ILTASANOMAT Julkaistu: 24.02.2012 15:36
Verkkokeskustelu xxxxxxxlaisen tanssikoulun seksuaalirikoksista kuumentaa tunteita. Poliisi kehottaakin verkkokeskustelijoita nyt malttiin.
Poliisi kirjasi perjantaina yhden laittoman uhkauksen verkkokeskustelujen takia.
Rikoskomisario xxxx xxxxxxxx mukaan verkkokeskustelijat olivat liittäneet tapaukseen täysin ulkopuolisen henkilön, joka ei liity seksirikosasiaan lainkaan.
Poliisi vetoaakin sekä mediaan että yleisöön verkkokeskustelun rauhoittamiseksi.
- Verkossa tuntuu meno olevan aika lailla villiä, xxxxxxxx sanoo.
Poliisin mukaan median tulee lopettaa välittömästi verkkosivuillaan käytävä keskustelu, jos se sisältää rasismia tai vihapuhetta.
Poliisi pyytää malttia myös keskustelijoilta. Myös sosiaalisessa mediassa tulee välttää ylilyöntejä. Poliisi muistuttaa, ettei laillisuusperiaatteen mukaan ketään tule kohdella syyllisenä ennen kuin oikeus on asian ratkaissut.
Verkkokirjoitusten mahdollisesti aiheuttamat uudet rikosilmoitukset haittaavat ja hidastavat myös itse seksuaalirikosepäilyn tutkintaa.
Seksuaalirikosepäily on herättänyt keskustelua myös tanssin harrastajien keskuudessa. Esimerkiksi xxxxxxxlainen tanssikoulu xxxxx xxxxx on pahoitellut uhrien puolesta ja muistuttaa, ettei koskemattomuuden rajojen rikkominen kuulu xxxxxlaiseen tanssiperinteeseen. xxxxx xxxxxn opettajia ei epäillä rikoksesta.
Toistakymmentä uhria
Kärjekkäiden verkkokommenttien taustalla on laaja seksuaalirikosepäily.
xxxxxxxxxlla toimivan xxxxx xxxxxx -tanssikoulun kolmea etelä-amerikkalaistaustaista tanssinopettajaa epäillään seksuaalirikoksista.
Henkilöt vetivät liikuntaryhmiä myös muissa xxxxxxxxxlaisissa liikuntayrityksissä. xxxxxxxxn lisäksi he toimivat myös ainakin xxxxxlla ja xxxxxxxxllä.
Tämän hetken tietojen mukaan uhreja on ollut toistakymmentä. Lisäksi poliisilla on tiedossa toistakymmentä vinkkiä mahdollisista uhreista. Uhriluku täsmentynee maanantaihin mennessä.
Pääosa uhreista on alaikäisiä tyttöjä. Uhreista ainakin kaksi on 15-vuotiaita ja useampi alle 18-vuotias. Teot ajoittuvat ainakin kahden vuoden ajalle.
Poliisi on pyytänyt yhteydenottoja uhreilta. Niitä voi lähettää osoitteeseen [email protected].
Henkilöiden, yritysten ja paikkojen nimet sekä sähköpostiosoite sensuroitu asiaan kuulumattomien henkilöiden suojelemiseksi ja rasismin syntymisen välttämiseksi.

Vastaukset 38
Vanhimmat
ja taas iltalehti, ja samaa sontaa, onkohan akan tuttu siellä töissä vai tekeekö itse lööppivikinät
Iltasanomat eikä Iltalehti! Älä sotke IS:a roskalehteen!
Seppo Heikinheimo ei saattanut koskea ko. lehtiin sormillaan, vaan joutuessaan kääntelemään niiden sivuja hän turvautui voiveitseen (Mätämunan muistelmat).
Heikinheimo oli luonteeltaan ekstreemi ja kontroversiaalinen ihminen, joka keräsi paljon vihamiehiä.
Olipa niin et joutui maailman pahuutta kestämättömänä jopa tappamaan itsensä :DDD
Ja kyse on varmaan taas pelkästään " Yksittäistapauksista"??? Eiköhän nämä " Yksittäistapaukset " ala jo riittää, ettei mene ihan joukkoraiskauksiksi vai???
Kyllä nämä ovat ihan yksittäistapauksia. Joukkoraiskauksissa on aina vain yksi uhri usealla tekijällä.
terv
Glavlit
Tankotekniikkaa - lauantai klo 16-17
Aloittelijoille sopiva tankotanssitunti, jolla harjoitellaan tankotanssin peruspyörähdyksiä sekä staattisia asentoja ihanien lattarirytmien säestyksellä. Tunti sopii aloittelijoille ja henkilöille, jotka haluavat kertailla tankotanssin perusteita.
http://www.salsapasion.net/news/84/70/Tankotanssi-kurssit-kevaetkaudella-2012/d,uutinen.html
Kolme miestä, jotka määrittelivät uudelleen sanan "tankotanssi"...
iso ja musta...
.
pöyristyttävää!
sitä.
Hys hys. Ei saa puhua pahaa zumbaavista latinoista. Kulttuurin rikkautta nääs.
.
Poliisi tehköön työnsä ja kansalaiset kertokoon mielipiteensä kaikille selvästi.
Ovatko teot rasistisia viharikoksia, kun on systemaattisesti raiskailtu suomalaisia. Siinä poliisilla tutkimista. Voisivat myös keskittyä uhrien asemaan, eivätkä vain huolehtia syytettyjen oikeuksista. Julkisen edun vuoksi nimet on kerrottava nopeasti, jotta voidaan suojella kansalaisia.
Minä vihaan....
Ainiin anteeksi Suomessahan ei saa enää edes vihata.
Vihaaminen on rikos !
Sanokaas nyt onko ne syylliset siis miehiä vai naisia? Molempia vaihtoehtoja on jo tänään väläytelty.
kerrottiin kolmesta MIEHESTÄ.
http://www.salsapasion.net/fi/opettajat.html
enää, ovat jo lähteneet.
Olivatko nuo lapsiraiskaukset maahanmuuttajien tekemiä vai mitä ? Lehdessä oli tieto että olivat eteläamerikasta tulleita.
koskaan täysin varmoja, olivatko asialla eteläamerikkalaiset mulatit, koska asiaa ei tulla koskaan paljastamaan medialle. Pääsääntönä kuitenkin voitaneen pitää, että eteläamerikkalainen mulatti ei koskaan tee mitään väärää, koska rasismi.
tullaan poistamaan rasistisena.
Tämäkin on yksityistapaus vain.
tapauksia olekaan, kuin yksittäistapauksia.
http://www.saunalahti.fi/g333/rikosuutiset01.htm
Poliisin aika ei nyt riitä raiskausten ja hyväksikäyttöjen tutkintaan. Tuli paljon törkeämpiä rikoksia esille, ihan pyytämättä. Suomalaisten, myös minun, mahdollisesti rasistiset nettikirjoitukset. Siinä menee aikaa ja tupakkaa, raiskaukset vanhenevat rikoksina, nettikirjoitus on ikuinen!
Myös matematiikan opettaminen tulee lopettaa kouluissa sillä sen on katsottu olevan rasistista maahanmuuttajia kohtaan.
Yksittäistapaukset nousvat niin kohisten ettei kalkulaattorissa olevat nollat riitä enää kertomaan niistä.
Ja somalitytön tönäisy ei vanhene koskaan!
Aijai kun pumtsipum marko ja sillanpään jaska pääsis samaan selliin noiden könsikkäiden kanssa niin siellä niillä olis paljon puhuttavaa!
Montako tanssivaa panomiestä mahtuu yhteen mustaan maijaan?
:D :D :D
raiskaamisesta ei saa järjestää mielenosoitusmarssia. Siitä että aikuisen miehet raiskaavat joukolla lapsia, ei saa edes suuttua.
Tämä on poliisin määräys. Jos joku aikoo järjestää asiasta mielenosoituksen, niin sitä ei sallita vaan se hajoitetaan kovat piipussa.
Suomalaisen pitää oppia nöyrtymään.
Suomi ei ole suomalaisten maa. Suomi on maahanmuuttajien maa, ja täällä eletään maahanmuuttajien ehdoilla.
Pieni osa kokonaismäärästä tulee esille.
SYLITANSSIA TEINITYTÖILTÄ!
´´Suomi ei ole suomalaisten maa. Suomi on maahanmuuttajien maa, ja täällä eletään maahanmuuttajien ehdoilla.´´
se on erittäin valitettavaa! ja sempä takia maahanmuuttoministeriksi täytyisi tulla mahdollisimman pian Jussi Halla-Aho, koska Jussi tietää miten Suomen asiat saadaan taas järjestykseen!
http://www.youtube.com/watch?v=s1A3jGtrBvg
Millaiset pedot käyttävät liukuhuhnalla alaikäisiä hyväkseen? Vankilassa noiden elämästä tulee helvetti.
Millaiset pedot käyttävät liukuhuhnalla alaikäisiä hyväkseen? Vankilassa noiden elämästä tulee painajaismainen helvett1. Ne ei saa sekunnin rauhaa.
Kyseessä ei ollut raiskaaminen tavanomaisessa merkityksessä, siis vastoin toisen osapuolen tahtoa. Tytöt olivat hommassa suostuvaisina osapuolina, ehkä jopa aloitteentekijöinä. Voi olla että miehet olivat pakotettuja painostuksen alla suostumaan tyttöjen vaatimuksiin.
Raiskaus se on ainoastaan lain tarkoittamassa mielessä, eli jos toinen osapuoli (vaikka halukaskin) on alaikäinen.
Tulkaa nyt taas hyysäriakat kertomaan, että kyseessä on vai muutama yksittäistapaus!
Kukahan nostaa ekaks rasistikortin?!