Lapuan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Panu Lahdensuo astui vihdoin esiin kuntaliitosasiassa (LS 21.2). Lahdensuota ei ole näkynyt julkisuudessa vuosiin.
Pitkään oli jo näyttänyt siltä, että Lapuaa johtaa valtuuston I-varapuheenjohtaja Kai Pöntinen ja valitettavasti väärään pohjoisen suuntaan.
Lapualla ei valtaa annetta, vaan se otetaan.
Pitkään oli jo näyttänyt siltä, että Lapuaa johtaa valtuuston I-varapuheenjohtaja Kai Pöntinen ja valitettavasti väärään pohjoisen suuntaan.
Lapualla ei valtaa annetta, vaan se otetaan.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Panu Lahdensuo joutui selittelemään Pöntisen sooloiluja minusta oli hyvä, että Lahdensuo toi esille missä mennään. Jos kokoomus haluaa pitää rivinsä kunnossa on syytä antaa Pöntiselle järjellistä opetusta. Muistakaa, että pian on vaalit ja tuollaiset nekatiiviset asiat muistetaan.
no ei me nyt ainakaan mitään liitosajatuksia seinäjoen suuntaan haluta.
EDELLEEN ihmettelen miksi VAIN kokoomus on aina äänessä Lapuan Sanomissa. Onko muiden puolueiden edustajista tullut mykkiä, vai eikösillä ole merkitystä mitä muut tuumaavat???
Lapua- Luoteinen Seinäjoen kaupunginosa miltäs kuulostaa.rahantarve on suuri,ja lisäksi 32 tytäryhtiöitten takaukset mukaanlukien,on tullu vähän elettyä leveesti.eiksje
Herra Lahdensuo sanoi näin, että Lapua ei ole liittymässä Kauhavaan vaan Kauhava liittymässä Lapuaan. Mitä hemmetin eroa siinä on. Jokatapauksessa Lapuaa ja Kauhavaa ollaan siis naittamassa yhteen ja siitä ei mitään hyvää seuraa. Kauhavalta ei tule mitään etua Lapualle.
Nämä veijarit ovat ovelia. Luukutetaan itsenäisen Lapuan puolesta ja toisella kädellä naitetaan Lapuaa ja Kauhavaa . TÄMÄ KANNATTAA MUISTAA KUNTAVAALEISSA
Ilkan lehtikuvassa eilisestä kuntakuulemisesta eturivissä istuu lapualaiset Latva-Rasku ja Lahdensuo. Antaa ymmärtää, että nämä edustivat Lapuaa. Tosin tarkkaavainen katsoja on näkevinään Pöntisen seisomassa ylempänä ja kuinkas muuten - puhelin korvalla.
KUITENKIN kyselyosiossa lapualaisen puheenvuoron esitti Latva-Raskun vieressä istuva Pöntinen. Elävä kuva todisti. Siinä näette. Tehkää johtopäätökset.
Vai Pöntinenkö sen Lapuan neliminuuttisen käyttikin?
Näin ainakin yllä väittää nimimerkki huomioni!!
Minä taas olin näkevinäni ja kuulevinani, että sen käytti Lahdensuo.
Joskus tuntuu minusta ainakin, että tämä politiikka on ihmeen vaikeaj ja jopa joskus käsittämätön tyylilaji.
En puhunut kuntien neliminuuttisista, koska näin niistä vain kahvitauon jälkeisen osan ja senjälkeistä keskustelua, jossa Pöntinen esitti kysymykset. En katsonut koko monen tunnin touhua.
Lahdensuo on edustava mies, jolla olisi kaikki mahdollisuudet viedä Lapuaa ihan mihin suuntaan hän haluaa. Hän on uskottava ja karismaattinen. Ongelma on tämä yksi huseeraaja, joka tärvelee koko puolueen imagon. Lahdensuon kannattaisi sanoutua täysin irti koko porukasta. Silloin hänellä olisi poliittisia mahdollisuuksia vaikka mihin!
Kuule, jos ihminen on uskottava, karismaattinen ja pätevä, niin miksi se ei näy missään? Kun se silminnähden ei näy, voinemme siitä päätellä, että käyttämillesi sanoille ei todellisuudessa löydy katetta.
Olen samaa mieltä, että Lahdensuolla olisi paljon paremmat mahdollisuudet mennä eteenpäin poliittisella uralla. Hänellä on näkemystä ja ymmärrystä asioiden hoidoissa. Suurin jarru on tietty porukka joka omalla toiminnallaan antaa sellaisen kuvan, että he ovat ne henkilöt jotka vievat lapuan asioita eteenpäin. Lahdensuo viksuna miehenä panisi topin huseeraajien toiminnalle.
Pätevyydestä en sanonut mitään mutta ulkoinen habitus on uskottava. Kennedymäinen. Vielä jos löytyisi miehestä munaa, niin avot!
Jos ULKOMUOTO toisi uskottavuuden ja karisman, niin sittenhän viihdemaailmasta, kuntosaleilta ja missikisoista pitäsi etsiä johtajat.
Tjaa. Olisi tyhmyyttä, jos johtajat valittaisiin ulkonäön perusteella. Henkilökohtaiset ominaisuudet ja saavutukset ratkaisevat ihmisen pätevyyden. Grilliyrittäjänä toimiminen antanee mukavasti vapaa-aikaa harrastuksille, etenkin kun häntä itseään ei grillaushommat kiinnosta.
Toivottavasti Kivisaaren Pekka syrjäyttää Panun ja nousee kaupunginhallituksen puheenjohtakasi seuraavalla valtuustokaudella.
Lapualla ei valtaa anneta, vaan se otetaan.
Pekka on todellakin tulevaisuuden lupaus kokoomuksen riveissä. Kokoomus tarvitsee nyt sellaisen miehen jolla on muutakin kuin omanedun tavoittelu. Pekka pidä linjasi pääset vielä pitkälle.
Kai teillä nyt joku sitä 'Pöntistä kannattaa kun noin korkealle on päässyt?
Tämä onkin kiinnostavaa eli minkäkaiset ihmiset kannattavat Pöntistä? Ikä, ammattijakauma? Vai koti-uskonto-isänmaa tai oma kuviteltu hyötyminen? Helppouskoiset? Joku yhteinen nimittäjähän siitä ryhmästä löytyy.
Eipä tuo kovin korkealle ole pääsyt! Lapualla on paljon muita jotka ovat korkeammalla ja arvostettuja.