Vinkkejä ja apuja tarvitaan! Toiset äidit ehtii vaikka mitä ja ihmettelee, miksi toiset ei ehdi/pysty.En nyt kaipaa moitintaa vaan ihan käytännön vinkkejä, ystävällistä apua. Kun poika oli pieni, silloin tuntui että en ehtinyt yhtään mitään. Kun halusin nukkua ne hetket kun lapsi nukkui. Heräili paljon yöllä ja päikkärit oli lyhyitä ja muutenkin kärsin univaikeuksista. Päivällä lapsi itkeskeli paljon ja piti pitää sylissä jatkuvasti. Nyt on toki helpottanut siitä ja lapsi nukkuu usein jopa koko yön. Saan nukuttua paljon paremmin, nukahdan paremmin ja en herää ihan joka äännähdykseen.Ja ei ole selkäkipuja niin paljon mitkä valvottaa jne. Kerkiän pikaisesti käydä vessassa ilman lasta ym. Poika myös viihtyy enemmän itsekseen. Ruokailuihin ei mene niin kauaa, eikä tarvitse pitää kokoajan sylissä. Ja tiedän, että jotkut äidit hoitaa kodin ym. vaikka olisi koliikkilapsi tai jopa kaksoset. Itse vain en kuulun niihin äiteihin, myönnän sen kyllä.
VAuva-aika oli aika kaaosta. Ehkä toisen lapsen kanssa olisi helpompaa ja tekisin jotain asioita toisin.
Olen ehkä itse aiheuttanut tämän, en tiedä, mutta vieläkin lapsi viihtyy aika vähän itsekseen. Leikin hänen kanssaan aika paljon. Haluankin leikkiä, varsinkin kun menin nyt töihinkin ja olen vähemmän lapsen kanssa.Mutta tietysti kotityötkin olisi hoidettava jotenkuten. Astianpesukoneen ja pyykinpesukoneen tyhjentäminen, ruuanlaitto ja kaikki on hankalaa. Jos menen keittiöön, poika seuraa perässä.Kiskoo astiat, haarukat ym. koneesta. Tai alkaa aukoon kaappien ovia (meillä ei ole kaikissa salpoja kun ei olla löydetty jokaiseen sopivaa) ja vetelee niistä tavaratulos. Roikkuu puntissani. Tai alkaa huutaan, jos en huomioi. Muutoin on kyllä aurinkoinen lapsi, ei itke paljoa. Poika on enemmän minun perääni kuin isän. Isänsä kanssa ollessaanleikkii enemmän itsekseen. Ja jos molemmat on paikalla niin minun syliin haluaa. Jos häivyn paikalta rauhoittuu. Mies selvästi on närkästynyt (vaikka harvoin suoraan valittaa), kun en ole tyhjentänyt astianpesukonetta tai tehnyt muita kotiaskareita. Ja harmittaahan se itseäkin. Koitan kyllä esim. imuroida, mutta ei se ole niin helppoa lapsen kanssa kun yksikseen. Jos mies imuroi, en ole kotona tai jos olen olen lapsen kanssa ja pidän hänet pois tieltä.Ja miehellä on siis pitkät työpäivät, joten pitäisi pärjäillä yksikseen enimmäkseen.
Tietysti voin tehdä osan askareista kun poika nukkuu (mieskin ehdotti sitä). Imurointiin poika kyllä herää, mutta muuta voisin tehdä ja joskus teenkin. Ja haluaisin joskus käyttää päiväunien ajan lepäämiseenkin. Se tietysti on laiskuutta ja kaikki äidit ei lepäile... Mutta mulla ei ole ns. omaa aikaa muutoin.
Olisiko vinkkejä teiltä jotka saatte hommat sujumaan? Miten saan kotityöt tehtyä? En ehdi edes aina syödä ja olen laihtunut. Niin saamaton olen! Ja tietysti haluan pojankin kanssa välillä olla, enkä vaan tehdä kotitöitä, mutta vähän enemmän kuin nyt! Ettei koti olisi pommin jäljiltä ja poika (ja ehkä mies ja minäkin) saisimme ruokaa ja parisuhdekin voisi paremmin.
VAuva-aika oli aika kaaosta. Ehkä toisen lapsen kanssa olisi helpompaa ja tekisin jotain asioita toisin.
Olen ehkä itse aiheuttanut tämän, en tiedä, mutta vieläkin lapsi viihtyy aika vähän itsekseen. Leikin hänen kanssaan aika paljon. Haluankin leikkiä, varsinkin kun menin nyt töihinkin ja olen vähemmän lapsen kanssa.Mutta tietysti kotityötkin olisi hoidettava jotenkuten. Astianpesukoneen ja pyykinpesukoneen tyhjentäminen, ruuanlaitto ja kaikki on hankalaa. Jos menen keittiöön, poika seuraa perässä.Kiskoo astiat, haarukat ym. koneesta. Tai alkaa aukoon kaappien ovia (meillä ei ole kaikissa salpoja kun ei olla löydetty jokaiseen sopivaa) ja vetelee niistä tavaratulos. Roikkuu puntissani. Tai alkaa huutaan, jos en huomioi. Muutoin on kyllä aurinkoinen lapsi, ei itke paljoa. Poika on enemmän minun perääni kuin isän. Isänsä kanssa ollessaanleikkii enemmän itsekseen. Ja jos molemmat on paikalla niin minun syliin haluaa. Jos häivyn paikalta rauhoittuu. Mies selvästi on närkästynyt (vaikka harvoin suoraan valittaa), kun en ole tyhjentänyt astianpesukonetta tai tehnyt muita kotiaskareita. Ja harmittaahan se itseäkin. Koitan kyllä esim. imuroida, mutta ei se ole niin helppoa lapsen kanssa kun yksikseen. Jos mies imuroi, en ole kotona tai jos olen olen lapsen kanssa ja pidän hänet pois tieltä.Ja miehellä on siis pitkät työpäivät, joten pitäisi pärjäillä yksikseen enimmäkseen.
Tietysti voin tehdä osan askareista kun poika nukkuu (mieskin ehdotti sitä). Imurointiin poika kyllä herää, mutta muuta voisin tehdä ja joskus teenkin. Ja haluaisin joskus käyttää päiväunien ajan lepäämiseenkin. Se tietysti on laiskuutta ja kaikki äidit ei lepäile... Mutta mulla ei ole ns. omaa aikaa muutoin.
Olisiko vinkkejä teiltä jotka saatte hommat sujumaan? Miten saan kotityöt tehtyä? En ehdi edes aina syödä ja olen laihtunut. Niin saamaton olen! Ja tietysti haluan pojankin kanssa välillä olla, enkä vaan tehdä kotitöitä, mutta vähän enemmän kuin nyt! Ettei koti olisi pommin jäljiltä ja poika (ja ehkä mies ja minäkin) saisimme ruokaa ja parisuhdekin voisi paremmin.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Siivooja kotiin ei kai tuohon muu auta.Tai sitten mies tekee osan kotitöistä tai siivoatte yhdessä, toinen siivoaa ja toinen hoitaa lasta.On niitä monia eri vaihtoehtoja olemassa.Et varmasti jaksa mitään, jos et kerran syö kunnolla.Hoida ensin itsesi kuntoon ja sitten miettikää kodinhoitoa.
Lapsen saa tyytyväiseksi kun ottaa syliin ja juttelee.Pieni lapsesi haluaa huomioo sen takia roikkuu lahkeessa.
Näin on, poika kaipaa huomiota, sen minäkin olen hoksannut. Otan aina syliin kun poika kaipaa huomiota ja koitan antaa mahdollisimman paljon muutenkin huomiota, leikkimällä hänen kanssaan ym.. Mutta siksi en siis saakaan mitään tehtyä. Jotkut ovat sitä mieltä, että teen virheen siinä, että otan hänet heti syliin, kun vähän alkaa huutamaan. Teenkö? Ja tietysti se, että olen nyt töissäkin lisää huomion tarvetta. Ja vaikka huomioin lasta enemmän kuin isä (joka kyllä myös leikkii pojan kanssa ym.) niin minulta poika silti enemmän sitä huomiota tuntuu kaipaavan.
Tekstini oli aivan liian pitkä, mutta siis tilanne on se, että mies tekee pitkää työpäivää ja olen suurimman osan ajasta kaksistaan pojan kanssa. En saa mieheltä apua silloin. Mies kyllä tekee kotitöitä, silloin kun hänellä on vapaapäivä. Silloin juuri toimimme niin, että minä olen pojan kanssa ja mies siivoaa, joskus toisinpäin. Tai kun olen poissa pojan kanssa niin mies siivoaa. Ja töitten jälkeenkin tekee esim. lumityöt. Mutta muinakin päivinä myös pitäisi tehdä jotain esim. astianpesukone pitää tyhjentää viikollakin, laittaa ruokaa ja pientä siistimistä ym. Ettei kaikki jäisi yhdelle päivälle viikossa. Suurimman osan viikosta en saa siis mitään muuta juuri tehtyä kun, että olen pojan kanssa.
Naapureilla käy siivooja ja heillä ei ole lapsiakaan, pari koiraa kyllä. Ehkä pitäisi sitäkin miettiä.
olen ottanut lapset mukaan touhuilemaan kotitöitä, koska ne on vaan saatava tehtyä. Ja en tee niitä lasten nukkuessa, sen päätin jo heti alussa. Silloin lepään itsekin.
Aluksi vauva on nostettu sitterissä pöydälle katselemaan kun teen ruokaa, tyhjennän astianpesukonetta. lajittelen pyykkejä. Sitten syöttäötuolissa mukaan osallistumaan eli joku kauha ja vispilä käteen ja niillä paukuttelee pöytää kun äiti tekee hommia. Kun tulee väsähdys, jotain uutta virikettä käteen ja taas ehkä mennään hetki.
Kun lapsi on alkanut liikkumaan ja osannut avata kaappeja ja laatikoita, osallistuminen on muuttunut. Nyt tutkitaan ja saada jo melkoinen tuho aikaiseksi. Mutta olen hyväksynyt sen, koska mielestäni sekin kuuluu lapsen kehitykseen. Ei meillä ainakaan lapsen omat tavarat ole kiinnostaneet lainkaan niin paljon, kuin ne tavarat joista lapsi huomaa muidenkin perheenjäsenten olevan kiinnostunut. Eli lelut nurkkaan ja baanalle.
Onhan se välillä raivostuttavaa keräillä viidettä kertaa päivässä samat kauhat ja kupit laatikoihin, mutta nopeasti sekin lopulta käy, kun palkintona on tehdyt kotityöt lapsen valveillaoloaikana. Eikä tämä(kään) vaihe loputtomiin kestä: meillä on noin 1v3kk-1v6kk iässä alkanut tulla leikinpoikasta ja uutta ideaa touhuihin ja joukkotuho & mellastus vaate- ja kettiönkaapeilla on päättynyt siihen.
Palkintona on ollut touhukkaat, kotitöissä jo alle 2v. iässä innokkaasti auttaneet lapset. Plus tulee tutuksi vastuut ja velvollisuudetkin, vaikka tietenkin näiden pienten kohdalla leikki on työtä. Mutta yhdessä tehty (koti)työ opettaa myös tärkeitä asioita ja jos lapsi jää niistä paitsi siksi, että velvollisuudet hoituu hänen nukkuessaan tai ulkopuolisten toimesta (siis siivoojat tms.) jotain olennaista koti- ja arkielämästä jää puuttumaan.
Niin ja onhan niitä kaikenlaisia lapsia; tiedän ettei kaikki ryhdy innokkaasti äidin pikku apulaisiksi, on itkuisia vauvoja jotka eivät viihdy sitterissä jne. Esikoisemme itki vauvana paljon ja hänen kohdalla vain pidin kotityöajat tarpeeksi lyhyinä. Joka päivä 15-20min, jolloin ehti tyhjentää astianpesukoneen ja täyttää pyykkikoneen & laittaa pyykit kuivumaan. Astia- ja vaatehuoltohan on monesti niitä olennaisimpia. Aika nopeasti harjaantui myös huomaamaan mistä narusta kannattaa kulloinkin vetää. Joskus pyykkien laitto saatiin päätökseen pienen lauluhetken avustuksella, joskus käytiin läpi vaate vaatteelta "kenenköhän tämä vihreä pusero on...se taitaa olla äidin" -arvausleikki. Tietenkin joku vauhtiville saattaa vaan repiä pyykit telineestä sitä mukaan kun niitä saa laitettua jne., mutta jos on itse napakkana ja sinnikkäänä, tuskin se niin hauskaa on että sitä jaksaa viikko- ja kuukausitolkulla lapsikaan jatkaa.
Siisteyskäsityksestäni olen tinkinyt silloin kun ei vaan ehdi, mutta nyt kun lapset on jo hieman isompia, olen taas siivonnut enemmän ja panostanut ruuanlaittoon. Niin ja se on hyväksyttävä että lapsen kanssa kotityöt vie enemmän aikaa, tottakai. Mutta lyhyt vaihe sekin lopulta on. Kun lapsi oppii touhuilemaan omiaan äidin tehdessä omia hommia, alkaa taas saada aikaan vauhdikkaammin. Mielestäni sen hyväksyminen ettei pienen lapsen kanssa voi olla niin tehokas kuin yksin tehdessä, on hyväksyttävä tässäkin asiassa. Tottakai välillä on ihanaa ja tarpeellista päästä tekemään asioita ilman keskeytyksiä ja omaan tahtiin ja siihen kannattaa käyttää mahdollisia lapsenhoitomahdollisuuksia & voi se pitkää päivää tekevä mieskin joskus viedä muksun vaikka ulkoilemaan jotta saa rauhassa tehdä jonkin asian. Kyllä mies on varmaan motivoitunut tähänkin, jos tehdyt kotityöt on hänellekin tärkeitä. Tai tekee sitten itse enemmän. Mutta näinhän teillä jo tapahtuukin :)
Jos ja kun lapsesi on tottunut että olet hänen käytettävissään kaiken aikaa, tottakai hän protestoi kun äidillä onkin yhtä-äkkiä oma homma, jota ei heti itkuun lopetetakaan. Tai astioiden purkaminen lattialle ei tuokaan yhteistä leikkihetkeä...Mutta suosittelen kyllä hellävaraista totuttamista siihenkin. Siis ei mitään julmaa huutokoulua harmaat irvessä "äiti tyhjentää nyt tämänä koneen", vaan annat pojan touhuilla omiaan, vaikka sotkua syntyisikin. Keittiö kannattaa fiksata kestämään tällaista kovakouraista huushollausta, kaikki särkyvä ja suurta sotkua aiheuttava ylähyllyille tms. ja lapsen ulottuville sellaista mitä on suht nopea ja helppo kerätä pois. (muovikulhot, vispilät ja kauhat yms., kattilat jne).
Tsemppiä, toiv. tästä on jotain apua.
"Harmaat irvessä" :D
Siis piti kirjoittaa HAMPAAT irvessä.
Lapseni viihtyy vähän itsekseen. Hän haluaa huomiotani.
Ongelma on nykyaikainen, niinkuin on myös suhtautuminen, pitää vain löytää perheelleen sopiva rytmi.
Ei ole helppoa, ei ole hauskaa.
Tervetuloa aikuisuuteen.
Nooo... mulla on muutama ajatus, jotka eivät todellakaan sovellu kaikille, mutta laitetaan ne kuitenkin julki.
Itse huomasin vauvan ollessa pieni, että mitä enemmän odotin niitä hetkiä että sain lapsen käsistäni (että pääsen vessaan/suihkuun/syömään tms.) niin sitä tiiviimmin hän tuntui siihen liimautuvan. Uskon, että tyttö aisti, että läsnäoloni ei ollut täydellistä, ja "palkinnoksi" rauhoittumisesta hänet lykättiin pois mieluisammasta paikasta eli sylistä. Joten sitten jossain vaiheessa ihan väsymyksestä luovutin, nukuin vauvan kanssa, söin vauva sylissä, kävin vessassa vauvan kanssa... ja kappas, hetken kuluttua tyttö sieti paljon paremmin erillään oloa. Varmasti osittain ihan kasvua ja kypsymistä, mutta uskon myös läheisyystankkaukseen.
Kun tulet töistä, TANKKAA! 10-30 minuutin täydellinen huomio lapsellesi. Kosketusta. Halia. Mieluiten ihokontaktia, vaikkapa hihattomat paidat tai selästä paidan alta silittelyä, tai pienemmän lapsen voi ottaa vaikka oman ison t-paidan alle :) Jos vielä imetät, imetä. Tuijota lastasi. Puhu hänelle. Jos lapsi jo puhuu, kuuntele. Kunnolla. Sama juttu ennen nukkumaanmenoa. Joissain perheissä äidin työhönpaluun aikaan keksitään perhepedin hienous -> läheisyyttä läpi yön, kun päivällä aika on enemmän kortilla. Ja tiedän, ei sovi eikä tarvitsekaan sopia kaikille.
Tee lapsen kanssa. En löytänyt lapsen ikää, mutta jos hän on pieni eikä vielä viihdy ilman aikuista, niin ei se pakottamalla parane. Pieni kantoreppuun tai liinaan selkään, isompi viereen muuten vain katsomaan ruoanlaittoa tai pyykkien lajittelua. Puolitoistavuotias voi huiskia omalla luutturätillä tai kantaa sukkia pyykkikoneelta kuivaustelineelle. Vuosikkaan kanssa perunoiden kuorimisesta saa ota-anna-leikin, kun menee pesuhuoneen lattialle vadin kanssa - kannattaa kuoria huomisenkin perunat samalla vaivalla.
Joillakin auttaa suunnitelmallisuus. Itse yritän pestä vessan keskiviikkoisin ja pyyhkiä pölyt torstaisin. Mies imuroi perjantaisin. Pyykkikoneen laitan pyörimään arkisin vasta iltapäivästä vaikka olenkin nyt päivät kotona, jolloin miehen tultua töistä jompi kumpi pystyy varmasti ne ripustamaan. Jauhelihakeitto syntyy yksikätisesti kun ostaa peruna-juureskuutiot valmiina. Ja kun ostaa ison pussin, niin seuraavana päivänä ei tarvitsekaan kokata. Puolivalmisteet on pop!!
Lapsesi on selvästi jo syöttötuoli-iässä: syökää yhdessä! Vaikka lapsi kaipaisikin syöttämistä, niin hän voi sinun ruokailusi ajan tutustua kurkunpalasiin saman pöydän äärellä. Ja mitä enemmän tulee harjoitustilaisuuksia, niin sitä nopeammin lapsi alkaa syödä itse ja samaa ruokaa teidän kanssa -> vähemmän hommaa!
Ja tärkeimpänä: kohtuullista vaatimukset. Sekä kodin siisteystasoa että omaa jaksamista kohtaan. Hanki empaattista tukea kodin ulkopuolelta jos puoliso on pönttö.
Hanki kantoliina tai joku muu kantoreppu. Sulla jää kädet vapaaksi, kun voit laittaa lapsen etupuolelle tai selkään. Voit tehdä kotitöitä huoletta. Lapsikin saa läheisyyttä ja paljon muutakin, kun saa olla ruumista vasten. Usein lapsi nukahtaakin siihen ja siitä se on helppo laittaa nukkumaan sitten.
Mutta älä hanki "roikotinta". Se on ergonomisesti haitallinen lapselle. Jostakin fiksusta vauvafoorumista löydät vastauksen mikä on roikotin.
Tai sitten voi kertoa ihan tässä, että "roikittimia" ovat nämä rintareput, joissa vauva on jalkovälinsä varassa jalat alaspäin roikkuen, vrt. kantorepussa (esim. Manduca, Ergo) tai kantoliinassa leveässä sammakkoasennossa tai M-asennossa, jotka ovat parempia vauvan selälle ja lonkille.
Tosin "puntissa roikkumisen" ikäinen lapsi taitaakin olla aika iso rintareppuun, eikö sellaisella kantaminen ole hurjan raskasta? Kantorepulla tai liinalla moni tottunut kantaa taaperoakin vaivatta.