On se kumma, ettei mikään tunnu riittävän nykyajan ihmisille. Kaikki pitää saada, eikä siltikään mikään ole koskaan riittävän hyvää, etenkään parisuhteissa.
Ei todellakaan riitä vain se, että on menestynyt ja hyvännäköinen, hyväkäytöksinen, kunnollinen ja luotettava. VAAN sen lisäksi täytyy olla karismaattinen, jännittävä, mielenkiintoinen, pitää olla sopivasti särmää ja "sitä jotain". Täytyy olla sopivan hankala luonne, muttei liian hankala. Täytyy olla kiltti, muttei liian kiltti. Täytyy olla hieman kuspäinen ja ylimielinen, muttei silti ollenkaan kuspäinen ja ylimielinen. Ihmisten mielenkiinto hiipuu samantien, kun elämä ei olekaan enää jännittävää ja täynnä draamaa, vaan muuttuu.. uskaltaako sanoa.. huh.. arkiseksi. En puhu tässä mistään tietystä ihmisryhmästä tai sukupuolesta vaan yleisesti raavin pintaa.
Ihmiset tuntuvat etsivän jotain, mitä ei ole edes olemassa - täydellistä kokonaisuutta, eivätkä tajua sellaista yksinkertaista asiaa, ettei täydellisiä ihmisiä ole olemassa vaan meissä kaikissa on vikamme.
Harvat seurusteluyritykseni on päätynyt siihen, että mies on joko;
-lähtenyt toisen matkaan
-pettänyt
-jättänyt sen takia koska pelkää minun ennemmin tai myöhemmin jättävän hänet (jolla ei ollut mitään perää)
- tämä viimeinen tapaus jätti minut sen takia, koska hänen mielestään meillä ei ollut riittävän mielenkiintoisia keskusteluja (ts. mitään yhteistä). Mikä lie syy ollut taustalla oikeasti, mutta alkaa pikkuhiljaa mennä usko.
Siitä toiveikkaasta joka naisen "sitten kun joku minut huolii, olisin niin hyvä tyttöystävä" - ajattelutavasta on jäänyt jäljelle pelkästään pelko ja epäluulo, että mies vain hetken aikaa tyydyttää seksihimoaan avullani ja hylkää, kun löytää jonkun paremman.
En jaksa enää yrittää etsiä ketään, jos se on tehty näin vaikeaksi. Jos niitä hyviä miehiä ei osu kohdalle, niin se on varmaan tarkoitettu sitten niin. Itsetuntoni ei pysty enää käsittelemään tällaisia tapahtumia. Ihmetyttää vain, mistä lähtien ihmissuhteista on tullut niin samantekeviä? Toiset ihmiset tunteineen on vain kertakäyttökamaa, ja vaikka muuten tykättäisiinkin olla yhdessä, niin jonkun yhden pienenkin sivuseikan takia jätetään koko asia sille tielle ja satutetaan toista osapuolta oman itsekeskeisyyden takia. Tai sitten petetään, koska ei ole tarpeeksi selkärankaa, ja joka taas on pahinta mitä voi kumppanille tehdä.
Välillä tekisi mieli painaa pää kämmeniin ja itkeä ihmisten turhamaisuutta, kun täällä eri keskusteluissa pohditaan "Jätänkö mieheni, koska hän piereskelee niin paljon?" "Mitä minun pitäisi tehdä, koska minun tyttöystäväni yksi nenäkarva on liian pitkä?" Kinkkisissä tilanteissa olen itsekin joskus päätynyt nettipalstojen lukemiseen, jos ei ole ketään keltä kysyä mielipidettä ja poikkeuksetta ainoat vaihtoehdot mitä annetaan, on "Jätä se, ja etsi joku uusi." Ihan kuin mitään muuta keinoa ongelmien selvittämiseen ei olisi kuin jättäminen. Kyllä on hataralla pohjalla nykyajan suhteet. Välillä kostonhimoissani ajattelen, että miksei tuollaisilla pinnallisilla ja turhamaisilla ihmisillä koskaan kolahda omaan nilkkaan, että oppisivat arvostamaan asioita, mitä elämä on heille suonut. Jotkut eivät välttämättä koskaan saa ketään, ja heille omasta puolestani lähetän halauksen ja voimia.
Terveisin Surullinen ja yksinäinen nainen
Ei todellakaan riitä vain se, että on menestynyt ja hyvännäköinen, hyväkäytöksinen, kunnollinen ja luotettava. VAAN sen lisäksi täytyy olla karismaattinen, jännittävä, mielenkiintoinen, pitää olla sopivasti särmää ja "sitä jotain". Täytyy olla sopivan hankala luonne, muttei liian hankala. Täytyy olla kiltti, muttei liian kiltti. Täytyy olla hieman kuspäinen ja ylimielinen, muttei silti ollenkaan kuspäinen ja ylimielinen. Ihmisten mielenkiinto hiipuu samantien, kun elämä ei olekaan enää jännittävää ja täynnä draamaa, vaan muuttuu.. uskaltaako sanoa.. huh.. arkiseksi. En puhu tässä mistään tietystä ihmisryhmästä tai sukupuolesta vaan yleisesti raavin pintaa.
Ihmiset tuntuvat etsivän jotain, mitä ei ole edes olemassa - täydellistä kokonaisuutta, eivätkä tajua sellaista yksinkertaista asiaa, ettei täydellisiä ihmisiä ole olemassa vaan meissä kaikissa on vikamme.
Harvat seurusteluyritykseni on päätynyt siihen, että mies on joko;
-lähtenyt toisen matkaan
-pettänyt
-jättänyt sen takia koska pelkää minun ennemmin tai myöhemmin jättävän hänet (jolla ei ollut mitään perää)
- tämä viimeinen tapaus jätti minut sen takia, koska hänen mielestään meillä ei ollut riittävän mielenkiintoisia keskusteluja (ts. mitään yhteistä). Mikä lie syy ollut taustalla oikeasti, mutta alkaa pikkuhiljaa mennä usko.
Siitä toiveikkaasta joka naisen "sitten kun joku minut huolii, olisin niin hyvä tyttöystävä" - ajattelutavasta on jäänyt jäljelle pelkästään pelko ja epäluulo, että mies vain hetken aikaa tyydyttää seksihimoaan avullani ja hylkää, kun löytää jonkun paremman.
En jaksa enää yrittää etsiä ketään, jos se on tehty näin vaikeaksi. Jos niitä hyviä miehiä ei osu kohdalle, niin se on varmaan tarkoitettu sitten niin. Itsetuntoni ei pysty enää käsittelemään tällaisia tapahtumia. Ihmetyttää vain, mistä lähtien ihmissuhteista on tullut niin samantekeviä? Toiset ihmiset tunteineen on vain kertakäyttökamaa, ja vaikka muuten tykättäisiinkin olla yhdessä, niin jonkun yhden pienenkin sivuseikan takia jätetään koko asia sille tielle ja satutetaan toista osapuolta oman itsekeskeisyyden takia. Tai sitten petetään, koska ei ole tarpeeksi selkärankaa, ja joka taas on pahinta mitä voi kumppanille tehdä.
Välillä tekisi mieli painaa pää kämmeniin ja itkeä ihmisten turhamaisuutta, kun täällä eri keskusteluissa pohditaan "Jätänkö mieheni, koska hän piereskelee niin paljon?" "Mitä minun pitäisi tehdä, koska minun tyttöystäväni yksi nenäkarva on liian pitkä?" Kinkkisissä tilanteissa olen itsekin joskus päätynyt nettipalstojen lukemiseen, jos ei ole ketään keltä kysyä mielipidettä ja poikkeuksetta ainoat vaihtoehdot mitä annetaan, on "Jätä se, ja etsi joku uusi." Ihan kuin mitään muuta keinoa ongelmien selvittämiseen ei olisi kuin jättäminen. Kyllä on hataralla pohjalla nykyajan suhteet. Välillä kostonhimoissani ajattelen, että miksei tuollaisilla pinnallisilla ja turhamaisilla ihmisillä koskaan kolahda omaan nilkkaan, että oppisivat arvostamaan asioita, mitä elämä on heille suonut. Jotkut eivät välttämättä koskaan saa ketään, ja heille omasta puolestani lähetän halauksen ja voimia.
Terveisin Surullinen ja yksinäinen nainen
Vastaukset 18
Vanhimmat
"-lähtenyt toisen matkaan
-pettänyt
-jättänyt sen takia koska pelkää minun ennemmin tai myöhemmin jättävän hänet "
Tämä on valitettavasti sen kulttuurin tuotosta, jossa elämme...
Tämä ilmiö on valitettava tulos siitä, että ihmiset hakevat nopeaa tyydytystä kaikessa ja keskittyvät enemmän ulkoisiin kuin sisäisiin asioihin. Jos ihmisten henkinen elämä vilkkaampaa ja paremmin tasapainossa, niin ongelma ei olisi läheskään yhtä laaja. Koko ihmiskunta on vaan aika vaikea muuttaa yhtäaikaa ajattelevaksi, työteliääksi ja pitkäjänteiseksi...
Markkinatalouden logiikka pätee pariutumismarkkinoillakin. Jos tuotteessa on joku pienikin vika, sellainen mikä naapurin tuotteesta puuttuu, niin tuote pitää vaihtaa - mielellään vielä uudempaan malliin, että saadaan naapuri kateelliseksi. Itse ei kannata alkaa korjailemaan, kun markkinoilta löytyy niin paljon vaihtoehtoja.
Ostohetken orgasmin perässä juostaan yhtä hyvin uudempien kännykkämallien ja seksikkäämpien kumppanien perässä. Hetken kestää uutuudenviehätys kunnes löytyykin joku toinen jossa on joku uus jännä ominaisuus jota ei ole tiennyt tarvitsevansa ennen kuin markkinointi ja kaverit sen tarpeen minulle osoitti.
Miksi tyytyä epätäydellisyyteen, kun täydellisyys löytyy aina seuraavan nurkan takaa ja sitä seuraavan nurkan takaa taas vielä täydellisempi jne.
Arkea voi viettää yksinkin. Partnerin pitää tuoda seikkailua ja jännitystä, luksusta - ja samalla putsata lattiakaivo.
"Ostohetken orgasmin perässä juostaan yhtä hyvin uudempien kännykkämallien ja seksikkäämpien kumppanien perässä. Hetken kestää uutuudenviehätys kunnes löytyykin joku toinen jossa on joku uus jännä ominaisuus jota ei ole tiennyt tarvitsevansa ennen kuin markkinointi ja kaverit sen tarpeen minulle osoitti."
Tuosta tulee mieleen eräs naistuttava joka tohkeissaan selitti ihastuneensa erääseen mieheen.
Nähtävästi ainut syy oli miehen eräs harrastus tai "luovuus". Se oli niin jännää kun mies oli sellainen.
Kun tapasin sitten miehen niin täytyy sanoa että piti vähän aikaa miettiä että mitä tämä nainen tuossa miehessä näkee. Ei siinä miehessä mitään vikaa ollut, mutta ei heillä tuntunut olevan mitään yhteistä. Koko heidän välinen puheensakin oli vähän kuin kaksi radiota vierekkäin eri kanavilta soittaisivat jotain.
Mutta olipahan tietysti jännää kun mies harrasti sitä yhtä juttua ja oli niin luova.
Toki mies tienasi hyvin ja oli samalla koulutustasolla naisen kanssa.
Mikäpä minä olen toisten valintoja tietysti haukkumaan. Ehkä nainen näki tuossa miehessä sitten jotain tosi tosi erikoista.
Go figure.
Sepä tässä sairasta onkin. Ihminen ei ole tuote. Siksi asioita pitäisi katsoa inhimillisestä näkövinkkelistä. Toinen ihminen on samanlainen tunteva persoona. Ei mikään tuote!
Hieno kirjoitus aloittajalta.
Miehenä komppaan ihan täysillä ja mietinkin tuossa aiemmin päivän aikana aloitusta: "Oletteko väsyneet etsimään parisuhdetta/seuraa tässä nykyajan maailmassa?"
Mutta älä hyvä ihminen syytä itseäsi, ota asiaa itseesi ja missään nimessä puhu mistään "itsetunnosta" (ei sitä ole olemassa).
Se tietysti turhauttaa ja joitakin katkeroittaa (näkeehän sen täälläkin palstalla).
Itsellä tosiaan hiipunut kiinnostus hakea kumppania todella rankasti ja itsekin huomannut että hyljin suorastaan naisia eikä syynä ole ainoastaan se että he olisivat ehkä epäkäypiä minulle vaan se etten luota heihin ja en jaksa panostaa yrittämiseen.
Syynä tälla kaikelle ei ole siinä miten ihmiset hakevat kumppania. Miksikö?
Koska he EIVÄT hae kumppania vaan parisuhdetta, kokemuksia, elämyksiä ja tunnetta.
Siinä on suuri ero. Osa ei ymmärrä tuota eroa vaan ajattelee että aluksi pitää olla noita edellä mainittuja ja sitä kautta kiinnostuu sitten siitä ihmisestä siellä kaiken takana/sisällä.
Kuitenkin monella ihmisellä olisi nimenomaan siellä sisällä tarve tulla hyväksytyksi ja etsiä sitä kumppania. Mutta jos yrittää persuukset edellä nousta puuhun niin eihän se lopputulos voi olla kovin kummoinen.
"- tämä viimeinen tapaus jätti minut sen takia, koska hänen mielestään meillä ei ollut riittävän mielenkiintoisia keskusteluja (ts. mitään yhteistä). Mikä lie syy ollut taustalla oikeasti, mutta alkaa pikkuhiljaa mennä usko. "
Tuo on itseasiassa todella hyvä syy lopettaa tapailu tai seurustelu jos se siis oli todellinen syy. Tuollaisessa suhteessa lopulta olisit kärsinyt sinäkin. Joidenkin kanssa ei vain ole tarpeeksi yhteistä ja keskustelut kiertävät sellaista kehää että yritetään täyttää väkisin sitä toisen kanssa koettu hiljaisuutta "huutamalla" eli keksimällä koko ajan jotain sanottavaa, ihan kuin muuten paljastuisi miten vähän yhteistä jaetaan.
Kaikilla elämänaloilla nykyään haetaan sitä nopeaa tulosta ja puhutaan siitä kvartaalitaloudesta (neljännesvuositalous). Sitä samaahan se on parisuhteissa =>Kvartaaliparisuhteet.
Syy miksi nautin toisinaan niin paljon sinkkuudesta ja itsenäisestä elämästä on huonot kokemukset parisuhteissa, mutta kovasti ihmettelen sitä että parisuhteissa olevat ihmiset eivät vaikuta onnellisilta keskenään vaan ovat kuin maailmansa myyneitä.
Itse hymyilen pareille joilla näyttää menevän hyvin ja nauravat keskenään, ehkä pieni kateellisuuden häivä käy mielessä, mutta ei mikään pahanlaatuinen. Toisaalta kun näkee näitä pareja joilla ei vaikuta olevan mitään yhteistä, ei mitään keskusteltavaa tai jotka vakavina mollottaa jossain kaupassa yhdessä niin miettii että mitä he yhdessä oikein tekevät ja eikö se olisi juhlan paikka jos ollaan yhdessä?
"Jotkut eivät välttämättä koskaan saa ketään, ja heille omasta puolestani lähetän halauksen ja voimia. "
Noin minäkin ajattelen ja tuollaisia varsinkin yksinäisiä miehiä tunteneena (osa tehnyt nopean tai tekee hidasta itsemurhaa (alkoholilla)) jopa tämän palstan jotkut tapaukset saavat myötätuntoa.
Minusta taas tuntuu että on helpompi olla yksin ja on ehkä tullut sen verran pahasti osumaa ettei vain jaksa seuranhakua ja parisuhdetta. Lisäksi kun ikää tulee lisää niin ne mahdollisuudet pienenevät niihin jotka nyt vain eivät sovellu minun kanssani yhteen mm. elämäntilanteen takia.
Enemmän se taitaa olla sitä että odottaa jotain sattumaa jonka kautta onnistaa löytää sopiva (ei siis ketä tahansa), mutta tiedän että varsinkin miehenä se on lähes täydellistä päiväunta.
Kyynisyys voittaa, välinpitämättömyys on taivaallista.
Niinhän sitä pitäisi ajatella, ettei itseään syytä. Mutta kun usein tapahtuu jotain tuollaista, niin kuin minulle nyt monta kertaa peräkkäin, alkaa riipiä ajatuksia, miksi minulle aina käy näin ja mitä minussa on vikana, samalla kun muut tanssivat häitään jne. Ehkä senkin tajuan joskus vuosien päästä, että "Aaaa! Tämän takia kannatti olla yksin." Tällaisilla ajatuksilla jaksan eteenpäin. Mutta tosiaan, nyt saa hetkeksi riittää nämä "seikkailut".
Tuohon, että viimeisen "ei jaksanut enää olla kanssani, koska ei kuulemma ollut mielenkiintoisia keskusteluja" - juttuun en lisännyt sitä, että omasta näkökulmastani meillä oli vaikka mitä maailmanparannuskeskusteluja ja tuo syy jotenkin vaikutti tekosyyltä jollekin muulle syylle, mitä en koskaan saanut tietää (enkä ehkä haluakaan tietää, varsinkin jos kyseessä oli taas joku kolmas osapuoli - näetkös, miten epäluulo riivaa mieltä..) Voi voi..
No, kyllä tämä tästä. Kiitoksia lohduttavista sanoista, ja asiallisesta ja hyvästä vastauksesta.
"Mutta kun usein tapahtuu jotain tuollaista, niin kuin minulle nyt monta kertaa peräkkäin, alkaa riipiä ajatuksia, miksi minulle aina käy näin ja mitä minussa on vikana, samalla kun muut tanssivat häitään jne. "
Ehkä se johtuu siitä että sinä olet nainen ja toisaalta sinulla varmaan on noita sosiaalisia kuvioita enemmän. En pahemmin koe häitä ja kaveriipiirissäkin nuo ovat olleet harvinaisuuksia tuollaiset tapaukset.
"Tällaisilla ajatuksilla jaksan eteenpäin. Mutta tosiaan, nyt saa hetkeksi riittää nämä "seikkailut"."
Kannattaa pitää tauko jos siltä tuntuu. Olen itse käynyt treffeillä välillä, mutta varsinaisesti olen ollut tauolla. Mutta jos ei etsi niin miehenä ei kyllä tapaa yhtään ketään.
"omasta näkökulmastani meillä oli vaikka mitä maailmanparannuskeskusteluja ja tuo syy jotenkin vaikutti tekosyyltä jollekin muulle syylle, mitä en koskaan saanut tietää "
Joo, nuo sattuu ehkä eniten jos löytää jonkun jnka kanssa olisi yhteistä ja sitten tulee pakit jne.
Ehkä sua vaivaa kun et tiennyt lopulta sitä oikeaa syytä ja mietit että miten näit sen suhteenne niin eritavalla kuin se toinen.
Jos tuosta luo jonkinlaisen mysteerin päänsä sisälle että miksi se suhde loppui niin se voi alkaa kalvamaan mieltä ja sitä voi miettiä myös että miten osaa tunnistaa sen sopivan jos toinen ei kokenut että on yhteistä vai kokiko?
Myös tekosyiden keksiminen tuntuu pahalta koska sitä haluaisi uskoa toiseen että se toinen on rehellinen jopa silloin kun erotaan.
Näin naisista kokeneena sanoisin että useimmilla on useampi kuin yksi siima järvessä kerralla ja vaikka siellä on kala kiinni niin muitakin siimoja nyvitään jatkuvasti.
Ei siitä että toinen pitää muita siimoja vedessä voi ottaa syytä itseensä.
Ehkä tuo epäluulo on tervettäkin nykyaikana, tai sitten ei. Ainakaan itse en luota oikeastaan yhteennkään naiseen heti ensituntemalta.
"No, kyllä tämä tästä. Kiitoksia lohduttavista sanoista, ja asiallisesta ja hyvästä vastauksesta. "
Tietysti. Elämä jatkuu. Ehkä on hyväkin että kuitenkin sulla on joku tahto vielä ettiä parisuhdetta ja koet turhautumista. Ehkä se kertoo intohimosta ja halusta löytää jotain.
Itsellä alkaa kyllä olla taas enemmän se tilanne että on liian tottunut itsenäiseen elämään ja sinkkuuteen. Edellisestä varsinaisesta suhteesta on jo 2-3 vuotta aikaakin myös.
Onpahan iso sänky varattuna itselle ja tyynyt joita voi puristella, helliä ja suukotella. ;)
Hyviä vastauksia. Näinhän se tuntuu olevan. Aika sanattomaksi kyllä vetää.
Nim. merk. En tarvitse uutta puhelinta joka vuosi. :-)
Tuntuu kummalta että sinkkuja on enemmän kuin koskaan, vaikka kaikki kommunikointivälineet ns.huippuluokkaa. Luulisi olevan ihan toisinpäin.
Miten niin?
Tuo johtuu oletuksestasi että ihmiset etsivät kumppania ja pysyvää parisuhdetta, mutta kun eivät todellisuudessa etsi kuvittelevat vain etsivänsä.
Kvartaali-ihmissuhteissa tärkeintä ovat juuri iso määrä kontakteja ja nopeat kokemukset joiden perusteella mennään pörssissä ylös ja alas.
Mitä enemmän pidetään yhteyttä, on nopeita kohtaamisia ja kontakteja niin sitä todennäköisempää on että ei osata keskittyä yhteen ja huomio hajautuu ilman oikeaa asennetta useampaan kohteeseen.
Lisäksi siinä tulee väärä malli kuinka ihmissuhteita tulisi rakentaa (nopeasti tietynlaisen tutustumisorgasmin avulla) ja kriteerit kasvavat koska jokaiselle ominaisuudelle mitä toisessa nähdään löytyy aina "voittajansa".
Samoin vaihtelunhalu on suurempaa hektisessä menossa.
Parhain esimerkki tästä ovat speeddatingit. Se yleensä paljastaa sen mikä ihmisissä vetoaa toisessa ja miten he kuvittelevat löytävänsä sen ideaalin parisuhteen joka sitten päättyy parin vuoden kuluessa josta syy sitten etsitään ihmisen biologiasta ja aivokemiasta.
Mutta eihän sitä onnellisuutta ainakaan yksinelämisellä saavuta tai aina vain paremman etsimisellä..
Ainakin itse olen suht onnellinen ollut verrattuna parisuhteessa olemiseen juuri yksineläessä.
Mutta ohitat nyt sen tosiasian jota aiemmin sanoin ettei ihmiset tajua noita asioita koska he etsivät tunnetta, kokemusta, seikkailua jne.
Eivät he ajattele parisuhteesta jonkinlaisena suunnitelmana jota voisi fiksusti yrittää rakentaa. Ei ainakaan nuorella iällä ja varsinkaan jos valinnanvaraa riittää.
"Ei todellakaan riitä vain se, että on menestynyt ja hyvännäköinen, hyväkäytöksinen, kunnollinen ja luotettava. VAAN sen lisäksi täytyy olla karismaattinen, jännittävä, mielenkiintoinen, pitää olla sopivasti särmää ja "sitä jotain". Täytyy olla sopivan hankala luonne, muttei liian hankala. Täytyy olla kiltti, muttei liian kiltti. Täytyy olla hieman kuspäinen ja ylimielinen, muttei silti ollenkaan kuspäinen ja ylimielinen. "
Niin, tuo on valitettavasti totta, jos olet mies. Naisenhan ei tarvitse olla mitään muuta kuin kaunis.
Olipas hyvä teksti aloittajalta! :) Samoja ajatuksia, samoja ajatuksia... Harvinaista, että nainen on pohdiskellut asiaa noilta kanteilta, usein täällä saa lukea naisilta enemmänkin sitä toista puolta. Ja harmillista, että tähänkin on joku ehtinyt heittämään noita "monenko käyttämä olet" juttuja. Eihän tässä ollut nyt ollenkaan sellaisesta naisesta edes kyse.
Ota joku ATM palstalta. Hehän ovat niitä "kunnon miehiä":D
Itekin oon huomannut, että nyky meininki tuppaa olemaan jonkinlaista pudotus peliä, kumpi erehtyy rakastumaan ennemmin. Tämän jälkeen tämä jätetään mahdollisimman brutaalilla tavalla palkinnoksi. Eli suhde on päättynyt melkein heti, kun alkuhuuma on päättynyt. Ja tuntuu myös siltä, että suhteen eteen ei haluta eteen tehdä työtä.
Ite uskon siihen, et oon vaan retkahtanut vääräntyyppisiin ihmisiin. Ihmisiähän on oikeastaan kolmea eri kiintymystyyppiä. Välttelevä, normaali ja takertuva. Välttelevät ihmiset yleensä on niitä, jotka vetää maton alta yllättäen. Jonkun tutkimuksen mukaan puolet suomalaisista miehistä on tuollaisia.
Kannattaa perehtyä kiintymyssuhdeteoriaan ja valita meitä vähän vähemmän vältteleviä yksilöitä. Tiedän, vastakohta vetää puoleensa.
Sekin on vaan niin valitettavaa et ihmiset arvostelee, kritisoi ja haukkuu toisiaan niin paljon.