Olen lukenut mielenkiinnolla näitä avioerojuttuja kun nyt jouduin itsekin samaan tilanteeseen.
Mies ilmoitti aivan yllättäen haluavansa avioeron. Mihinkään keskusteluihin tai neuvotteluihin avioliiton jatkamisesta hän ei suostunut. Pari kymmentä vuotta naimisissa ja nyt huomaan etten toista ole tuntenutkaan.
Nyt talo myynnissä ja elämän uudelleen järjestelyt asunnon jne suhteen käynnissä. Pelottaa yksinäiset illat ja tyhjyys. Tällä hetkellä ei lohduta se että vuoden sisällä helpottaa tai että ala harrastaa uusia asioita. Toki tiedän että itsestähän tämä on kiinni miten tästä selviää.
Sanotaan että uuteen suhteeseen ei pidä syöksyä heti mutta löytyykös edes 50 v:lle seuraa?
Mies ilmoitti aivan yllättäen haluavansa avioeron. Mihinkään keskusteluihin tai neuvotteluihin avioliiton jatkamisesta hän ei suostunut. Pari kymmentä vuotta naimisissa ja nyt huomaan etten toista ole tuntenutkaan.
Nyt talo myynnissä ja elämän uudelleen järjestelyt asunnon jne suhteen käynnissä. Pelottaa yksinäiset illat ja tyhjyys. Tällä hetkellä ei lohduta se että vuoden sisällä helpottaa tai että ala harrastaa uusia asioita. Toki tiedän että itsestähän tämä on kiinni miten tästä selviää.
Sanotaan että uuteen suhteeseen ei pidä syöksyä heti mutta löytyykös edes 50 v:lle seuraa?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Nainen on siitä onnekas, että meillä on kyky antautua tunteiden valtaan ja itkeä suru pois muistelemalla ja läpikäymällä muistoja. Pikku hiljaa, vaikka se nyt vaikealta saattaa tuntua, menee päiviä, kun et enää piehtaroi surussasi.
Itse olin 37 vuotta naimisissa erottuani, joten tiedän yksinäisyyden tunteen, jonka koet. Läheisyyden kaipuu ja juttukaverista luopuminen (joka on oppinut tuntemaan sinut ja ajatuksesti) on kaikkein kipeintä. Missään nimessä ei kannata hypätä liian nopeasti uusiin suhteisiin ennen kuin olet työstänyt eron mielessäsi.
Kaikkein pahinta on nähdä pariskuntia käsikädessä, samanikäisiä pariskuntia yhdessä kävelyllä, leffassa, kaikkialla.
Minulla pelastuksena olivat lapset ja lapsenlapset, jotka kävivät luonani tuoden iloa arkeeni.
Toivon, että löydät itsellesi uuden kumppanin tai ystävän. Itse en ole löytänyt, enkä oikein etsinytkään. Välillä sitä vain on niin äärettömän yksinäinen ja ikävä toisen ihmisen luo.
Kyllä niitä ukkoja jonossa on 50-vuotiaalle, monet ovat kyllä vielä aviossakin, juuri tässä vaiheessahan ukot oikein hulluilee, kuten omasikin.
Itse en huolisi ketään saman katon alle. Yksikin hyvä ystävä auttaa enemmän kuin vanha ukko, joka näkee vain oman napansa eikä mitään muuta.
Mene nyt ensin juttelmaan vaikkapa perheasiain neuvottelukeskukseen, siellä ainakin saat puhua kaikesta, ilman pelkoa ja samalla yrittävät auttaa eteenpäin.
Tai sitten johonkin eroseminaariin. Älä jää hautomaan yksin asioita.
En ole koskaan ymmärtänyt tätä: ero tuli täysin puskista. Miten se voi tulla yllätyksenä? Eikö sitä muka huomaa, kun toinen muuttuu esim. käytökseltään ja tavoiltaan toiseksi?
Kyllähän sitä nyt jälkikäteen huomaa kun miettii asioita taaksepäin. Kun sitä arkea elää, käy päivät töissä ja illat hoitaa kotiaskareita niin ei tule edes miettineeksi/ ajatelleeksi että toisella on ero mielessä- varsinkaan kun toinen ei asiasta puhu eikä pukahda. Miehellä oli omat menonsa, harrastukset jne. Menot lisääntyivät hiljalleen joten asiaan ei tullut kiinnittäneeksi huomioita. Hän varmaan täytti tyhjää oloaan näillä menoilla.
Minäkin luulin et nopeasti uus mies, et elämä palaa taas ennalleen, mutta kun juopon ja omaan napaansa tuijottavan ottaa, kyllä lopulta huomaa, miten ihanaa on asua ja elää yksin, ihmisiä on maailma täynnä ja lopulta se on riippuvuutta jos ei osaa olla yksin, eikä rakkautta.
Hyvä tavaton! Etkö yhtään rakasta itseäsi? Oletko elänyt miehesi elämää?
Ennen uutta suhdetta aloita rakkaussuhde itsesi kanssa :). Kun olet oppinut viettämään päiviä, iltoja ja öitä yksin, omassa mukavassa seurassa, nauttimaan itsestäsi, niin olet valmis uuteen suhteeseen.