Laitoin saman kysymyksen myös isien juttuihin mutta ehkä täällä on enemmän lukijoita. Olen väsynyt ja turhautunut sen faktan kanssa, että mä haluan äidiksi, ja monta vuotta jo mies on antanut tyhjiä lupauksia "no katotaan sitten kun..." . Ja aina kun se "sitten kun" on toteutunut (esim. valmistuminen, työpaikan saanti, toiselle paikkakunnalle muutto, naimisiin meno, talon osto jne) ei kuitenkaan mies ole siltikään valmis lapsen hankintaan. Mikä ******** siinä on niin pelottavaa?!?
Musta tuntuu, etten jaksa enää odottaa. Ja mitä myöhemmin lapsia aletaan yrittämään, sitä kauemmin sen saanti voi kestää. Olen viimeisen vuoden ollut masentunut tämän takia. En jaksa enää ottaa asiaa puheeksi, kun aina kun otan, niin mies ihmettelee että ei vielä ja mikä kiire ym. Vaikka olemme usein jutelleet lasten kasvatuksesta, ja kotiin liittyen lasten huoneista yms, ja olen luullut että pian sen aika olisi. Nyt taas yksi päivä mies totesi, ettei halua lapsia vielä koska haluaa nähdä mihin tämä "suhde johtaa". Siis mitä helvettiä, me ollaan naimisissa oltu ikuisuus ja asuttu omakotitalossa ym. Seurusteltu teini-iästä asti. Ja hänestä avioliitto & talon osto ei ole merkki suhteen pysyvyydestä koska niistä pääsee eroon helposti. Mutta lapsesta ei, sitä ei voi heittää pois eron tullessa.
Hän ei ymmärrä sitä, että miten voin haluta äidiksi niin kovasti. Hän halveksii ihmisiä, joiden "ainoa toive on tulla äidiksi". En muista koska viimeksi olisin tuntenut itseni onnelliseksi. Enkä keksi muutakaan syytä kuin tämä lapsiasia. Mun mielestä se vaan olisi järkevä seuraava askel. Varsinkin kun siihen voi mennä monta vuotta.
Haluisin jotenkin ymmärtää ehkä miehiäkin, että mistä tämä johtuu? Enkä usko että mieheni on ainoa, olen kuullut muiltakin tai lukenut netistä, että mies vain viivyttelee lasten hankintaa.
Eniten mua harmittaa se, että olen aina tiennyt haluavani lapsia ja heti ensimmäisen viikon jälkeen kun aikoinan tutustuttiin kysyin mieheltä, että haluaako hän lapsia. Koska se on mulle tärkein asia miehessä, et halutaan samoja asioita. Silloin hän sanoi että olishan se ihan kiva.
Musta tuntuu, etten jaksa enää odottaa. Ja mitä myöhemmin lapsia aletaan yrittämään, sitä kauemmin sen saanti voi kestää. Olen viimeisen vuoden ollut masentunut tämän takia. En jaksa enää ottaa asiaa puheeksi, kun aina kun otan, niin mies ihmettelee että ei vielä ja mikä kiire ym. Vaikka olemme usein jutelleet lasten kasvatuksesta, ja kotiin liittyen lasten huoneista yms, ja olen luullut että pian sen aika olisi. Nyt taas yksi päivä mies totesi, ettei halua lapsia vielä koska haluaa nähdä mihin tämä "suhde johtaa". Siis mitä helvettiä, me ollaan naimisissa oltu ikuisuus ja asuttu omakotitalossa ym. Seurusteltu teini-iästä asti. Ja hänestä avioliitto & talon osto ei ole merkki suhteen pysyvyydestä koska niistä pääsee eroon helposti. Mutta lapsesta ei, sitä ei voi heittää pois eron tullessa.
Hän ei ymmärrä sitä, että miten voin haluta äidiksi niin kovasti. Hän halveksii ihmisiä, joiden "ainoa toive on tulla äidiksi". En muista koska viimeksi olisin tuntenut itseni onnelliseksi. Enkä keksi muutakaan syytä kuin tämä lapsiasia. Mun mielestä se vaan olisi järkevä seuraava askel. Varsinkin kun siihen voi mennä monta vuotta.
Haluisin jotenkin ymmärtää ehkä miehiäkin, että mistä tämä johtuu? Enkä usko että mieheni on ainoa, olen kuullut muiltakin tai lukenut netistä, että mies vain viivyttelee lasten hankintaa.
Eniten mua harmittaa se, että olen aina tiennyt haluavani lapsia ja heti ensimmäisen viikon jälkeen kun aikoinan tutustuttiin kysyin mieheltä, että haluaako hän lapsia. Koska se on mulle tärkein asia miehessä, et halutaan samoja asioita. Silloin hän sanoi että olishan se ihan kiva.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Ihmisen omat tunteet ja halut nähdään yleensä järkevinä ja rationaalisina mutta toisten, esim. miehesi, taas epärationaalisina. Silti myös sinun omat ajatuksesi lasten hankkimisena "seuraavana järkevänä askeleena" ovat ihan samalla tavalla tunteellisia ajatuksia, eivät pelkkää järkeä. Ne ovat sinulle järkeviä koska sinusta tuntuu niin.
Miehesi kuitenkin tuntee eri tavalla. Ja sen pitää olla ihan sallittua. Se että haluaa lapsia, ei tee ihmisestä mitenkään parempaa tai kypsempää tai hänen rationaalisempia. Ei ole mitään oikeaa järjestystä jolla tavalla elämä pitää elää.
Miehestäsi vain yksinkertaisesti tuntuu että hän ei halua lapsia nyt. Voi olla että hän ei halua niitä koskaan mutta koska tietää sinun haluavan, ei uskalla sanoa sitä sinulle suoraan. Syy haluttomuuteen voi olla mikä vain, eikä se ole edes kauhean tärkeää. Hän ei vain halua. Mutta ei ole niin että hänen mielensä muuttuminen ja "viivyttelyn lopettaminen" olisi jotenkinitsestään selvästi se ainoa oikea ratkaisu jonka jälkeen kaikki muuttu vain hyväksi ja kaikki menee "oikein".
On ihan mahdollista että miehesi ei halua oikeasti lapsia koskaan. Se on otettava huomioon ja myös sitä päätöstä on kunnioitettava ihan yhtä paljon kuin halua saada lapsiakin.
Sinun ei tietenkään voi olettaa odottavan loputtomiin ja sinulla on oikeus saada vastaus kohtuullisessa ajassa jotta voit tehdä omat johtopäätöksesi. Mutta miehelläsi on myös oikeus tulla isäksi vain jos hän sitä ihan todella haluaa. Isyys on niin iso asia että siihen ei pidä mennä ilman todellista sitoutumista siihen.
Terveisin 2 lapsen isä.
Kiitos vastauksesta.
Rehellisesti sanottuna minulla olisi tosi petetty olo, jos kaikkien "lupausten" jälkeen hän ilmoittaisikin ettei halua lapsia. Tuntuisi siltä, että olen viettänyt koko aikuiselämäni ihan väärän ihmisen kanssa. Ja usein hän on ottanut sen puheeksi, lapsiasian, mä en ole pariin vuoteen edes aloittanut vakavaa keskustelua aiheesta enää.
Onhan tämä turhauttavaa, mutta kuten sanoit, en voi odottaa loputtomiin. Mä en aio jäädä lapsettomaksi vaan sen takia, että mies ei siihen suostu. Kyllä se olisi niin iso asia että varmasti ero tulisi.
Miehesi huomaa liian myöhään että olisi se lapsi tehtävä ja taidat vaihtaa miesta tai sitten yksi tapa on että olmoitat miehelle että jätit ehkäisyn pois niin näet että onko valmis isäksi. Itse miehenä ei ole koskaan ollut tarvetta isäksi mutta nykyinen naiseni pyhyi ympäri vaikka siirsin asiaa noin 3 vuodella ja olisin pärjännyt ilmankin mutta ei sitä poiskaan voi antaa ja lapsen kehitystä on kiva seurata mutta sitä vastuuta en olisi koskaan kaivannut ja vapauden menetystä . Nyt ollaan jo voiton puolella kun tytar täyttä jouluna 18v ja keväällä pääsee ylioppilaaksi että silleen mutta rahaa on palanut vaikkka millä mitäällä katsottuna .
Viisainta on erota.
Jos kerta valitset miehesi sijaan mieluummin lapsen jonkun muun kanssa = aika sama, kuka se mies on.
Tosiasiassa haluat saada toukan tuupattua ja elettyä peruspirkkoelämää. Sinänsä ei ole mitään vikaa, moni mieskin on samanlainen. Kunhan on eukko, lapsi ja koti, ihan sama onko nyt kuka. Kunhan saa elää tavallisesti ja muista poikkeamattomasti, ei tuttavat luule oudoksi. On kunnon ihminen sitten.
Voi olla, että mies ei halua lapsia ja on ihan tyytyväinen ilman niitä. Tai sitten vanhempana ukkona tekaisee sen johonkin suhteeseen.
Olen kateellinen ukollesi. Kunpa löytäisinkin naisen joka haluaisi minut isäksi lapselleen. Näen itse vain niitä ,jotka ei halua sitoutua saati perhettäkään.
Kakkavaipat, rääkyminen, yöherätykset, murkkuikäisen harjoittama haistattelu ja kämpän hajoaminen kotibileissä, yleinen rahanmeno.
Ei tuossa mikään varsinaisesti "pelota", inhottaa vain.
Jospa mies on kyllästynyt sinuun ja haluaisi oikeesti erota mutta ei saa sanotuksi.
Herää väkisinkin kysymys: mitä sitten teet tällä palstalla?
Tuokin on vielä pientä, kun mukaan tule rajaton vastuu ja syyllisyys. Jos joku epäilee miestä jostakin aiheettakin, niin se on linnatuomio heti ja lapsen huostaanotto.
Mies on vielä (tai taas) "katellaan"-vaiheessa suhdetta. Käytännössä se tarkoittaa, että odottaa vielä löytyiskö joku parempi nainen. Minä en odottelisi enää, vaan joko vauva tilaukseen tai sitten ero. NYT. Ei sinun kannata masentua enää yhtään enempää tuon asian takia.
mä olen niitä naisia jotka ei välttämättä ikinä halua lapsia. en koe "tarvitsevani" lapsia mihinkään. ei heistä ole iloa. ensimmäiset vuodet menee yövalvomisissa, imetyksessä, vaippojen vaihdossa, itkemisen ja huutamisen kuuntelussa...
puhumattakaan raskaudesta.
ei vaan ole koskaan ollut mun juttu.
joskus mietiskelen että minkälaista perhe-elämä miesystäväni kanssa olisi, mutta sitten herään todellisuuteen; lapsi ei ole aina iloinen ja onnellinen tai säteilevän ihana, lapsiperhe-elämä on raadollista ja kuluttavaa.
mitä tuohon miehesi meininkiin tulee, niin kyllä mä jo tekisin ultimaatumin jos lapsia haluaisin. eli toisin sanoen sanot miehellesi;"joko aletaan yrittämään lasta tai sitten erotaan, valitse". ei koko elämää pidä elää miehen ehdoilla. jos lapsensaanti on sinulle tärkeä asia ja mies ei näytä asiasta välittävän, niin osoita ovea, ei naisetkaan ikuisesti voi lapsia saada.
ja tuo asenne että "mihin suhde johtaa"...??!!! siis oikeasti nyt haloo, eikö mies muista että olette naimisissa, omistatte asunnon jne..ei huhhuh, jo tuo saisi meikäläisen niin vihaiseksi että kysyisin laitetaanko eropaperit sitten menemään..
itselleni avioliitto on kuitenkin niin tärkeä asia että siitä ei "noin vain" lähdetä.
miehesi on vastuunpakoilija. heivaa pois, kyllä niitä lapsirakkaitakin löytyy ikuisten poikamiesten sijaan.
Saanen korjata hieman: elämä on raadollista, sama se miten sen elät.
Voi, kun kuulostaa tutulle.
Itse tein sen ratkaisun, että lähdin suhteesta, jossa mies halusi vain "katsella", josko meistä tulisi jotain. Siinä vaiheessa olimme olleet seitsemän vuotta yhdessä, yhteinen koti, yhteiset lainat, sormukset sormessa, muttei lapsia.
Mulla oli ihan samanlaiset haaveet alusta asti ja tein ne varsin hyvin miehelle selväksi. Ei siis tullut ihan puskan takaa lapsentekoasiat.
Miehen mielestä lapsen teko ei vain ikinä ollut ajankohtaista, aina oli joku toinen homma kesken, esim. moottoripyöräkausi alkamassa, veneen laitto, talon remppa, työpaikanvaihto yms. hyviä syitä.
Enää en suostu laittamaan omaa elämääni jäähylle tuon miehen takia vaikka häntä kovasti rakastinkin. Meillä naisilla on oikeus pitää kiinni unelmistamme!
"Meillä naisilla on oikeus pitää kiinni unelmistamme!"
Niinpä. Miehet vaan näkevät asiat realistisemmin, nuo unelmat kun ovat pelkästään mielikuvituksen tuotteita.
Olisit vain jäätänytehkäisyn pois niin lapsia olisi tullut jos mies noihaikailee ja olisist itse päätänyt että nyt lapsia tulee jos on tullaksen.
kaikkeen tottuu. kaikilla meillä on isä. miksei meillä siis olisi lapsia. no tietysti se seksin väheneminen ja
Mun miestä pelotti vastuu. Mutta sit ihan yhtäkkiä se haluskin lapsen, oli vissiin miettinyt asioita. Nyt meillä on pieni ihana vauva ja toista jo yritetään. En tiiä, ehkä mä vaan oon hyvä ylipuhumaan. :D
Mustavalkoistako? Itse olen onnellinen ettei minulla ole omia lapsia. Olen avoliitossa naisen kanssa jolla on 2 ja 6 vuotiaat. Olen nähnyt mitä se arki tuo tullessaan ja kuinka parisuhteet ovat kaatuneet lapsen synnyttyä. Harvasta pariskunnasta on oikeasti kasvattamaan lapsia. Erotilastot kertovat karua kieltä. Ehkä sitä halutaan helppoa elämää ja realiteeteistä ei ole mitään käsitystä. Itse haluan pitää tietyn vapauden elämäni loppuun saakka. Siihen vapauteen eivät kuulu lapset. Korkeintaan parisuhde.
en usko että kukaan mies varsinaisesti "pelkää" tulla isäksi, kai se yleensä on sitä ettei haluta ottaa vastuuta esim lisääntyvistä menoista, lasten kasvatuksesta yms mitä lapsiperheillä on. Eikä siinä oikeen vastuunpakoiluakaan tai itsekkyyttä voi pistää syyksi kun niitä lapsia ei vielä kerta ole.
Itse olen niin mukavuudenhaluinen ja laiska mutta samalla erittäin vastuuntuntoinen että jos minulla olisi lapsi niin en olisi onnellinen koska en enää voisi olla niin laiska koska vastuuntuntoni lapsesta ajaisi minut tekemään enemmän töitä ja rahaa että takaisin lapselleni hyvät olosuhteet elää.
Enkä puhu vain musta tuntuu periaatteella vaan on mulla jotain kokemustakin tästä. Ex vaimollani oli lapsi jonka isäpuolena olin 6 vuotta ja lapsi oli 2-8vuotias tänä aikana. Ero ei kyllä liittynyt mitenkään lapseen, mutta tulipa tämäkin nähtyä.
Mä en voi käsittää, miks toisilla on niin kova tarve saada lapsia. Mun mielestä elämä on pilalla, kun kersat ilmaantuu kuvioihin. (no okei, ehkä toi oli vähä turhan jyrkkä ilmaisu.) Mut tässä nyt muutama syy miks mä en halua lapsia:
-pienten lasten vanhempien parisuhde joutuu auttamatta koetukselle
-kroppa ei oo enää entisenlainen raskauden jälkeen
-rahaa palaa tuhottomasti enemmän
-elämä pyörii vaan lapsen ympärillä, ei enää vapautta tulla/mennä miten tahtoo
-kun lapsi tulee murrosikään, alkaa haistattelut, huono käytös yms.
En jaksanut lukea kaikkia viestejä, mutta tuo yleistäminen on typerää. Mieheni on halunut lapsia aina, minä taasen en koskaan ennen tätä suhdetta. En ole koskaan ollut mikään erityisen "lapsi-ihminen" ja en välttämättä näe vauvoja pelkästään ihanina kääröinä. Tavatessamme minulla oli juuri alkanut koulu ja kun jotain aloitan, haluan saattaa sen kunnialla loppuun. Nyttemmin olemme aviossa ja olen raskaana, koulu ei vielä ohitse, mutta hyvällä mallilla ja jos kaikki sujuu kuten pitää, saan paperit ulos, ennen kuin lapsi syntyy.
Kannattaa kuitenkin miettiä, mitä elämältään haluaa, toista ei voi pakottaa perhe-elämään ja kaikille lapset eivät ole se elämän perusta, koita kunnioittaa miehesi näkemystä. Jos et tilannetta kestä, lähde menemään.
Inhoan lasten "yrittämistä" ja veikkaan että korvienvälys aiheuttaa monelle sen, ettei raskaaksi tulla, kun otetaan asiasta kamalat paineet.
Kun meillä luovuttiin ehkäisystä noin vuosi sitten, sanoin, että lapsi tulee jos on tullakseen, mutta yrittämällä sitä ei aleta tekemään. Ja jos on niin, ettei meistä jompi kumpi lapsia voi saada, niin asia on sitten niin ja voitaisiin miettiä esim. adoptiota jne. (adoptio on ennen ollut minulle jopa todennäköisempi vaihtoehto kuin biologisen lapsen saaminen, ihan siis ajatusmaailmani takia).
En tiedä onko ajatuksistani mitään apua, tuskin, kuhan sain purettua omia mietteitäni.
Parisuhde on kuitenkin kahden "kauppa" ja puolin jos toisin kannattaa ja pitääkin tehdä jonkinasteisia uhrauksia, itsekeskeinenkin saa olla, mutta kannattaa muistaa seuraukset.