Työpaikallani on ihminen joka on jatkuvasti eri syistä sairaslomilla. Siis jatkuvasti tarkoittaa ainakin 2-3- kertaa kuukaudessa. Oikea syy on ryyppääminen. Joskus tulee töihin kovassa kankkusessa, mutta ei koskaan kännissä. Eikö työnantaja voi asialle yhtään mitään?
Eikö juoppoa voi irtisanoa?
14
794
Vastaukset
- ihme itkua
no jaksaisitko itse mennä pahassa krapulassa töihin??
- noooooooouu
Jos sairaslomat ovat lekurin myöntämiä niin eipä siinä mitään voi.
Kankkusessa tuleminen töihin ei ole syy potkuille mikäli kuitenkin hoitaa työnsä. - työ narkomaani
Kaikkiin tulee loppu aikanaan.Niin oli toi meidänkin naapuri joka kevät sairaslomalla ja tulihan siihenkin loppu.Joutui ensimmäisten joukossa ulos siis lopputili tiotannolisista syistä miten niin eiks vaan. Näin käy yleensä kaikille teko sairaille ja juopoille että silleen.
- Kaarlo Kauhiala
Se sun naapuri on maanviljelijä. Kun tuli kevätkylvöjen aika niin jäi sairaslomalle.
- qwerty
Työnantaja yleensä ottaa tuollaiset kaverit tarkkailuun ja antaa pienimmästäkin mahollisesta rikkeestä varoituksia. Kolmannella varoituksella lentää pihalle. näin kävi mm. meidän firmassa kun eräs tuli krapulassa töihin milloin sattuu, ei jaksanut krapulan takia tehä mitään ja lähti välillä aikaisemmin töistä kun työnantajan silmä vältti eli muut sai käytännössä tehä sen loisijan hommat.
- Vinetto
helina 1969. Onko tehtäväsi kytätä muiden sairiksia jos ei, niin eipä ihme ettei työsi valmistu kun kyttäät muita .Lopeta maton altavetäminen ja keskity omaan työhösi Jotkut on kovia tekee työtä grabbiksessa.
- kippis ja skool
Joo, mäkin teen pikkugrabbiksessa tosi tarkkaa duunii ja pome senkun kiittää. Noi absolustistit on vaan kateellisia. Eli viinaa vaan naamariin kuten toi vinettokin tekee. Vois jo kokeilla pikku tissuttelua opiskelujenkin vauhdittamiseksi. Sehän on tieteellisesti todettu, että kankkusessa ihminen on skarpimmillaan. Sopis varmaan liikenteeseenkin, ettei niuhotettais niin paljo. Rennosti vaan niin ruumiita tulee, vaan tuleehan niitä muutenkin. no leikki sikseen, mutta rennoille ei tule niin pahoja vammoja. Jos mä olisin työnantaja, nii mä ottaisin pelkkiä deekuja tai ainakin kaappijuoppoja, niillähän on sitä innovatiivisuutta. Nehän keksii aika kivasti jo senkin, miten luistella takavasemmalle ja jättää ikävät osiot niiden mielikuvituksettomien harteille.
- asdf3453453453543
ei mahda mitään käytönnössä jos kyse on alkoholismi niin pomon on ensin ohjattava hänet hoitoon
- kyllä voi
Ei tarvitse kytätä alkoholistia kun asiat tulee muille työntekijöille vastaan aina kun holisti puuttuu ja toiset joutuu tekemään työt hänen puolestaan.minä ilmoitin alkoholisteista työterveydenhuoltoon ja kun kaverit olivat tarkastuksessa heille koitti totuus ja jannut haki eläkkeen kumpikin.
Rankat duunit ja rankat huvit, eikös näin ole ;)
- wertyery
YT-tilanteessa heitetään pihalle ensimmäisinä. Muuten saattaa olla hieman hidasta, niin se vaan usein on.
- kalansilmä
Työpaikoilla yleensä käytäntönä se, että usean sairasloman sattuessa lyhyelle ajalle on pidettävä keskustelunpaikka. Ei tarkoita sitä, että uhkaillaan irtisanomisilla vaan se, että johtuneeko sairaslomat työstä tai työtavoista vai mistä ja voiko siihen työtehtävät vaikuttaa jos niitä muokataan!!!
Työnjohtajilla on oltava alcometrit jos on epäilystä työntekijän "selvyyden" kunnosta.
Työkaverit eivät voi irtisanoa ketään!- qwerty
Työkaverit eivät voi irtisanoa, mutta voivat olla todistajina jos tapahtuu työtehtävien laiminlyöntejä / saapumisia myöhään töihin / poistumisia liian aikaiseen työpaikalta ja tämä oikeuttaa työnantajan antamaan kirjallisen varoituksen. Kolme kirjallista varoitusta on riittävä syy irtisanomiseen.
- kale, nastolasta
Mikä tekee minusta paremman? Haluaisin saada potkut. Olla pois stressaaavasta työelämästä. Naapuritalossamme asuu väkeä, jotka eivät käy töissä. En tiedä miksi. He näyttävät aika onnelliselta jokatapauksessa. Itse halauan päästä eläkkeelle ja olla pois tuosta tyhmästä oravanpyörästä. Työnteko ei ole aiheuttanut minulle muuta kuin harmia.
Pääsisinkö mielisairaalankautta eläkkeelle? Työ elämää olisi vielä yli 30v jäljellä. Mutta vimeistään 50v ajattelin lopettaa työssä käynnin.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591194Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11860Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75795- 53634
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83623Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs46564Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt33537Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36524Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43503Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40501