Moi!
Kirjoitan tämän ylös ettei pää räjähdä! ja ehkäpä saan vahvistusta sille ettei moista tarvitse aikuisen ihmisen sietää,vai pitäisikö sittenkin?
Tapasin mieheni ollessani 15-vuotias.tavattuani tulevan anoppini oli hän ollut minusta sitä mieltä että olen hiljainen ja ei ollenkaan sellainen mitä poikansa pitäisi katsella,en kuulemma yhtään hänen tyyppinen. seurusteltuamme kolmisen vuotta milleniumina mieheni kosi minua ja kihlauduimme,kihlajaisiin ei appiukko vaivautunut kun oli kiire töissä(yksityisyrittäjä)esikoispoika menee kihloihin ja hänellä on parempaa tekemistä?
Appivanhemillani on alkoholiongelma joka aika ajoin nostaa rumaa päätään,anoppini ja appeni vietti tuohon aikaan usein viikkoja räkä poskella,tuhkakuppeja siellä täällä,viinaltahaisevassa talossa kasvattaen mieheni 7 vuotiasta pikkuveljeä ja 16 vuotiasta pikkuveljeä,voitte kuvitella paljonko siitä oli sitä hoitamista,en sanonut ikinä mitään,yritimme auttaa pienimmän hoidossa ja lupasimme jopa ottaa hänet meille että saavat rauhassa rällästää,ei sopinut.
Aikaa kului ja menimme naimisiin,appiukko saapui kirkkoon ympärikännissä,ja sammui autoonsa ennenkuin juhlallisuudet satiin alkuun=(
Minä ja mieheni teimme kaiken ns,niin kuin kuuluukin eli muutimme yhteen,kihlauduimme,menimme naimisiin,opiskelimme ammatit,hankimme työpaikat,ostimme oman ison omakotitalon jonka kunnostimme onnemme tyyssijaksi. anoppia ja appea ei näkynyt kuin kaksi kertaa koko kahden vuoden projektin aikana ja toisella kertaa niistäkin appi ei edes tullut.
saimme jossain vaiheessa toisen miniän,hän oli sellainen kertaalleen jo kihlattu vanhempi nainen,joka tuli rikkinäisestä kodista(sosiaalihuollossa muita sisaruksia,pahoipitelevä isä yms)kouluja käymätön pubiritvan näköinen tapaus,hän alkoi välittömästi odottamaan lasta,joka menehtyi alkuunsa,samoihin aikoihin aloin odottamaan omaa tyttöäni,siitä oikeastaan varsinaiset ongelmat alkoi,toinen miniä koki minut jotenkin kilpailuversiokseen ja takku oli valmis,hän olisi halunnut minun elämän,avioliiton,talon,koulutuksen,lapset,koska näitähän ei taikaiskusta saada vaan ansaitaan on sanomattakin selvä että tilanne on sama vielä tänä päivänäkin,pubiritvakin sai lopulta lapsen tytön kuten omani ja perään molemmat teimme vielä poikavauvatkin,sattumaa vai ei,kukin päättäköön.
Anoppi on aina suojellut ja hyysännyt tätä surkeaa pariskuntaa millä ei ole mitään,niitten lapset ennen meidän omia,niitten tarpeet ja asiat ennen meitä,eli minä selittelemättä vedin lyhyemmän tikun tässä kisassa vaikka olenkin se paremmin kasvatettu,fiksu,kaunis,ja paras äiti maan päällä.
Anoppi ja tätä miniä alkoivat vinoilemaan selän takana,merkityksellisiä katseita yms..minun aikanani aina kun vein lapsia anoppilaan katsomaan isovanhempia.kestin sitä hiljaa viisi vuotta,lasteni jäädessä huonommalle huomiolle,katselin hiljaa,olen siis katsellut epäreilua menoa koko reilun kymmenen vuotta,HILJAA.
Minulla on nyt välit katkolla pubiritvan kanssa koska anoppini koki tarpeelliseksi (jostain syystä hän haluaa lyödä kiiloja meidän väliin lisää ettemme vaan tulisi toimeen,ymmärtääkö joku miksi?)sanoa hänelle kun kerrankin moitin hänen toimiaan,niin siitä levisi hirveä sota ja kaikki kilpailu ja katkeruus nousi pintaan hänen puoleltaan,minä yritin monta päivää rauhoitella ja sopia mutta pubiritva vaan ilmoitti ettei sitä kiinnosta.lopetin ja sovimme vierailuajat anoppilaan.
eilen anoppi ilmoitti että tämä toinen perhe tulee nyt ja meidän pitäisi joko poistua tai taipua teeskentelemään että kaikki on hyvin,tämä oli siis sen jälkeen kun mieheni oli korjannut heidän vesivaraajaansa 5 tuntia ettei heidän tarvitse ostaa uutta,hänen oli hiki ja kuuma ja olisi halunnut peseytyä kömmittyään likavesissä monta tuntia,oltiinko siitä kiitollisia,no ei vaan meidät heitetään pihalle että herrasväki trash saa saapua,minut haukuttiin suvun prinsessaksi ja primadonnaksi kun en voi vaan unohtaa koko juttua,mieheni suuttui onneksi edes vähän koska minähän en voi puolustautui mitenkään,minunhan kuuluu olla hiljaa,sen lisäksi anoppini tiedusteli olinko ajatellut kutsua pubiritvan minun ja tyttäreni yhdistetyille viisi/ kolmekymmentävuotissyntymäpäiville,sanoin että en ollut ajatellut vain mieheni veljen ja serkkulapset olisivat tervetulleita juhliin,anoppini ilmoitti ettei sitten kukaan koko suvusta tule juhliin, ettei päästä edes nuorinta poikaansa joka on tyttäreni kummisetä tulemaan juhliin koska hän kieltää! mitä ihmettä! kuuluuko minun loppuelämäni ajan katsella kun pubiritva ja anoppini punoo juoniaan,ja kutsua sellainen ihminen joka selkeästi vihaa minua niin syntymäpäiväjuhliini? katsella vierestä kun toisten lapset on rakkaampia kuin omani? Anoppini ei ole koskaan osannut olla puolueeton mutta nyt on on viimeinkin ottanut selkeän kannan missä leirissä hän seisoo,joten saanko minä nyt jo lopettaa yrittämisen ja nieleskelyn,saisinko edes sanoa mitä mietin?
Kirjoitan tämän ylös ettei pää räjähdä! ja ehkäpä saan vahvistusta sille ettei moista tarvitse aikuisen ihmisen sietää,vai pitäisikö sittenkin?
Tapasin mieheni ollessani 15-vuotias.tavattuani tulevan anoppini oli hän ollut minusta sitä mieltä että olen hiljainen ja ei ollenkaan sellainen mitä poikansa pitäisi katsella,en kuulemma yhtään hänen tyyppinen. seurusteltuamme kolmisen vuotta milleniumina mieheni kosi minua ja kihlauduimme,kihlajaisiin ei appiukko vaivautunut kun oli kiire töissä(yksityisyrittäjä)esikoispoika menee kihloihin ja hänellä on parempaa tekemistä?
Appivanhemillani on alkoholiongelma joka aika ajoin nostaa rumaa päätään,anoppini ja appeni vietti tuohon aikaan usein viikkoja räkä poskella,tuhkakuppeja siellä täällä,viinaltahaisevassa talossa kasvattaen mieheni 7 vuotiasta pikkuveljeä ja 16 vuotiasta pikkuveljeä,voitte kuvitella paljonko siitä oli sitä hoitamista,en sanonut ikinä mitään,yritimme auttaa pienimmän hoidossa ja lupasimme jopa ottaa hänet meille että saavat rauhassa rällästää,ei sopinut.
Aikaa kului ja menimme naimisiin,appiukko saapui kirkkoon ympärikännissä,ja sammui autoonsa ennenkuin juhlallisuudet satiin alkuun=(
Minä ja mieheni teimme kaiken ns,niin kuin kuuluukin eli muutimme yhteen,kihlauduimme,menimme naimisiin,opiskelimme ammatit,hankimme työpaikat,ostimme oman ison omakotitalon jonka kunnostimme onnemme tyyssijaksi. anoppia ja appea ei näkynyt kuin kaksi kertaa koko kahden vuoden projektin aikana ja toisella kertaa niistäkin appi ei edes tullut.
saimme jossain vaiheessa toisen miniän,hän oli sellainen kertaalleen jo kihlattu vanhempi nainen,joka tuli rikkinäisestä kodista(sosiaalihuollossa muita sisaruksia,pahoipitelevä isä yms)kouluja käymätön pubiritvan näköinen tapaus,hän alkoi välittömästi odottamaan lasta,joka menehtyi alkuunsa,samoihin aikoihin aloin odottamaan omaa tyttöäni,siitä oikeastaan varsinaiset ongelmat alkoi,toinen miniä koki minut jotenkin kilpailuversiokseen ja takku oli valmis,hän olisi halunnut minun elämän,avioliiton,talon,koulutuksen,lapset,koska näitähän ei taikaiskusta saada vaan ansaitaan on sanomattakin selvä että tilanne on sama vielä tänä päivänäkin,pubiritvakin sai lopulta lapsen tytön kuten omani ja perään molemmat teimme vielä poikavauvatkin,sattumaa vai ei,kukin päättäköön.
Anoppi on aina suojellut ja hyysännyt tätä surkeaa pariskuntaa millä ei ole mitään,niitten lapset ennen meidän omia,niitten tarpeet ja asiat ennen meitä,eli minä selittelemättä vedin lyhyemmän tikun tässä kisassa vaikka olenkin se paremmin kasvatettu,fiksu,kaunis,ja paras äiti maan päällä.
Anoppi ja tätä miniä alkoivat vinoilemaan selän takana,merkityksellisiä katseita yms..minun aikanani aina kun vein lapsia anoppilaan katsomaan isovanhempia.kestin sitä hiljaa viisi vuotta,lasteni jäädessä huonommalle huomiolle,katselin hiljaa,olen siis katsellut epäreilua menoa koko reilun kymmenen vuotta,HILJAA.
Minulla on nyt välit katkolla pubiritvan kanssa koska anoppini koki tarpeelliseksi (jostain syystä hän haluaa lyödä kiiloja meidän väliin lisää ettemme vaan tulisi toimeen,ymmärtääkö joku miksi?)sanoa hänelle kun kerrankin moitin hänen toimiaan,niin siitä levisi hirveä sota ja kaikki kilpailu ja katkeruus nousi pintaan hänen puoleltaan,minä yritin monta päivää rauhoitella ja sopia mutta pubiritva vaan ilmoitti ettei sitä kiinnosta.lopetin ja sovimme vierailuajat anoppilaan.
eilen anoppi ilmoitti että tämä toinen perhe tulee nyt ja meidän pitäisi joko poistua tai taipua teeskentelemään että kaikki on hyvin,tämä oli siis sen jälkeen kun mieheni oli korjannut heidän vesivaraajaansa 5 tuntia ettei heidän tarvitse ostaa uutta,hänen oli hiki ja kuuma ja olisi halunnut peseytyä kömmittyään likavesissä monta tuntia,oltiinko siitä kiitollisia,no ei vaan meidät heitetään pihalle että herrasväki trash saa saapua,minut haukuttiin suvun prinsessaksi ja primadonnaksi kun en voi vaan unohtaa koko juttua,mieheni suuttui onneksi edes vähän koska minähän en voi puolustautui mitenkään,minunhan kuuluu olla hiljaa,sen lisäksi anoppini tiedusteli olinko ajatellut kutsua pubiritvan minun ja tyttäreni yhdistetyille viisi/ kolmekymmentävuotissyntymäpäiville,sanoin että en ollut ajatellut vain mieheni veljen ja serkkulapset olisivat tervetulleita juhliin,anoppini ilmoitti ettei sitten kukaan koko suvusta tule juhliin, ettei päästä edes nuorinta poikaansa joka on tyttäreni kummisetä tulemaan juhliin koska hän kieltää! mitä ihmettä! kuuluuko minun loppuelämäni ajan katsella kun pubiritva ja anoppini punoo juoniaan,ja kutsua sellainen ihminen joka selkeästi vihaa minua niin syntymäpäiväjuhliini? katsella vierestä kun toisten lapset on rakkaampia kuin omani? Anoppini ei ole koskaan osannut olla puolueeton mutta nyt on on viimeinkin ottanut selkeän kannan missä leirissä hän seisoo,joten saanko minä nyt jo lopettaa yrittämisen ja nieleskelyn,saisinko edes sanoa mitä mietin?
Vastaukset 3
Vanhimmat
kyllä voisin teeskenellä että kaikki on hyvin mutta eikö elämä kuitenkin ole liian lyhyt tällaista katkeruutta turhan takia elämässään pitämään,pärjäähän lapset ilman huonoja sukulaisia?pahinta on että sekä pubiritva että anoppini ovat samalla lailla kieroja selkäänpuukottajia että löytävät toisistaan sieluntoverit,siksihän minua potkitaan päähän vaikka voisin olla unelmaminiä,ja mielestäni olenkin,muttakun mikään ei riitä!
Käypä tuossa viereisellä palstalla jonka nimi on Anoppi ja appi, saat sieltä tukea, näitä "tapauksia" on viljalti rakkaassa Suomenmaassamme.
VAI NIIN