Mikä on yököttävintä mitä olet nähnyt kylässä?

Vauva-keskustelupalstalla oli tämmöinen otsikko. Ja siellä oli kyllä niiiin törkeitä juttuja, että haluaa kuulla lisää !
47233
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kun kaverini kusi sänkyynsä rankan baari-illan jälkeen, kuului vaan sihinä ja tumma alue lakanassa laajeni ihan järkyttävän kokoiseksi. Eikä se siihen loppunut, alkoi unissaan vielä yökkimään, ja oksensi tyynylleen ja naamalleen. Sitten olikin jo pakko herättää kaveri, kun pelkäsin että se tukehtuu siihen oksennukseen. Mutta mitäpä tuosta, rapatessa roiskuu.

Äänestä

Lukioaikana pidimme ryyppäjäiset erään luokkamme tytön kotona. Illan aikana tuli nautittua mm. olutta, ciideriä, boolia, salmaria, viru kangeeta jne jen. Anyway, olin aika hypnoosissa.

Sammuin jossain vaiheessa tämän tytön vanhempien sängylle, mutta heräsin piakkoin armottoman pahaan oloon. Minulle tuotiin ämpäri lattialle, johon heitinkin kunnon oksan. Olin nostamassa päätäni ämpäristä, mutta humalainen olotilani aiheutti sen, että nostaminen muuttui kieriskelyksi pää ämpärissä, vaatteet ja lopulta koko sänky yltä päältä oksennuksessa.

Heräsin aamulla puhtaalta lattialta puolialastomana, ja pestyt vaatteet odottivat vieressäni.

Voi v#%tu, että nolotti lähteä seuraavana päivänä kotia... Ei taineet tytöt kiitellä esitystäni.

Äänestä

Linkitä Copier se alkuperäinen keskustelu tänne ku en löydä sitä ja tahtoo lukea!!!

Äänestä
  • enkä löydä myöskään sitä alkuperäistä :(

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Copier kirjoitti:

Vauva-keskustelupalstalla oli tämmöinen otsikko. Ja siellä oli kyllä niiiin törkeitä juttuja, että haluaa kuulla lisää !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu