Krokotiili söi rhodesialaiselta kivekset.

70-vuotias rhodesialaismies vältti niukasti kuoleman krokotiilin kidassa, mutta menetti osan sukukalleuksistaan taistelun tiimellyksessä.

Jonah Maturure kertoi Sunday News -lehdelle riisuneensa housunsa ja laittaneensa ne päänsä päällä kuljettamaansa tomaattilaatikkoon joen ylityksen ajaksi.

Miehen mukaan hän oli käyttänyt samaa ylityspaikkaa monta kertaa, mutta tällä hetkellä matkalla vaanikin krokotiili.

Mies kuvaili kivuliasta välikohtausta lehdelle varsin värikkäästi.

-En osannut epäillä mitään...mutta ollessani keskellä jokea kimppuuni hyökättiin. Se repäisi palasen pakarastani ennen kuin kävi miehuuteni kimppuun ja repi kivekseni riekaleiksi. Miehuuttani peittävä iho repeytyi osittain, ja yritin laittaa käteni sen suuhun. Se nappasi kiinni ja kuulin, kuinka luuni murtuivat, mies selitti.

Tajutessaan, että henkilökohtainen omaisuus pitäisi ehkä uhrata, mies heitti tomaattilaatikon pois, mikä todennäköisesti pelastikin hänen henkensä. Krokotiili lähti laatikon perään.

Matururu onnistui kapuamaan verta vuotavan rannalle ja hakemaan apua läheisestä talosta.

Harvaan asutulla Gutun alueella on sattunut useita krokotiilihyökkäyksiä viime aikoina.
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/housuttoman-ja-krokotiilin-kohtaaminen-paattyi-karusti---miehuus-riekaleina/art-1288450692996.html
088
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


No balls kirjoitti:

70-vuotias rhodesialaismies vältti niukasti kuoleman krokotiilin kidassa, mutta menetti osan sukukalleuksistaan taistelun tiimellyksessä.

Jonah Maturure kertoi Sunday News -lehdelle riisuneensa housunsa ja laittaneensa ne päänsä päällä kuljettamaansa tomaattilaatikkoon joen ylityksen ajaksi.

Miehen mukaan hän oli käyttänyt samaa ylityspaikkaa monta kertaa, mutta tällä hetkellä matkalla vaanikin krokotiili.

Mies kuvaili kivuliasta välikohtausta lehdelle varsin värikkäästi.

-En osannut epäillä mitään...mutta ollessani keskellä jokea kimppuuni hyökättiin. Se repäisi palasen pakarastani ennen kuin kävi miehuuteni kimppuun ja repi kivekseni riekaleiksi. Miehuuttani peittävä iho repeytyi osittain, ja yritin laittaa käteni sen suuhun. Se nappasi kiinni ja kuulin, kuinka luuni murtuivat, mies selitti.

Tajutessaan, että henkilökohtainen omaisuus pitäisi ehkä uhrata, mies heitti tomaattilaatikon pois, mikä todennäköisesti pelastikin hänen henkensä. Krokotiili lähti laatikon perään.

Matururu onnistui kapuamaan verta vuotavan rannalle ja hakemaan apua läheisestä talosta.

Harvaan asutulla Gutun alueella on sattunut useita krokotiilihyökkäyksiä viime aikoina.
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/housuttoman-ja-krokotiilin-kohtaaminen-paattyi-karusti---miehuus-riekaleina/art-1288450692996.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu