Sisko pitää yhteyttä vain ikävissä merkeissä

Minulla on pari vuotta itseäni nuorempi sisko, joka on ollut minulle aina hyvin tärkeä. Nyt muutamien vuosien ajan olemme etääntyneet toisistamme aivan luonnollisista syistä johtuen, asumme kaukana toisistamme ja minulla on kiireitä työelämässä, hänellä opinnoissa.

Minua on alkanut harmittaa, että sisko ottaa minuun yhteyttä vain silloin, kun hänellä on huolia. Kun opiskelun kanssa on ongelmia, saa isosisko kuulla niistä. Kun baari-ilta päättyi katastrofaalisesti, saan selostuksen pian. Kun hän ei tiedä, ollako vai eikö olla poikaystävänsä kanssa, olen minä se, jolle asiaa puretaan. Eikä siinä sinänsä mitään, näin saa ollakin. Tottakai kuuntelen ja autan, jos voin.

Mutta iloista ja mukavasta arjesta en saa kuulla koskaan. Siskoni onnistumiset, ilon aiheet ja uuden poikaystävän kanssa koetut mukavat hetket saan kuulla yleensä vanhemmiltani, joille siis näistä on kerrottu. Joskus sanoinkin siskolleni, että haluaisin tietää myös hänen onnen hetkistään, mutta hän vastasi jotenkin vältellen, ettei halua turhaan vaivata minua omilla ilon aiheillaan, koska pelkää minun pahoittavan mieleni. On totta, että olin tuolloin masentunut ja surullinen oman elämäni asioista, mutta luuleekohan siskoni, että hänen huolensa tekevät minut levolliseksi ja tyytyväiseksi...

Toivon siskoni parasta, mutta minusta on alkanut tuntua, ettei minulle ole enää sijaa hänen elämässään ystävänä vaan ainoastaan jonkinlaisena terapeuttina tai loka-astiana. Eli jos tuli vähän sekoiltua kännipäissään useammankin miehen kanssa tai hukattua kännykkä ja luottokortit (jälleen kerran), niin soitanpa siskolle ja kerron tälle! Mutta ai, etkö sä tiennytkään siitä meidän ihanasta viikonloppureissusta? Ai äiti kertoi, jaa, minä luulin, että sinä tiesit.

Sellaiseksi tämä on nyt mennyt. Mitä minun kannattaa tehdä ja ajatella tästä? Vai kannattaako antaa olla? Mitä itse toivoisitte siskonne tai veljenne tekevän?
8545
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

ihan samanlaista käytöstä minun isosiskoni puolelta, ja vain kun jotain negatiivista silloin pitäs jaksaa kuunnella, muuten ei ota yhteyttä, empä taida enää kuunnella jatkossa, jospa huomais itse näin, ettei pidä toista laskiämpärinä, kuten usein nuorempia vanhemmat siskot kohtelee..

Äänestä

Kerro siskollesi jämptisti, että sinäkin olet Ihminen, jolla on tunteet.
Etkä siskosi kaatopaikka, johon puretaan kaikki ikävät asiat.

Kerro, että toivoisit hänen joskus kysyvän sinunkin kuulumisiasi.

Jos ei em. onnistu, katkaisin välini ainakin hetkeksi. Josko tuo toinen silloin havahtuisi.

Äänestä

Sama meininki täällä. Olen sisarelleni pelkkä ilmainen psykologi.
Koskaan hän ei kuuntele minua ja jos jostain asiasta kerron , hän sanoo että ei voi sanoa mitään koska ei tunne toista osapuolta tai muuten asiaa, tai ei halua suututtaa toista osapuolta olemalla kannallani. Minun sitävastoin odottaa antavan itselleen sopivia vastauksia, vaikka en hänen kumppaneitaan tai työolojaan / kavereitaan tunne.
Erehdyin kertomaan hänelle aloittamastani keräilyharrastuksesta ja loukkaannuin verisesti kun hän ei halunnut kuulla tai nähdä, vaan hoki että kammottavaa.
Koskaan hän ei soita ellei hänellä itsellään ole jotain sydämellään. Olenkin päättänyt, että en tästälähin ota kantaa mihinkään hänen kertomuksiinsa enkä muutenkaan pidä yhteyttä.

Äänestä
  • Minun sisko päätti sisaruussuhteen tekstiviestillä. Muutti puhelinnumeronsa salaiseksi. Luuli minun tehneen sellaista mitä en ollut koskaan tehnyt. Ei halunnut selvittää asiaa. Halusi kokonaan eroon ja nyt on oltu vuosia erossa.

    Äänestä

Sä odotat vähän liikaa ehkä siskoltasi. Ei yksi ihminen anna aina kaikkea sulle mitä haluat siksi meillä pitää olla monia ihmissuhteita ja kavereita. Yksi kaveri on hyvä sen takia kun voi lasten asiat puhua läpi toisen kans voi käydä läpi mies surkuja toisen kanssa taas sää asiat, harvoin voi yhden kaverin kanssa käydä läpi kaikkea. Se käy aika samallalailla siskojen kanssa. Mulla 3 siskoa ja veli ja kaikkien kanssa eri suhteet ja puheet. Vanhemmille en minäkään voi surujani kertoa eli se on yksi siskoni tai kaverini. Sinuna ottaisin vastaan hänet ja olisit iloinen että hän voi ainakin sinulle kertoa surujaan ehkä ei voi kenelläkkään muulle. Ehkä oot hyvä kuuntelija? Voithan tietenki itsekkin kysyä muita uutisia ja kertoa omia juttujasi mutta älä ole niin hölmö et menet pistämään välejäsi poikki elämä on liian lyhyt. Sinuna ottaisin vastaan mitä siskosi voi sinulle antaa. EHKÄ hän ajattelee sinusta samoja asioita? oletko itse ajatellut mitä itte annat hänelle? Sun on paras vaan antaa olla ja nauttia kun on sisko.

Äänestä
  • Fiksusti ajattelet! Monasti ihmiset pilaa välit sillä että rupeavat päättämään asioita toisen puolesta. Jotkut laittavat jopa lehti-ilmoituksia, kysymättä asianosaiselta mitään! Joskus vaan on pakko katkaista välit kun ei jaksa määräilyä ja päällepäsmäryyttä. Muutamat suhtautuvat lähipiiriinsä kuin alamaisiinsa, joka-asiassa neuvotaan ja määräillään. Ei sellaista käytöstä jaksa niellä kukaan täysjärkinen!

    Äänestä

  • HALOO!!! Onko mielestäsi tosiaan LIIKAA odotettu, jos toivoo sisaren olevan yhteydessä ihan tavallisissa arkipäivän asioissa, siis myös iloisissa ja tyhjänpäiväisissäkin asioissa?

    Ainakin ap:n osalta tilanne vaikutti mielestäni siltä, että häntä kaiveli, kun sisko kaataa vaan murheita ja huolia päälle jakaen elämänsä ilonaiheet muiden vaan ei siskon kanssa. Ei kai kukaan jaksa aina vaan valitusta kuunnella, en minä ainaskaan! Ja sitten pitäisi olla iloinen, kun aina SAA kuunnella vain suruja ja toilailuja... Tietty eri asia, jos toisella menee huonosti, mutta siitä ei vissiin ollut kyse.

    Äänestä

VAI NIIN

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Isosiskokulta kirjoitti:

Minulla on pari vuotta itseäni nuorempi sisko, joka on ollut minulle aina hyvin tärkeä. Nyt muutamien vuosien ajan olemme etääntyneet toisistamme aivan luonnollisista syistä johtuen, asumme kaukana toisistamme ja minulla on kiireitä työelämässä, hänellä opinnoissa.

Minua on alkanut harmittaa, että sisko ottaa minuun yhteyttä vain silloin, kun hänellä on huolia. Kun opiskelun kanssa on ongelmia, saa isosisko kuulla niistä. Kun baari-ilta päättyi katastrofaalisesti, saan selostuksen pian. Kun hän ei tiedä, ollako vai eikö olla poikaystävänsä kanssa, olen minä se, jolle asiaa puretaan. Eikä siinä sinänsä mitään, näin saa ollakin. Tottakai kuuntelen ja autan, jos voin.

Mutta iloista ja mukavasta arjesta en saa kuulla koskaan. Siskoni onnistumiset, ilon aiheet ja uuden poikaystävän kanssa koetut mukavat hetket saan kuulla yleensä vanhemmiltani, joille siis näistä on kerrottu. Joskus sanoinkin siskolleni, että haluaisin tietää myös hänen onnen hetkistään, mutta hän vastasi jotenkin vältellen, ettei halua turhaan vaivata minua omilla ilon aiheillaan, koska pelkää minun pahoittavan mieleni. On totta, että olin tuolloin masentunut ja surullinen oman elämäni asioista, mutta luuleekohan siskoni, että hänen huolensa tekevät minut levolliseksi ja tyytyväiseksi...

Toivon siskoni parasta, mutta minusta on alkanut tuntua, ettei minulle ole enää sijaa hänen elämässään ystävänä vaan ainoastaan jonkinlaisena terapeuttina tai loka-astiana. Eli jos tuli vähän sekoiltua kännipäissään useammankin miehen kanssa tai hukattua kännykkä ja luottokortit (jälleen kerran), niin soitanpa siskolle ja kerron tälle! Mutta ai, etkö sä tiennytkään siitä meidän ihanasta viikonloppureissusta? Ai äiti kertoi, jaa, minä luulin, että sinä tiesit.

Sellaiseksi tämä on nyt mennyt. Mitä minun kannattaa tehdä ja ajatella tästä? Vai kannattaako antaa olla? Mitä itse toivoisitte siskonne tai veljenne tekevän?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu