Seurustelin ja asuin muutama vuosi sitten miehen kanssa. Suhteemme ensimmäiset pari,kolme vuotta sujuivat oikein hyvin, kunnes kohtasimme itsestämme riippumattomia ongelmia, jotka haastoivat meidät puolisoina. Epäilin myös, että mieheni oli pettänyt minua työmatkallaan, ainakin jotain oli varmuudella tapahtunut. En sanonut tästä hänelle koskaan mitään, koska en pitänyt sitä kovin isona asiana. Lopulta kävi niin, että itse ajauduin pettämään, suhteilemaan parisuhteeni ulkopuolella. Tämä oli minulle merkki siitä, että parisuhteeni on loppu, niinpä lähdin, kertomatta pettämisestä miehelleni. Eromme oli suhteellisen sopuisa ja olemme pitäneet paljon yhteyttä ystävinä.
Nyt kolme vuotta eron jälkeen suhteemme on jälleen lämmennyt. Epäröin kuitenkin palata suhteeseen hänen kanssaan, koska koen että minun pitäisi kertoa hänelle totuus pettämisestäni, joka oli yksi syy eroomme. Tämä varmasti satuttaisi häntä, mutta luulen myös, että meillä olisi myös mahdollisuus saada suhteemme toimimaan. En tiedä pystyisinkö elämään salaisuuden kanssa, jos olisimme jälleen yhdessä. Pidän tekoani pahana, ja tekisin kyllä toisella yrittämällä enemmän työtä suhteemme eteen.
Kysymykseni kuuluu, pitäisikö minun kertoa hänelle, vai riittääkö se, että erosimme jo kertaalleen?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.