Paluu vanhaan

Luin pari vuotta sitten mielenkiintoisen kirjan, Wendy Shalitin "A return to modesty". Kirja on ilmestynyt jo monia vuosia sitten ja oli herättänyt kohua Yhdysvalloissa silloin ilmestyttyään. Tietääkseni kirjaa on saatavilla vain englanninkielisenä.

Kirjan viesti on kiteytettynä: Naisten tulisi palata takaisin siveellisyyteen ja miesten kunniallisuuteen.

Kirjailija, jolla on syvä uskonnollinen vakaumus, kritisoi ankarasti monia nykypäivän ilmiöitä: Yhden illan juttuja, syrjähyppyjä, pornoa, avioeroja, jne. Hän arvostelee sitä, että nykyiset parisuhteet perustuvat liikaa seksin ympärille ja ovat siksi niin hataralla pohjalla. Pienikin vastoinkäyminen saa korttitalon romahtamaan. Hän myös esitti, että naiset tekevät pitkällä tähtäimellä hallaa itselleen ollessaan seksuaalisesti vapaamielisiä. He saavat kyllä hetkellistä nautintoa, mutta samalla menettävät miesten kunnioituksen ja heidän voi olla hyvin vaikea myöhemmin löytää tasapainoista parisuhdetta. Jos nainen harrastaa paljon seksiä erilaisten miesten kanssa, hän tulee kyyniseksi miesten suhteen ja hänen voi olla vaikea enää luottaa miehiin. Hän muun muassa kritisoi naisten seksuaalisesti provosoivaa pukeutumista todeten, että jos nainen pukeutuu ja käyttäytyy kuin seksiobjekti, niin miehet myös kohtelevat häntä seksiobjektina. Hän oli sitä mieltä, että pohjimmiltaan jokainen mies haluaisi kuitenkin kunnollisen naisen vaimokseen ja lastensa äidiksi.

Kirjailija kritisoi myös miehiä, että nykyajan miehistä on tullut kunniattomia menen-sieltä-mistä-aita-on-matalin-miehiä, joiden elämä pyörii vain seksin metsästyksen ympärillä ja jotka eivät enää kanna vastuuta perheestään, vaan luikkivat pakoon vaikeuksien tullessa. Sana "kunniallisuus" ja "herrasmies" ovat useille nykymiehille tuntemattomia käsitteitä. Monet miehet myös hankkivat "statusta" itselleen rupeamalla pelimiehiksi, mutta silloin he pitkällä tähtäimellä tekevät hallaa itselleen, koska tulevat kyynisiksi naisia kohtaan ja pian kaikki naiset ovat heille vain "lutkia" eivätkä he enää kykene rakastamaan ketään naista.

Seurauksena on, että sukupuolten välille syntyy syvää epäluottamusta ja ihmisten yksinäisyys ja masentuneisuus lisääntyvät eikä kukaan oikein luota enää kehenkään. Myös seksistä katoaa se mystinen eroottisuus, jos se on kaikkialla helposti saatavilla kuin kaupan hyllyltä. Seksin tulisi kirjailijan mielestä olla kahden ihmisen välinen intiimi asia eikä joka tuutista pursuava kaupallinen hyödyke.

Kirjailijan mielestä länsimaisten kulttuurien pitäisi palata seksuaalimoraalissa monta vuosikymmentä taaksepäin ja alkaa uudelleen kunnioittamaan kristillisiä arvoja, jotta avioliitojen ja perheiden asema säilyisi. Naisten tulisi palata takaisin siveellisiksi ja neitseellisiksi ja miesten kunniallisiksi herrasmiehiksi. Irtosuhteita tulisi välttää, molempien sukupuolien, ja uskolliseen ja kestävään parisuhteeseen pitäisi panostaa. Tämä olisi turvallisinta myös lasten kannalta.
10151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kuulostaa ihan Jungfraulta eli/tai Milla Magialta.

Pohjimmiltasi olet samanlainen tiukkapipoinen fanaatikko kuin palstan hc-ATM:t. Eli naisen tulee olla neitsyt ja miehen herrasmies ja seksi tarkoitsu on lapset jeeee...

Äänestä
  • Jungfrau ja Milla Magia olivat erillisiä henkilöitä. Olen hyvä tunnistamaan palstalla kirjoittavia ihmisiä, toisin kuin ne naisanonyymit, jotka jatkuvasti sekoittavat esimerkiksi minut johonkin sekoilunikkeihin, tai Älyn haamun ja Naisasialooserin keskenään, vaikka ovat eri henkilöitä (en ole kumpaakaan tavannut enkä tunne millään tavalla, mutta olen hyvä analysoimaan tekstejä)

    Toiseksi, Jungfrau ja Milla Magia olivat arvostettavia naisia, että eipäs haukuta siellä.

    Äänestä

  • sillitrooli kirjoitti:

    Jungfrau ja Milla Magia olivat erillisiä henkilöitä. Olen hyvä tunnistamaan palstalla kirjoittavia ihmisiä, toisin kuin ne naisanonyymit, jotka jatkuvasti sekoittavat esimerkiksi minut johonkin sekoilunikkeihin, tai Älyn haamun ja Naisasialooserin keskenään, vaikka ovat eri henkilöitä (en ole kumpaakaan tavannut enkä tunne millään tavalla, mutta olen hyvä analysoimaan tekstejä)

    Toiseksi, Jungfrau ja Milla Magia olivat arvostettavia naisia, että eipäs haukuta siellä.

    Jooo, Jungfrau oli seko ja Milla uskovainen fanaatikko. Oli tosi arvostettavia naisia. Ilmeisesti neitseitä kumpikin, joten siksi kai palstan sekopäät heitä ihannoi.

    Mun arvaus on, että Naisasialooseri on taas asialla.

    Äänestä

  • Seliseli hei kirjoitti:

    Jooo, Jungfrau oli seko ja Milla uskovainen fanaatikko. Oli tosi arvostettavia naisia. Ilmeisesti neitseitä kumpikin, joten siksi kai palstan sekopäät heitä ihannoi.

    Mun arvaus on, että Naisasialooseri on taas asialla.

    Mulle ainakin on ihan sama, vaikka heillä olisi suhteita ollutkin takana ihan tavallinen määrä. Heillä oli arvostettava asenne naisina. Lisäksi heiltä puuttui liiallisen romanttinen luonne, jollaiset romantikkopiirteet ilmeisesti johtavat monilla naisilla "pahojen poikien" ja suosittujen miesten idealisointiin.

    Äänestä

Täh? Oliko Junkkis ja Milla yksi ja sama henkilö??

Äänestä

Kuten WASP laulussaan kertoili: tosi paikan tullen moottorisaha on työkaluni, terve tuloa ruumishuoneelle.

Jos voisimme ohittaa naisen sivistyneesti iskennän- supliikin keinoin, vain vahvin tai ovelin mies silloin saisi seksiä useimmin- ei pelkästään suositut yteet kuten nyt.

Jo nykyään hyvin moni mies yksinkertaisesti tulee, näkee ja voittaa: se elämä ilman parisuhteen palloa nilkassa onkin se vastaus: parempi elämä. Itsensä herrana olo ( seksin tarpeen kyllä voi korvata tiedätte miten)- loppuu tarve asiakaspalvella naisia romanttisessa mielessä. Sehän on pahinta myrkkyä! Mies joka ei ala näyttää hurmaamis-show'tansa naisille. Hui tylsä ja aatee friikki mies!

Mitä tästä maalaamastani mielikuvasta voimme oppia?

"Vanhaa" ei voi saada takaisin! Pienet alakoululaiset, feisbuukkaavat, chattaavat, leikkivät "seurustelua" tekevät sillan aikuisten maailmaan niin tehokkaasti mistä mun ikäluokka ei tiennyt mitään.

ATM- on katoava mies laji, kun seuraava sukupolvi kärsii fyysisistä tai todella rajoittavista mt-ongelmista jotta ps-maailma jää täysin vieraaksi uudessa kulttuurissa. Perinteiset kolme kymppiset aateet, onko tuttua kun kotihippoja tuli jätettyä väliin tai mentyä harrastuksiin sen limudiskon sijasta?

Big mistakes, jonka hintaa tuhannet vastoin tahtoaan aateeksi joutuneet miehet maksavat Suomessa juuri nyt.

Se golden good ol' times on mielissämme, aikana jolloin netti, iphonet, kulttuurien sekoittuminen, eri kulttuurin muutto jäsenet sekä ihmisten varautuneisuus rajoitti parisuhteita.

Kolmekymmentä vuotta sitten kun ikäluokan piirit oli pienet, ei kukaan mies halunnut naista jota puoli kylää oli "koeajanut". Kumppanin valinta ei voinut olla ulkonäköön perustuva baari-catch vaan taustatietoa kumppani kanditaatista tuli saada ystäväpiirin kautta tai muuten. Seurustelu ei tarkoittanut panorinkiä jossa on jäseniä joiden kanssa vehdataan tietyn aikaa jos tympii niin uutta putkeen sitten.

Äänestä

Missähän historian kohdassa miehet ovat olleet erityisen "kunniallisia" ?

Äänestä
  • Verrattuna naisiinko?
    Jatkuvasti.

    Se ei tarkoita jokaikistä miestä tietenkään, mutta ennen vanhaan oli tietty kunnioitus ja vakaus avioliittoa kohtaan.

    On omituista että feministi liike on kääntänyt asian niin että avioliitto oli naista vangitseva vaikka tosiasiassahan se oli naista ja lasta suojeleva instituutio.

    Syynä demonisointiin on todennäköisesti se feministi liike joka halusi vapauttaa seksuaalisuuden tavalla joka johtaa jatkuviin yhden illan juttuihin, panosuhteisiin ja siihen että parisuhteet eivät perustu toisen arvostamiselle ja kunnioitukselle vaan seksin himolle ja nälälle sekä intohimolle.

    Nykyfeministithän ovat ottaneet nuo jälkimmäiset oikein todella opiksi ja oikeastaan mitään mikä vastustaa nykyistä seksuaalikäsitystä ei saa arvostella koska se rikkoo aina naisten vapautta kuulemma tai sitten tekee arvostelijasta tai epäseksuaalisen tai vanhoillisen.

    Todella kätevää sanoisin, mutta aloittajan tekstistä selviää että naiset itse kärsivät näistä valinnoistaan lopulta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Onko mahdollista? kirjoitti:

Luin pari vuotta sitten mielenkiintoisen kirjan, Wendy Shalitin "A return to modesty". Kirja on ilmestynyt jo monia vuosia sitten ja oli herättänyt kohua Yhdysvalloissa silloin ilmestyttyään. Tietääkseni kirjaa on saatavilla vain englanninkielisenä.

Kirjan viesti on kiteytettynä: Naisten tulisi palata takaisin siveellisyyteen ja miesten kunniallisuuteen.

Kirjailija, jolla on syvä uskonnollinen vakaumus, kritisoi ankarasti monia nykypäivän ilmiöitä: Yhden illan juttuja, syrjähyppyjä, pornoa, avioeroja, jne. Hän arvostelee sitä, että nykyiset parisuhteet perustuvat liikaa seksin ympärille ja ovat siksi niin hataralla pohjalla. Pienikin vastoinkäyminen saa korttitalon romahtamaan. Hän myös esitti, että naiset tekevät pitkällä tähtäimellä hallaa itselleen ollessaan seksuaalisesti vapaamielisiä. He saavat kyllä hetkellistä nautintoa, mutta samalla menettävät miesten kunnioituksen ja heidän voi olla hyvin vaikea myöhemmin löytää tasapainoista parisuhdetta. Jos nainen harrastaa paljon seksiä erilaisten miesten kanssa, hän tulee kyyniseksi miesten suhteen ja hänen voi olla vaikea enää luottaa miehiin. Hän muun muassa kritisoi naisten seksuaalisesti provosoivaa pukeutumista todeten, että jos nainen pukeutuu ja käyttäytyy kuin seksiobjekti, niin miehet myös kohtelevat häntä seksiobjektina. Hän oli sitä mieltä, että pohjimmiltaan jokainen mies haluaisi kuitenkin kunnollisen naisen vaimokseen ja lastensa äidiksi.

Kirjailija kritisoi myös miehiä, että nykyajan miehistä on tullut kunniattomia menen-sieltä-mistä-aita-on-matalin-miehiä, joiden elämä pyörii vain seksin metsästyksen ympärillä ja jotka eivät enää kanna vastuuta perheestään, vaan luikkivat pakoon vaikeuksien tullessa. Sana "kunniallisuus" ja "herrasmies" ovat useille nykymiehille tuntemattomia käsitteitä. Monet miehet myös hankkivat "statusta" itselleen rupeamalla pelimiehiksi, mutta silloin he pitkällä tähtäimellä tekevät hallaa itselleen, koska tulevat kyynisiksi naisia kohtaan ja pian kaikki naiset ovat heille vain "lutkia" eivätkä he enää kykene rakastamaan ketään naista.

Seurauksena on, että sukupuolten välille syntyy syvää epäluottamusta ja ihmisten yksinäisyys ja masentuneisuus lisääntyvät eikä kukaan oikein luota enää kehenkään. Myös seksistä katoaa se mystinen eroottisuus, jos se on kaikkialla helposti saatavilla kuin kaupan hyllyltä. Seksin tulisi kirjailijan mielestä olla kahden ihmisen välinen intiimi asia eikä joka tuutista pursuava kaupallinen hyödyke.

Kirjailijan mielestä länsimaisten kulttuurien pitäisi palata seksuaalimoraalissa monta vuosikymmentä taaksepäin ja alkaa uudelleen kunnioittamaan kristillisiä arvoja, jotta avioliitojen ja perheiden asema säilyisi. Naisten tulisi palata takaisin siveellisiksi ja neitseellisiksi ja miesten kunniallisiksi herrasmiehiksi. Irtosuhteita tulisi välttää, molempien sukupuolien, ja uskolliseen ja kestävään parisuhteeseen pitäisi panostaa. Tämä olisi turvallisinta myös lasten kannalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu