Yhdessä ollaan oltu n.5vuotta. Takana paljon tappeluita mutta myös romanttisia hetkiä ja mahtavaa seksiä.
Nyt ollut jo puoli vuotta koko ajan jatkuvaa tappelua miehen sairastamisen vuoksi. Hän on juossut yksityislääkäriltä toiselle. Kaikki on tutkittu. Mykoplasma todettiin jossain vaiheessa, sai lääkkeet siihen ja meni ohitse. Sittemmin jatkuvia verenpainekohtauksia. Mies mittaa verenpainettaan koko ajan. Kun joskus verenpaine koholla, hän saa kohtauksen, vapisee, hikoilee, pyörtyy,käskee minun soittaa ambulanssia. Tätä jatkunut jo n. Puoli vuotta. Seksiä ei ole, silloin kun sitä on, kerran kuukaudessa, ei seiso. Romantiikkaa ei ole. Ja mies valittaa koko ajan.
Olen 22 vuotias nainen. Mies lähempänä 30. Mitä minun pitäisi tehdä. Olen hyvin onneton. Tiedän, että minun pitäisi toimi voimavarana, lisäksi hoitaa koira ja kotityöt, ja käydä koulussa/töissä. En vaan enää jaksa. Rakastan kyllä miestä, mutta nyt on niin kaikki suhteen peruspilarit lähteneet, että olen miettinyt jopa eroa.
Tänne kirjoitan siksi, että olen nuori, kaipaan kokemuksia ja rohkaisua, yms. Näen kyllä ystäviäni aina, mutta jatkuvasti painaa huoli miehestä. En saa unta öisin, kun hän mittailee verenpainettaan naurettavan paljon, kuukauteen, ja valittaa ääneen.
Entäs jos tämä ei lopukaan. Jos jään tähän, ja tämä vain jatkuu. Mitä voin tehdä, olen kuulemma kylmä, jos valitan omista tarpeistani.. Ja jos haluan kerran kuukaudessa mennä ylitetään pitämään ystävieni kanssa hauskaa, mies suuttuu ja mököttää ja on mustasukkainen, ei kuulemma kelpaa minulle.
Koen itseni omahoitajaksi, en naiseksi enää pitkään aikaan. Haluaisin romantiikkaa ja seksiä, ja läheisyyttä,yhdessä kokemista ja tekemistä, se kaikki on minulta viety. Ihmettelen, että olen jaksanut näinkin pitkään.
Kokemuksia, vinkkejä, ja apua kaipaisin. Ja ohjetta, mitä kannattaisi tehdä. Mies ei suostu puhumaan.
Nyt ollut jo puoli vuotta koko ajan jatkuvaa tappelua miehen sairastamisen vuoksi. Hän on juossut yksityislääkäriltä toiselle. Kaikki on tutkittu. Mykoplasma todettiin jossain vaiheessa, sai lääkkeet siihen ja meni ohitse. Sittemmin jatkuvia verenpainekohtauksia. Mies mittaa verenpainettaan koko ajan. Kun joskus verenpaine koholla, hän saa kohtauksen, vapisee, hikoilee, pyörtyy,käskee minun soittaa ambulanssia. Tätä jatkunut jo n. Puoli vuotta. Seksiä ei ole, silloin kun sitä on, kerran kuukaudessa, ei seiso. Romantiikkaa ei ole. Ja mies valittaa koko ajan.
Olen 22 vuotias nainen. Mies lähempänä 30. Mitä minun pitäisi tehdä. Olen hyvin onneton. Tiedän, että minun pitäisi toimi voimavarana, lisäksi hoitaa koira ja kotityöt, ja käydä koulussa/töissä. En vaan enää jaksa. Rakastan kyllä miestä, mutta nyt on niin kaikki suhteen peruspilarit lähteneet, että olen miettinyt jopa eroa.
Tänne kirjoitan siksi, että olen nuori, kaipaan kokemuksia ja rohkaisua, yms. Näen kyllä ystäviäni aina, mutta jatkuvasti painaa huoli miehestä. En saa unta öisin, kun hän mittailee verenpainettaan naurettavan paljon, kuukauteen, ja valittaa ääneen.
Entäs jos tämä ei lopukaan. Jos jään tähän, ja tämä vain jatkuu. Mitä voin tehdä, olen kuulemma kylmä, jos valitan omista tarpeistani.. Ja jos haluan kerran kuukaudessa mennä ylitetään pitämään ystävieni kanssa hauskaa, mies suuttuu ja mököttää ja on mustasukkainen, ei kuulemma kelpaa minulle.
Koen itseni omahoitajaksi, en naiseksi enää pitkään aikaan. Haluaisin romantiikkaa ja seksiä, ja läheisyyttä,yhdessä kokemista ja tekemistä, se kaikki on minulta viety. Ihmettelen, että olen jaksanut näinkin pitkään.
Kokemuksia, vinkkejä, ja apua kaipaisin. Ja ohjetta, mitä kannattaisi tehdä. Mies ei suostu puhumaan.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Hetkinen, onko kumppanillasi siis todettu ongelmia verenpaineen kanssa? Silla verenpaineen vaihtelu on taysin normaalia riippuen monista tekijoista, ja varsinkin jos han stressaa, verenpaine kohoaa automaattisesti koska elimisto valmistautuu taisteluun.
Pelkaako miehesi siis jotain vakavaa sairautta? Vaikka on kaynyt useissa tutkimuksissa? Onko suvussa jotain vakavaa? Tuo verenpaineen koholla oloon liittyva kohtaus kuulostaa psyykkiselta reaktiolta, kuolemanpelko?
Ensimmainen ehdotukseni olisi, etta verenpaineen mittaus max kerran viikossa. Silloin saa todenmukaisemman seurannan kuin mittaamalla monta kertaa paivassa. Toisekseen, jopa jatkuvasti koholla olevaan verenpaineeseen on sangen yksinkertainen mutta toimiva "laake" - liikunta. Eli jos miesta huolestuttaa, lenkkipolulle mars. Sinne voisi jaada ylimaarainen stressikin.
Sanoit taman alkaneen puoli vuotta sitten, onko miehellasi jokin ikakriisi menossa? Havahtuu ajan kulumiseen ettei olekaan enaa parikymppinen ja iski paniikki?
Tulipas pitka sepustus, mutta kerro lisaa tilanteesta niin katsotaan.
Niin, pitäis kait sitä olla toisen tukena silloin kun toinen sairastuu. Aivan hyvin sinäkin olisit voinut sairastua vakavasti. Sairastumiset on osa elämää, tosi kurjaa jos toinen jättää silloin kun tukea kaivataan.
Mutta toisaalta, miehesi ei oikein järkevästi suhtaudu omaan sairauteensa, mikä se nyt ikinä sitten onkaan. Kannattais varmaan ottaa yhteyttä psykologiin ja jutella noista pelkotiloista. Lähtisin liikkeelle siitä että tekisin selväksi että apua miehesi ongelmiin on haettava nyt kodin ulkopuolelta ja heti.
Veikkaan että miehelläsi on jatkuvan tarkkailun takia paniikki..saa sewlkeästi paniikkikohtauksia..hanniksi terepiaa ja lääkehoitoa paniikkiin..tukea hän tarvitsee sillä tuota vauhtia hänestä tulee työkyvyttömyyseläkeläinen(nuori sellainen)
sori virheet..selkeästi-,hankkisi..
Kuulostaa psykosomaattiselta oireilulta. Laukaisevia tekijöitä on useita, yksi tälläinen on post-traumaattinen stressireaktio (oireet voivat alkaa pitkänkin ajan kuluttua ärsykkeestä). Selvästi miehesi tarvitsee lääkärin apua vaivoihinsa. Jos kilpirauhasarvoja ei ole vielä otettu, ne pitäisi myöskin ottaa.
Miehesi selkeästi ahdistunut ja saa myös paniikkikohtauksia itsensä tarkkailusta (hypokondria). Hänen vaikea käsittää missä mennään ja aiheuttaa sillä lisää oireita. Ymmärrän että se on sulle myös erittäin rankkaa ja ärsyttävää kun miehesi mennyt hieman omiin maailmoihinsa.
Miehesi PITÄÄ nyt varata omalle lääkärillensä vastaanottoaika.
Tällä samalla parisuhdepalstalla oli vähän vastaavanlaista juttua tammikuussa otsikolla: arka ja naismainen mies. Tuossa perheessä ongelmat olivat menneet jo paljon pidemmälle.
Joskus elämässä on enemmän sairautta, joskus vähemmän. Mitä vanhemmiksi tulemme, sitä enempi sairautta, kipuja, kolotuksia, tulehduksia jne joudumme kestämään. Itse en ole 18 ikävuoden jälkeen saanut "nauttia" terveestä elämästä, mutta parisuhde ei kuitenkaan ole koskaan kaatunut terveyshuoliini. Elämä vain ei ole silkkaa romantiikkaa, vaan joskus se on taistelua normaalista arjesta. Parasta on se, jos rinnalla on joku, joka kulkee samaa matkaa...
Me ihmiset olemme täällä maan päällä kasvamassa ja kehittymässä, emme nautiskelemassa. Itse uskon, että saavutamme enemmän tässä elämässä rakastamalla kuin etsimällä omaa nautintoa. Mielestäni sinun tilanteessasi rakkauden mukaista olisi kulkea kumppanisi rinnalla. Mutta sinä tietysti teet omat valintasi tässä elämässä.
No minun mielestäni taas suhteen tulisi aina antaa enemmän kuin ottaa. Sairaat (varsinkin henkisesti) ovat usein hyvin itsekeskeisiä ja imevät kaiken energian terveiltä läheisiltään. He tavallaan ajattelevat että sairaus oikeuttaa. Itse olen vahvasti sitä mieltä, että ei pidä nuorena jäädä huonoon tai "hoitosuhteeseen", vaan tehdä rajujakin ratkaisuja jottei itse katkeroidu ja jätä elämäänsä elämättä toisen sairauksia eläen. Jokaisella on oikeus onnellisuuteen ja tasapainoiseen elämään. Jos joku toinen ihminen sen estää, on ihan ok ottaa etäisyyttä sellaiseen.
Riippuvaiset naiset niinkuin sinä ovat inhottavia. Imevät minkä saavat, hylkäävät heti kun pitäisi antaa jotain. Hyi hel.vetti.
Eikö sitä voi etsiä jotain muutakin sisältöä elämäänsä?
22 vuotias on ihan liian nuori henkisesti sairaan yksilön tukijaksi. On se kumma ettei kukaan miehen sukulainen tmv. ole jo auttanut ja kiikuttanut miestä tutkituttamaan pollaansa.
Mielenterveysongelmat ei ratkea odottelemalla, Psykoosia onkin sitten kivempi katsella, eipä käy aika pitkäksi ja saattaa siinä olla henkikin löyhissä kannattimissa.
Miksihän on liian nuori? Koska ap on henkisesti takertuva ja riippuvainen lapsi. Viisi vuotta yhdessä, ja jos puoli vuotta sairastaa muija hautoo jo eroa eikä päähän pälkähdä pienikään itsenäistyminen tai puolison tukeminen. Mies sairaana ja muija hokee "minäminäminäminä".
Sinä vielä kehotat ja manaat jo ilmaan psykooseja keittiö-naistenlehtipsykologian tajullasi vaikka kukaan ei ole niistä puhunut. Tuollaiset kylmät kalat elävät yksinäisen elämän, joten alahan valmistautua siihen.
Projisointia :) Tyypillistä henkisesti sairaille, jotka ripustautuvat muihin. Ei tarvitse ottaa henkilökohtaisesti, en tuominnut sairaita, totesin vain ettei muiden tarvitse uhrata elämäänsä heidän vuokseen.
Jos minulle vastasit, niin höpö höpö. Väärä diagnoosi ja väärä johtopäätös elämästäni. En kirjoittanut siitä, mitä odotan kumppaniltani, vaan itseltäni. Minkälaisia ratkaisuja minä itse tekisin. Itseni ja perheeni olen aina elättänyt. Kumppanini on täysin vapaa jäämään tai menemään. En ole ripustautunut häneen taloudellisesti enkä henkisesti. Mutta jos hän sairastuisi, niin olisin tässä...
Täällä palstalla tosi äkkiä diagnisoidaan henkisesti sairaaksi, riippuvaiseksi jne. Mutta sen diagnoosin hyväksyn, että sanotaan vaikka, että "Jumalaa pelkäävä", mikä kuitenkaan (kotipsykologeille huomio) ei tarkoita samaa kuin psykoottinen. Mistäs kotipsykologin opuksesta olet tuon projisoinnin vetäissyt :).
No senpä takia - koska jokaisella on oikeus tuohon onnellisuuteen, mitä se sitten lieneekään - niin moni mies lähtee, jos perheeseen syntyy sairas lapsi tai lapsi sairastuu. Äiti ei yleensä vaali tuota oikeuttaan, jos oma lapsi sairastuu (onneksi). Tuo oikeus onnellisuuteen ja tasapainoiseen elämään on aika kyseenalainen oikeus. Jos ihminen sairastuu tai kumppani sairastuu tai lapsi sairastuu, niin keneltä kysyä tuota oikeutta? Jumala sallii ihmisen sairastua tai ihmisen rakkaan sairastua, kuten voi oppia Jobin kirjasta. Mutta voiko ihminen viedä Jumalan tuomiolle, koska hänellä on "oikeus" tuohon onnellisuuteen? Olet selvästi elänyt liian vähän vuosia vielä.
Jäin miettimään tuota, että estääkö aloittajan mies aloittajalta onnellisuuden ja tasapainoisen elämän? Enpä usko. Eräs läheiseni on nuoruudesta saakka elänyt somaattisesti hyvin sairaan kumppanin kanssa...aivan omasta vapaasta tahdostaan...eikä hän ole ikinä valittanut, että kumppani olisi vienyt häneltä elämän jollain lailla tai onnellisuuden tai tasapainoisuuden. Koska onnellisuus tai tasapainoisuus ei tule ulkoa tai kumppanista, vaan meistä jokaisesta itsestämme. Mutta sen oppii vasta elämän myötä. Kun sen oppii, niin ulkoiset olosuhteet eivät meitä hetkauta. Kautta aikojen on tuon opin etsijöistä mennyt luostareihin eri uskontojen/filosofioiden alla.
Luulen, että aloittajan tapauksessa rakkaus on yksinkertaisesti loppu.
Niin siis vastasin tuolle "vastenmielistä" ja "ed." -nimimerkille. Oli sen verran harhaista ja aggressiivista tekstiä ettei terveeltä ja tasapainoiselta ihmiseltä ole lähtöisin. Edelleen pitäydyn kannassani että jokaisella on oikeus valita haaskaako elämänsä kitumalla sairaan ihmisen kanssa. Ja valitettavasti termi ei ole kotipsykologin opuksesta vaan perustuu kokemukseen ja koulutukseen. Jos et tunnista sitä, niin et varmastikaan ole ollut henkisesti sairaiden ja persoonallisuushäiriöisten kanssa tekemisissä. Tällöin olen pahoillani, mutta hieman epäilen hyvien "kaiken se kestää" -periaatteidesi olevan vailla todellista kokemuspohjaa.
Vastuu omasta lapsesta on ihan eri asia kuin vastuu seurustelukumppanista.
"Haaskata elämänsä" on aika subjektiivinen termi. Toiselle elämän haaskausta on se, että ei saa elää hedonistisesti ja omien tarpeiden mukaan. Toiselle elämän haaskausta on se, että ei noudata omantunnon ääntä ja mahdollisesti elä uskontonsa/filosofiansa ja sen opetusten mukaan. Tuon sinun määritelmäsi perusteella esim. jokainen luostarissa elävä munkki ja nunna ovat haaskaamassa elämäänsä, vaikka he itse todennäköisesti pitävät elämäntapaansa ehdottomasti parhaana mahdollisena tapana käytää elämän päivät.
Kirjoituksesi perusteella saan sen käsityksen, että edustat ateistista suuntausta katsoa elämää ja sen arvoja kuten moni esim psykologi edustaa. Perinteisesti esim kristinuskoon uskovat eivät edusta esittämääsi näkökantaa, joka tosin on mitä ilmeisimmin nykyajan valtavirran ajattelutapa.
Totta että on olemassa erilaisia käsityksiä siitä, mikä on oikein ja kuinka tulee elää. Uskonnot eivät sanele valintojani, vaan omatuntoni ja arvoni. Koen hieman raukkamaisena uskonnon taakse verhoutumisen, aivan kuin tarvitsisi jonkun ylemmän tahon kertomaan mikä on oikein ja mikä väärin.
Uskollaan kaiken perustelevat ihmiset ovat jotenkin pelottavia ja herättävät ajatuksen että eivätkö he sitten muuten tekisi hyviä tekoja kuin "käskystä". Tai toisin päin, tekisivätkö he myös pahoja tekoja jos uskonto niin määrää? Historia ehkä vastaa tähän kysymykseen.. Mutta en toki tuomitse kenenkään valintoja niin kauan kuin ne eivät ole muita vahingoittavia.
Itse en esimerkiksi koe avioliittoa sillä tavalla pyhänä asiana, että siinä tulisi olla vaikka elämä ei olisi onnellista. Uskon että sillä että itselleen tavoittelee onnellista ja tasapainoista elämää, auttaa parhaiten läheisiään. Parisuhde sairaan kanssa ei aina ole kaikista paras ratkaisu kenenkään kannalta. En ikinä olisi niin itsekäs, että vaatisin ketään olemaan onneton kanssani, jos esimerkiksi sairastuisin henkisesti. Sellaisen vaatiminen on mielestäni hyvin itsekästä ja rakkauteen kuuluu haluta että toinen on aidosti onnellinen.
Ja edelleen, jos ei ole elänyt henkisesti sairaan ihmisen kanssa, on helppo teoriassa selitellä kuinka hyvä olisi. Somaattiset sairaudet ovat eri asia.
Kuka on määritellyt, että tässä ketjussa on kyse henkisestä sairaudesta? Et tunne aloittajan miestä ja diagnosointi netin välityksellä yhden viestin perusteella on aika rohkeaa.
Jos on verenpainetta niin ruokavaloio ja kunnon kestävyysurheilu alentaa leposykettä ja samalla verenpainetta ja jos tutoa ei usko sitten kärsii. Kunnón levon ja urheilun suhde ont arkeitä. Itse jo ylo50v mies ja monet kaverit syövät verenpainelääkkeitä mutta monet hankkineet taudin itse kun ollaan aina menossa ei harrasteta urheolua siten että olisi kunnossa että silleen. Aika paha tauti on jos taju menee ja tuo pitäisi tutkia erikoislääkärillä koska se voi johtaa vakavampaan juttuun. Jos et jaksa ja ei kiinnosta murehtia niin vaihda miesta tai vaan eroat niin ei tartte huolehti ja miehesi taitaa olla sinusta liian riippuvainen. Mies yrittää hallita sinua liikaa ja älä anna periksi.
Niin myötä kuin vastamäessä..tai sitten kannattaa etsiä yhden yön hupia.
Eikä tuohon siis tarvi olla naimisissa, että on toisen rinnalla huonollakin hetkellä.
Jos ei pysty, niin lähde. Sitä varten tiet on keksitty.
Vittu mikä akka ! tue miestäsi ja ole nainen ! Ei elämä ole aina yhtä leikkiä.
Ei tuo miehesi käytös ole normaalia. Nyt tuntuu siltä, että miehellesi on kehittynyt sairastelusta keino saada huomiotasi ja jonkinlainen pakkomielle. Verenpainettahan mitataan normaalisti aamuisin heti herättyä, sillä jos käy vaikka lenkillä ja sen jälkeen mittaa, niin totta kai mittari antaa isot lukemat.
Vaikka miehelläsi olisikin verenpainetauti, niin silloinkin kirjataan aamun mittaustulos vihkoon ja vasta pitkäaikaisen seurannan tuloksia aletaan arvioimaan. Alle 30-v ikäisellä harvoin on verenpainetautia, joka uhkaisi henkeä. Jos miehesi on niin hirvittävän huolissaan verenpaineesta, niin nyt mars mars tekemään niitä asioita, joilla verenpaine saadaan laskemaan eli säännöllistä liikuntaa, terveellistä ruokaa, ylipaino kuriin jne.
Kirjoituksesi perusteella näyttäisi siltä, että ongelma on psyykkisellä puolella esim. paniikkihäiriö, luulosairaus. Ei ole normaalia, että alle 30-v ikäinen ei pysty seksiin enää ja hän olisi liian sairas hoitaakseen kotitöitäkään. Henkisistä ongelmista viittaa myös tuo, että hän ei antaisi sinun lähteä minnekään, vaan haluaa sinut tuntemaan huonoa omaatuntoa, kun jätät hänet "tekemään kuolemaan" kotiin.
Kaipasit vinkkejä, että mitä kannattaisi tehdä. Minusta sinä voisit ihan hyvin sanoa miehelle, että olet aivan poikki ja kaipaat nyt omaa rauhaa, joten lähdet esimerkiksi viikonlopuksi omien vanhempiesi tai jonkun kaverin luokse lepäämään. Omaishoitajatkin saavat kerran kuukaudessa ikiomaa aikaa!!! Hommatkoon mies itselleen "omahoitajan" vaikka vanhemmistaan siksi aikaa.
Minusta ei ole väärin myöskään sanoa miehelle, että koet olevasi hänelle enemmän omaishoitaja kuin puoliso. Ette ole edes naimisissa, joten mikään ei sido sinua jäämään. Tiedät itsekin, että et kestä tuota tilannetta loputtomiin. Ala katsella uutta asuntoa. Ehkä joku opiskelukaverisi voisi ottaa sinut alivuokralaiseksi???
kiitos vastauksista. ihmettelin kyllä kovasti osan suhtautumista, ja minun pitämistäni "kylmänä akkana".mitä on parisuhde? VASTAVUOROISUUTTA.
koeta siinä nyt pitää jotain vatavuoroisuutta, kun miehestä ei edes seuraa saa. jo puoli vuotta kaikki sanat mitä häneltä tulee, liittyneet kipeyteen. ja ei, ei ole fyysisesti sairas. kaikki on tutkittu, joten jää se henkinen puoli.sehän se huono puoli onkin.
Muuten minulla ei olisi mitään sanomista tai valittamista asiaan, mutta kun kerta tuntuu yksinäiseltä, omat voimavarat aivan lopussa miehen paapomiseen ja jatkuvaan surkutteluun, ja siihen, etten itsekään saa käydä missään. eli minulla ei siis ole vapaa-aikaa. töiden ja koulun ulkopuolella olen hoitaja. 24/7.
yöunet menee, kunmies ei nuku, ei anna minunkaan nukkua.
asunto kuin läävä, kun ei korjaa edes omia jälkiään. minulle jää kaikki.
tottakai tuen sairaudessa, puoli vuotta ON pitkä aika tällaisessa.
parisuhteen määritteet ovat täysin kadonneet, mies purkaa minuun huonon olonsa, syyllistää, toisinaan haukkuu. tiuskii ja on poissaoleva, ja ärtynyt.
ja kiitos ei, en tarvitse asiatonta tekstiä yhtään lisää. sitä tulee muutenkin. voimavaroja olen etsimässä. harrastamaan lähtisin, vaan ei ole aikaa enää.
Aloittaja hyvä. Tuolla ylempänä joku kirjoitti katkeroituneena että mielenterveyshäiriöiset ovat takertujia, itsekkäitä ja muutenkin kusipäisiä muiden elämän syöjiä. Ja hän kehotti sinua eroamaan ja jättämään miehen oman onnensa nojaan.
Olen itse mielenterveyskuntoutuja ja tuo mitä tuo eräs henkilö kirjoitti ei voi olla kauempana totuudesta.
Jos miehesi on tutkittu läpikotaisin ja mitään ei ole löydetty, niin yksi selittävä tekijä, sinun viestisi perusteella, on se että miehelläsi on hypondria. Se ei ole psykoosi, eikä se tee ihmistä hulluksi. Se on hoidettavissa ja kontrolliin saatavissa oleva mielenhäiriö.
Kaikki mitä olet kirjoittanut viittaa siihen.
Hypokondrian oireina on usein kuolemanpelko sekä paniikkihäiriö. Tuo voi joskus syntyä masennuksen jälkijunassa, tai aiheuttaa masennusta.
Kaikki nuo oireet on hoidettavissa terapialla ja lääkitys auttaa niihin myös.
Se että joku pelottelee täällä että miehesi on psykoosissa ja täysin sekaisin, ei pidä paikkaansa. Miehesi pelkää. Pelko ei ole sama kuin psykoosi, joka tarkoittaa sitä että todellisuudentaju on heikentynyt.
Tiedän että sinulla voi olla rankkaa, mutta kun saat miehesi mielenterveyspolille keskustelemaan asioistaan, hänen tilansa voi kohentua hyvin nopeasti.
Hypokondriassa ei ole kyse siitä että kuntoutuja kuvittelisi itselleen kaikenlaisia vaivoja (siksi se eroaakin psykooseista). Kyse on siitä että kuntoutuja tuntee ihan oikeasti fyysisiä tuntemuksia, mutta pelko luo niistä aidoista tuntemuksista älyttömän pahoja ja kuolemaan johtavia sairauksia. Tällaisia reaktioita voivat aiheuttaa jopa jotkut lääkkeet.
Minä suosittelen ehdottomasti että varaat ajan psykiatrian polille ja käytte juttelemassa asiasta lääkärin ja hoitajan kanssa. He tietävät mikä on hypokondria ja miten se ilmenee ja osaavat tarjota siihen apua. Se ei vaadi sairaalahoitoja tai muutakaan niin radikaalia toimenpidettä, vaan sitä että miehesi käy juttelemassa ammattilaiselle joka auttaa löytämään syyn paniikkioireiden syntymiselle.
Onko miehesi sanonut sinulle ettet saa lähteä mihinkään kun hän pelkää että hän saa esimerkiksi sydänkohtauksen tai muun vastaavan kun sinä olet poissa?
Jos näin on, niin silloin kyse on nimenomaan pelosta. Pelko ei myöskään poistu sillä että hän saisi tietää että hänellä on hypokondria, koska järkeily ei siihen auta. Siihen auttaa vain terapia ja joskus lääkehoito.
Paniikkihäiriö iskee yleensä ihmisiin nopeasti ja varoittamatta, mutta hypokondria on kuin pitkittynyttä paniikkia joka alkaa hitaasti mutta pahenee koko ajan.