Kamppailulajigallup naisille

c tietenkin niin voitais sparrata.

UFC on kisa/organisaatio, ei laji kuten Tour de France on pyöräilykisa.

Taiji taitaa olla lähinnä aamuvoimistelua.

MMA eli D ehdottomasti. Olen kyllä ehkä hieman puolueellinen. PS. Kukkakaalikorvat ei oo kylläkään kovin hot.

Lajit, joissa pää saa iskuja ei tule kyseeseen. Haluan miehen, jonka aivot ovat toimintakuntoiset vielä kilpailu-urankin jälkeen. Ja haluan miehen, joka arvostaa päätänsä ;-) En tunne ehdotettuja lajeja tarkemmin, mutta lyhyen katselun perusteella C-D-lajeissa saattaa olla aivovammariski.

Kilpaurheilu ei sinänsä este. Tosin olen liian vanha, että minulla voisi olla kilpatasolla olevaa miestä. Aika harvassa lajissa kilpaillaan tosissaan yli 30v. Sinänsä arvostan jos ihmisellä on joku tärkeä juttu elämässään oli se sitten urheilu tai muuta.

Jaa lisää vastauksia... No, A, B ja C.
B ja C koska tunnen harrastajia, niin ei kai ihan tuntemattomien kanssa viittis ruveta ;)
Mein kylillä ei taida edes olla Taiji-mahdollisuutta.
Sä sanoit, että laitoit sen A:n syystä, ja onko se syy joku "naiset haluaa agressiivisen miehen"-juttu? Kun kukaan ei tunne lajia eikä harrastajia niin ne sitten vastaa noita muita vai mikä nyt oli että just taiji?

Vähän olit huonon matsin kyllä valinnut, on niitä parempiakin. Nyrkkeily on kyllä hieno laji, se on paras. Maailman huipulla. Siis amatööreissäkin, ammattilaisissa on usein liikaa sumplimisia ja muuta sälää. Tai mä kyllä tykkään painista, judosta... No, mä nyt katon painonnostoakin. Mä nyt katon vaikka dartsia ja snookeria, että kyllähän mä urheilua jaksan katsoa.
Ettei sillä.

Ultimate F ei sytytä, mä en sitä lattiassa hakkaamista tajua. Välillä tuntuu, että siinä se veren vuodatus ois joku pääasia, en tiiä, siis kai ne tietää, ketkä lajin paremmin tuntee. Kyllä mäkin niitä treenajä olen nähnyt ja kivaa tuntuu olevan, mutta mä en jotenkin tosiaan siitä tykkää, että mitä vaan saa tehdä, sitoa, hakata lattiassa sidottuna, joltain on käsikin katkennut, kun ei luovuta: tuntuu että jotain aineita vedetään sillee, että järki lähtee... No, ehkä parempi, että ne tyypit murjoo sitten toisiaan kehässä, mutta mä en vaan oikein ymmärrä. Tosin rugby on hieno laji ja tuntuu ne... no joo, mutta ne ei hypi toisten... no ne ei siis polje toisiaan ja potki maassa makaavaa. Se se on se pahin ero. Maassa makaavaa ei enää potkita ja sidottua puolustuskyvytöntä ei enää lyödä. Mä en halua enää katsoa, vaikka ne ois miten taitavia, oon muutaman tosi rujon ottelun nähnyt ja se on vaan liian raakaa. Ei sovi mulle, ei ole hauskaa.

Joku muuten ehdotti, ettei Taijissa voi kilpailla, mutta kyllä voi. Ja Suomessa on ihmisiä jotka kilpailee siinä. Ainakin nettisivujensa mukaan.

Tosin kilpailu aina kaikkee kerro eikä taistelulajista taistelulajia tee. Kaikissa lajeissa ei edes voi kilpailla. No, ja kisat ja urheilu on kuitenkin eri asia, kun oikee elämä sillä tavalla, että vaikka sotalajia voi treenata, ei tiedä sodasta mitään. Kisoissa on ne suorituspaineet ja jopa esiintymispaineita, ei se kisaaminen kaikille sovi, vaikka ois lajissaan miten taitavia ja lahjakkaita. Joku voi olla hyvä kisaaja ja surkea ihminen, joku voi olla huono kilpailija, loistava valmentaja ja päin vastoin, joku ei kestä kisapaineita, mutta jossain ensiavussa tai hätätilanteessa toimii kun kone. Ei siis mikään kilpaileminen vielä mitään kerro. Joku voi olla hyvä siinä, - ja vain siinä. Harva nyt on loistava kaikessa. Tai... Ehkä niitäkin on. Onhan se hienoa menestyä, siis sille kilpailijalle, ja itsensä toteuttamistahan se on. Mutta ei siinä mitään ylimaallista sinänsä ole.

Joo, voisin seurustella miehen kanssa joka siis harrastaa. Mutta semmoisen miehen kanssa en, joka vaikka ois joku "nyrkkeily on väkivaltaa, urheilu on sairasta" pölöpään kanssa en, koska olen itse urheilija. Mä en usko, että me koskaan ymmärrettäisiin toisiamme kovin hyvin. Tai että mun mielestä ei toista oikein voi rakastaa, jos ei edes tajua niitä asioita, mitä se rakastaa eniten, millään tavalla.

vähän täsmentää, millä tasolla kilpailemisesta on kyse? On eri asia olla maajoukkuejudoka, kuin käydä huvikseen ottamassa vaparikisoissa matsia D-säännöillä.

Hirveän kunnianhimoisesti urheilu-uraa puskevaa miestä (eli juurikin tuota maajoukkuejudokaa) en haluaisi. Olipa laji sitten mikä hyvänsä. Syy: miehen urheilu-ura menee aina kaiken muun edelle. Huippu-urheilijan kanssa eläminen on raskasta.

C tai D. Kunnon tappelu ilman paitaa on miehekästä.

Taijista mielikuva on keski-ikäisten naisten puistovoimistelu. Oma äitinikin sitä joskus harrasti. Ei kiinnosta. Kilpajudokan kanssa taas oon joskus seukannutkin. Osittain senkin takia oma kiinnostus lajiin on 0 ja jos aktiivinen harrastaminen tarkoittaa vielä tiettyjä sosiaalisia kuvioita ja ihmisiä...... niin ei. Muutenkin itämaisten taistelulajien harrastajat on jotenkin pelottavia, sellasia muka-tyyniä ruutitynnyreitä odottamassa räjähdystä. Monella varmaan ollu jotain vihanhallintaongelmia mistä syystä aloittanu lajin. Lisäksi noi kylpytakit on todella naurettavan näköisiä seksintappajia.