Olemme miehen kanssa hieman pattitilanteessa, kun kumpikin tuntee, että toinen ei arvosta mitä toinen tekee tai, että toinen ei toisen mielestä tee mitään. Tai tekee paljon vähemmän kun toinen. Tai tekee aina väärin. En tiedä ajattelemmeko sitten oikeasti niin. Vaan onko se kummallakin vain oma tuntemus. Ja kuvitelmaa tai väärinkäsitystä
Itse ajattelen, että mies tekee paljonkin, mutta myönnän ajattelevani, että itse teen enemmän ja olen varsinkin enemmän lapsen kanssa. Ehkä en sitä aina miehellä myönnä, että ajattelen niin. Koska hän hermostuisi.
Väittelemme joskus, että kumpi on tehnyt mitä ja kumpikin kokee tekevänsä enemmän kuin toinen ajattelee. Tekisi mieli joskus kirjat kaikki omat ja toisen tekemiset ylös! Itse kieltämättä en aina kehu miestä ja ns. huomaa hänen tekemisiään, koska koen, että hänkään ei sitä tee vaan pitää minun tekemisiäni itsestään selvyyksinä tms. Ehkä pitäisi sitten kehua vaikka toinen ei tee niin. Eikös pitäisi tehdä toiselle niin kuin toivoisi itselle tehtävän?
Miten korjata tilanne? Molemmilla tuntuu olevan nykyään pinna kireällä. Ja siitäkin väitellään, että kummalla se pinna onkaan kireällä. Minun mielestä molemmilla!
Itse ajattelen, että mies tekee paljonkin, mutta myönnän ajattelevani, että itse teen enemmän ja olen varsinkin enemmän lapsen kanssa. Ehkä en sitä aina miehellä myönnä, että ajattelen niin. Koska hän hermostuisi.
Väittelemme joskus, että kumpi on tehnyt mitä ja kumpikin kokee tekevänsä enemmän kuin toinen ajattelee. Tekisi mieli joskus kirjat kaikki omat ja toisen tekemiset ylös! Itse kieltämättä en aina kehu miestä ja ns. huomaa hänen tekemisiään, koska koen, että hänkään ei sitä tee vaan pitää minun tekemisiäni itsestään selvyyksinä tms. Ehkä pitäisi sitten kehua vaikka toinen ei tee niin. Eikös pitäisi tehdä toiselle niin kuin toivoisi itselle tehtävän?
Miten korjata tilanne? Molemmilla tuntuu olevan nykyään pinna kireällä. Ja siitäkin väitellään, että kummalla se pinna onkaan kireällä. Minun mielestä molemmilla!
Vastaukset 6
Vanhimmat
"Väittelemme joskus, että kumpi on tehnyt mitä ja kumpikin kokee tekevänsä enemmän kuin toinen ajattelee. Tekisi mieli joskus kirjat kaikki omat ja toisen tekemiset ylös!"
Tuttuja ajatuksia nuo vaikka olenkin itse mies. Olen itse ratkaissut asian niin että en ajattele enää mitään asioita tai töitä perheessä jonkun tietyn henkilön tehtävinä tai asioina. Jos näen että jotain pitää tehdä, teen sen enkä pohdi olisiko se ollut toisen hommia tai miksi hän ei ole sitä tehnyt. Voin ihan hyvin napata matkalla toisen unohtaman lautasen ja laittaa sen pesukoneeseen. Jos alkaisin joka kerta nalkuttaa, miten se olisi ollut toisen homma, koko tunnelma olisi paljon kireämpi.
Toki tämä toimii vain jos molemmat tekevät yleisesti ottaen melko saman verran kotitöitä eikä toista saa päästää kokonaan luistamaan kotitöistä.
Mutta hyvin harvoin toisen töiden laskeminen tai niistä nalkuttaminen saa aikaan mitään hyvää suhteelle.
Tuo kuullostaa hyvältä! Toisaalta mielestäni useissa parisuhteissa taitaa olla ongelma, että ei osata puhua. Että mikä mieltä vaivaa. Tai puhutaan, mutta ei ihan rehellisesti. Myöhemmin jossain vaiheessa se sitten paljastuu tai kun oikein kaivat ja kaivat, että miten se asia oikeasti on. Miten sitä voi muuttaa käytöstään, jos ei toinen sano, että häntä ärsyttää tekemisessä jokin? Itse mieluummin kuuntelisin vaikka joka päivä nalkutusta, kun kerran kuussa tapahtuvaa räjähdystä jolloin selviää, että toista on ottanut pannuun jo pidemmän aikaa monet asiat. Vaikka se, että jätän lautasen pöydälle, en ole tyhjentänyt astianpesukonetta tarpeeksi nopeasti, jätän roskan pöydälle. Tai jääkaapissa on mädäntynyt silli, jota en ole heittänyt pois. Tai olen 1-2 kuukautta sitten tehnyt jotain väärin.
No mutta nyt kun alan ajattelemaan niin kyllä minuakin ärsyttää toisen tekemiset tai tekemättä jättämiset, enkä niistä sano. Kun en halua nalkuttaa. Ja ne asiat ei ehkä ärsytä niin paljon, että vaivautuisin niistä sanomaan. Kerään lattialta toisen sukat ja laitan pyykkikoriin, ei se niin kamalaa ole. Sitten kyllä otan nämä asiat esille, jos toinen räjähtää ja luettelee minun vikojani. Tuntuu epäreilulta, että minua vaan moititaan ja aloitan, että kyllä sinäkin... Ja maailmansota on valmis. Se alkaa jostain pikkuasiasta, jonka takana oikeasti onkin jotain muuta sitten.
Ehkä en vielä siis tee kaikkea mitä pitäisi, jos tekisin niin toisen ei tarvitsisi räjähtää.
Ja asiat pitäisi myös pystyä tekemään taka-ajatuksitta. Jos teen kullalle aamupalan niin se pitäisi tehdä siksi, että haluan tehdä niin ja ilahduttaa, auttaa toista. Eikä myöhemmin sanoa, että kun minä teen sulle aina aamupalankin...
Kimurantteja asioita!
Musta tuntuu, että mikään taktiikka ei toimi! Olen nalkuttanut (jota en ennen lapsen tuloa mielestäni tehnyt), se ei ainakaan toimi. Itseäni inhottaa kun valitan kokoajan jostain. Ja miestä tietysti sapettaa. Olen ollut nalkuttamatta ja tehnyt itse sen minkä olen toivonut miehen tekevän. Mutta jossain vaiheessa vaan pinna palaa. Vaikka kai sekin, että edes vähentää nalkuttamista on hyvä asia?
Jos mies nalkuttaa minulle niin joskus päätän, että ok teen ihan kaiken. Ei voi toinen sanoa ainakaan, että en tee mitään. Mutta ei sekään toimi, kun alan olemaan ihan puhki jossain vaiheessa ja en vain kertakaikkisesti suoriudu kaikesta! Eikä se nyt ole varmaan muutenkaan järkevä ratkaisu.
Jospa koittaisitte lähestyä aihetta niinpäin, että mietitte mitä kaikkea toinen tekee ettekä vertaile että toi tekee ton verran mutta kyllä mä teen vähintään tuplat? Eri asia toki on jos toinen ei tee oikeastaan yhtään mitään.
No joka tapauksessa oma neuvoni naisena on että koittaisit ihan uutta lähestymistapaa ja jos miehesi tekee jotain, annat hälle siitä kiitoksen, esim. ohimennen lämpimän halin! Uskoisin että se ilahduttaisi häntä ja antaisi olon että arvostat häntä ja kenties sitä kautta kannustat häntä tekemään lisää, sillä hänethän palkittiin teostaan.
Omassa ex-suhteessani olin ihan kauhea akka; perjantaisin kotiin tullessani mies oli siivonnut kodin omasta mielestään kivaan kuntoon ja odotti saavansa kehua ja arvostusta, vaan mitä tekikään meikäläinen? Oikein idiootisti tokas että et oo sitten viittinyt vessanpyttyä pestä, aina se jää mulle ! Nykyisin ymmärrän varsin hyvin mihin katosi silloisen mieheni halu miellyttää ja imuroida pestä lattiat kun mikään ei akalle riitä ! Sen sijaan jos olisin ymmärtäny olla aidosti iloinen hänen ponnisteluistaan ja osoittanut sen esimerkiksi juuri hellällä halilla ja kehulla, uskoisin että lopputulos olisi ollut ihan toisenlainen.
Miehet (ja toki naisetkin) kaipaavat ihailua ja onnistumisen iloa ! Anna miehesi kokea noita aina kun on tehnyt jotain hyvää ja tukahduta halusi vertailla sitä että koet tekeväsi enemmän kuin hän !
Ja sitten jos ja toivottavasti kun tuo alkaa tuottaa tulosta, voisitte varovasti jutella siitä että sinulla on riittämättömyyden tunne, että vaikka kuinka koitat et oikein jaksaisi tehdä niin kovasti kotitöitä yms.... Saisiko tuo miehen 'suojeluvaistot' heräämään ja olisiko hän valmis auttamaan enemmän... ja siis nimenomaan esittäisit asian siten että koet olevasi riittämätön, silloin miehellesi ei tule olo että kritisoit hänen panostaan vaan että hälle tulisi se sinun auttamisen halu!
Toivottavasti ei mennyt ihan huuhaa-pohdiskeluksi, nämä ovat omia mietteitäni !
Tsemppiä !
"Omassa ex-suhteessani olin ihan kauhea akka; perjantaisin kotiin tullessani mies oli siivonnut kodin omasta mielestään kivaan kuntoon ja odotti saavansa kehua ja arvostusta, vaan mitä tekikään meikäläinen? Oikein idiootisti tokas että et oo sitten viittinyt vessanpyttyä pestä, aina se jää mulle ! "
Niinpä niin, meillä on samantapainen tilanne, mutta meillä mies tekee tuota. Minä en miehen mielestä tehnyt tarpeeksi. Pitäisi tehdä yhtä paljon, kun ennenkin vaikka on lapsikin huollettavana. Päätin kuitenkin ryhdistäytyä ja tehdä enemmän. Mutta kyllä sitä siinä vaiheessa luovuttaa tai tekee mieli luovuttaa, kun toinen tulee sanomaan, että joku jäi tekemättä. Olet raatanut niska limassa ja ainoa minkä toinen huomaa, on se asia joka jäi tekemättä. Nielen kyyneleeni, teen sen mikä oli jäänyt tekemättä ja menen tekemään vielä lisää hommia. En viitsi sanoa, että pahoitin mieleni. Koska siitä toinen sanoo "mitään ei saisi sanoa, heti hermostuu". Olen päättänyt olla hermostumatta. En ainakaan näytä sitä toiselle.
Kummin teillä tehdään ja kumpi toimii paremmin? Selkeä jako, että toinen imuroi, toinen hoitaa pyykit, toinen tekee lumityöt, toinen tekee ruuan? Vai tekeekö kumpikin kaikkia hommia?
Toisaalta on selkeä, kun kummallakin on "omat hommansa". Niin tiedetään suurinpiirtein mitä kumpikin tekee. Ei tarvitse tapella, että kumpi on useammin imuroinut tms. Mutta tässäkin toimintatavassa voi tulla eteen ongelma! Se, että jos tehtäviä pidetään eri arvoisina? Jos toisen mielestä ne hänen hommansa on työläämpiä tai tärkeämpiä. Tai sitten, jos toinen haluaisi tehdä toisen hommia ja kokee saaneensa ne tylsät hommat.
Omasta mielestäni on vähän hankalaa, jos kumpikin tekee vain hänelle kuuluvat hommat, eikä ole mitään joustoa. Se menee joskus naurettavuuksiin.
Myös hommien vaihtaminen välillä tietyksi ajaksi voisi olla hyvä idea. Tai sitten ei. Meillä se aiheutti vaan lisää riitoja, kun lähtöasetelma oli niin negatiivinen. Että katotaan suoriutuuko sen mun hommista. Ja lueteltiin, että sitten tee toi, sulla on muuten tekemättä vielä toi... Yritettiin todistaa toiselle sitä, että minä teen enemmän.