Vaimot ei usko

Joskus täytyy kyllä ihmetellä, mistä vaimot saavat uskoa suhteisiinsa, kun toinen nainen käryttää miehen, eikä vaimo halua uskoa kullastaan mitään pahaa. Asia usein juttu käännetään vielä toisin päin mitä omituisemmaksi tarinaksi.

Uskokaa jo pikku-vaimot, että kyllä jotain huisketta se äijä on vieraan kanssa pitänyt, jos vieras ihminen ottaa yhteyttä ja kertoo. Ei kai sitä teidän numeroa nyt puhelinluettelosta arvota???

Moni mies lepertelee toiselle naiselle tarinoita erosta tai muuta roskaa, ja aikansa odotettuaan kakkonen kyllästyy tajuten, että häntä on vedätetty, ja viestittää vaimolle petturimiehestä. On paljon myös naisia, jotka luulevat vilpittömästi seurustelevansa vapaan miehen kanssa, mutta mies paljastuukin petturiksi.

Eikö ole hienoa, että joku kertoo teille totuuden vaikkapa tekstarin muodossa sen sijaan, että jatkatte petturin palvelua kuin mitään ei olisi tapahtunut? Ei sitä toista naista tarvitse vihata, sillä hän on vain viestintuoja.
1721615
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 172

Vanhimmat

Miksi kukaan uskoisi jotain tekstaria, varsinkin jos tulee nimettömänä jostain tuntemattomasta numerosta. Ehkä siinä tapauksessa, jos on itse epäillyt pettämistä. Jos on kehdannut harrastaa seksiä varatun kanssa, niin sitten pitäisi olla kanttia esiintyä omalle nimellään ja mieluimmin soittamalla vaimolle.

Eikä tuo toinen nainen ole vain viestintuoja, vaan kolmaspyörä joka sekaantuu toisten parisuhteeseen. Joko yrittää saada petturin itselleen tai kostaa että ei saanut. Yleensä kuitenkin on tiennyt olevansa varatun kanssa.

Äänestä
  • Haittaaks se sit?

    Äänestä

  • Salli mun nauraa. Olet yksi niistä sokeista ja kuuroista vaimoista, jotka yksin jäämisen pelossa ei usko totuutta pettäjä ukosta. Pettää se usko pois. Kohta tulee uusi käräytys.

    Äänestä

  • Silmät auki kirjoitti:

    Salli mun nauraa. Olet yksi niistä sokeista ja kuuroista vaimoista, jotka yksin jäämisen pelossa ei usko totuutta pettäjä ukosta. Pettää se usko pois. Kohta tulee uusi käräytys.

    Taidat olla itse yksi niitä epätoivoisia kakkosia, joka yrittää jollain säälittävillä nimettömällä tekstarilla saada miehen eroamaan. Roikut ja uskot tyhjiin lupauksiin. Ei sillä miehellä ole aiettakaan erota. Kunhan vedättää sua. Taas kerran.

    Äänestä

  • tuntematon numero kirjoitti:

    Ja sinua, hyvä vaimo. Taas kerran.......

    Äänestä

  • tuntematon numero kirjoitti:

    Taidat olla itse yksi niitä epätoivoisia kakkosia, joka yrittää jollain säälittävillä nimettömällä tekstarilla saada miehen eroamaan. Roikut ja uskot tyhjiin lupauksiin. Ei sillä miehellä ole aiettakaan erota. Kunhan vedättää sua. Taas kerran.

    Luulin olevani kakkonen, olinkin 3 tai 4, kun sain puhelun uudelta pettäjän naiselta . Koskaan en olen vaimoon ottanut yhteyttä, enkä ota, minun piikkiin vain pistettiin soitot mitä vaimo sai.

    Äänestä

  • tuntematon numero kirjoitti:

    Taidat olla itse yksi niitä epätoivoisia kakkosia, joka yrittää jollain säälittävillä nimettömällä tekstarilla saada miehen eroamaan. Roikut ja uskot tyhjiin lupauksiin. Ei sillä miehellä ole aiettakaan erota. Kunhan vedättää sua. Taas kerran.

    Samaa mieltä, kakkonen roikkuu löyhässä hirressä ja uskoo jokaisen pienenkin signaalin siitä, että mies haluaa erota vaimostaan tai että miehellä ei ole minkäänlaista seksisuhdetta tai henkistäkään yhteenkuuluvuutta ykkösensä kanssa... ja mitä enemmän näitä signaaleja mies kakkoselle syöttää, sitä vahvemmalta tuntuu kakkosesta.
    Kakkonen tarjoaa auliisti seksiä jokaisella pikaisellakin näkemiskerralla, lähetellään iiihania viestejä ja olaan huumassa.
    Tiedän tämän, heh, vajaa 10 vuotta sitten oli tällainen vedättäjämies, tuomari. Ja aikojen kuluttua pystyy analysoimaan, mitä siinä oli totta ja mikä valetta.Huoh. Ei se voinut kuitenkaan erota, vaimo PAKOTTI hänet takaisin.
    Hyvät kakkoset, ymmärtäkää, että tällainen suhde syö teidät hetki hetkeltä ohuemmaksi, kuin juustohöylällä.
    Tietenkin kakkosena on hyvä olla, jos se on vain pelkkä "hoito".

    Äänestä

  • Silmät auki kirjoitti:

    Salli mun nauraa. Olet yksi niistä sokeista ja kuuroista vaimoista, jotka yksin jäämisen pelossa ei usko totuutta pettäjä ukosta. Pettää se usko pois. Kohta tulee uusi käräytys.

    Olen a.p. ja kirjoitin nimimerkillä Silmät auki. En tiedä, onko mielikuvituksen puutetta nimimerkeistä, koska joku haluaa kirjoittaa samalla nimimerkillä sotkien aloitukseni! Luettuani viestiä tarkemmin tuli tosin mieleen joku vainoharhainen, joka haluaa sotkea juttuni omaansa!!!

    Äänestä

  • Silmät auki nro 1 kirjoitti:

    Olen a.p. ja kirjoitin nimimerkillä Silmät auki. En tiedä, onko mielikuvituksen puutetta nimimerkeistä, koska joku haluaa kirjoittaa samalla nimimerkillä sotkien aloitukseni! Luettuani viestiä tarkemmin tuli tosin mieleen joku vainoharhainen, joka haluaa sotkea juttuni omaansa!!!

    Hei, tämä ei kuulu tänne mutta kun sanot että joku käyttää sinun nimmaria sekottaakseen niin tuli mieleeni pari ketjua joissa olen kirjoitellut ja niissäkin on saatu asiat aivan sekasin.
    Tämä on vaara kun ei olla kirjauteita käyttäjiä.

    Äänestä

  • Miten niin tekstari tulee "tuntemattomasta numerosta"?
    En ole havainnut ap. mainitsevan, että
    lähettäisi viestinsä tuntemattomasta numerosta?

    Yritätkö tahallasi vetää keskustelua
    haluamaasi suuntaan, vetämällä omasta hihastasi
    käsitteen "tuntematon numero"?

    Äänestä

  • hitsi kuitenkin kirjoitti:

    Hei, tämä ei kuulu tänne mutta kun sanot että joku käyttää sinun nimmaria sekottaakseen niin tuli mieleeni pari ketjua joissa olen kirjoitellut ja niissäkin on saatu asiat aivan sekasin.
    Tämä on vaara kun ei olla kirjauteita käyttäjiä.

    Saanen muistuttaa, että tällä esimoderoimattomalla
    palstalle voi kuka vain lähettää minkälaisen viestin tahansa:
    Naimaton mies voi esiintyä 3 lapsen äitinä, ja teinipoika naapurin vanhana setänä.

    Rekisteröikää nimimerkkinne, jos haluatte, etteivät niitä ota toiset
    käyttöönsä, joko kiusaamistarkoituksessa tai vahingossa!

    Äänestä

  • Hei, haloo? kirjoitti:

    Miten niin tekstari tulee "tuntemattomasta numerosta"?
    En ole havainnut ap. mainitsevan, että
    lähettäisi viestinsä tuntemattomasta numerosta?

    Yritätkö tahallasi vetää keskustelua
    haluamaasi suuntaan, vetämällä omasta hihastasi
    käsitteen "tuntematon numero"?

    Eihän tekstaria voi lähettää tuntemattomasta numerosta soittaa voi mut tekstarissa näkyy aina numero

    Äänestä

  • No miksi joku random mies saisi jotain ton tapaisia viestejä? Kyllä siinä joku syy tommoisella viestillä on.

    Äänestä

  • Blondi nainen kirjoitti:

    Eihän tekstaria voi lähettää tuntemattomasta numerosta soittaa voi mut tekstarissa näkyy aina numero

    KYLLÄ VOI TEXTATA NUMERO TULEE JOS ON PRIPEIT NUMERO, ET VOI SAADA NUMEROA SELVILLE MISTÄÄN!

    Äänestä

  • -tuttu viemäri - kirjoitti:

    Samaa mieltä, kakkonen roikkuu löyhässä hirressä ja uskoo jokaisen pienenkin signaalin siitä, että mies haluaa erota vaimostaan tai että miehellä ei ole minkäänlaista seksisuhdetta tai henkistäkään yhteenkuuluvuutta ykkösensä kanssa... ja mitä enemmän näitä signaaleja mies kakkoselle syöttää, sitä vahvemmalta tuntuu kakkosesta.
    Kakkonen tarjoaa auliisti seksiä jokaisella pikaisellakin näkemiskerralla, lähetellään iiihania viestejä ja olaan huumassa.
    Tiedän tämän, heh, vajaa 10 vuotta sitten oli tällainen vedättäjämies, tuomari. Ja aikojen kuluttua pystyy analysoimaan, mitä siinä oli totta ja mikä valetta.Huoh. Ei se voinut kuitenkaan erota, vaimo PAKOTTI hänet takaisin.
    Hyvät kakkoset, ymmärtäkää, että tällainen suhde syö teidät hetki hetkeltä ohuemmaksi, kuin juustohöylällä.
    Tietenkin kakkosena on hyvä olla, jos se on vain pelkkä "hoito".

    Voisinpa kertoa lähes saman tarinan, mutta minun tapauksessani kyseessä keski-ikäinen EKONOMI... Näillä pettäjillä tuntuu olevan koulutus kunnossa.

    Äänestä

  • NÄIN ON kirjoitti:

    KYLLÄ VOI TEXTATA NUMERO TULEE JOS ON PRIPEIT NUMERO, ET VOI SAADA NUMEROA SELVILLE MISTÄÄN!

    Tietääkseni nekin numerot saadaan selville jos kysymyksessä on esim. rikos. Selville voi ottaa paikankin mistä prepaid on ostettu.

    Äänestä

  • Kuulopuheita kirjoitti:

    Tietääkseni nekin numerot saadaan selville jos kysymyksessä on esim. rikos. Selville voi ottaa paikankin mistä prepaid on ostettu.

    Ei poliisilla ole resursseja eikä halua selvittää prepaid-numeron omistajaa yhden puhelinsoiton vuoksi. Ryhtyvät sellaiseen vain prepaidista soiteltaisiin usein ja jos kyse olisi pitkäaikaisesta ja vakaasta häirinnästä tai todellisesta rikoksesta.

    Äänestä

Onko se sitten reilua, että varattu vannoo rakkauttaan ja kakkonen uskoo. Sitten palataankin vaimon helmoihin takaisin ja esitetään, että ei tässä nyt ole mitään tapahtunut, hyvin menee.

Äänestä
  • Onko se sitten reilua, että vaimoa petetään. Kakkonen voi syyttää vain itseään, että on sekaantunut varattuun ja uskonut kaikki jutut.

    Äänestä

  • Pitääkö olla niin hölmö, että uskoo varatun miehen lirkuttelut? Ihan itseään siitä voi syyttää. Eikö jo äly sano, että jos pystyy pettämään vaimoaan, niin ei ole puhtaat jauhot pussissa kakkostakaan kohtaan.

    Mä en millään jaksa tajuta, miksi kakkonen haluaa vaimolle kertoa miehen pettämisestä. Mielestäni siinä on motiivina vain pahuus. Halu pahoittaa vaimon mieli. Kertokaas nyt kakkoset totuus, jos uskallatte. Ettekö muka halua vaan kostaa, kun miehen puheet onkin pelkkää paskaa? Jos se mies on niin ihana ja niin rakastuneita olette olleet, niin eikö silloin halua toiselle vaan hyvää? Aikuisen ihmisen pitää pettymyksestään selvitä ihan itse ja yksin. Muistaa ne hyvät hetket ja miettiä, että tulipahan tuokin suhde koettua ja elettyä. Oppiakin jotain siitä.

    Mutta ei. Taitaa monella kakkosella kierre vaan jatkua. Seuraava ukkomies tulee ja panee pään sekaisin. Ja taas mietitään vaimolle kertomista. Jättäkää vaimot ihan oikeasti rauhaan!

    Äänestä

  • Onks se sitten tyhmyyttä jos kakkonen uskoo? Kakkonen on ansainnut kaiken paskan mitä niskaan sataa.

    Äänestä

  • halojata myös kirjoitti:

    Onko se sitten reilua, että vaimoa petetään. Kakkonen voi syyttää vain itseään, että on sekaantunut varattuun ja uskonut kaikki jutut.

    HELLANLETTAS, mistä näitä uskottomia miehiä puolustavia vaimoja oikein sikiää? Onko teitä kannettu lapsena kantokassissa liian matalalla? Pakko,. sillä jos minulla olisi mies JOLLE EN RIITÄ saisi hän mennä, eikä vaan saisi, VAAN LAITTAISIN menemään. Kiittäisin ja kumartaisin VIESTINTUOJAA, nimetön tai nimellä, pääasia saisin tietää TOTUUDEN, enkä tarttis antaa käyttää itteeni hölmönä.

    Äänestä

  • monena ollut kirjoitti:

    Pitääkö olla niin hölmö, että uskoo varatun miehen lirkuttelut? Ihan itseään siitä voi syyttää. Eikö jo äly sano, että jos pystyy pettämään vaimoaan, niin ei ole puhtaat jauhot pussissa kakkostakaan kohtaan.

    Mä en millään jaksa tajuta, miksi kakkonen haluaa vaimolle kertoa miehen pettämisestä. Mielestäni siinä on motiivina vain pahuus. Halu pahoittaa vaimon mieli. Kertokaas nyt kakkoset totuus, jos uskallatte. Ettekö muka halua vaan kostaa, kun miehen puheet onkin pelkkää paskaa? Jos se mies on niin ihana ja niin rakastuneita olette olleet, niin eikö silloin halua toiselle vaan hyvää? Aikuisen ihmisen pitää pettymyksestään selvitä ihan itse ja yksin. Muistaa ne hyvät hetket ja miettiä, että tulipahan tuokin suhde koettua ja elettyä. Oppiakin jotain siitä.

    Mutta ei. Taitaa monella kakkosella kierre vaan jatkua. Seuraava ukkomies tulee ja panee pään sekaisin. Ja taas mietitään vaimolle kertomista. Jättäkää vaimot ihan oikeasti rauhaan!

    Mutta ei. Taitaa monella kakkosella kierre vaan jatkua. Seuraava ukkomies tulee ja panee pään sekaisin. Ja taas mietitään vaimolle kertomista. Jättäkää vaimot ihan oikeasti rauhaan!

    KUULE, tähän vastaan.Erehdyin rakastumaan varattuu mieheen, mutta se oli vastas siinä vaiheessa kun oma ero oli ajat sitten ohi, ja tuo varatttu mies vannoi rakusteneensa minuun, niin pahasti, että alkoi itse kysellä minua että odotanko että hän eroaa, koska hän ei voi enää elää ilman minua.
    E ole koskaan koskenut varattuihin, mutta tunteille ei voi mitään, rakkaus ei ole järkiasia, vaimoaan mies ei rakasta, sen hän myöntää edelleenkin vaikka jäi säälistä liittoon lasten vuoksi ja koska vaimo uhkaili hengellään.

    Äänestä

  • sairas liitto!!!!!!! kirjoitti:

    Niin...kakkosen rakastuminen on ymmärrettävää ja uskominen mieheen koska se rakastuminen ei siis ole järkiasia? Vaimon pitäisi kuitenkin pystyä toimimaan järjellä vaikka kakkosen ei pitäisi? Mitäs jos sen vaimonkin pää on rakkaudesta yhtä sekaisin?

    Äänestä

  • Kakkosia yhdistää se tyhmyys ja yksinkertaisuus, että he uskovat ukkomiesten lemmenluritukset, kun haluavat itseasiassa vain silloin käydä panemassa toista naista. Miehen mielestähän mitään erikoistahan ei olekaan tapahtunut ja leikin loputtua onkin hyvä painua takaisin vaimon vällyjen alle.

    Äänestä

  • viestiä tänne kirjoitti:

    HELLANLETTAS, mistä näitä uskottomia miehiä puolustavia vaimoja oikein sikiää? Onko teitä kannettu lapsena kantokassissa liian matalalla? Pakko,. sillä jos minulla olisi mies JOLLE EN RIITÄ saisi hän mennä, eikä vaan saisi, VAAN LAITTAISIN menemään. Kiittäisin ja kumartaisin VIESTINTUOJAA, nimetön tai nimellä, pääasia saisin tietää TOTUUDEN, enkä tarttis antaa käyttää itteeni hölmönä.

    Jos olette sitä mieltä että kakkonen saa syyttää vain itseään niin sillä periaattella saa vaimokin syyttää vaan itseään.

    Surkeen kusppää miehen kun ottaa niin kuspää miehen vaan voi saada.

    Ei se mies muutu ihanaksi luoteetavaksi kun pappi sanoo aamen ei tosiaan kuspää on kuspää hautaan asti.

    Se kakkonenko riittää ukko-miehelle? Just, ei oo kolmosta, eikä 4sta, saatikka sitten vaimoa. Miksihöhän nämä kakkoset silti hymyssä suin jakavat tämän petturiukon....aika monen kanssa, ja kuitenkin sen vaimon pitäisi ymmärtää lähteä eikä kakkosen? Miksi ette laita petturi ukkomiestä MENEMÄÄN?

    Äänestä

  • Ethän ole kakkonen? kirjoitti:

    Se kakkonenko riittää ukko-miehelle? Just, ei oo kolmosta, eikä 4sta, saatikka sitten vaimoa. Miksihöhän nämä kakkoset silti hymyssä suin jakavat tämän petturiukon....aika monen kanssa, ja kuitenkin sen vaimon pitäisi ymmärtää lähteä eikä kakkosen? Miksi ette laita petturi ukkomiestä MENEMÄÄN?

    Kakkosethan kuvittelee olevansa ainutlaatuisia ja saavansa miehen ihan ikkariomaksi, jos vaimo heittäisi pihalle.
    Vaimot taas usein tuntevat miehensä ja sen, että palaa kyllä reissuiltaan kotiin. Sekös kakkosia kirveltää kun eivät saa miestä, sitten heitetään lokaa niskaan ja haukutaan ja parjataan vaimoja.

    Äänestä

  • manlymanlyman kirjoitti:

    Itse olin vaimo, joka epäili miehen pettävän. Mutta kukaan ei sanonu vaikka kysyin! Lopulta käry kävi ja sain otettua eron. Tarvitsin varmuuden miehen petturuudesta, että sain otettua eron - ettei tarvisi jälkeen päin katua tehneeni väärän päätöksen. Joten mun mielestä vaimolle pitää kertoa, hänhän voi vain odottaa varmuutta miehen petturuudesta!!

    Äänestä

  • viestiä tänne kirjoitti:

    HELLANLETTAS, mistä näitä uskottomia miehiä puolustavia vaimoja oikein sikiää? Onko teitä kannettu lapsena kantokassissa liian matalalla? Pakko,. sillä jos minulla olisi mies JOLLE EN RIITÄ saisi hän mennä, eikä vaan saisi, VAAN LAITTAISIN menemään. Kiittäisin ja kumartaisin VIESTINTUOJAA, nimetön tai nimellä, pääasia saisin tietää TOTUUDEN, enkä tarttis antaa käyttää itteeni hölmönä.

    Uskotko sen tuntemattoman viestintuojan totuuden totuutena? Millä motiivilla hän on yhtään uskottavampi kuin se ( joka pitäisi olla tuttu) mieskään siellä kotona? Joku daami joka on hässinyt sun miehesi kanssa laittaa sulle viestiä ja se pitäisi sitten ola just oikea totuus????

    Äänestä

  • Juupa juu kirjoitti:

    Kakkosia yhdistää se tyhmyys ja yksinkertaisuus, että he uskovat ukkomiesten lemmenluritukset, kun haluavat itseasiassa vain silloin käydä panemassa toista naista. Miehen mielestähän mitään erikoistahan ei olekaan tapahtunut ja leikin loputtua onkin hyvä painua takaisin vaimon vällyjen alle.

    Niinhän se vaimokin uskoo miehen luritukset rakastuneena. Sama vehes uinut ties missä. Entä jos on kolmonen ja nelonenkin kuvioissa.

    Äänestä

  • viestiä tänne kirjoitti:

    HELLANLETTAS, mistä näitä uskottomia miehiä puolustavia vaimoja oikein sikiää? Onko teitä kannettu lapsena kantokassissa liian matalalla? Pakko,. sillä jos minulla olisi mies JOLLE EN RIITÄ saisi hän mennä, eikä vaan saisi, VAAN LAITTAISIN menemään. Kiittäisin ja kumartaisin VIESTINTUOJAA, nimetön tai nimellä, pääasia saisin tietää TOTUUDEN, enkä tarttis antaa käyttää itteeni hölmönä.

    Se, että toteaa myös kakkosella olevan jotain vastuuta asiassa, ei tarkoita, että puolustaa miestä. minä ainakin tiedän ja olen sitä mieltä, että suurin vika on pettäjässä. kakkonen kuitenkin lähtee peliin mukaan täysin tietoisena siitä, että sekoittaa ennestään jonkun toisen ( lue vaimo, lapset) kuivioita. Sen verran pitää olla itsekunnioitusta ja moraalia, että moiseen peliin ei suostu. Ja kyllähän siinä voi ne omatkin näppinsä polttaa.

    Äänestä

  • ---------ö------- kirjoitti:

    Jos olette sitä mieltä että kakkonen saa syyttää vain itseään niin sillä periaattella saa vaimokin syyttää vaan itseään.

    Surkeen kusppää miehen kun ottaa niin kuspää miehen vaan voi saada.

    Ei se mies muutu ihanaksi luoteetavaksi kun pappi sanoo aamen ei tosiaan kuspää on kuspää hautaan asti.

    Hurmaava seuramieheni valehteli kakkoselle olevansa poikamies. Paljasti asioiden oikean laidan vasta kun suhde oli riittävän pitkällä. Kakkonen oli jo niin rakastunut, että hyväksyi tilanteen.Todella vahva nainen olisi laittanut tuossa kohtaa poikki, mutta ymmärrän silti kakkosta.

    Omani oli myös valehdellut rakkauttaan kakkoselle. Eromme myötä selvisi, että ei todellakaan ollut siitä kyse miehen puolelta. Samaan aikaan kotona mies vannoi minulle rakkauttaan, avioliiton loppuun asti. Uskoin, kunnes tekonsa selvisivät.

    Luulen että monet pettäjät valehtelevat niin, että kakkonen jää tunnekoukkuun, ehkä muutkin kuin omani voivat häikäilemättömästi puhua mitä tahansa, jopa vannoa rakastavansa.

    Säälin kakkosia, jotka tähän joutuvat, hekin ovat uhreja, kuten minäkin. Rehellinen ihminen ei voi uskoa, että toinen voi valehteldella kaikkein syvimmistä tunteistaan, jopa rakkaudestaan.

    Äänestä

  • monena ollut kirjoitti:

    Pitääkö olla niin hölmö, että uskoo varatun miehen lirkuttelut? Ihan itseään siitä voi syyttää. Eikö jo äly sano, että jos pystyy pettämään vaimoaan, niin ei ole puhtaat jauhot pussissa kakkostakaan kohtaan.

    Mä en millään jaksa tajuta, miksi kakkonen haluaa vaimolle kertoa miehen pettämisestä. Mielestäni siinä on motiivina vain pahuus. Halu pahoittaa vaimon mieli. Kertokaas nyt kakkoset totuus, jos uskallatte. Ettekö muka halua vaan kostaa, kun miehen puheet onkin pelkkää paskaa? Jos se mies on niin ihana ja niin rakastuneita olette olleet, niin eikö silloin halua toiselle vaan hyvää? Aikuisen ihmisen pitää pettymyksestään selvitä ihan itse ja yksin. Muistaa ne hyvät hetket ja miettiä, että tulipahan tuokin suhde koettua ja elettyä. Oppiakin jotain siitä.

    Mutta ei. Taitaa monella kakkosella kierre vaan jatkua. Seuraava ukkomies tulee ja panee pään sekaisin. Ja taas mietitään vaimolle kertomista. Jättäkää vaimot ihan oikeasti rauhaan!

    Olen täysin eri mieltä. Riippumatta motiivista (viha, kosto, sääli vaimoa kohtaan..) vaimolle tulee kertoa. Kukaan fiksu ihminen ei halua elää tietämättömänän avioliitossa, jossa toinen pettää ja valehtelee koskaan kiinni jäämättä. Useimmat vaimot on ihan fiksuja ihmisiä.

    Äänestä

  • Tunnekoukku kirjoitti:

    Hurmaava seuramieheni valehteli kakkoselle olevansa poikamies. Paljasti asioiden oikean laidan vasta kun suhde oli riittävän pitkällä. Kakkonen oli jo niin rakastunut, että hyväksyi tilanteen.Todella vahva nainen olisi laittanut tuossa kohtaa poikki, mutta ymmärrän silti kakkosta.

    Omani oli myös valehdellut rakkauttaan kakkoselle. Eromme myötä selvisi, että ei todellakaan ollut siitä kyse miehen puolelta. Samaan aikaan kotona mies vannoi minulle rakkauttaan, avioliiton loppuun asti. Uskoin, kunnes tekonsa selvisivät.

    Luulen että monet pettäjät valehtelevat niin, että kakkonen jää tunnekoukkuun, ehkä muutkin kuin omani voivat häikäilemättömästi puhua mitä tahansa, jopa vannoa rakastavansa.

    Säälin kakkosia, jotka tähän joutuvat, hekin ovat uhreja, kuten minäkin. Rehellinen ihminen ei voi uskoa, että toinen voi valehteldella kaikkein syvimmistä tunteistaan, jopa rakkaudestaan.

    Valehtelu ja valheiden verkossa eläminen on pettäjälle arkipäivää ja en voi ymmärtää, miten rehellinen mies tuohon pystyy. Livenä olen seurannut lähipiirissäni keväästä asti kestänyttä valehtelua. Kakkosen kanssa käyty jopa kaupoilla, jossa kaikki tutut nähneet, mutta silti leikitty niinkuin kukaan ei tietäisi. Oman vaimon kanssa ei sitten ole käyty missään, ettei vaan kukaan tajuaisi. Uskomatonta näytelmää, johon vain seläntakana pettäjä ja jollain tavalla sairas ihminen pystyy. Jopa kakkosen naapurit tarkkaan selvillä tilanteesta eli melkoisen ventovieraat ihmiset ja siksikin aika naurettavaa, että kuvitella elävänsä jossain kuplassa, että kukaan ei tietäisi. Mikä näytelmä, salatut elämät jää kakkoseksi.

    Äänestä

Pettäjä on silloin pettänyt molempia, vaimoaan ja kakkosta. Jos kakkonen ei ole ollut tiedoinen vaimosta, niin silloin on hirveän vaikeaa varmasti tuntea vaimoa kohtaan kovin suurta empatiaa, jos oma sydän ja lupaukset on särjetty. Siis ihan oikeasti onko olemassa sellaisia vaimoja, jotka eivät halua tietää, jos mies on pettänyt?? Jos vaimo haluaa antaa anteeksi ja jatkaa niin se on heidän välinen asia, mutta jos mies vain jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut, niin kohta on uusi kakkonen kuvioissa jne.

Äänestä
  • Suurin osa kakkosista kyllä tietää, että mies on varattu. Myötätuntoni on ilman muuta sellaisen kakkosen puolella, joka on luullut seurustelleensa vapaan miehen kanssa.

    Suurin osa vaimoista varmasti haluaakin tietää, mutta asiallisesti ja nimen kanssa. Noissa kakkosten viesteissä kun tuppaa olla pientä ilkeilyn makua ja kostonhimoa. Täytyy ottaa myös huomioon se, että on varmasti niitäkin vaimoja, jotka eivät halua tietää, eivätkä halua, että kukaan ulkopuolinen sekaantuu heidän asioihinsa. Vaimoja on moneksi, kuten on kakkosiakin.

    Äänestä

  • No ei kai voi odottaa yhtään enempiä empatioita vaimoltakaan kakkosta kohtaan vaikka tämä nyt hyvää hyvyyttään laittaisi käräytysviestin? Ihan rehellisesti sanon että EN IKINÄ HALUAISI KUULLA KENENKÄÄN MUUN SUUSTA TAI LUKEA VIESTILLÄKÄÄN SITÄ ASIAA ETTÄ MIEHENI ON PETTÄNYT MINUA!
    VAAN JA AINOASTAAN MIEHEN ITSENSÄ SUUSTA TAI ETTÄ ITSE SEN TAJUAN!!!!! Ikävä kyllä moni olisi kertomassa sitä sun tätä ja siinähän sekoaisi pää !! ON ITSE HOKATTAVA ei muut voi tulla siihen kertomaan totuuksia koska mistä hitosta mä voin kuitenkaan enään uskoa kuka kertoo sen totuuden!! Toinen sanoo että pettää se ja toinen sanoo että ei petä...jep en siis halua tietää. Paljon helpompaa olla tietämättä.

    Äänestä

  • EI EI IKINÄ kirjoitti:

    No ei kai voi odottaa yhtään enempiä empatioita vaimoltakaan kakkosta kohtaan vaikka tämä nyt hyvää hyvyyttään laittaisi käräytysviestin? Ihan rehellisesti sanon että EN IKINÄ HALUAISI KUULLA KENENKÄÄN MUUN SUUSTA TAI LUKEA VIESTILLÄKÄÄN SITÄ ASIAA ETTÄ MIEHENI ON PETTÄNYT MINUA!
    VAAN JA AINOASTAAN MIEHEN ITSENSÄ SUUSTA TAI ETTÄ ITSE SEN TAJUAN!!!!! Ikävä kyllä moni olisi kertomassa sitä sun tätä ja siinähän sekoaisi pää !! ON ITSE HOKATTAVA ei muut voi tulla siihen kertomaan totuuksia koska mistä hitosta mä voin kuitenkaan enään uskoa kuka kertoo sen totuuden!! Toinen sanoo että pettää se ja toinen sanoo että ei petä...jep en siis halua tietää. Paljon helpompaa olla tietämättä.

    No tahattomasti toinen nainen ei ole syyllinen miehen tekoihin, eli hän voi hyvin kertoa. Ja sinä voit ottaa lisää selvää, onko se totta. Miksei sitten sellainenkin joka on sattunut mieheen rakastumaan muuten. Se on vaan sun etu.
    -Näin teoriassa.

    Äänestä

  • hmm. kirjoitti:

    Tottakai se voi kertoa ja niin moni tekeekin mutta pakkohan ihmisen itse on laittaa rajat niille tarinoille mitä ympäristö sulle syytää. On selvää että kakkosella on ollut tunteita mun miestä kohtaan mutta en pidä sitä niin selvänä että sillä on tunteita mua kohtaan? Miksi olisi? Vain miehen takia se haluaa kertoa sen asian mulle ei mun takiani ja siksi on aika veemäistä olla ottamassa vastaan tuollaista avautumista oman miehen entiseltä hoidolta tai rakastajattarelta. Se vilpittömyys on todellakin arvelluttavaa. Mitä hyvää hän minulle haluaa sillä avautumisella? Sano se. Hän haluaa joko kostaa miehelle johon on itse pettynyt tai lieventää omaa syyllisyydentunnettaan. Siis täysin itsekästä ja tuo tunnustus tai mikä lie käräytys lähtee vain omista tarpeista ei halusta pelastaa minut pahalta mieheltä. Kuka haluaa auttaa jotakin tuntematonta vaimoa?? Siis oikeesti pää sekoaisi jos minun pitäisi ruveta selvittämään tuollaisen naisen tarinoiden vilpittömyyttä..EI EI EI.. Vaikka hän ei tietenkään ole syyllinen miehen tekoihin ei hän myöskään ole minullekkaan tilivelvollinen enkä minä hänelle..Ja nöyryytyksellä pitäisi myös olla joku raja.
    Riittää kun mies nöyryyttää pettämisella mutta että vielä sen rakastajatarkin lähestyisi minua niin huh

    Äänestä

Just joo. Totuus löytyy tekstareista....

Ei ole toisen naisen asia viestitellä aviovaimoille. Tietysti kakkosista ajatus "viestittämisestä" voi tuntua hyvältä, koska saavat siten toiminnallaan purettua turhautumistaan ja patoutunutta vihaansa rakastajaa kohtaan. Kohde vain on täysin väärä.

Lisäksi monet vaimot ovat ihan tyytyväisiä liitoissaan, vaikka varsin hyvin tietävät miehensä ylimääräisistä suhteista. Joillain vaimoilla on niitä itselläkin.

Äänestä

Loputulos tähän köydenvetoon:

- Vaimo haluaa tietää, mutta kertojan on oltava vaimon YSTÄVÄ ei koskaan kakkonen!

- Hienotunteinen kakkonen kertoo siis vaimon YSTÄVÄLLE ja se on sitten tämän ystäväparan asia viedä viesti eteenpäin.

- Jos ystävä salaa pettämisen hän ei ole oikea ystävä.

- Katkeran kakkosen pitäisi olla hiljaa vaimon mielestä, mutta miksi? Mikä salassapitovelvollisuus pettäjän uhrilla on? Tähän ei ole vielä tullut vastausta.

Äänestä
  • Sori vaan, huono yhteenveto. Mistähän tuon ystävä jutun tähän repäisit?

    Ai miksikö kakkosen pitäisi olla hiljaa. Tuossa eräs kirjoittaja jo totesikin: "Tietysti kakkosista ajatus "viestittämisestä" voi tuntua hyvältä, koska saavat siten toiminnallaan purettua turhautumistaan ja patoutunutta vihaansa rakastajaa kohtaan. Kohde vain on täysin väärä."

    Äänestä

  • Huono yhteenveto kirjoitti:

    Sori vaan, huono yhteenveto. Mistähän tuon ystävä jutun tähän repäisit?

    Ai miksikö kakkosen pitäisi olla hiljaa. Tuossa eräs kirjoittaja jo totesikin: "Tietysti kakkosista ajatus "viestittämisestä" voi tuntua hyvältä, koska saavat siten toiminnallaan purettua turhautumistaan ja patoutunutta vihaansa rakastajaa kohtaan. Kohde vain on täysin väärä."

    Tee sitten parempi yhteenveto! Ystäväjuttu näkyy joka tanan viestissä, viestintuojan on oltava kuka tahansa luotettava taho, kunhan ei vaan katala kakkonen.

    Ja miksi kakkosella ei olisi oikeus purkaa turhautumistaan ja patoutunutta vihaansa rakastajaa kohtaan kertomalla vaimolle, joka on tahtoi tai ei, samassa sopassa uimassa? Täällä petetyt vaimot toivoo että heidän ukoilleen sattuisi laupias enkelikakkonen joka hoitaa seksin ja hellyyden hiljaa ja katoaa jälkiä jättämättä.

    Äänestä

  • Lue tämäkin! kirjoitti:

    Provosoit vaan. Ei kaikissa viesteissä sanota mitään ystävästä. Kakkosen viesteistä ei pidetä siksi, että niillä yritetään loukata lisää petettyä vaimoa ja ajaa kakkosen omaa asiaa. Kuinka moni kakkonen mukamas pystyy lähettämään neutraalin viestin. Aika harva. Kakkonen ei ole luotettava taho, kun sillä ns. oma lehmä ojassa.

    Miksi sillä kakkosella ylipäätään pitäisi mitään oikeuksia olla. Itsehän on soppansa keittänyt ja sekaantunut varattuun. Viesteilyssä on kyse kostosta tai siitä, että yrittää saada miehen eroamaan.

    Tiedoksi vaan, että vaimot eivät halua minkäänlaisia kakkosia ukoilleen. Seksiä ja hellyyttä kun on siellä kotonakin. Sehän juuri sitä kakkosta riepoo, kun on halunnut kuvitella olevansa joku tosi ihana pakkaus, joka pelastaa miehen hirviövaimolta. Onneksi tyhmyydestä ei sakoteta.

    Äänestä

  • ei salassapitovelvollisuus vaan velvollisuus pysyä asemassaan, siis kakkosena ilman mitään oikeuksia tai vaatimuksia mutta velvollisuuksia sen sijaan on.....
    ja kakkonenhan on se ei-toivottu- puheenaihe.

    Periaatteessa vaimoille on ihan sama mitä kakkoset tekevät, toiveena olisi, etteivät kakkosetkaan puuttuisi vaimon elämään.

    Äänestä

  • Lue tämäkin! kirjoitti:

    Tee sitten parempi yhteenveto! Ystäväjuttu näkyy joka tanan viestissä, viestintuojan on oltava kuka tahansa luotettava taho, kunhan ei vaan katala kakkonen.

    Ja miksi kakkosella ei olisi oikeus purkaa turhautumistaan ja patoutunutta vihaansa rakastajaa kohtaan kertomalla vaimolle, joka on tahtoi tai ei, samassa sopassa uimassa? Täällä petetyt vaimot toivoo että heidän ukoilleen sattuisi laupias enkelikakkonen joka hoitaa seksin ja hellyyden hiljaa ja katoaa jälkiä jättämättä.

    Jos alat suhteeseen ukkomiehen kanssa, niin sun pitää vaan kärsiä nahoissasi, tuli mitä tuli. Se on ihan sun oma valinta. Kukaan ei sua siihen pakota. Hölmöhän pitää aikuisen naisen olla, jos ukkomiehen lupaukset erosta ja yhteisestä tulevaisuudesta uskoo. Siis tosi tyhmä.

    Jos jollekin pitää jotain kostaa, niin kostakaa sille miehelle. Fiksu kakkonen ihan oikeasti poistuu takavasemmalle, kun suhde loppuu.

    Äänestä

  • Huono yhteenveto kirjoitti:

    Provosoit vaan. Ei kaikissa viesteissä sanota mitään ystävästä. Kakkosen viesteistä ei pidetä siksi, että niillä yritetään loukata lisää petettyä vaimoa ja ajaa kakkosen omaa asiaa. Kuinka moni kakkonen mukamas pystyy lähettämään neutraalin viestin. Aika harva. Kakkonen ei ole luotettava taho, kun sillä ns. oma lehmä ojassa.

    Miksi sillä kakkosella ylipäätään pitäisi mitään oikeuksia olla. Itsehän on soppansa keittänyt ja sekaantunut varattuun. Viesteilyssä on kyse kostosta tai siitä, että yrittää saada miehen eroamaan.

    Tiedoksi vaan, että vaimot eivät halua minkäänlaisia kakkosia ukoilleen. Seksiä ja hellyyttä kun on siellä kotonakin. Sehän juuri sitä kakkosta riepoo, kun on halunnut kuvitella olevansa joku tosi ihana pakkaus, joka pelastaa miehen hirviövaimolta. Onneksi tyhmyydestä ei sakoteta.

    Ei kakkonen loukkaa vaimoa vaan mies!!!

    Minä kyselin vaimolta vain saadakseni tietää totuuden. Miestä en olisi missään nimessä itselleni huolinut, olisin saanut jos olisin halunnut. Mutta miksi ihmeessä haluaisin miehen joka loukkaa nykyistään koska tämä jossain vaiheessa loukkaisi todennäköisesti minuakin samallatavoin?

    Äänestä

  • monena ollut kirjoitti:

    Jos alat suhteeseen ukkomiehen kanssa, niin sun pitää vaan kärsiä nahoissasi, tuli mitä tuli. Se on ihan sun oma valinta. Kukaan ei sua siihen pakota. Hölmöhän pitää aikuisen naisen olla, jos ukkomiehen lupaukset erosta ja yhteisestä tulevaisuudesta uskoo. Siis tosi tyhmä.

    Jos jollekin pitää jotain kostaa, niin kostakaa sille miehelle. Fiksu kakkonen ihan oikeasti poistuu takavasemmalle, kun suhde loppuu.

    Fiksu vaimo jättää miehF17 12en kun petos paljastuu.

    Äänestä

  • Lue tämäkin! kirjoitti:

    Tee sitten parempi yhteenveto! Ystäväjuttu näkyy joka tanan viestissä, viestintuojan on oltava kuka tahansa luotettava taho, kunhan ei vaan katala kakkonen.

    Ja miksi kakkosella ei olisi oikeus purkaa turhautumistaan ja patoutunutta vihaansa rakastajaa kohtaan kertomalla vaimolle, joka on tahtoi tai ei, samassa sopassa uimassa? Täällä petetyt vaimot toivoo että heidän ukoilleen sattuisi laupias enkelikakkonen joka hoitaa seksin ja hellyyden hiljaa ja katoaa jälkiä jättämättä.

    Hymy tuli kasvoille kun luin tuon Lue tämäkin kirjoituksen tuosta enkelikakkosesta D:) se oli parasta, niinhän sitä toivotaan että kadottas jälkiä jättämättä mutta kun ne miehet juoksee perään vaikka kuinka yrittää kadota ja harhauttaa.

    Äänestä

  • Huono yhteenveto kirjoitti:

    Provosoit vaan. Ei kaikissa viesteissä sanota mitään ystävästä. Kakkosen viesteistä ei pidetä siksi, että niillä yritetään loukata lisää petettyä vaimoa ja ajaa kakkosen omaa asiaa. Kuinka moni kakkonen mukamas pystyy lähettämään neutraalin viestin. Aika harva. Kakkonen ei ole luotettava taho, kun sillä ns. oma lehmä ojassa.

    Miksi sillä kakkosella ylipäätään pitäisi mitään oikeuksia olla. Itsehän on soppansa keittänyt ja sekaantunut varattuun. Viesteilyssä on kyse kostosta tai siitä, että yrittää saada miehen eroamaan.

    Tiedoksi vaan, että vaimot eivät halua minkäänlaisia kakkosia ukoilleen. Seksiä ja hellyyttä kun on siellä kotonakin. Sehän juuri sitä kakkosta riepoo, kun on halunnut kuvitella olevansa joku tosi ihana pakkaus, joka pelastaa miehen hirviövaimolta. Onneksi tyhmyydestä ei sakoteta.

    Kuule, kyllä se näin vaan menee, että kakkonen ei tosiaankaan halua sitä pettäjämiestä vaan haluaa pelkästään kostaa tälle miehen valehtelelut! Ei kukaan eroa ajattele, se on fakta.

    Äänestä

  • monena ollut kirjoitti:

    Jos alat suhteeseen ukkomiehen kanssa, niin sun pitää vaan kärsiä nahoissasi, tuli mitä tuli. Se on ihan sun oma valinta. Kukaan ei sua siihen pakota. Hölmöhän pitää aikuisen naisen olla, jos ukkomiehen lupaukset erosta ja yhteisestä tulevaisuudesta uskoo. Siis tosi tyhmä.

    Jos jollekin pitää jotain kostaa, niin kostakaa sille miehelle. Fiksu kakkonen ihan oikeasti poistuu takavasemmalle, kun suhde loppuu.

    Siis saa syyttää itseään, jos tulee huijatuksi???? Päteekö kaava kaikkeen, vaikkapa jos nainen tulee raiskatuksi tai hakatuksia, niin oma on vika? Se on miehen vika.

    JÄRKEÄ PÄÄHÄN NYT!

    Äänestä

  • kosto kirjoitti:

    Kuule, kyllä se näin vaan menee, että kakkonen ei tosiaankaan halua sitä pettäjämiestä vaan haluaa pelkästään kostaa tälle miehen valehtelelut! Ei kukaan eroa ajattele, se on fakta.

    Jos kakkonen ei halua miestä itselleen, niin miksi pitäisi kostaa. Valehtelut yhteisestä tulevaisuudesta vai? Eihän sillä pitäisi olla mitään väliä kakkoselle, joka ei miestä itselleen halua. Ja miksi kosto pitää tehdä vaimolle? Turha lässyttää mitään siitä, että vaimo ansaitsee tietää totuuden. Olisi sitä totuutta kannattunut siinä vaiheessa miettiä, kun ekan kerran levitti kinttunsa varatulle.

    Äänestä

  • Totta hei! kirjoitti:

    Siis saa syyttää itseään, jos tulee huijatuksi???? Päteekö kaava kaikkeen, vaikkapa jos nainen tulee raiskatuksi tai hakatuksia, niin oma on vika? Se on miehen vika.

    JÄRKEÄ PÄÄHÄN NYT!

    Kyllä vaan saa syyttää itseään, jos itse sekaantunut varattuun mieheen ja ihan tietoisesti.

    Äänestä

  • Totta hei! kirjoitti:

    Siis saa syyttää itseään, jos tulee huijatuksi???? Päteekö kaava kaikkeen, vaikkapa jos nainen tulee raiskatuksi tai hakatuksia, niin oma on vika? Se on miehen vika.

    JÄRKEÄ PÄÄHÄN NYT!

    En vertaisi ukkomiehen kanssa panemista ja raiskausta tai hakatuksia joutumista toisiinsa. Aivan eri asioita. Kaksi viimeistä tapahtuu tahtomatta, ilman omaa vikaa. Kakkoseksi päädytään tietoisesti. Tämä selvä?

    Äänestä

  • monena ollut kirjoitti:

    En vertaisi ukkomiehen kanssa panemista ja raiskausta tai hakatuksia joutumista toisiinsa. Aivan eri asioita. Kaksi viimeistä tapahtuu tahtomatta, ilman omaa vikaa. Kakkoseksi päädytään tietoisesti. Tämä selvä?

    Siis kakkoset eivät tosiaankaan aina tiedä, että kyseessä on varattu mies.

    Äänestä

  • F17+2 kirjoitti:

    Fiksu vaimo jättää miehF17 12en kun petos paljastuu.

    Ja fiksu kakkonen ei koskaan sorrukaan ukkomieheen. Mutta ei voi mitään kun hylsy syhyää ja luulee liikoja itsestään.

    Äänestä

  • Huono yhteenveto kirjoitti:

    Provosoit vaan. Ei kaikissa viesteissä sanota mitään ystävästä. Kakkosen viesteistä ei pidetä siksi, että niillä yritetään loukata lisää petettyä vaimoa ja ajaa kakkosen omaa asiaa. Kuinka moni kakkonen mukamas pystyy lähettämään neutraalin viestin. Aika harva. Kakkonen ei ole luotettava taho, kun sillä ns. oma lehmä ojassa.

    Miksi sillä kakkosella ylipäätään pitäisi mitään oikeuksia olla. Itsehän on soppansa keittänyt ja sekaantunut varattuun. Viesteilyssä on kyse kostosta tai siitä, että yrittää saada miehen eroamaan.

    Tiedoksi vaan, että vaimot eivät halua minkäänlaisia kakkosia ukoilleen. Seksiä ja hellyyttä kun on siellä kotonakin. Sehän juuri sitä kakkosta riepoo, kun on halunnut kuvitella olevansa joku tosi ihana pakkaus, joka pelastaa miehen hirviövaimolta. Onneksi tyhmyydestä ei sakoteta.

    Ei se kyllä todellakaan ole aina kakkonen, joka ns. sekaantuu varattuun mieheen. Hyvin usein se on niin päin, että ukkomies sekaantuu toiseen naiseen kuin siihen, jonka kanssa on naimisissa.

    Äänestä

M13ullekkin kakkonen sano, kun paljastu suhde silloiseen mieheeni.kyllä sinä uuden miehen löydät ja heillä menee hyvin sängyssä, eikä tule jättämään miestä.
Nyt elää tämän miehen kanssa, ja elämä hymyilee, vai hymyileekö?

Äänestä
  • Eivät kaikki ihmiset toimi noin, kuin he. Ehkä miehellä on pian taas kakkonen jossain.

    Äänestä

Voi hel.vet.ti jättäkää vaimot rauhaan!! Mikä ihme ajaa jonkun idiootin tänne taivastelemaan vaimojen touhuja.

Jos se mies haluaa jotakin muuta kuin avioliiton niin erota voi nykymaailmassa suht helposti.

Äänestä
  • mInulle myös väitti jopa että hän voi auttaa.

    Äänestä

  • H.K kirjoitti:

    mInulle myös väitti jopa että hän voi auttaa.

    Kuka väitti?

    Äänestä

Kuin voi toinen nainen tai ensimmäinen kuka niistä selvän ottaa, olla varma ettei miehen toisellakin rakkaalla elämä hymyilisi?

Minä seurustelen miehen kanssa jolla on vielä aviovaimo. Kuinka kauan en tiedä mutta meillä elämä hymyilee. Asumme mukavasti rivarissa 3h asunto on minun nimissä ja todellakin sain apua käsirahassa miesystävältäni.

Olen onnellinen tähän järjestelyyn. Vietämme myös pidempiäkin aikoja mm mökkeillään ja veneillään.

En ole ajatellut mitään ilmottaa mieheni vaimolle en vaikka mies kyllästyisi minuun joskus.

Äänestä
  • Ihanaa kun jollakin menee hyvinkin kun täällä ei saisi kenelläkään mennä hyvin. Kukaan ei saisi olla onnellinen,
    Elämä ei saa hymyillä,
    Pitää pysyä rivissä ja murjottaa porukan mukana.

    Ihanaa kun kaikki ei maaduta pystyyn vaan joku hymyileekin.

    Äänestä

hymyileehän se aikansa, mutta voihan vaimo olla lopulta myös onnellinen kun pääseekin eroon näin helpolla pettäjämiehestä..

Äänestä

Vaikuttaa siltä, ettei kakkonenkaan usko! Tälläkin saitilla naiset käyvät toistensa kimppuun ja irvailevat toisiaan, kun ovat uskoneet miehen puheet.

Onko mies arvostelun yläpuolella!
Siltä tuntuu, koska on ilmeisesti samantekevää onko mies valehdellut vai ei.

Äänestä

Välihavainto kommenteista:

VAIMO ON VIATON, KAKKOSEN PITÄÄ PURKAA KATKERUUS UKKOMIEHEEN.

Mutta miten se sitten pitäisi tehdä?! Eikö se kuitenkin heijastu siihen vaimoonkin mitä miehelle tapahtuu?

Oletan taas että enkelikakkosen toivotaan vain haihtuvan ilmaan iloisin mielin, pettäjämies jää stalkkaamaan uutta uhria ja vaimo jatkaa harhakuvitelmaa ihanasta ja uskollisesta miehestä.

Äänestä
  • Siis herranen aika, miksi pitää purkaa keneenkään yhtään mitään!? Olkaa aikuisia, järkeviä ihmisiä ja jatkakaa elämäänne. Ei ole teidän asianne huolehtia jostain vaimon uskomisista tai luuloista!

    Äänestä

  • Mun puolesta kakkonen voi tukehtua omaan katkeruuteensa ja tyhmyyteensä. Jos on ollut itse niin hölmö, että on varattuun sekaantunut. Miksi aina pitää kostaa? Onpa ollut sitten heppoiset ne mukama rakkaudentunteet, kun hetken päästä ollaa jo ns. rakkaalleen kostamassa. Kostaako tämmöinen ihminen aina kaiken toiselle. Jos on ollut normaalissa parisuhteessa ja toinen osapuoli haluaa erota, niin pitääkö sekin kostaa vai? Jos ei muuta pysty tekemään kuin kostamaan, niin sitten on parasta hakea itselleen apua.

    Äänestä

  • enkelikakkanen kirjoitti:

    Mun puolesta kakkonen voi tukehtua omaan katkeruuteensa ja tyhmyyteensä. Jos on ollut itse niin hölmö, että on varattuun sekaantunut. Miksi aina pitää kostaa? Onpa ollut sitten heppoiset ne mukama rakkaudentunteet, kun hetken päästä ollaa jo ns. rakkaalleen kostamassa. Kostaako tämmöinen ihminen aina kaiken toiselle. Jos on ollut normaalissa parisuhteessa ja toinen osapuoli haluaa erota, niin pitääkö sekin kostaa vai? Jos ei muuta pysty tekemään kuin kostamaan, niin sitten on parasta hakea itselleen apua.

    Heppoisat on myös ukkomiehen rakkaudentunteet vaimoa kohtaan kun pettää! Kosto se on vieraan naisen kanssa sivuelämää eläminenkin, vaimon nalkutus, pihtaus, tyhmyys, tylsyys tai jokin siihen ajaa. Sitten kun peli muuttuu likaiseksi, niin pyykki tuodaan sinne kotiin ja vaimonkin on se pakko haistaa. Ja vaimohan kostaa sitten sekä miehelle, että kakkoselle!

    Kukaan ei ole kenenkään yläpuolella kolmiodraamassa, vaimollakin on vastuu siitä millaisen miehen itselleen ottaa ja haluaa pitää.

    Äänestä

  • observerrr kirjoitti:

    Aika kummallinen käsitys, että parisuhteessa eletään vain kostaen. Sulla on varmaan aika kurja elämä, jos tosiaan noin ajattelet. Täytyy olla aika lapsellinen tapaus jos vaimon nalkutus kostetaan pettämällä. Ja varsin yksinkertainen ja hyväuskoinen on se kakkosnainen joka tuollaiset jutut nielee ja vielä syyttää vaimoa siitä, että mies pettää.

    Ihan oikeasti, kuinkahan usein vaimo muka kostaa. Moni vaimo on eronnut pettäjästä tai jäänyt liittoonsa, mutta harvapa on mitään kostoja kehitellyt. Taitaa olla kakkosnaisten heiniä. Heitä kun ei ala-arvoisten keinojen käyttö hetkauta pätkääkään. Jos nyt toisen naisen miehen kanssa paneskelee, niin eihän se kostokaan siinä sivussa iso juttu ole.

    Äänestä

En ymmärrä miksi ap jankuttaa tästä asiasta, se kai ei tarvitsisi vaikuttaa hänen elämäänsä jos joku ihminen on rehellinen eikä voi käsittää että näitä kakkosia ede on olemassa hänen miehensä elämässä. Tyhmyydestä kun puhutaan pettureitten vaimoista, vaan he ovat menneet avioliittoon sillä että se kestää ja taistelevat sen puolesta, usein lastensa vuoksi. Mutta kärväinen kakkonen haluaa myös miehen ja kun on usein sitä sorttia ettei vapaat halua häntä niin mennään äijämiesten kanssa, luullen että mies on hänessä löytänyt suuren rakkauden, vaikka tosiasiassa vaan naisen jonka kanssa leikitään. Jos olisin kakkonen ja näkisin että mies ei haluakkaan minua niin en olisi niin raukka että menisin soittelemaan viattomalle vaimolle ja pilaisin hänen elämäänsä kertomalla että on ollut hänen miehensä kanssa, sillä usein vaimo aavistaa itsekkin tälläiset asiat mutta ei halua niitä jakaa kenenkään kanssa, ja silloin on aika noloa soitella , sillä se aiheuttaa vaan pahaa mieltä ihmiselle jota kaksi toista ihmistä on pettänyt. Kakkonen voisi nuolla haavansa ja etsiä itselleen vapaata seuraa, se kun toitotella netissä kerta toisen jälkeen ykkösen tyhmyyttä, sillä hänhän ei voi sitä määritellä, kun on vaan miehen tilapäinen leikkikalu. Joten kakkoset ostakaa dildoja itsellenne niin saatte sitä mitä haluatte ettei tarvitse olla vahtaamassa varattua miestä luuloissa että valheen perusteella rakennetaan hvä suhde. Empatiaa kakkoset epatiaa.

Äänestä
  • Empatiaa on sekin, että toivoo vaimon tietävän millaista miestä palvelee, mihin uskoo ja luottaa kirkkain silmin.

    Äänestä

  • silmä silmästä kirjoitti:

    Empatiaa on sekin, että toivoo vaimon tietävän millaista miestä palvelee, mihin uskoo ja luottaa kirkkain silmin.

    Siinä on kuule empatiat kaukana kun olet alkanut toisen naisen miehen kanssa paneskelemaan. Olet vain katkera ja kostonhimoinen.

    Äänestä

  • Eikö täällä edelleenkään tajuta sitä, että moni kakkonen ei oikeasti tiedä, että mies on varattu. Se on pettäjämiehen vika, jos vaimolle tulee paha mieli. Täällä ämmät syytävät paskaa toistensa naamalle, vaikka suurin ja pahin syyllinen on se mies!

    Äänestä

  • Minä sain kiitosta kun asia selvisi. Minullekin yllätys että oli avovaimo ja hänelle että minä olin olemassa. Kärsimystä tuli kaikille, mutta rehellisyys nousi esiin. Mies elää ehkä pelimiehenä jossain vieläkin ja pitää kulisseja. Mutta meille ei.

    Äänestä

Koittakaa jo vaimot tajuta etteivät kakkoset niitä teidän pettäviä miehiänne itselleen halua vaan käräyttävät koska mies huijaa suuntaan jos toiseen!!!

Äänestä
  • Kun vaimo suostui jatkamaan miehensä kanssa sillä ehdolla että mies katkaisee suhteen ja välit kakkoseen ja mies ei näin olekaan tehnyt vaikka näin vaimolle uskottelee..eikö silloinkaan ole aiheellista informoida vaimoa??

    Äänestä

  • silmät kiinni? kirjoitti:

    Kun vaimo suostui jatkamaan miehensä kanssa sillä ehdolla että mies katkaisee suhteen ja välit kakkoseen ja mies ei näin olekaan tehnyt vaikka näin vaimolle uskottelee..eikö silloinkaan ole aiheellista informoida vaimoa??

    Mitähän ne vaimon asiat jollekin kolmannelle pyörälle kuuluu? Ethän niistä silloinkaan stressannut, kun aloitit suhteen vaimon miehen kanssa. Tekopyhää sanon minä.

    Äänestä

  • silmät kiinni? kirjoitti:

    Kun vaimo suostui jatkamaan miehensä kanssa sillä ehdolla että mies katkaisee suhteen ja välit kakkoseen ja mies ei näin olekaan tehnyt vaikka näin vaimolle uskottelee..eikö silloinkaan ole aiheellista informoida vaimoa??

    No minä ainakin tiedän, että miehen suhde kakkoseen jatkuu, mutta tiedän myös, että miehellä on kolmonenkin.

    Äänestä

  • Säälittävää kirjoitti:

    No minä ainakin tiedän, että miehen suhde kakkoseen jatkuu, mutta tiedän myös, että miehellä on kolmonenkin.

    Ja jatkat suhdetta? Luuletko tuon olevan rakkautta? Odotteletko mitä tauteja tuo tullessaan?

    Äänestä

  • silmät kiinni? kirjoitti:

    Kun vaimo suostui jatkamaan miehensä kanssa sillä ehdolla että mies katkaisee suhteen ja välit kakkoseen ja mies ei näin olekaan tehnyt vaikka näin vaimolle uskottelee..eikö silloinkaan ole aiheellista informoida vaimoa??

    Ei vaan kuulu sinulle niin pätkääkään. Et ole ennenkään vaimosta välittänyt, niin miksi välittäisit nyt? Siksi, että toivot vaimon vihdoin ja viimein jättävän vaimonsa, kun sillä miehellä ei ole aikomustakaan sitä tehdä, vaikka sinulle muuta uskottelee. Vaimo tietää, sinä tiedät ja mies panee kahta naista vakituisesti ja usein vielä muitakin. En ikinä koskisi pettävään mieheen, en vaimona enkä kakkosena. En voisi vaan rakastella ihmisen kanssa, joka tulee jonkun toisen vierestä on se sitten vaimo, kakkonen tai kolmonen. Pidän itseäni aika paljon arvokkaampana.

    Äänestä

  • Voi elämä taas kirjoitti:

    Ja jatkat suhdetta? Luuletko tuon olevan rakkautta? Odotteletko mitä tauteja tuo tullessaan?

    Rakkautta minä en kaipaa. Sitä ovat vailla ne kakkoset ja kolmoset, jotka kuvittelevat miesten pillunvonkaamista rakkaudeksi. Minä jatkan elämääni juuri sellaisena kun haluankin ja aivan omilla ehdoillani. Kakkosen ehtoja minun ei tarvitse kysellä, eihän niitä kysele miehenikään.

    Äänestä

  • JUURI NÄIN! Pettäjä kärytetään ainoastaan siksi, että peli loppuu. Häntä ei siinä vaiheessa enää haluta. PISTE.

    Äänestä

Se ei ole teidän asianne käräytellä enää yhtään eikä mitään sen enempää, jos asia on jo tiedossa. Kostoahan sellainen vain on, naurettavaa ja lapsellista hiekkalaatikkomeininkiä!

Äänestä

Niin se viestintuoja haluaa viestittää vaimolle vasta siinä tilanteessa ja vaiheessa kun suhde tämän "pikku-vaimon" mieheen on mennyt käteen eli loppunut. Tuskin tuolla kakkosella silloin kun touhuili miehen kanssa oli mitään tarvetta käräyttää vaimolle petturimiestä? Eikös tuo nyt ole pikkuisen kornia odottaa siitä petturin paljastamisesta mitalia vaimolta?

Kuka vaisi kakkosen silmät ? Mies on valehdellut ja lupaillut eroa ja muuta roskaa ja kakkonen uskoo nuo? Eikö se joka alkaa kakkoseksi ota ihan tietoisen riskin siitä että tulee kusetetuksi? Mieshän jo pettää vaimoaan? Aikoinaan kun nainen alkaa jonkun vaimoksi ottaa hän myös tietenkin riskin että tulee petetyksi tai jää leskeksi mutta siinä alttarilla tuskin seisoo nainen jonkun toisen naisen miehen kanssa? Ymmärrän pointin että on naisia jotka luulee seurustelevan vapaan kanssa ja kun paljastuu että mies onkin varattu ymmärrän että haluaa informoida siitä myös vaimoa. On kuitenkin melko inhimillistä että vaimo saa ensin sätkyn tuosta hyväntahtoisesta informaatiosta jolla vedetään matto vaimonkin jalkojen alta. Avioliitoissa on kuitenkin myös usein lapset, sukulaiset , yhteinen historia ja arki mitkä on jaettu toisen kanssa.
Toivottavasti nuo petetyt kakkoset osaavat olla hienotunteisia ja osaavat lähestyä vaimoa takki auki ja vilpittömin mielin? Taitolaji sanoisin. Mutta enemmän ihmettelen kuitenkin miksi joku tuntematon kakkonen kantaa niin paljon stressiä siitä miten vaimo sitten tiedon jälkeen päättää elää? Uskoisin että jos olisin tuo huijattu kakkonen niin kantaisin huolta enemmän omasta hyväuskoisuudestani kuin sen vaimon jota en edes tunne. Tekisin päätöksen vain itselleni eduksi ja yrittäisin oppia jotain siitä. Minä en voisi moittia vaimoa hänen päätöksestään sillä minä en voisi tietää hänen motiivejaan. Tiedän vain omani. En todennäköisesti tulisi jäämään katsomaan edes mitä vaimo tekee tai tarinoi. Jos laittaisin viestin se olisi siinä mutta todennäköisesti kirjoittaisin nimettömän kirjeen.

Äänestä

Olen varattu nainen ja olen ollut suhteessa varattuun mieheen. En olisi tätä miestä itselleni halunnut missään nimessä. Miehen vaimo sai tietää suhteestamme ja pisti miehen katkaisemaan suhteensa minuun. Mies lupasi ja vannoi tämän vaimolleen, näin ei kuitenkaan käynyt. Eli tämä vaimo ei halua tietää että suhde jatkuu, niinkö? Miksi miehen sitten pitäisi katkaista välit minuun jos haluaa ummistaa silmänsä eikä halua tietää ettei näin ole tapahtunut? ja tiedoksenne: en eroa omasta miehestäni, enkä halua tuota kakkosmiestä omakseni.

Äänestä
  • Ja kohta on salamiehesi vaimo ilmoittanut miehellesi suhteestanne...
    Ja sinä vannot miehellesi ettei suhde jatku, niinkö?
    Voi elämän kevät kun olet m...un kippee vosukka.
    Kysyppä siltä mieheltä miksi ei eroa, hän?

    Äänestä

  • Jos ei halua tietää, niin mitä jankuttamista tuossa enää on? Jatka elämääsi, äläkä märehdi vaimon asioiden perään.

    Äänestä

  • No haluatko sitten että vaimo avaisi silmänsä tuolle asialle ja haluatko että vaimo haluaisi tietää suhteen jatkuvan? Eikö sinulle ole parempi se että vaimo ei halua tietää sitä? Ero sinun ja vaimon välillä on se että vaimo on naimisissa tuon miehen kanssa ja sinä et ole. Avioliitossa on vain yksi vaihtoehto jos mielii siinä olla ja se on vain luottaminen toiseen oli toinen sen arvoinen tai ei. Aviovaimo saa uskoa jos niin haluaa. Jos aviomies pettää niin aviomies toimii parisuhteen eteen väärin. Jos vaimo uskoo niin se ei ole parisuhteelle väärin. Tyhmää se voi olla mutta ei väärin.
    Vaimo ei loukkaa uskomalla mieheensä ketään. Vaimo riskeeraa kyllä sillä oman onnensa. Vaimo voi uskoa ja voi parisuhteen vuoksi pyytää miestään katkaisemaan välinsä sinuun joka et kuulu siihen heidän parisuhteeseensa. Se on miehen valinta jos hän ei niin tee mutta voi jossakin kohtaa olla miehellekkin aika vaikeaa tilinteko itsensä kanssa jos on pettänyt jotakin joka on luottanut että ei petä? En tiedä mutta minua motivoi uskollisuuteen juuri se että tiedän mieheni luottavan minuun. Haluan olla sen arvoinen.

    Äänestä

  • Kertoiko mies vai se vaimo sinulle että mies oli luvannut ja vannonut vaimolle katkaisevansa välinsä sinuun? Vai kuulitko sen oven takaa itse?

    Uskon että vaimo haluaa tietää jatkuuko suhde sinuun ja uskon että vaimo ei ole ummistanut silmiään.
    Jos olisin sinä niin olisin ihan itse siinä kohtaa katkaissut välini siihen mieheen joka jäi kiinni vaimolleen. Suhde minuun olisi siis katkennut siihen paikkaan.
    On hyvin paljon nimittäin mahdollista että tuo vaimo ottaa yhteyttä sinun mieheesi josta et eroa. Voipi olla että miehesi eroaa sinusta niin ei tarvitse miettiä sitäkään.

    Äänestä

  • Nämä samat naiset, jotka pettävät miehiään varattujen miesten kanssa, louskuttavat siitä, miten vaimon tulisi jättää pettävä mies. Melkoista kaksinaamaisuutta.

    Äänestä

  • kevätäkohti kirjoitti:

    Ja kohta on salamiehesi vaimo ilmoittanut miehellesi suhteestanne...
    Ja sinä vannot miehellesi ettei suhde jatku, niinkö?
    Voi elämän kevät kun olet m...un kippee vosukka.
    Kysyppä siltä mieheltä miksi ei eroa, hän?

    Oikeaan osui, ei ole pokkaa vastata, kun itse on ihan samanlainen!

    Äänestä

Miksi eroaisi jos en häntä huoli ja jos kotona pyykkikone pyörii?

Äänestä
  • Mies ei vaan halua vaihtaa huonompaan. Kotona pyörii pyykkikone ja vähän muutkin jutut hyrrää. Ai niin, sinullahan on tietty varma tieto, että kotona eletään kulissia. Mies on sen sinulle kertonut, se sama joka pettää vaimoaan. Kyllä teitä yksinkertaisia, huijattavia kakkosmuijia sitten riittää.

    Äänestä

minulle kakkonenn sanoi pysytyvänsä auttamaan minut eroon pettävästä miehestäni. Oikeassa oli.

Äänestä

Mies vaihtaisi heti minuun, en häntä huoli, sori pettymys. Mutta jos miehen ja puolison suhteen jatkumisen edellytys on ollut se että suhde minuun katkeaa, eikä näin ole tapahtunut, etkö vaimona haluaisi tietää. Kyse ei ole siitä haluanko suhteen katkeavan (EN!) tai muustakaan minuun liittyvästä vaan teidän vaimojen ajatuksenjuoksusta. Jos asettamianne ehtoja rikotaan, ettekö halua tietää?

Äänestä

Ei kaikki halua tietää ja silloin on vain pidettävä suu supussa ja hyväksyttävä, että vaimo ei miestään jätä. Mikä ihmeen hyväntekijä sitä kakkonen oikein luulee olevansa, kun muka vaimon ajatuksenjuoksua noin ajattelee? Varsinkin, kun on vielä selvästi halukas sitä suhdetta siihen mieheen jatkamaan.

Ei ole ihan vilpittömät tarkoitusperät tuommoisessa.

Äänestä

Moni vaimo on niin heikko lähtemään, ettei yksinkertaisesti vain jaksa katsoa totuutta silmiin! Minä kärytin miehen aikoinaan tämän vaimolle, joka osottautui tosi rumaksi naiseksi. Tämän ulkonäköasian vuoksi hän sitten kantoi kaunaa minulle, vaikka sehän nyt oli vain sivuseikka.

Äänestä

Monet vaimot osottaa kun lapset ovat täysi-ikäisia ja asunnot maksettu niin saa rahastettua kunnolla jos on muutakin omaisuutta ja jso muuten yhteielo sujuu eikä riitoja niin se lasten elättäminen on kaksin helpompaa kuin yksinhuoltajana.

Äänestä
  • Se on ihan ok mun mielestä jos kerran mies pettää eikä lähde niin miksei vaimo saisikin laskelmoida? Ei ole miehestä enään niin väliä sehän on jo menetetty niin silloin pitääkin keskittyä muihin etuihin. Ero on aina rankkaa lapsille ja yhdessä kämpässä asuminen on edullisempaa kuin kahdessa kämpässä jos se kerran luonnistuu. Vanhempien yhteistulot ei nouse erossa vaikka toinen tukia ja elatuksia saisikin niin toinen ne elarit maksaa. Kahden kämpän sähköt ym on enemmän kuin yhden kämpän. Yh-elämä vaatii sata kertaa enemmän voimavaroja kuin arjen jakaminen toisen kanssa. Jos toinen löytää varakkaamman puolison eli kolmannen elättäjän siihen lapsille niin sitten lasten edut ei välttämättä vähene. Vielä parempi jos kumpainenkin löytää uudet ja mielellään lapsettomat. Tunnen parikin naista jotka tiesivät miestensä juoksuista vieraissa ja nämä naiset todellakin odottivat vain oikeaa hetkeä lasten kannalta ottaa se ero. Molemmat on uusissa suhteissa hekin nykyään. Toinen jopa solmi itse salasuhteen nykyiseensä vielä ollessaan naimissa entisessä. Se ex mies luuli että vaimonsa ei tiedä hänen syrjähypyistään. Ero tulikin miehelle shokkina.

    Äänestä

  • HYVÄHYv.. kirjoitti:

    Se on ihan ok mun mielestä jos kerran mies pettää eikä lähde niin miksei vaimo saisikin laskelmoida? Ei ole miehestä enään niin väliä sehän on jo menetetty niin silloin pitääkin keskittyä muihin etuihin. Ero on aina rankkaa lapsille ja yhdessä kämpässä asuminen on edullisempaa kuin kahdessa kämpässä jos se kerran luonnistuu. Vanhempien yhteistulot ei nouse erossa vaikka toinen tukia ja elatuksia saisikin niin toinen ne elarit maksaa. Kahden kämpän sähköt ym on enemmän kuin yhden kämpän. Yh-elämä vaatii sata kertaa enemmän voimavaroja kuin arjen jakaminen toisen kanssa. Jos toinen löytää varakkaamman puolison eli kolmannen elättäjän siihen lapsille niin sitten lasten edut ei välttämättä vähene. Vielä parempi jos kumpainenkin löytää uudet ja mielellään lapsettomat. Tunnen parikin naista jotka tiesivät miestensä juoksuista vieraissa ja nämä naiset todellakin odottivat vain oikeaa hetkeä lasten kannalta ottaa se ero. Molemmat on uusissa suhteissa hekin nykyään. Toinen jopa solmi itse salasuhteen nykyiseensä vielä ollessaan naimissa entisessä. Se ex mies luuli että vaimonsa ei tiedä hänen syrjähypyistään. Ero tulikin miehelle shokkina.

    "yhdessä kämpässä asuminen on edullisempaa kuin kahdessa kämpässä"

    Riippuu kämpästä ja sen asujista, täysin. Jos muuttaa kalliista asunnosta halvempaan, niin asumiskulut laskevat! Mikäli liitossa kaikki välttämättömät kulut ovat kasaantuneet toiselle, niin erossa tämäkin tasaantuu.

    Lähihuoltajuus helpottaa elämää tosi paljon, jos ex-kumppani on ollut suurin ja vaativin "huollettava", josta ei ole muuta kuin harmia ja vaivaa.

    Uusi kumppani ei koskaan ole lasten "elättäjä". Aikamoisen järjetön ajatus. Mikäli uudella kumppanilla on varaa, niin ei hänellä ole mitään velvollisuutta osallistua muiden kuin itsensä elatukseen. Jos hän jotain antaa ja maksaa, niin se ei ole elatusta.

    Äänestä

  • wilma* kirjoitti:

    Ei uusi kumppani olekkaan velvollinen mutta tiedän näitä uusia jotka kuitenkin ovat elättäjiä ihan omasta tahdostaan. Jos mies muuttaa yhteen naisen kanssa ja mukana tulee pari edellisen liiton lasta niin kämppä todennäköisesti katsotaan sen mukaan. Tuskin tämä porukka kaksioon menee? Sitten tehdään yhteinen lapsi siihen ja kyllä tämä uusi vanhempi ruokakaupassa käydessään huomioi ne puolison edellisestä suhteestakin tulleet lapset. Näin se vaan menee.
    En tunne ketään eronnutta jonka oma tai yhteisten lasten elintaso olisi noussut eron myötä ilman uuden kumppanin mahdollista varakkuutta joka toisi helpotusta. Ihan sama onko elatusta tai ei niin helpotusta sitten.
    Ymmärrän kyllä muut helpotukset eron myötä kuten riitojen loppumiset ja mahdollisen väkivallan ym mutta kukaan ei eroissa kyllä voi rikastua taloudellisesti.
    Oletetaan siis että menot on jaettu puoliksi ja kotihommat on jaettu niin eroissa nämä asiat pääosin kasaantuvat niin että lähihuoltaja hoitaa kotityöt ja kantaa vastuun lapsista ja etähuoltaja maksaa elatukset. Lähihuoltaja tarvitsee isomman asunnon arkieloa varten ja etähuoltajalle riittää ehkä sitten pienempi.
    Lasten elintaso ei saisi pudota mutta niin käy yleensä väistämättä ja lähihuoltaja joutuessaan yksin huolehtimaan arjesta joutuu tinkimään myös "laatuajasta"lasten kanssa. Yhteiset velat jää tasataan sitten molempien lisätaakaksi kahden asunnon kulujen lisäksi ja täytyy tietenkin toisen ostaa uudet huonekalutkin jos vaikka toiselle jää vanhat. Lisäkuluja siitä ja mahdollisesti autonkin hankinta myös toiselle jotta niitä lapsia voidaan sitten veivata kämpästä toiseen.

    Äänestä

Eron jälkeenkin usemmiten on ajatuksena että lapset elätetään kaksin siksi yleensä on eltusmaksut ja yhteishuoltajuus.
En ymmärrä mistä rahastamisesta siinä on kyse kun yhteinen omaisuus jaetaan..

Äänestä
  • Jep. Jotkut vain eivät suostu ymmärtämään, että lapsen elatus maksaa eron jälkeenkin ja kulut jaetaan. Jopa suhteessa kumpaisenkin vanhemman tulojen kesken - elatusmaksut eivät ole ihan hatusta vetäistyjä maksuja.

    Äänestä

Jos minä olisin kakkosnainen, en puuttuisi yhtään miehen ja hänen vaimonsa väliseen suhteeseen. Minulle merkitsisi vain se millainen minun suhde mieheen olisi ja myöskin se, mitä hän odottaisi suhteeltamme. Kaikki miehet eivät lepertele eivätkä lavertele. Sanovat kuitenkin mitä mieltä ovat.

Enimmäkseen on naisia, jotka eivät tiedä itsekään mihin ryhtyvät aloittaessaan suhteen varatun miehen kanssa.

Äänestä
  • Lapset ovat vain tekosyy kun pelätään jäädä yksin. Roikutaan mieluummin vaikka pettävässä miehessä.

    Äänestä

  • iöerpiper kirjoitti:

    Lapset ovat vain tekosyy kun pelätään jäädä yksin. Roikutaan mieluummin vaikka pettävässä miehessä.

    Lapset ei ole tekosyy vaan ihan hyvä SYY!!!! Jos joku lasten takia roikkuu pettävässä miehessä niin ymmärrätkö sinä mistä tämä roikkuja silloin itse luopuu? HÄN LUOPUU USKOLLISESTA MIEHESTÄ jonka jokainen vaimo ansaitsisi. Hän ei missään nimessä tee pahaa sinulle. Kiitos teille vaimot jotka roikkutte pettävässä miehessänne lastenne vuoksi sillä tehän olette äitejä ja äidit tekee niin kuin parhaaksi lapsilleen katsovat. Luotan siihen.

    Ja ei kukaan joka ei ainakaan itse ole ollut petetyn vaimon/äidin asemassa voi mennä ihmettelemään miksi vaimot antavat anteeksi ja miksi vaimot sulkevat silmänsä ja miksi he jatkavat suhdetta pettävään mieheensä sillä se petetyn kokemus tilanteesta on ihan erilainen kuin pettäjän tai kakkosen tai jonkun sivustaseuraajan. Jokaisella petetyllä on vielä ihan oma kokemuksensa mitä ei voi verrata toisen petetyn kokemukseen.

    Äänestä

Haluaisin kuulla mieheni 2. suhteesta vain ja ainoastaan mieheltäni. En miespoloiselle minun kautta kostavalta ex-kakkosnaiselta. Jotain rajaa hyvät ex-kakkosdaamit :).

Äänestä
  • kuinka moni petturi kertoo vaimolleen?????????

    Äänestä

  • Sain suhteen tietooni muuta kautta. Mieheni ilmoitti kakkoselle, että heidän suhde on ohi. Siinä vaiheessa kakkonen näki aiheelliseksi alkaa lähettämään viestejä minulle. Loukatakseen siis. En olisi halunnut olla missään tekemisissä kakkosen kanssa, mutta kakkonen useista pyynnöistäni huolimatta jatkoi viestittelyä. Ihan kuin ei olisi ollut tarpeeksi kauheaa, että joutunut petetyksi, niin sitten saan vielä kakkosen ilkeilyt niskaansa.

    Äänestä

  • toinen monica kirjoitti:

    Sain suhteen tietooni muuta kautta. Mieheni ilmoitti kakkoselle, että heidän suhde on ohi. Siinä vaiheessa kakkonen näki aiheelliseksi alkaa lähettämään viestejä minulle. Loukatakseen siis. En olisi halunnut olla missään tekemisissä kakkosen kanssa, mutta kakkonen useista pyynnöistäni huolimatta jatkoi viestittelyä. Ihan kuin ei olisi ollut tarpeeksi kauheaa, että joutunut petetyksi, niin sitten saan vielä kakkosen ilkeilyt niskaansa.

    Tuohan on klassikkotarina: mies ilmoittaa kakkoselle että heidänsuhteensa on ohi. Tähän klassikkoon kuuluu lähes poikkeuksetta se että suhde jatkuu entistä salaisemmin. Mutta saadaampa vaimo hiljaiseksi ja tyytyväiseksi tuolla ilmoituksella.

    Äänestä

  • Klassista huijausta kirjoitti:

    No miksikäs se kakkonen sitten otti vaimoon yhteyttä, jos suhde kerran jatkuu? Eihän hänellä olisi ollut mitään syytä siihen.

    Äänestä

  • Klassista huijausta kirjoitti:

    Tuohan on klassikkotarina: mies ilmoittaa kakkoselle että heidänsuhteensa on ohi. Tähän klassikkoon kuuluu lähes poikkeuksetta se että suhde jatkuu entistä salaisemmin. Mutta saadaampa vaimo hiljaiseksi ja tyytyväiseksi tuolla ilmoituksella.

    Kerrohan sitten, että miksi se kakkonen jatkoi viestittelyä minulle. Eikös siinä tapauksessa jos suhde olisi jatkunut kaikessa hiljaisuudessa, niin eikö kakkosen etukin olisi ollut ihan hiljaa. Ja miksiköhän sitten miehelleni piti lähettää milloin uhkailuja ja milloin kuvauksia siitä, että mitä kaikkea on tehnyt muiden miesten kanssa. Älä nyt vielä sano, että mieheni on käskenyt kakkosta kaikki nuo viestit lähettämään.

    Tiedänpä tapauksen jossa mies ja kakkonen suunnittelivat yhdessä tuontyyppisen huijauksen: läheteltiin puolin ja toisin tietyntyyppisiä viestejä jotta vaimo uskoisi että suhde on ohi. Ei välttämättä teidän tapauksessanne. Välillä käy niin ettei kakkonen halua miestä itselleen ja suostuu tämänkaltaiseen toimintaan miehen kanssa jossa mies pysyisi vaimonsa luona eikä vaatisi vakavaa suhdetta kakkosen kanssa. Tässä tapauksessa kakkonen halusi miehestä vain panon, mies enemmänkin.

    Äänestä

  • klassista huijausta kirjoitti:

    Kuulostaa kyllä aika uskomattomalta ja sairaaltakin toiminnalta miehen ja kakkosen taholta. Vaikea uskoa, että aikuiset ihmiset alentuu tuollaiseen.

    Äänestä

  • Klassista huijausta kirjoitti:

    Tuohan on klassikkotarina: mies ilmoittaa kakkoselle että heidänsuhteensa on ohi. Tähän klassikkoon kuuluu lähes poikkeuksetta se että suhde jatkuu entistä salaisemmin. Mutta saadaampa vaimo hiljaiseksi ja tyytyväiseksi tuolla ilmoituksella.

    Hmmm, mitä mahtaa ajatella se kakkonen, joka on elätellyt toiveita siitä, että kun mies jää kiinni, niin se joutuu tekemään ratkaisun. Ja mies valitsee vaimonsa JA kakkosensa. Ja jatkaa suhdetta entistä salaisemmin. Eikö ole aika ilmiselvää, että suhdetta EI haluta julkiseksi? Eikä tuollaisen nyt luulisi syövän sitä ykkösen paikkaa havittelevaa kakkosta aika lailla? Ja nyt ei siis ole kyse niistä lumpuista, jotka sanojensa mukaan haluavat vain rusinat kullista, vaan niistä jotka ovat rakastuneet varattuihin miehiin.

    Äänestä

  • Hämmästyttää kummast kirjoitti:

    Mitä vielä. Kun mies jää tavalla tai toisella kiinni, usein hänen vaimonsa tekee ratkaisun ja hakee eroa.

    Äänestä

VAimojen tyhmyyttä rummutetaan mutta miten ihmeessä voi ykkösöitynyt kakkonen luottaa puolisoonsa.

Äänestä

Vaimoille: kakkonen tai kolmonen tms kertoo teille petturimiehestä silloin, kun suhde häneen on ohitse, eikä miestä enää haluta. Silloin toki on varmasti vaikeaa tajuta, ettei oma parisuhde ollutkaan niin varmalla pohjalla kuin oli kuviteltu. Älkää kuitenkaan alkako haukkua sitä toista naista, sillä teidän ihan ikioma miehenne on täysin vapaaehtoisesti lähtenyt tuon toisen naisen matkaan ja tehnyt ties mitä aivan yhtä vapaaehtoisesti.

Äänestä
  • Mä toivoisin kuitenkin siltä kakkoselta joka käräyttää mulle mun mieheni petturuuden että käräyttää sitten jo siinä vaiheessa kun mies on vonkaamassa siltä kakkoselta eli ENNEN kuin päättää antaa pipariaan sille mun miehelle puoli vuotta. Se pistää kiukuksi että naikkonen ekaksi häslää miehen kanssa ehkä vuodenkin jä käräyttää sitten. Miksi hitossa ei voisi alkaa kunnon käräyttäjäksi ja käräyttää kaikki vonkaavat ukkomiehet vaimoilleen jo heti kun ne ehdottelee sitä tapaamista??? Eikun soitto vaimolle että miehesi yritti iskeä mut mut en tietty häslää ukkomiesten kanssa. Se voisi aiheuttaa sitä teidän toivomaa valehtelun loppumista.

    Äänestä

  • KYSYN VAAN? kirjoitti:

    Mä toivoisin kuitenkin siltä kakkoselta joka käräyttää mulle mun mieheni petturuuden että käräyttää sitten jo siinä vaiheessa kun mies on vonkaamassa siltä kakkoselta eli ENNEN kuin päättää antaa pipariaan sille mun miehelle puoli vuotta. Se pistää kiukuksi että naikkonen ekaksi häslää miehen kanssa ehkä vuodenkin jä käräyttää sitten. Miksi hitossa ei voisi alkaa kunnon käräyttäjäksi ja käräyttää kaikki vonkaavat ukkomiehet vaimoilleen jo heti kun ne ehdottelee sitä tapaamista??? Eikun soitto vaimolle että miehesi yritti iskeä mut mut en tietty häslää ukkomiesten kanssa. Se voisi aiheuttaa sitä teidän toivomaa valehtelun loppumista.

    ...minä kerroin vaimolle HETI, kun tämän mies alkoi vongata, mutta eihän se tyhmä eukko mitään uskonu. Joten ihan turha vaimojen on itkeä tuollaista "haluan heti kuulla". Ei ne usko ei.

    Äänestä

  • % kirjoitti:

    ...minä kerroin vaimolle HETI, kun tämän mies alkoi vongata, mutta eihän se tyhmä eukko mitään uskonu. Joten ihan turha vaimojen on itkeä tuollaista "haluan heti kuulla". Ei ne usko ei.

    No jos se niin sulle sanoo mutta minä uskon että se riittää jo kun kerroit. Muuta et voi tehdäkkään. On vaimon oma päätös sitten uskooko vai ei.
    En minäkään ihan joka soittajaan ihan mukisematta uskoisi suoralta kädeltä mutta tasan tarkkaan mies menisi tarkkailuun.
    Sinä kuitenkin teet vain päätöksen siitä mitä itse uskot ja alatko suhteeseen ukkomiehen kanssa ja tämän suhteen loputtua käräytät sitten vaimolle kun jouduit pettymään? Pettymään siihen samaan mieheen? Jos sinä niin sitten vaimokin?
    Käräyttäkää vaan ennen kuin alatte kakkosiksi niin vältytte pettymyksiltä.

    Äänestä

  • KYSYN VAAN? kirjoitti:

    Mä toivoisin kuitenkin siltä kakkoselta joka käräyttää mulle mun mieheni petturuuden että käräyttää sitten jo siinä vaiheessa kun mies on vonkaamassa siltä kakkoselta eli ENNEN kuin päättää antaa pipariaan sille mun miehelle puoli vuotta. Se pistää kiukuksi että naikkonen ekaksi häslää miehen kanssa ehkä vuodenkin jä käräyttää sitten. Miksi hitossa ei voisi alkaa kunnon käräyttäjäksi ja käräyttää kaikki vonkaavat ukkomiehet vaimoilleen jo heti kun ne ehdottelee sitä tapaamista??? Eikun soitto vaimolle että miehesi yritti iskeä mut mut en tietty häslää ukkomiesten kanssa. Se voisi aiheuttaa sitä teidän toivomaa valehtelun loppumista.

    Ei vonkaamista lasketa. Kuten ei tuomita varkauden ajattelustakaan...

    Äänestä

Kyllä minä ainakin haluan kuulla totuuden ajoissa kuin myöhään.

Tuntisin itseni NIIN petetyksi että pelleksi siinä vaiheessa kun olisi kulunut jo vuosia eikä kukaan olisi sanonut vaikka olisi tietänyt.
En arvostaisi ystäviäni lainkaan jos jättäisivät kertomatta, ja panisit moiset "ystävät" pihalle elämästäni

Äänestä

Anteeks mut huvittaa noi jutut "enkelikakkosista"jotka hoitaa sänkyasiat.HAH.Entäs jos onkin niin että se vaimo on se enkeliykkönen jonka kanssa hoidetaan ne sänkyasiat...ja se kakkonen joutuu pelkkään kuuntelijan rooliin.Monessakin suhteessa nääs molemmat puolisot ovat joko kauniita ja komeita...ja voi ollla että mies lähtee etsimään pelkkää henkistä hyvinvointia.Kyllä kakkosilla on aina NIIN SUURET luulot itsestään.=) =).Onko tullut mieleen.HEH.Kyllä olen monenkin miehen mielipiteitä kuullut ykkösistä eli vaimoista avovaimoista tai tyttöystävistä,pitävät heitä erittäin kauniina ja seksikkäinä ja muutkin.Tai sitten kakkosista....olen kuullut yleensä ainoastaan ja vain noloina tapahtumina,näin se on.Eikä 99%halua vaimojensa tietävän.Miksi?Ei tarvitse olla kovin fiksu tajutakseen ettei se kakkonen ole saanut vietyä jalkoja alta,vaan ykkönen...aina vaan.Muutenhan kaiken logiikan mukaan mies viettäisi kakkosen luona aikaa,mutta niin kuin niin monesti ollaan todettu mies viettää sen perheen kanssa takkatulenlämmössä.Lapset leikkii ja vaimo on kainalossa,vaimo joka on kaunis ja treenattu.

Äänestä
  • Minnikki, ei kuule ukkosi lähde vierasta kokeilemaan, jos hän on kunnon mies ja suhteenne toimii! On vain vaikea nähdä, ettei ehkä riitäkään miehelleen.

    Jatka siis vain loikoilua takkatulen ääressä.

    Äänestä

Kävikö itsellesi mielessä ettei kakkonen usein halua miestä itselleen? Pettävän huijarin kanssa on hauska panna ja huvitella mutta ei sellaista omaksi mieheksi huolita. Siinä sinulle syy miksi se mies joutuu vaimoaan sietämään jatkossakin :)

Äänestä
  • Turhaa selittelyä. Tiedän kyllä kuinka kakkonen kiukuttelee, kun saamaton mies ei saa ratkaisua tehtyä (eli jätettyä kakkosta). HAH.

    Äänestä

Soi... Soi... sinä sokea nainen, et uskonut mitä vinkkasin ja siellä olet pettäjän kanssa edelleen! Minkälaisia todisteita haluat? Valokuvia? Tein sen nimettä koska haluan että ystävyytemme säilyy etkä ammu viestin tuojaa, mutta tietenkin uskoit miestä ja pallo ponnahti takaisin minulle. Ystävyys ja sinun ihmisarvo vaakakupissa, mitä nyt teen?

Äänestä

Sokeita naisia on..viestejä, kuvia, sähköposteja, todisteita sängyn lakanoiden väristä asti löytyy, mutta mikään ei riitä. Kun vaimo on päättänyt että mies on luotettava (vaikka on jäänyt petoksesta ja valheista kiinni jo monasti) niin se päätös pitää :D

Äänestä
  • Ihme skeidaa. Kai vaimo nyt tajuaa, että mies panee muitakin, mutta on SIITÄ HUOLIMATTA päättänyt jatkaa. Syynsä kullakin.

    Äänestä

Oksettaa tuollaiset luuserit jotka sietävät mitä vaan ja antavat miehen kohdella kuin kasaa paskaa!

Äänestä
  • Samoin, oksettaa ne kakkoset, jotka sietävät mitä vaan ja antavat pitää itseään odottamassa, että mies ehtisi pikkukakkosenkin luokse välillä panemaan. Huh huh.

    Äänestä

ei vaimo usko, kun mies on heti avioliiton alussa pettänyt ja saanut anteeksi,mutta ehtona on, ei koskaan enää saa pettää, muuten tulee ero.
Antaapas olla ja taas mies paljastuu jonkin ajan kuluttua petturiksi, mutta eihän vaimo voi uskoa todeksi sitä, et taas petti!

Ero tuleekin vasta sen toisen pettämisen jälkeen, joka paljastuu.

Äänestä

Nooo...minä nyt satun tietämään että mieheni ei juokse missään vaan on täälläkin hetkellä vierelläni.Ei juossut ennen hetkellistä sekoamistaan,eikä sen jälkeen.Miten siis luuserikakkoset kolmoset tai neloset selittävät sen?Miehelle riittää sittenkin se yksi nainen,jonka kuulemma on aina ja vain halunnut Todellakin harrastamme kaikkea kivaa yhdessä...seksiä erityisesti.On se huvittavaa että jotkut luuserit ei vaan halua tajuta että ihmiset on siellä missä ne haluaa olla.Ei niitä siihen pakotettu ole,ei todellakaan.Tämä ääliö "ymmärtäjä"joka luuli saavansa mieheni on jäänyt jo aikapäiviä sitten.Yritti sitä ennen tosiaan roikkua perheessäni,ystävissäni miehessäni...säälittävää.Mieheni tulee pahoinvoivaksi fyysisesti kun ajatteleekin kyseistä ihmistä.Kaikkia kiristämisiä,uhkailuja vaimolle kertomisista.Mies kun on ollut kriisissä ja käyttänyt silloin paljon alkoholia,jota ei todellakaan muuten paljoa käytä.Ei muista ajasta juurikaan mitään ja häpeää koko aikaa.Me kun nyt satumme kuulumaan toisillemme,eikä sitäkään voi olla huomaamatta miten kauniina ja komeana ja seksikkiäinä toisiamme pidämme.Ei kai me muuten oltaisi kokoajan yhdessä.Koittakaa nyt kakkoset ja kolmoset hankkia itsellenne ihan oma elämä...sitä kun ei voi muilta varastaa..HEH =) =)

Äänestä
  • Ei taida Minnikki oikein uskoa kirjoituksiinsa, kun tänne soopaa kirjoittaa.

    Äänestä

  • Mikki edelleen kirjoitti:

    Ei taida Minnikki oikein uskoa kirjoituksiinsa, kun tänne soopaa kirjoittaa.

    Joo ihan samaa mieltä..huh..huh..näin puhuu katkera ihminen..syytä ei voi kuin arvailla.

    Äänestä

  • Hienoa Minnikki, että olette saaneet suhteenne jotenkin toimimaan. Mutta sun kirjoituksessasi pistää silmään, että annoit miehelle pettämisen anteeksi, hyväksyit sen, kun miehellä oli kriisi päällä ja eksyi vieraaseen sänkyyn. Alkoholin käyttö on maailman huonoin tekosyy pettämiselle. Samoin joku kriisi tai sairaus. Mikään vaihe ihmisen elämässä ei oikeuta pettämään toista. Oletko sitä miettinyt?

    Sun miehes on tosi hyvä näyttelijä. Oksentaa oikein, kun kakkonen tulee puheeksi. Eipäs silloin yrjöttänyt, kun hänen sängyssään vieraili. Ai niin, oli kännissä koko ajan, ei muista. Sori, mua oksettaa tuollaiset ukot, joilla on rohkeutta vierasta panna, sitten kun käry käy, paetaan vaimon selän taakse ja käydään yhdessä haukkumaan sitä kakkosta. Todella säälittävää.

    Mutta onnea sulle. Jokainen valitsee itselleen parhaimman tien.

    Äänestä

  • Se seksikkyys, kauneus ja komeushan ne maailman tärkeimmät asiat onkin. Nyt tuli ainakin selväksi, miksi sinun mies vieraissa kävi...

    Äänestä

  • Se seksikkyys, kauneus ja komeushan ne maailman tärkeimmät asiat onkin. Nyt tuli ainakin selväksi, miksi sinun mies vieraissa kävi... Taidat olla aika pinnallinen ihminen vai omistat huonon itsetunnon? Toisaalta, ihan ymmärrettävää, kun mies on vieraissa käynyt...

    Äänestä

No voi huoh...tosi katkera.=) =)..varsinkin kun tuo mieheni on kaiken aikaa kanssani.Eikös se ole niin että hiihtokilpailuissakin vaan ykköset muistetaan.HEH,Tuskin kukaan muistaa kuka tuli kakkoseksi tai kolmoseksi.Eikä sillä edes ole väliä.Ihmettelen itsekin miten olen eksynyt tänne kirjoittelemaan,ihan turhaan.Jokainen on oman suhteensa seppä ja varmasti kyllä tietää mistä puhuu,joten turhaa siitä on vieraiden kanssa täällä vääntää.Kyllä näin on.=) =)

Äänestä
  • On kaiken aikaa sun kanssasi=sun vahdittavissa, ettei pääse vieraisiin. Kuinka kauan luulet, että mies vahtimisella kotona kestää? Aika rankkaa varmasti puolin ja toisin. Pääseekö hän edes vessaan, ettet ole ovella vahtina?

    Äänestä

Mene Minnikki edelleen lojumaan sinne takkatulesi ääreen toivoen parasta siiitä, ettei ukkosi taas katoa tyhmien kakkosten kanssa! Voitte sitten oksentaakin yhdessä!

Äänestä

Älykkäät ja itsetietoiset vaimot uskoo. Ainakin alkavat epäillä tajutessaan, ettei ole savua ilman tulta. Ei kukaan keksi kärytystarinaa huvikseen. Älykäs vaimo tajuaa, ettei käryttäjällä ole sellaiseen peliin motiivia. Vaikka ukko olisi jättänyt kakkosen, se tarkoittaa sitä, että he ovat kuitenkin jotain keskenään säätäneet. Jotain, minkä vuoksi kakkonen on suuttunut ja nyt käryttää miehen.

Sitten on vaimoparkoja, jotka ripustautuvat asiasta kuullessaan tiukemmin pettäjämieheen, joka on tietty tästä mielissään. He eivät jätä miehiä milloinkaan, koska joutuisivat muutoin ottamaan vastuun omasta onnellisuudestaan. Heihin kuuluvat nämä vaimot, jotka täälläkin kiroavat kakkosia ja kolmosia ja vielä nelosiakin haluamatta miettiä oman miehensä osuutta pettämiskuvioon.

Äänestä
  • Minun kaveri on sitten tyhmä, ei uskonut savua vaikka liekitkin löi peräpäähän monen kuukauden ajan. Raivostuttaa se sokea usko mieheen, en vieläkään tiedä mitä teen kun tuosta jo näkee miten epäuskoisesti hän ottaisi tiedon minulta suoraan, luulin että nimettömänä asia hoituisi helpolla mutta toisin kävi.

    Äänestä

  • Ei kai ne vaimotkaan menneet avioon ihan huvin vuoksi usein alttarilla niinkun luvataan rakkautta kunnes kuolema eroittaa joten annetaan vaimojen olla rauhassa, ei ole heidän synsä että mies on älytön kääppänä jonka on pakko hakea kevyttä tavaraa
    raskaaseen elämäänsä. Se joka menee vakavin mielin avioon ottaa sen sydämmen asiakseen.

    Äänestä

Miksi kaikki puhuvat, että kakkonen on aina nainen??
Minä olen nainen, olin kihlattuni ykkönen ja nyt olen kakkoseni kanssa aviossa!

Miksi tämä stereotypia, että vain miehet pettävät??

Oman eroni olisin toki voinut hoitaa miljoona kertaa paremmin, mutta onnen huumassa tein sen exäni kannalta huonosti.

Onneksi hänellä nykyään ihana parisuhde hänelle sopivan ja häntä rakastavan naisen kanssa. Olemme kaikki tahoillamme tyytyväisiä!

Äänestä

Ei ne @#%!! usko! Kaksi kertaa on yritetty nimettä käräyttää mies, mutta aina se valehtelee itsensä puhtoiseksi! Tämä vaikuttaa ystävyyteen kun sitä miestä ei voi vältellä jos otan vaimon puhutteluun ja kerron kaiken päin naamaa, pelkään että minä olen se joka erotetaan porukasta kun mies taas valheilla pelastaa itsensä ja vaimo uskoo! Hermot menee! Ja jos joku *ittuilee että miksi sekaannun toisten asioihin, niin tiedoksenne: naiset puuhailee paljon yhdessä, ollaan läheisiä, en halua menettää tätä ystävätärtä, mutta sen mies tulee valitettavasti samassa paketissa ja sen puuhat ÄLLÖTTÄÄ! Jos sanon hänelle että tiedän, aivan varmasti alkaa välien rikkominen ja manipulointi.

Äänestä
  • Eiköhän ole paras kun olet asioiden ulkopuolella, sillä viestin tuojaa aina ammutaan, ja miksi yrittää käräytellä jotakin kun tietää että se vaan valehtelee itsensä irti epäilyistä. Odota ja katso mitä tuleman pitää. Kyllä vaimot usein aavistavat asioita , mutta eivät puhu kellekkään, jospa vaimo ajattelee että aiknsa leikittyään lopettaa. Miehen voi kyllä peloitella kirjoittamalla kirjeen hänelle jossa sanoo tietävänsä hänen touhustaan, ja samalla saattaa olla että unohtuu lähettäjän nimikin, saa vähän ajattelemisen aihetta.

    Äänestä

Itse en ole viestinviejä. Ihmettelen vaan usein, kuinka sinisilmäisiä aikuisetkin naiset ovat. Sitten kun äijän uskottomuus paljastuu, romahtaa koko vaaleanpunainen maailma. Tietysti kaikki on taas hyvin, kun rakas aviomies pyytää anteeksi ja lupaa, ettei enää koskaan käy vieraissa. Miehen onneton lipeäminen kaidalta tieltä johtui vain kohdalle osuneesta katalasta toisesta naisesta ja niin edelleen. Uskoo joka halluaa. Minusta tyttöjä pitäisi kasvattaa hieman enemmän realismiin näissäkin asioissa.

Äänestä

silmät auki
Ja kuka on niin ihmeellinen ihminen joka katsoo itsensä viestin viejäksi--kakkonenko.
Jos pikku kakkonen älyäisi pysyä poissa toisten avioliitoista niin olisi yksi pöljä vähemmän

Äänestä
  • ritvako taas, ne kaikki kakkoset eivät kuule tiedä seurustelevansa varatun kanssa

    Äänestä

Mies selitti vaimolle että kakkonen on sekopää kyttääjä joka keksii asioita hänestä, vaimo uskoi edes kysymättä kakkoselta. Onko tällainen tarina tuttu?

Äänestä
  • Voi on tuttu. vaan puolustin kunniaani ja lähetin ukon emailit vaimolle, pipikuvat joita lähetti suhteen paljatumisen jälkeen minulle kaipuusta kipeenä kun akka vahtas, ja miehen rakkausvannomiskirjeet ja että eroaa, ja MIKSI haluaa erota=ei rakasta vaimoa, järkiliitto ja kylmä. Ja että nyt jos joutuu minut jättämään, ei voi elää siten. Siinä sai vaim todisteet mitä mies oikeesti hänestä ajatteli, oli aika hiljaisena sen jälkeen. Vaimo aloi kahta kauheemmin puolustaa miestä kun on hänen pupusta tehnyt toinen nainen tollasen, kyllä mies häntä rakastaa....ja ei heittänyt taaskaan miestä pihalle, Mies nimittäin heittäytyi tään jälkeen niin huonoksi että muka kuolema lähellä, hyvä keino. Anteeksi sai...taas,, kerta ei ollut eka. Luulen kyllä, että vaimolla on pahasti joku trauma miksi ei halua luopua pettävästä miehestä, ja lapset ovat pieniä.Pakolle eteenpäin, uhallakaan ei miehestä luovu, joka selkärangattomana jatkaa tyytyväisenä kun ei saanut lähtöjä kotoa,,,,vaimolla on nääs rahaa, ja toinen nainen häippäs ulkomaille p e r k e l e

    Äänestä

Mies on yksin syyllinen jos syyllisiä haetaan, ei vaimokaan ole aina mieheen tyytyväinen, mutta ei lähde pettämään, kuten moni mies.
Miestä ei kukaan vie vaan mies itse lähtee pettämään, eikä jatka kakkosen kanssa jos ei itse halua.

Mies pettää ja itse on vastuussa siitä.

Äänestä

Luulen, että kun joku käryttää miehen vaimolleen, niin vaimo sisimmissään kyllä uskoo ainakin jonkun jutun olevan totta. Onkin sitten aivan eri asia kyetä tajuamaan se asia, sillä silloin mitataan vaimon henkistä kanttia. Jos hän on henkisesti riippuvainen miehestään, hän ei halua katsoa totuutta silmiin vaan uskoo miehensä höpötyksiä. Valitettavasti tämänkaltainen peli juuri ruokkii pettämistä jatkossakin.

Parisuhde on naisille tunnepohjalla, mutta olen huomannut, että moni mies pitää parisuhdetta lähinnä palvelussuhteena (nainen hoitaa asiat jne). Siksi naiset eivät haluaisi edes ajatella pettämisasiaa, vaikka tietäisivät siinä olevan jotain perää.

Äänestä

MIkä helevetti saa jonkun vaimon roikkumaan ukossa joka ei häntä ARVOSTA, ei rakasta? Ja menee vieraisiin? On kyllä käsittämätöntä, tiedän erään tällasen naisen, ja voi hellanlettas niitä puolustuspuheita miehen muusta hyvyydestä ja että on hyvä isä,,,,akkaa pettää aina parin vuoden välein uusilla suhteilla, siinä välissä (on nähty) painaa kapakan jälkeen aina jotakin. Ja vaimo epäilee, mutta kun ei saa kiinni ei usko, eikä halua tietää,,,kunhan vaan ihana höpönassu ei lähde ja jätä yksin.

Äänestä
  • Miksipä se mies pois lähtisi kun on kotona vaimona siivooja ja lastenhoitaja, joka ei ehdi seurata miehen tekosia kaiken sen kotitouhun uuvuttamana. Mikä inhottavinta, mies sanoo kakkoselle että kotona ei saa seksiä. kakkonen uskoo hetken mutta alkaa sitten ihan oikeasti epäillä. Mutta jotenkin sitä jälkikasvua vaan tulee lisää. Joten hyvä puoli varatussa on että sitä ei tarvi katsella sohvan nurkassa kun lähettääsen välillä kotiinsa.

    Äänestä

  • Roikkuuhan kakkonenkin varatussa ukossa, joka ei taatusti arvosta eikä rakasta kakkostaan senkään enempää kuin eukkoaan.

    Äänestä

  • Tai mikä helvetti saa jonkun kakkosen ykköstymään ja taistelemaan tuosta samast a petturimiehestä uuden kakkosen kanssa.

    Äänestä

Minulla oli suhde naimisissa olevaan mieheen. Mies oli rakastunut minuun, halusi yhteisen tulevaisuuden ja jättää vaimonsa. Minä en suostunut (vaikka olinkin todella rakastunut), ja lopulta jätin miehen, kun tajusin, että ei niin voi toiselle tehdä. Halusin antaa heidän avioliitolle uuden mahdollisuuden. No, nyt olen kuullut kaupungilla, että mies pettää vaimoansa kymmenien eri naisten kanssa ja tämä johtuu siitä, kun minä hylkäsin hänet. Pitäisi kai tuntea syyllisyyttä ja tunnenkin, mutta hieman hankalaa, kun olen kuullut, että miehen vaimokin jakaa ympäri kaupunkia ja on rakastunut toiseen...

Äänestä
  • Turkuneito ollut melko epäitsekäs. Toivottavasti olet löytänyt paremman rinnalle.

    Äänestä

  • Älä suotta huoli. Ei totisesti johdu sinun "hylkäämisestä" tuo miksi mies yhä pettää! IHminen pettää jos on pettääkseen ja toisille tulee siitä paha tapa. Ole onnellinen , että pääsit äijästä eroon. Muuten olisitte yhdessä ja mies jatkaisi pettämistään.

    Äänestä

Minnikki! Tiedän suhteen, jossa pariskunta on toistensa vierellä "kellon ympäri" ja silti mies käy hoitelemassa naisia, sen turvin, että menee tapaamaan kaveriansa ;) Mutta hyvä, jos olette saaneet oikeasti homman toimimaan! :) Olen aidosti iloinen.

Äänestä
  • Toisen työmaalla ei voi olla rinnalla, etenkin jos on jäänyt ylitöihin.

    Äänestä

En ole. Hän on kuulemma edelleen rakastunut minuun ja minäkin olen häneen. Yhdessä emme kuitenkaan ole. Emmekä tule olemaan. Kaikkien on helppo tulla kritisoimaan, kun eivät tiedä, että ei se aina siitä seksistä johdu, tai vaimon nalkuttamisesta kotona...

Äänestä

Viisaan pettäjämiehen vaimon numero ei ole puhelinluettelossa, koska mies on muutattanut sen salaiseksi. Voimia pettäjän vaimo saa miehensä tilinauhasta ja etelän matkasta.

Äänestä
  • TOTTA

    Äänestä

  • TOTTA

    Äänestä

"Mä en millään jaksa tajuta, miksi kakkonen haluaa vaimolle kertoa miehen pettämisestä. Mielestäni siinä on motiivina vain pahuus. Halu pahoittaa vaimon mieli. Kertokaas nyt kakkoset totuus, jos uskallatte. Ettekö muka halua vaan kostaa, kun miehen puheet onkin pelkkää ******? Jos se mies on niin ihana ja niin rakastuneita olette olleet, niin eikö silloin halua toiselle vaan hyvää? Aikuisen ihmisen pitää pettymyksestään selvitä ihan itse ja yksin. Muistaa ne hyvät hetket ja miettiä, että tulipahan tuokin suhde koettua ja elettyä. Oppiakin jotain siitä."

Minua petettiin, toinen nainen vei mieheni. Myöhemmin itse olinkin se jännittävä, mutta tuttu ja turvallinen ex, jonka syliin miehen oli helppo palata. Vietettiin kuuma yö, seuraavana päivänä exäni aneli, etten kertoisi nykyiselle. Tottakai kerroin. Motiivit: parempi olo itselle, että sai annettua edes jotain koetusta tuskasta takaisin, autoin nykyistä näkemään millainen petturi mies on (itselläni meni kolme vuotta, ennen kuin uskoin) ja tärkein - todistin sekä itselleni että ex-miehelle, että suurin ongelma suhteessamme oli mies itse. Vaikka ihmiset ex-mieheni elämässä vaihtuvat, pettäminen on ja pysyy.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Silmät auki kirjoitti:

Joskus täytyy kyllä ihmetellä, mistä vaimot saavat uskoa suhteisiinsa, kun toinen nainen käryttää miehen, eikä vaimo halua uskoa kullastaan mitään pahaa. Asia usein juttu käännetään vielä toisin päin mitä omituisemmaksi tarinaksi.

Uskokaa jo pikku-vaimot, että kyllä jotain huisketta se äijä on vieraan kanssa pitänyt, jos vieras ihminen ottaa yhteyttä ja kertoo. Ei kai sitä teidän numeroa nyt puhelinluettelosta arvota???

Moni mies lepertelee toiselle naiselle tarinoita erosta tai muuta roskaa, ja aikansa odotettuaan kakkonen kyllästyy tajuten, että häntä on vedätetty, ja viestittää vaimolle petturimiehestä. On paljon myös naisia, jotka luulevat vilpittömästi seurustelevansa vapaan miehen kanssa, mutta mies paljastuukin petturiksi.

Eikö ole hienoa, että joku kertoo teille totuuden vaikkapa tekstarin muodossa sen sijaan, että jatkatte petturin palvelua kuin mitään ei olisi tapahtunut? Ei sitä toista naista tarvitse vihata, sillä hän on vain viestintuoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu