ISO PAHA TIMO KIUSASI PIKKU OLLIA

56207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 56

Vanhimmat

Olisi tyytynyt Bobrikoffin sijasta pelkkään koffiin !

Äänestä
  • Sinullaheittää ratas

    Äänestä

"Timo Soini nimitti minua eilen Bobrikoviksi Yleisradion A-studiossa. Tämä on paitsi loukkaavaa kaltaiselleni isänmaalliselle miehelle myös vaarallista vihapuhetta viittauksella murhattuun ihmiseen, Rehn sanoo tiedotteessaan."

Olli lienee pikkuisen tyhmä. Eikö hän tiedä, että Bobrikov oli varsin isänmaallinen mies, mutta ei suomalainen, eikä siksi ajanut Suomen etua.

En pyytäisi mitään anteeksi. Olli ajaa Euvostoliiton etua.

Äänestä
  • Olen samaa mieltä eikä Soini lähtenytkään milleen anteeksipyytelylinjalle. Onneksi.

    Äänestä

Olisi sanonut suoraan maanpetturi paskapääksi, ei olisi yhtään liiottelua.

Äänestä
  • Rehn edustaa RKP-linjaa, eli kaikki mahdollinen monelta
    harvoille. Ryöstävä Kopla-Puolue, on oikea nimi tuolle käenpoikaispuolueelle.

    Äänestä

  • Totuus: kirjoitti:

    Rehn edustaa RKP-linjaa, eli kaikki mahdollinen monelta
    harvoille. Ryöstävä Kopla-Puolue, on oikea nimi tuolle käenpoikaispuolueelle.

    O.Rehn on isänmaallisen irvikuvatus.

    Olli Rehnin pitäisi pyytää suomalaisilta anteeksi että käytti suomenkieltä väärin!
    Ja kaikkia toimiaan EUn hyväksi Suomen etuja vastaan.
    Sotilasvalakin ennen silloin itsenäisen Suomen aikoina vaati ilmoittamaan tuollaisista.

    Äänestä

Bobrikov oli Venäjän Tsaarin hallinnon edustaja Suomessa. Rehn on suomalainen komissaari euroopan komissiossa, joka vastaa koko EU:n talousasioista, ja erityisesti holhouksessa olevan Kreikan asioista. Onko hän siis Kreikan Bobrikov, joka valvoo EU:n etuja Kreikassa? Ja tästä Soini on huolissaan, siis hänen mielestään Kreikka saisi jatkaa taloudenpitoaan kuten tähän asti!

Äänestä

Mutta pahintahan tuossa oli, että EUta verrattiin Venäjään ja sekös Rehniä harmittaa. Hän on sentään EUlainen eikä mikään Suomalainen. EUta ja sen johtoa ei sovi arvostella ja sinällään tuo vertaus Venäjään sopii erittäin hyvin. EU on aivan kuin Neuvostoliitto. Ei sitä sovi kenenkään arvostella.

Äänestä
  • Itse olen ymmärtänyt, että Rehn on edelleenkin kansalaisuudeltaan suomalainen. Onko määritelty uusi kansalaisryhmä EUlainen. Sitä en tiennyt!

    Äänestä

  • Amazing kirjoitti:

    Itse olen ymmärtänyt, että Rehn on edelleenkin kansalaisuudeltaan suomalainen. Onko määritelty uusi kansalaisryhmä EUlainen. Sitä en tiennyt!

    Kyllä se on niin EUlainen, että on määritellyt itse itsensä kuuluvaksi tähän tulevaan kansallisuuteen. On ne liput ja hymnitkin jo olleet jossain määrin esillä. Ja faktaa on, että Rehn ajaa vain ja ainoastaan EUn asioita. Ei Suomen.

    Äänestä

  • Amazing kirjoitti:

    Itse olen ymmärtänyt, että Rehn on edelleenkin kansalaisuudeltaan suomalainen. Onko määritelty uusi kansalaisryhmä EUlainen. Sitä en tiennyt!

    Ei uskoisi että on suomalainen, ei anakan Suomen etuja EU-ssa aja. Turhaa itkee anteeksi pyyntöjä. Itse on Rehn anteeksi pyynnön velkaa suomalaisille.

    Äänestä

  • suomalainen. kirjoitti:

    Ei uskoisi että on suomalainen, ei anakan Suomen etuja EU-ssa aja. Turhaa itkee anteeksi pyyntöjä. Itse on Rehn anteeksi pyynnön velkaa suomalaisille.

    Huomio. Huomio. Kun eu'hun liityttiin 1994 niin minulla ainakin, muiden viisaiden ansiosta, oli jo alunpitäen tiedossani, että komissaarit ja semmoiset siel sit töissä Rysselissä, niin ne eivät edusta Suomea. He ajavat ainoastaan eu'n asioita, ei Suomen.
    Näistä perusteista tiesimme ei-eu'lle-liikkeessä jo tuolloin. Siksi tässä tapauksessa ollirehn ei ole mitään imettelemistä, ainakaan mulle. Kaikki on mennyt ihan piirustusten mukaan. Eli hän ei ole suomalainen, vaikka olisikin kirjoilla täällä. Työ määrittelee hänet, olemaan eu'lainen.

    Äänestä

  • Amazing kirjoitti:

    Itse olen ymmärtänyt, että Rehn on edelleenkin kansalaisuudeltaan suomalainen. Onko määritelty uusi kansalaisryhmä EUlainen. Sitä en tiennyt!

    Olli Rehn on syntynyt suomessa, mutta hänen isänmaansa on EU.

    Ei Olli-poika toimi enää suomen valtion puolesta.
    Hänen kotimaataan on koko EU.

    Äänestä

  • Ollin isänmaa = EU kirjoitti:

    Olli Rehn on syntynyt suomessa, mutta hänen isänmaansa on EU.

    Ei Olli-poika toimi enää suomen valtion puolesta.
    Hänen kotimaataan on koko EU.

    "Oi suuri ja mahtava EUvostoliitto..." Laulaa Olli-boy.

    Äänestä

  • ei-eulle-ei-eulle kirjoitti:

    Huomio. Huomio. Kun eu'hun liityttiin 1994 niin minulla ainakin, muiden viisaiden ansiosta, oli jo alunpitäen tiedossani, että komissaarit ja semmoiset siel sit töissä Rysselissä, niin ne eivät edusta Suomea. He ajavat ainoastaan eu'n asioita, ei Suomen.
    Näistä perusteista tiesimme ei-eu'lle-liikkeessä jo tuolloin. Siksi tässä tapauksessa ollirehn ei ole mitään imettelemistä, ainakaan mulle. Kaikki on mennyt ihan piirustusten mukaan. Eli hän ei ole suomalainen, vaikka olisikin kirjoilla täällä. Työ määrittelee hänet, olemaan eu'lainen.

    Noh, rehellisyyden nimissä on aika vaikuttavia intressejä ne mitä EUlla yritetään saada aikaan, mutta kun se samalla syö väkisinkin itsenäisyyttä pois, niin ei millään voi olla samaakaan mieltä. Jos EU toimisi kuten YK, että ei koiteta yhdistää kaikkia mahdollisia mahteja yhteen, vaan enintään joku yhteinen painostus joissain asioissa tai kenties jopa yhteiset joukot, mutta tää myös maailman markkinoiden hallitseminen on hitusen liikaa. Se nimittäin vaatii toimiakseen yhteisen talouspolitiikankin hyvinkin pitkälle mikä tarkoittaa todella pitkälle vietyä liittovaltio kehitystä.

    Vapaakauppa-alue olisi se asia mihin talouspolitiikka olisi pitänyt tyssätä ja kenties joku pieni säätelykin vielä, mutta nyt aika jo kansankin herätä, että mikä se pitkän ajan suunnitelma olikaan. Suomen presidentti alkaa olemaan sätkynukke Ranskan ja Saksan johtajille.

    Keskittämispolitiikka ei ole vain maaseutujen keskittämistä kaupunkeihin, vaan maiden toimintojen keskittämistä Euroopan valtioihin. Tämähän oli Niinistön ehdotus oikein. Keskitetään sotakoneisto Neuvostoliiton tapaan eri osavaltioihin. Ja tätä ajaa Rehn. Samoin talouspolitiikkaa aletaa ajamaan eriosavaltioittain, jossa pitää jotkut alueet ollakkin hiukan köyhempiä ja toisaalla sitten voidaan tuottaa vähän parempia tuotteita. Keskittämispolitiikka ei ole suinkaan mitenkään pienimuotoista, vaan aika suurissa mittakaavoissa hommaa tehdään. Jollei tuosta tule mieleen Neuvostoliitto ja esimerkkinä vaikkapa Neuvostoliiton aikaiset tuottamis toiminnot, niin mistä sitten?

    Äänestä

soini voisi erota ja viedä muut persut mennessään...

Äänestä
  • Soini on kingi. Bobrikovit ovat paskanphujapellejä.

    Äänestä

on asiatonta verrata ketään murhattuun historian henkilöön !!!!!!

Äänestä
  • Se että joku kuolee jollakin tavalla ei tee siihen vertaamista jotenkin vihapuheeksi. Jos vertais vaikkapa John Lennoniin jotain laulajaa, niin olisko se vihapuhetta?

    Siinä verrattiin politiikan tyyliä toiseen ja kerrottiin että minkä etuja kukin oikeasti ajaa.

    Äänestä

  • old_profile_71605 kirjoitti:

    Se että joku kuolee jollakin tavalla ei tee siihen vertaamista jotenkin vihapuheeksi. Jos vertais vaikkapa John Lennoniin jotain laulajaa, niin olisko se vihapuhetta?

    Siinä verrattiin politiikan tyyliä toiseen ja kerrottiin että minkä etuja kukin oikeasti ajaa.

    Ei ne ymmärrä noin viisasta puhetta.

    Kaikki mielipiteet, jotka ovat vastaan,-on aina heidän mielestään vihapuhetta, sanoipa mitä tahansa.

    Äänestä

  • Ei ne ymmärrä kirjoitti:

    Ei ne ymmärrä noin viisasta puhetta.

    Kaikki mielipiteet, jotka ovat vastaan,-on aina heidän mielestään vihapuhetta, sanoipa mitä tahansa.

    Kieltämättä aika suunnitelmalliselta tuo vaikuttaa, että olisi mietitty jo etukäteen, että jos Soini sanoo jotain, niin koitetaan saada siihen kansan tuki, että Persut saataisiin näyttämään kokonaisuudessaan vihapuheiden esittäjäpuolueelta.

    Äänestä

Säälittävää kitinää Rehniltä. Kyseisen turhakkeen olisi kannattanut jatkaa isänsä jälkiä mikkeliläisenä varaosakauppiaana...

Äänestä
  • Jos ei olisi kitissyt, miljoona ihmistä vähemmän olisi tiennyt koko asiasta.

    Äänestä

  • Hölmö? kirjoitti:

    Jos ei olisi kitissyt, miljoona ihmistä vähemmän olisi tiennyt koko asiasta.

    Samaa ajattelin. Tuo symbolinen vertaus, jota Timo haastattelussa käytti, meni kyllä minultakin ohitse ja nopsaa. Haastattelussa oli paljon asiaa ja todella pieni heitto tuo. Voi kauheeta. - Ei ikinä olisi EuRehnin kannattanut puuttua asiaan!, itselleen vain haitaksi, ja eu'lle.
    Olisko nii, et ny 'laariin sattaa'.

    Äänestä

  • Hölmö? kirjoitti:

    Jos ei olisi kitissyt, miljoona ihmistä vähemmän olisi tiennyt koko asiasta.

    Niinpä.

    Äänestä

sanojen helinää..Mutta se on fakta..Suomelta viety rahat.Velka rahatkin..hornan tuuttiin.kaikki myontää,etei tiedä.mitä tapahtuu...kova luu.purtavaksi.Suom,en paras politiikko on SOINI.

Äänestä

Soini on puhunut ohi suunsa, niin kaikki perussuomalaiset on erotettava eu:sta.

Äänestä
  • Ja Neuvostoliiton malliin yksipuoluejärjestelmä? Eli siis Soini oli oikeassa? :D

    Äänestä

Ollin housut tutisee, kun on asiat hoidettu kaudellansa näin päin persausta. Rehnin kautta muistellaan vielä kauhulla tulevaisuudessa koko entisen euroopan alueella. Oli aika ennen Ollia ja aika Ollin jälkeen. Jälkimmäistä aikaa kuvaa hyvin se, että keskiluokkaisen perheen vanhemmilla molemmilla on tehtävä kahta työtä, selvitäkseen velkojen koroista...

Äänestä

Onnittelut jälleen kerran median harhaajohtajille. Kyseessä oli ohjelma, jossa Timo sanoi monta hyvin järkevää asiaa ja toi taloustilanteen todellisen tilan esille.

Mutta bb-kansan huomio on käännetty yhteen hieman ontuvaan vertaukuvaan yli 50-minuutin lähetyksestä...

Tässä koko ohjelma: http://areena.yle.fi/video/1329942989519

Pitäähän se huomio johonkin kääntää kun Olli kuulostaa lähinnä jonkilaiselta Brysselin yksinvaltiaalta ja Soini pyyhkii äijän kommenteilla lattiaa.

Äänestä
  • Sinäpä sen sanot! Ohjelma kokonaisuudessaan oli mahtavan hyvä! Siitä minullekin selvisi - kaikki. Kaikki se missä mennään... Ja missä ei mennä. Suosittelen suuresti, katsokaa kaikki kansa tuo. Sitten on ihan vapaus muodostaa mielipiteensä, juu..

    Äänestä

  • Oikeastaan se muuten saatto olla yksi syy tuossa asiassa. Eikä sitä kuitenkaan tehnyt media, vaan Rehn. Kyllä tuo piilottelukoneisto toimii EUssa, ei niinkään mediassa.

    Äänestä

pilailee soinista tyylinsä mukaisesti.

- Kun kerran soinin mielestä julkisessa virassa toimivan pitää kestää arvostelua ja nimittelyä, niin soinihan on semmoinen suomen SADDAM HUSSEIN. Khi khi khii.

Äänestä

Alpo Rusiii, tuu auttaa yhyyy byhyyyyyy

Äänestä

Persut itse ovat prinsessanherkkiä. Heitä ei saa kutsua persuiksi. Kun Wallin vähän korottaa ääntään, heti valitetaan oikeuskanslerille.

Äänestä
  • Tuossa olen hitusen samaa mieltä, että oliko oikeasti tarpeen tuo Wallinin tapaus. Se kantelu kenties oli paikallaan, mutta se uhkaus... Oliko nyt oikea uhkaus edes.

    Äänestä

  • old_profile_71605 kirjoitti:

    Tuossa olen hitusen samaa mieltä, että oliko oikeasti tarpeen tuo Wallinin tapaus. Se kantelu kenties oli paikallaan, mutta se uhkaus... Oliko nyt oikea uhkaus edes.

    Asiat asioina ja Persutkin vetää toisinaan överiksi. En ole kaikessa edustajien kanssa samaa mieltä.

    Äänestä

Kyllä se Walliini on oikea prinssa, kun alkoi julmistelemaan tuossa drasviikin jutussa. Yritti salata sen, että asiasta oli sovittu jo hallitusneuvotteluissa.
Totuus kirpaisee aina ja varsinkin noita hienohelmoja.

Äänestä
  • SE ON DRAGSVIK

    Äänestä

  • No se että Wallin kenties teki jotain Dragsvikin suhteen on yksi asia, mutta sitten tuo kantelu Wallinin uhkailuista on aika naurettavaa sittenkin. Näin ainakin mun mielestä.

    Äänestä

Ollin isänmaa on EU.

Äänestä

Mari, Mari tuu auttaa, isot pojat kiusaa, yhyhyhyyyyyy

Äänestä

Soini on täysin oikeassa, Kreikan kansasta tehdään nyt orjia EU:n toimesta. Bobrikov teki aikoinaan ihan samaa Suomessa, mitä Rehn nyt euvostoliiton komissaarina.

Äänestä
  • No tehtäisiin, mutta en usko että Kreikka saa mitään teollisuutta maahan pelkästään siksi, että tuotanto olisi työvoiman osalta halpaa. Kun Kreikka alkaa tuosta toipumaan, niin kaikki siellä on todella rapautunutta ja sitä ennen pitkään varmaan kaikki mitä irti saadaan varastetaan. Lisäksi on se byrokratia ja korruptio. Eli siis kaikki se mitä on Venäjälläkin, mutta ei ole sellaisia mahdollisuuksia kuin Venäjällä. Itse en missään tapauksessa sijoittaisi Kreikkaan. Kallis logistiikka, kun polttoaine tullee vaan kallistumaan kysynnän pudotessa.

    Ei tuo siis toimi, mutta Kreikka ajetaan todella kurjistumisen tilaan ja silti se joutuu palaamaan turismin suosimiseen ja kenties vain parantaa omavaraisuusastettaan ja romuttamaan nykyinen verojen keruu kokonaan ja aloittaa alusta siten, että ne verot tosiaan maksetaan. Byrokratia romuttuu varmuudella. Ei siihen ole varaa. Tämä kaikki käy sitten kun maassa on Drakma.

    Äänestä

Rehn rinnastettiin Suomea julmasti sortaneeseen Bobrikoviin - erittäin asiatonta !!

Äänestä
  • Soinin vertaus oli oikeastaan kehu. Obhan Rehn todellisuudessa 100 kertaa vihatumpi henkilö kuin Bobrikov ikinä oli.

    Äänestä

Rehn on jotenkin täydellinen nyhverö. Ei ainakaan hyvää mainosta Suomelle.

Äänestä
  • TÖ VINLAND REPSETENTAVI IN TÖ EU

    Äänestä

On se kauheeta, kun valtaa pitäviä arvostellaan julkisuudessa, mutta syytäkin on.
Ensin vuohkasivat vapaasta tiedon ja median vapaudesta, mutta heti kun alkoi tulla arvostelua päättäjistä vedettiin herne nenään.

Äänestä

Rehn, heh heh

Äänestä
  • Heh. :D Joo, toimii tuo vitsi. :D

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


PUNA HILKKA kirjoitti:

VOI KAUHIAA .....


http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012022315243053_uu.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu