa.Äidin halaus oli ja on viileä lääpäisy,kunhan nyt tässä...

Itse olen oppinut kyllä halaamaan halivajeesta huolimatta mutta nykyisin kavahdan läheisyyttä enkä välitä siitä.
En tunne mitään ketään kohtaan vaikka kuinka yritän.Olen kuin kuollut kala vaikka toisaalta tunnen tunteita syvältäkin.
Ristiriitaista.Toisaalta taas ajatus ettei kukaan välitä,tuntuu pahalta,enkö ole kenellekkään mitään?Olenko täysin turha yksilö maailman kaikkeudessa,miksi olen olemassa ei kellekkään?

Kuka sulattais.