Olen ollut yli vuoden suhteessa naimisissa olevan miehen kanssa, ja heillä on n. 4-vuotias lapsi. Suhteemme alkaessa en tiennyt, että hän on varattu, sillä he eivät ole koskaan asuneet yhdessä, vaan töiden vuoksi ovat aina asuneet eri paikkakunnilla. Mies on valittanut naisesta, että hän haluaa tavata vain kerran viikossa (jotta lapsi näkisi isäänsä) ja että heillä ei ole mitään yhteistä, seksiä ei ole jne.
Minä hölmö olen roikkunut miehessä ajatellen, että kyllä tämä vielä tästä, hän jättää vaimonsa ja olemme vapaita. Mies lähettelee ihania viestejä, kehuu aina , ostelee kalliita lahjoja, suunnittelee tulevaisuutta kanssani. Uskon, että osa hänen ihastustaan on siinä, että hän on saanut minusta "parhaat palat", koska emme ole saaneet viettää paljon aikaa yhdessä, olen aina tavatessamme meikattuna, vaatteet viimeisen päälle laitettuna, enkä mikään arkinen ilmestys. Olen häntä rutkasti nuorempi, ja olen väsynyt tähän puolielämään. Hän on nahjus, joka ei tee varmaan ikinä ratkaisuaan. Olkoon naimisissa, minä lähden nyt. Olisi jännä voida seurata hänen jatkoaan, elääkö hän loppuelämänsä onnettomassa liitossa, vai uskaltaako joskus tehdä ratkaisun. Toinen vaihtoehto tietysti on, että hän jatkaa liitossa, mutta etsii jonkun uuden sivusuhteen.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Vai jännää seurata jatkoa. Hohhoijaa. Miten sinua tai ketään voi moinen kiinnostaa? Et ole maailman ainoa rakastajatar, joka on roikkunut ja odottanut. Mies on hyväksikäyttänyt sinua, älä enää uhraa ainoaa ajatusta hänelle.
Tuollaiset miehet hyväksikäyttävät vaimojaankin: pitävät siivoojana ja varmana panona kun rakastajatar hylkää kunnes löytää uuden rakastajattaren. Hauskaahan tuollaisten miesten kanssa voi pitää, mutta kuka hullu ottaisi miehekseen?
Todella tuttu tarina, valitettavasti. Tuo on jokin miesrotu, nuo pettävät-ukkomiehet-jotka-eivät-eroa. Kannattaa unohtaa, vaikka kuinka sattuisi.