intohimo vs sielunkumppanuus

Seurustelin 4 vuotta ja seksi oli loistavaa, 4 vuoden jälkeenkin tuntui siltä, että se oli uutta ja jännittävää ja sitä halusi vain lisää. Kyllästyin kuitenkin siihen, ettemme tehneet mitään muuta yhdessä, se oli oikeastaan ainoa asia joka meitä yhdisti. Päädyin siihen, että ehkä meidän on parempi olla erillään.

Nyt olen tavannut uuden miehen jonka kanssa kaikki täsmää, haluamme tulevaisuudelta samoja asioita, teemme kaikenlaista yhdessä ja puhumme paljon. Seksi vaan ei tunnu yhtä intohimoiselta. Minulla ei ole kovia haluja häntä kohtaan (mutta tietty sitten kun ollaan päästy itse asiaan nämä halut tulevat).

Mietinkin nyt, että johtuuko tämä minun ongelma vain siitä, etten ole päässyt kunnolla yli menneestä ja vertailen siihen mitä oli vai onko tämä oikeasti suurikin ongelma.

Onko teillä muilla samantyylisiä kokemuksia?
12533
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

kuinka paha asia intohimottomuus on sielunkumppanuuteen verrattuna ja onko teillä kokemuksia intohimon kasvusta suhteen aikana?

Äänestä
  • Jos ei ole alusta asti intohimoa,niin vaikea sitä on ajankanssakaan kasvattaa.Kokemuksella puhuu tämä ukko.

    Äänestä

Olin 7 vuotta avioliitossa, jossa ei toiminut mikään muu kuin seksi ja se oli todella loistavaa ja intohimoista, mutta oletin sen olevan sellaista kaikkien kanssa. Tämän jälkeen seurustelin parin naisen kanssa, joiden kanssa ei vain saanut samanlaista kipinää, hetken huumaa oli toki aluksi. Sitten löytyi nainen, jonka kanssa kaikki natsasi pirun hyvin, mutta seksistä puuttui tässäkin tapauksessa se jokin.. intohimon sai oikeassa fiiliksessä syttymään, mutta olisi pitänyt tajuta, ettei siitä enää viiden vuoden jälkeen ollut sitten tietoakaan.. nyt on mennyt vuoden verran viimeisestä sekstailusta, rakastelua ei ole ollut vuosiin.. vaimoa ei kiinnosta, eikä minua kiinnosta. Lasten vuoksi ollaan kuitenkin vielä joku vuosi ja sitten taidankin pysyä loppuikäni sinkkuna ja tyytyä niihin hetken huumiin.

Minun mielestäni tuo ei ole sinun ongelma, ellet tee siitä ongelmaa ja tyydy siihen mitä sinulla nyt on.. epätyydyttävä parisuhde. Jos sinulla on jonkun kanssa ollut hyvä seksielämä, niin miksei sitä loistavaa kumppania löytyisi toistakin. Itse ottaisin ensimmäisen vaimoni (ellei välit olis menneet niin totaalisesti) takaisin kaikkine vikoineen ihan jo seksin vuoksi.. hyvän seksin takia mies kestää ihan mitä tahansa.

Äänestä

mutta itse olen nainen ja pelkkä seksi ei riitä minulle. Minun mielestä täytyy olla muutakin kuin pelkkä seksi. Vaikka meilläkin oli samantyylinen ajatusmaailma, me emme tehneet yhdessä mitään, yhtään mitään. Olen nuori ja olimme tuolloin alle 20, silloin on mielestäni tärkeää tehdä muutakin kuin istua neljän seinän sisällä mutta me teimme sitä - seksin lisäksi

Äänestä

jOTTA SUHDE VOISI OLLA TÄYDELLINEN,SIINÄ TÄYTYY OLLA INTOHIMOA ,SEKSIÄ JA KIINTYMYSTÄ JA KAIKEN LISÄKSI VIELÄ SE PARAS SIELUNKUMPPANI JONKA KANSSA SITÄ HARRASTAA. EI VAADI PALJON,MUTTA NÄINKIN VOI OLLA.

Äänestä

Itse en usko mihinkään "sielunkumppanuuteen" sen enempää kuin joulupukkiinkaan.

Kun saa intohimoisen ja rakastavan suhteen, jossa vielä arkikin toimii erittäin hyvin, ni siitä pidän kiinni kynsin hampain. =)

Äänestä
  • Eiköhän ihmiset tuolla sielunkumppanuudella tarkoita ihan vain sitä, että ollaan kuin hyviä ystäviä, tullaan hienosti juttun, ja ajatukset, huumori ym natsaa. En usko, että kovinkaan moni sielunkumppanuudella mitään "yliluonnollista" tarkoittaa, tai mitään se oikea -ajatusta. Siis vähän samalla tavalla kuin jonkun ihmisen kanssa voi ystävystyä tosi nopeasti, kun kaikki vaan natsaa niin hyvin. Mutta parisuhteessa on tietenkin vielä oma syvyytensä ja intiimiytensä kaverisuhteeseen verrattuna.

    Äänestä

Uskon että sen seksin saa paremmaksi, työskentelemällä asian suhteen. Aivan niinkuin suhteen laatuakin voi parantaa henkisesti. Ainoa ehto on että molempien täytyy olla valmiita tekemään töitä suhteen eteen. Koet nyt löytäneesi ns sielunkumppanin, siitä kannattaa pitää kiinni, sillä kokemuksieni mukaan seksi on helpompi saada toimimaan kuin löytää ihminen jota rakastaa ja täyttää silti hyvän ystävän tunnuspiirteet. Toisen luonteenpiirteitä ei voi ikinä muuttaa, mutta seksistä voi puhua ja yrittää hankkia esim. seksivälineiden, asujen, jopa kinastelun avulla sitä kuuluisaa kipinää.

Siltä varalta ettei mies ole sinulle täysin väärä, ja enemmän ystävämateriaalia, kysy itseltäsi: haluatko suudella ja halata häntä? Jos haluat, niin tunnet vetoa häneen ja todellakin kannattaa yrittää parantaa sitä seksielämää. Jos taas et, kannattaa miettiä olisiko teidän parempi vain ystävinä.

Keskustelkaa seksistä, fantasiosta, mahdollisista apuvälineistä jne. Älä tietenkään turhaan lannista häntä tökäyttämällä heti alkuun ette ole tyytyväinen, tee mieluummin suoria ehdotuksia. Voitte vaikkapa kokeilla roolileikkejä. Yksi syy "kipinän" puuttumiseen saattaa löytyä siitä että elämä on liian tasaista kumppanisi kanssa. Jos näin on voisit alkaa vaikka kinastelemaan mieltäsi painavista asioista. On täysin totta että jos tunnepuolella on tasapaksua, niin on varmasti petipuolellakin. Pieni riita voi nostaa libidoa. On myöskin tunnettu "tosiasia" että seksi alkaa yllättäen maistua eron jälkeen, monet jopa sanovat että se on parempaa silloin kuin suhteen aikana. En kehota eroamaan, vaan pohtimaan että onko tunnelämänne liian tasapaksua ja seesteistä?

On naivia kuvitella että löytyy joku juuri sinulle täydellinen: täydellinen luonne, täydellistä seksiä jne. Kaiken eteen pitää tehdä töitä. On myöskin naivia ajatella että joudut aina tyytymään jollain tapaa huonoon vaihtoehtoon. Teidän molempien pitää ottaa vastuu parisuhteesta, eikä vain tyytyä siihen miltä aluksi vaikuttaa. Sellaista pariskuntaa ei olekkaan jolla kaikki sujuisi kuin vettä vaan.
Mutta ihan kaiken aluksi, ennen mitään keskusteluja, sinun pitää tehdä yksi asia: unohtaa ex. Ei siitä seksistä mitään tule jos mietit vanhoja heiloja! Ala työstää mennyttä eroasi kunnolla, kirjaa vaikka paperille eron syitä. Joka tapauksessa, jos haluat että tämä suhde onnistuu, on sinun päästettävä edellisesti irti täysin.

Äänestä
  • Totta että asioista kuin asioista pitää pystyä puhumaan. Ihan kaiken eteen ei sentään mielestäni tarvitse nähdä niin paljon töitä, jos natsaa luonnostaan. Toisen luonnetta ei voi muuttaa, siitä joko tykkää tai ei.
    Parisuhteen aikana molemmille tulee omia henkilökohtaisia vastamäkiä, kuten ikävyyksiä työpaikalla, masennusta, lihoamista, läheisten menetystä, sairauksia... Silloin pitää olla sosiaalisesti taitava, osata tukea ja toisaalta antaa toiselle tilaa ja aikaa.
    Luulen silti, että osa ihmisistä on luotuja elämään parisuhteissa/ yhden ja saman kanssa, jolloin sitä on samalla toisen paras ystävä. Kait se on sitä sosiaalisuutta. Toiset ei osaa yhdistellä omaa elämää toisen kanssa, eikä kiinny kumppaniinsa syvästi, jolloin on oikeastaan sama, kuka siinä vieressä on tai onko ketään.

    Äänestä

minua ei kiinnostaa "harrastaa" kumppanini kanssa. tietenkin pari kertaa kuukaudessa on kiva mennä leffaan tai keilailemaan ja pari kertaa vuodessa matkustaa, mutta mieluummin pidän harrastukseni ja poikaystäväni erillisinä.

tarvitsen paljon omaa tilaa ja itsenäisyyttä, kumppanin kanssa on ihana istua sohvalla rankan päivän jälkeen ja kertoa mitä potkunyrkkeilytunnilla tapahtui mieluummin kuin raahata hänet mukaan harrastuksiin jotka tuskin edes kiinnostavat häntä. siksi minulla meni suhde poikki exäni kanssa. hän olisi halunnut tulla mukaan, kun tapaan kavereitani tai menen salille. asuimme muutenkin yhdessä, mies olisi halunnut viettää käytännössä kaiken vapaa-aikansa kanssani. onneksi ihmisiä on erilaisia ja ensi kerralla valkkaan kumppanin jolla on myös oma elämä.

Äänestä

Joskus tunteet saattavat kehittyä ajan kanssa, mutta vasta aika näyttää.

Kyllä minä ottaisin mielummin suhteen, jossa muu pelaa, vaikkei intohimo olisikaan niin leiskuvaa kuin suhteessa, joka perustui lähinnä seksiin.

Äänestä

Miehelle sielunkumppanuus on oikotie kaveriasteelle parisuhteen sijaan. Hirveä paikka kun itselle alkaa kehittyä tunteita naiseen, jonka kanssa on tosi mukava viettää aikaa ja huomaa, että saumat on jo menny mihinkään muuhun :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


analysointia kirjoitti:

Seurustelin 4 vuotta ja seksi oli loistavaa, 4 vuoden jälkeenkin tuntui siltä, että se oli uutta ja jännittävää ja sitä halusi vain lisää. Kyllästyin kuitenkin siihen, ettemme tehneet mitään muuta yhdessä, se oli oikeastaan ainoa asia joka meitä yhdisti. Päädyin siihen, että ehkä meidän on parempi olla erillään.

Nyt olen tavannut uuden miehen jonka kanssa kaikki täsmää, haluamme tulevaisuudelta samoja asioita, teemme kaikenlaista yhdessä ja puhumme paljon. Seksi vaan ei tunnu yhtä intohimoiselta. Minulla ei ole kovia haluja häntä kohtaan (mutta tietty sitten kun ollaan päästy itse asiaan nämä halut tulevat).

Mietinkin nyt, että johtuuko tämä minun ongelma vain siitä, etten ole päässyt kunnolla yli menneestä ja vertailen siihen mitä oli vai onko tämä oikeasti suurikin ongelma.

Onko teillä muilla samantyylisiä kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu