Rakkaat sontakärsät, jälleen kerran on aika päivittää nuorison pypylääri
musiikkitermistö.
Silmälläpitäen niitä, jotka eivät ole vielä saaneet nauttia kouluttamiseni
kohteena olosta, kertaamme alkeet eli keskeisen pypyläärin nuorisomusiikkitermistön. Myöhemmin jatkamme myös pypyläärimusiikin syvintä olemusta valottavaa alushousukatselmusta. Itse käytän siitä mielelläni termiä "alushousukronikka".
- pypyläärimusiikki = poop (suom. kakka): "Musiikkityyli", jonka pitäisi olla
suosittua, vaikka näin harvoin on. Yhdistävät tekijät eri pypyläärilajikkeitten
kohdalla ovat pyllyn keikutus eli takatuuppaaminen, sävellyksellinen huonous,
kertakäyttöluonteisuus, rumppaaminen ja sähkökitaran räplääminen sekä
kouluttamattomalla äänellä nuotin vierestä uliseminen. Valtaosa poopin
kuluttajista ei ymmärrä musiikista tuon taivaallista vaan kulkee massan mukana
sokkona ja kuurona markkinavoimien löyhästi musiikilliseen asuun verhoamien
muoti-ilmiöitten perässä. Täysi-ikäisille tämän kulutustavaran avulla myydään
ennen kaikkea erotiikkaa, soivan materiaalin ollessa puuhissa pelkästään
sivuosassa.
- pyppy: Ks. yllä.
- kalsarimusiikki: Ks. yllä
- konsertti = tilaisuus, jossa esitetään klassista musiikkia.
- korni setti = tilaisuus, jossa takatuupataan ja viuhdotaan kovaäänisen mökän
säestyksellä.
- pooppari (ks. myös pyllystäjä) = henkilö, joka pyörittää takapuoltaan
pypyläärimusiikin tahtiin ja heittelee mielellään alushousujaan lavalle
halpahintaisissa laulajaisissa eli korneissa seteissä. Pooppari seuraa
listasuhdanteita samaan tapaan kuin pörssimeklari pörssin nousuja ja laskuja,
ymmärtämättä itse kuuntelemansa musiikin arvottomuutta.
Kun ymmärrys myöhemmin kasvaa, pooppari alkaa kuunnella klassista musiikkia häveten salaa nuoruutensa musiikillista idiotismia. On niitäkin jotka
vastustavat aikuistumista ja pitävät sinnikkäästi kiinni 13-kesäisenä
kokemastaan ensimmäisestä "hyvästä fiiliksestä", "rumppaushetkestä jossa oli
meininkiä", tahi korvaan tarttuneesta "ylen haikeasta melodiasta".
- poop = lyhennys sanasta pypyläärimusiikki
- pypystelijä = kärsii poopista kavereittensa takia vaikka salaa sisällään
ymmärtää ettei poop ole mistään kotoisin.
- pyppeli = henkilö, joka keikuttaa mieluummin etu- kuin takapuoltaan.
Sellaisiakin on.
- viuhtominen = takapuolen keikuttamisesta johtuva ylävartalon fyysinen
myötäliike.
- pypylisti = henkilö, joka kauppaa takapuolikulttuuria Suomi24:n palstoilla.
Nuoremmat auktoriteettikollegani esittelivät täällä aiemmin niinikään
käyttökelpoista sanastoa. Siitä kiitos heille:
- rumppari (verbi: rumpata) = levottomista käsistä kärsivä parantumaton
läpsyttelijä tai kihnuttaja, joka rumppaa mielellään kaikkea mikä on pingoitettu
(tai pingoittunut) muotoonsa luomunahan alle. Hädän tullen käy kuitenkin vaikka
kermipäällysteinen keittiön pöytä, mikäli äiti ei ole näkemässä. Eniten
rumpparille tuottaa tyydytystä jos hän pystyy mobilisoimaan uhrinsa takapuolen
jatkuvaan holtittomaan heilumisliikkeeseen. Historian tunnetuimpia (ja kovimpia) rumppareita olivat alkuapinat.
- pyllystäjä = henkilö, jolle rumppaaminen on muuttunut saalistuksenomaiseksi
pakkomielteeksi. Pypystelijää, jota nuorisoteollisuus ei ole onnistunut
kroonistamaan, on usein helppo auttaa, sillä hänen kohdallaan kyse on
pikkupaheesta. Pyllystäjän tai poopparin auttaminen sitävastoin vaatii lähes
aina tehokkaampia otteita.
Käyttöesimerkkejä:
Klasarimusiikkia esitetään komeasti klassisissa konserteissa konserttitaloissa.
kun taas...
Kalsarimusiikkia esitetään klubeilla korneissa seteissä keuhkot kappaleina,
kintut känsillä, kus-ta kengillä ja kalsongit korvissa:
http://www.tyleroliver.com/2008/11/hello-world/
- alushousufanittaja:
http://www.urbandictionary.com/define.php?term=pantyfan
1. Alushousufani on sellainen, joka pissaa housuihinsa fanituksen kohteensa
takia.
2. Sellainen henkilö, joka tekee jompaakumpaa seuraavista nähdessään
fanittamansa henkilön:
a. Laskee alleen julkisesti ja saa näin kaikki muut pakenemaan.
b. Heittää alusvaatteensa fanituksen kohteen päälle ja toivoo, että tärppäisi
ennenkuin siivooja tai poliisi saapuu.
Tärkeää lisätietoa sanan oikeasta kieliopillisesta käytöstä:
Substantiivi-esimerkki: "The Beatles had many pantyfans."
Eli... Beatleilla oli paljon alushousufaneja.
Verbi-esimerkki: "Lots of people pantyfanned The Beatles."
Eli... Moni alushousufanitti Beatleja.
Nuorison pypylääri musiikkitermistö
25
325
Vastaukset
- Tärkein puuttui
Yksi sana puuttui: vajakki. Sen merkitystä ei tarvitse selitellä, sillä kaikkihan tietävät klasarivajakin.
- loistava aloitus
- alushousufanittaja:
http://www.urbandictionary.com/define.php?term=pantyfan
1. Alushousufani on sellainen, joka pissaa housuihinsa fanituksen kohteensa
takia.
2. Sellainen henkilö, joka tekee jompaakumpaa seuraavista nähdessään
fanittamansa henkilön:
a. Laskee alleen julkisesti ja saa näin kaikki muut pakenemaan.
b. Heittää alusvaatteensa fanituksen kohteen päälle ja toivoo, että tärppäisi
ennenkuin siivooja tai poliisi saapuu. - Leidi Gagga
loistava aloitus kirjoitti:
- alushousufanittaja:
http://www.urbandictionary.com/define.php?term=pantyfan
1. Alushousufani on sellainen, joka pissaa housuihinsa fanituksen kohteensa
takia.
2. Sellainen henkilö, joka tekee jompaakumpaa seuraavista nähdessään
fanittamansa henkilön:
a. Laskee alleen julkisesti ja saa näin kaikki muut pakenemaan.
b. Heittää alusvaatteensa fanituksen kohteen päälle ja toivoo, että tärppäisi
ennenkuin siivooja tai poliisi saapuu.noun: The Beatles had many pantyfans.
verb: Lots of people pantyfanned The Beatles.
- viriili isolla
Lisää tällaisia viestejä, jotta palstan taso paranee!
- UntamoVaan
Suorastaan raikastuttavan hyvä avaus!
- Fil.Maist.
Kannatetaan!
- klasariopiskelija...
Mahtava avaus!
- Klasarivajakki
Keskitytään asiaan:
http://www.youtube.com/watch?v=FviEFAOB8_I
Klasarien keskustelua:
http://www.youtube.com/watch?v=vxSGNwK52kQ&feature=related - Fil.Maist.
Hieno kirjoitus ja jatkuvasti ajankohtainen.
- husaari palstalla
Virtuoosimaista kynän käyttöä kertakaikkiaan.
- Marleena Marenki
husaari palstalla kirjoitti:
Virtuoosimaista kynän käyttöä kertakaikkiaan.
Pitää pitää esillä.
- Leidi Gagga
Marleena Marenki kirjoitti:
Pitää pitää esillä.
Siispä nosto.
- etäsemmottiii
Leidi Gagga kirjoitti:
Siispä nosto.
Pitää kai sitten myös nostaa.
- huspal
Kuka lienee sen kirjoittanut, mutta palstalla on käytetty myös sanaa
pypylisti, joka on niinikään hyvin käyttökelpoinen sana. Kuvannee ihmistä joka
markkinoi täällä innokkaasti takapuolimusiikin "ilosanomaa" vailla parempaa
ymmärrystä ja kiistelee Mozartin ja Beethovenin paremmuudesta (vailla parempaa
ymmärrystä).- klasariopiskelija®
- pypylisti = henkilö, joka kauppaa takapuolikulttuuria Suomi24:n palstoilla.
- lenkkiä lipastoon
klasariopiskelija® kirjoitti:
- pypylisti = henkilö, joka kauppaa takapuolikulttuuria Suomi24:n palstoilla.
klasariopiskelija = palstan ainoa persveivari
- vastustamatonbeatle
lenkkiä lipastoon kirjoitti:
klasariopiskelija = palstan ainoa persveivari
http://www.urbandictionary.com/define.php?term=pantyfan
noun: The Beatles had many pantyfans.
verb: Lots of people pantyfanned The Beatles.
- mielibidee
Mitä eroa on naisrokkarilla ja Porschella?
V: Useimmat eivät ole koskaan olleet Porschen sisässä... - klasariopiskelija®
>:o
- poiuytrew
Oi niitä aikoja...
- realiszti
auktoriteetti® taitaa olla jo legenda eläessään.
- auktoriteetti®
realiszti kirjoitti:
auktoriteetti® taitaa olla jo legenda eläessään.
Minähän vain sanon ääneen sen mitä hempeämieliset eivät tohdi sanoa.
- -Angelique
"Kalsarimusiikkia esitetään klubeilla korneissa seteissä keuhkot kappaleina,
kintut känsillä, kus-ta kengillä ja kalsongit korvissa"
LOOOOOOL- Leidi Gagga
keppanaa kurkussa...
- kekekekekekek
Leidi Gagga kirjoitti:
keppanaa kurkussa...
käämit käryten.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k19111184Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t388097Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta
Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t1097623Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle
Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht57419Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa915802Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus545252Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk155099Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset385042Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k64016SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude272758