Itselläni on ainakin tietynlaiset vaatteet naisella jotka kiinnittää huomion ja jopa voisin kiinnostua tapaamaan naista ihan pelkästään sen perusteella. En tarkoita nyt mitään "tissit tyrkyllä blondibimboilua". Vaatteet ja tyyli kertoo kuitenkin jonkin verran siitä millainen ihminen on kyseessä, ainakin viitteellisesti voi päätellä esim. koulutuksesta, kiinnostuksista, elämäntavoista jne. Onko lauman mukana kulkija vai löytyykö vähän omapäisyyttä jne. Ei siis mitenkään täsmällisesti ja varmasti, mutta esim. sen että onko mahdollisesti yhtään samanhenkinen ihminen kuin itse on, niin sellaisesta saa jo viitteitä pelkän ulkoisen olemuksen ja tyylin perusteella vaikkei olisi vaihtanut sanaakaan tai tietäisi muuten toisesta mitään.
Nuorempana, lähempänä teini-ikää tietty alakulttuurityyli viehätti tytöissä. Nykyään taas tuntuu luotaantyöntäviltä melkein kaikki goottipunk-mikälie -naiset. Ja joku bilehile -tyyli ei vetoa myöskään. Sellainen että yritetään olla jonkun hittiartistin näköinen. Toisaalta taas sellainen tosi tavispukeutuminen ei vetoa sekään. Pukeutuminen sisältää kuitenkin paljon kaikenlaisia sanattomia viestejä jos vain osaa niitä lukea. Itsekin kiinnitän huomiota pukeutumiseeni. Aika monille miehille se taitaa olla vain sitä että on "siistit vaatteet" kauluspaita ja puhtaat farkut ja ei kun baanalle. Tai sitten joku henkkamaukan kuvioitu tiukka made in bangladesh t-paita jonka läpi voi treenattua yläkroppaansa pullistella samalla kun kuljeskelee yökerhossa valmiiksi kulutetuissa farkuissaan.
Niin että minkälaisia ajatuksia vastakkaisen sukupuolen pukeutuminen tai oma pukeutuminen herättää näin perjantai-illan kunniaksi?
Minkälaiset vaatteet vetoaa?
87
2291
Vastaukset
- :)))
En ole koskaan pyrkinyt erottautumaan pukeutumisella. Vaatteet on minulle käyttöä varten ja riittää että ovat siistit.
- röckröck
Kunkin ihmisen pukeutumistyyli on kuin eräänlainen kannanotto.
Valtavirtaan hukkuva antaa itsestään ensisijaisesti kuvan että hän on rento ja haluaa näyttää helposti lähestyttävältä. Toisaalta hän saattaa kuitenkin olla myös piittaamaton tai vaatmaton sillä tyytyy helpoiten käsillä olevaan materiaan. Massaan hukkuminen saattaa joskus myös väärentävästi viestiä siitä ettei ko. henkilöllä ole voimakkaita mielipiteitä suuntaan tai toiseen.
Valtavirrasta poikkeavat näyttäytyvät ajattelevina ihmisinä. He eivät tahdo olla mitään itsestäänselvyyksinä. Asenne on: minä olen Minä. Tyyli kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, jolloin tuntematon voi itse tehdä tulkintansa, kannattaako kyseistä henkilöä lähestyä vaiko ei. Samanlaisia ihmisiä nämä valtavirrasta poikkeavat vetävät varmastikin puoleensa koska he kokevat samaistuvansa toiseen. Tyyli voi kertoa hyvin paljon ihmisen arvoista ja asenteista.
Tämä kaksinjaottelu on HYVIN karkea ja osittain oman ajatusmaailmani sävyttämä, mutta tällaisina minä näen ihmiset.
Esim. minä itse kiinnostun alakulttuureja edustavista tyyleistä valtavirtaa enemmän. He tuntuvat jollain tapaa valtavirtaa uskottavammilta esim. musiikkimausta kertoessaan.
Fakta on myös se, että toiset vaatteet ovat seksikkäämpiä kuin toiset. Kaikki vaatteet eivät vaan sovi sekä pullealle että laihalle miehelle, sehän on päivän selvää.
Lyhyesti sanottuna: Se on se tyylistä välittyvä fiilis joka merkitsee!:)
(poukkoilevaa tekstiä, anteeksi siitä...perjantai perjantai... :D)- röckröck
Mainittakoot vielä että joskus tuntuu hyvin surulliselta katsoa kuinka ihmisten vanhetessa myös tyyli katoaa tai se muuttaa muotoaan. Muodon muuttaminen on sinällään ihan ok sillä onhan ihmisen hyvä pukeutua hieman ikänsä mukaisesti... Vai mitä mieltä olette ryppyyntyneestä eläkeläisrouvasta minihameessa..?
Olisi kuitenkin aivan mahtavaa jos vaikkapa se nuoruudesta lähtöisin ollut rocktyyli näkyisi jotenkin yhä vanhankin ihmisen pukeutumisessa. Olipa kyse sitten vaatteiden yksityiskohdista, materiaaleista tai asusteista... Jotain! Mitä tahansa! Harvoista ikäihmisistä näkee keitä he todella ovat...ehkä tulevaisuudessa paremmin kun tatuointien suosio kasvaa kovaa vauhtia.
- Foliohattuinen pää
Vai näkyy koulutus pukeutumisesta. Kerro nyt vielä miten? Oletan ettet tarkoita tällä opiskelijahaalarien ja tupsulakin kaltaisia itsestäänselvyyksiä.
Unohdit muuten kirjoituksesta vakiojankutuksesi eli "ihmiset joilla on tatuointeja ovat roskaväkeä".- ap
Oho, laitain plussan vaikka piti laittaa miinus. No. Ole tyytyväinen foliohattuinesi.
En muuten pidä tatuoinneista, aivan oikein arvattu, vaikkei taidakaan olla "vakiojankutukseni".
Nyt jos vielä luet vähän tarkemmin (muutakin kuin omia oletuksiasi) huomaat mm. kohdan: "Ei siis mitenkään täsmällisesti ja varmasti". - Naurava foliopää
ap kirjoitti:
Oho, laitain plussan vaikka piti laittaa miinus. No. Ole tyytyväinen foliohattuinesi.
En muuten pidä tatuoinneista, aivan oikein arvattu, vaikkei taidakaan olla "vakiojankutukseni".
Nyt jos vielä luet vähän tarkemmin (muutakin kuin omia oletuksiasi) huomaat mm. kohdan: "Ei siis mitenkään täsmällisesti ja varmasti".Toisin sanoen (vapaa-ajan) vaatteet eivät siis kerro mitään koulutuksesta.
Vai mitä tarkoitat "viitteellisellä"? Jotain omassa päässä kehittelemääsi asperger-tilastoa tietyn pukeutumisen esiintymisestä eri sosiaaliluokissa, kuten että Diorin jakkupuku KTM:n päällä kertoo koulutuksesta, merkonomin tai ylioppilaan päällä sattumasta? - Hahhah :D
ap kirjoitti:
Oho, laitain plussan vaikka piti laittaa miinus. No. Ole tyytyväinen foliohattuinesi.
En muuten pidä tatuoinneista, aivan oikein arvattu, vaikkei taidakaan olla "vakiojankutukseni".
Nyt jos vielä luet vähän tarkemmin (muutakin kuin omia oletuksiasi) huomaat mm. kohdan: "Ei siis mitenkään täsmällisesti ja varmasti".Ai niin, kerro vielä mitä mieltä olet tatuoinneista? Ovatko ne leimallisesti "roskaväen" juttu?
- ap
Naurava foliopää kirjoitti:
Toisin sanoen (vapaa-ajan) vaatteet eivät siis kerro mitään koulutuksesta.
Vai mitä tarkoitat "viitteellisellä"? Jotain omassa päässä kehittelemääsi asperger-tilastoa tietyn pukeutumisen esiintymisestä eri sosiaaliluokissa, kuten että Diorin jakkupuku KTM:n päällä kertoo koulutuksesta, merkonomin tai ylioppilaan päällä sattumasta?Hoh hoijaa. Mikähän on sun ongelmasi? Pointtini on se että vaatetuksesta voi tehdä jotain viitteellisiä päätelmiä ihmisestä. Tuo koulutus nyt on ehkä turhan täsmällinen heitto, mutta kyllä kärjistetysti voidaan nähdä eroja Yö:n Joutsenlaulun perässä Corollassa itkevien amisfriidujen ja vaikka humanistisessa Södergranin runoista gradua vääntävien runotyttöjen välillä. Sellaisia "intuitiivisia" eroja tarkoitan. Esim. henkkamaukkaa harrastava bilehile harvemmin on käynyt amista korkeampaa, mutta tämä on vain mutu-tuntuma ja poikkeuksia aina on puoleen ja toiseen. Tällainen koulutuksilla erottelu nyt on tyhmää muutenkin, mutta kun nyt siihen tartuit niin ole hyvä.
- ap
Naurava foliopää kirjoitti:
Toisin sanoen (vapaa-ajan) vaatteet eivät siis kerro mitään koulutuksesta.
Vai mitä tarkoitat "viitteellisellä"? Jotain omassa päässä kehittelemääsi asperger-tilastoa tietyn pukeutumisen esiintymisestä eri sosiaaliluokissa, kuten että Diorin jakkupuku KTM:n päällä kertoo koulutuksesta, merkonomin tai ylioppilaan päällä sattumasta?Eikä aloituskirjoitukseni pointti todellakaan ollut että "mitä voimme nähdä koulutustasosta vaatteiden perusteella" vaan ennemminkin mitä vaatteilla viestitään, mitä vaatteista luetaan ja mikä itseä miellyttää. Ihan yhtä hyvin voin seurustella amiksen kuin humanistipimunkin kanssa.
- hehehöhöö
Hahhah :D kirjoitti:
Ai niin, kerro vielä mitä mieltä olet tatuoinneista? Ovatko ne leimallisesti "roskaväen" juttu?
Jospa kommentoisit sellaisiin ketjuihin joissa tällaisia on väitelty.
- F-head
ap kirjoitti:
Hoh hoijaa. Mikähän on sun ongelmasi? Pointtini on se että vaatetuksesta voi tehdä jotain viitteellisiä päätelmiä ihmisestä. Tuo koulutus nyt on ehkä turhan täsmällinen heitto, mutta kyllä kärjistetysti voidaan nähdä eroja Yö:n Joutsenlaulun perässä Corollassa itkevien amisfriidujen ja vaikka humanistisessa Södergranin runoista gradua vääntävien runotyttöjen välillä. Sellaisia "intuitiivisia" eroja tarkoitan. Esim. henkkamaukkaa harrastava bilehile harvemmin on käynyt amista korkeampaa, mutta tämä on vain mutu-tuntuma ja poikkeuksia aina on puoleen ja toiseen. Tällainen koulutuksilla erottelu nyt on tyhmää muutenkin, mutta kun nyt siihen tartuit niin ole hyvä.
Lisää riemukasta empiriaa. Corollan omistaminen tarkoittaa siis todennäköisesti amiskoulutusta, samoin Yö:n kuunteleminen (ilmeisesti nämä amispimusi on ikäluokkaa 40 ?) sekä H&M:n vaatteet.
Joko sulla tosiaan on laserkatse, siru aivoissa tai sitten olet varsin perinpohjaisesti naistenvaateosastojen kiertämiselle omistautunut mies, kun erotat vaatteista päällepäin merkin ja ostopaikan. - haukotuttaa jo
F-head kirjoitti:
Lisää riemukasta empiriaa. Corollan omistaminen tarkoittaa siis todennäköisesti amiskoulutusta, samoin Yö:n kuunteleminen (ilmeisesti nämä amispimusi on ikäluokkaa 40 ?) sekä H&M:n vaatteet.
Joko sulla tosiaan on laserkatse, siru aivoissa tai sitten olet varsin perinpohjaisesti naistenvaateosastojen kiertämiselle omistautunut mies, kun erotat vaatteista päällepäin merkin ja ostopaikan.Nulkin pissintää. Retoriseen arsenaaliin mahtuu amis-Corollan mentävä aukko, josta mahtuu Yö'n kokoinen yhtyekin. Henkkamaukkaan ei pukeudu kukaan älykäs ihminen, sen voi tarkistaa niskalapusta ja siitä tietää vähintäänkin ÄO:n, jos ei koulutustasoa (vaikka viitteellisesti tietysti senkin).
Mutta siis pointtiasi en vieläkään ymmärrä, jollei nulkin pissintä ja perjantai-illan turhanpäiväinen aggreilu sitä ole. Osuiko vaateaihe jotenkin omakohtaiseen osastoon, vai mikä mättää? Aivan turhaa kiukuttelua tulee sieltä joltain anonyymiltä. Vastaa ketjun aiheeseen tai pura aggrojasi vaikka onaniaan. - Niinpä niin.
haukotuttaa jo kirjoitti:
Nulkin pissintää. Retoriseen arsenaaliin mahtuu amis-Corollan mentävä aukko, josta mahtuu Yö'n kokoinen yhtyekin. Henkkamaukkaan ei pukeudu kukaan älykäs ihminen, sen voi tarkistaa niskalapusta ja siitä tietää vähintäänkin ÄO:n, jos ei koulutustasoa (vaikka viitteellisesti tietysti senkin).
Mutta siis pointtiasi en vieläkään ymmärrä, jollei nulkin pissintä ja perjantai-illan turhanpäiväinen aggreilu sitä ole. Osuiko vaateaihe jotenkin omakohtaiseen osastoon, vai mikä mättää? Aivan turhaa kiukuttelua tulee sieltä joltain anonyymiltä. Vastaa ketjun aiheeseen tai pura aggrojasi vaikka onaniaan.Sieltähän se tuli. Sellaiset ja tällaiset ihmiset ovat roskaväkeä ja idiootteja - tässä tapauksessa H&M:n vaatteita käyttävät.
Kuinka monta akateemisen loppu- tai edes välitutkinnon hankkinutta naispuolista tunnet tässä maassa, joka ei omista tai ole koskaan omistanut mitään henkkamaukan tuotetta? Ei taida tarpeeksi älykkäitä naisia löytyä noin fiksulle miehelle. - länkyti länkyti
Niinpä niin. kirjoitti:
Sieltähän se tuli. Sellaiset ja tällaiset ihmiset ovat roskaväkeä ja idiootteja - tässä tapauksessa H&M:n vaatteita käyttävät.
Kuinka monta akateemisen loppu- tai edes välitutkinnon hankkinutta naispuolista tunnet tässä maassa, joka ei omista tai ole koskaan omistanut mitään henkkamaukan tuotetta? Ei taida tarpeeksi älykkäitä naisia löytyä noin fiksulle miehelle.No sieltäkö se nyt vihdoin tuli. Pitkään jouduit lypsämään. Voi voi. Nyt on todellinen karva paljastunut. Menenpä tästä heti häpeänurkkaan syömään kukkakaalia.
Pienen naurahduksen arvoinen olet kaivellessasi jotain psykologista profiilia kirjoitusteni perusteella. Oletko harkinnut uraa FBI:n profiloijana?
Halpatyömaavaatteita en kannata ja siitä voit vetää omat johtopäätöksesi fiksuudestani.
Aika koominen on kyllä halusi kaivella avauskirjoituksestani kaikenlaisia asenteita liittyen tatuointeihin, koulutukseen ja vaatemerkkeihin. Anaalis-paranoidista luonteesta kärsii varmaan muutkin kuin peräaukkosi. - vänkyti vänkyti
länkyti länkyti kirjoitti:
No sieltäkö se nyt vihdoin tuli. Pitkään jouduit lypsämään. Voi voi. Nyt on todellinen karva paljastunut. Menenpä tästä heti häpeänurkkaan syömään kukkakaalia.
Pienen naurahduksen arvoinen olet kaivellessasi jotain psykologista profiilia kirjoitusteni perusteella. Oletko harkinnut uraa FBI:n profiloijana?
Halpatyömaavaatteita en kannata ja siitä voit vetää omat johtopäätöksesi fiksuudestani.
Aika koominen on kyllä halusi kaivella avauskirjoituksestani kaikenlaisia asenteita liittyen tatuointeihin, koulutukseen ja vaatemerkkeihin. Anaalis-paranoidista luonteesta kärsii varmaan muutkin kuin peräaukkosi.Vastaa nyt kysymykseen: kuinka monta tällaista ei-idioottia naista tunnet? Jos nyt puhutaan vaikka ikäluokasta alle 50 v.
- ei jaksa
vänkyti vänkyti kirjoitti:
Vastaa nyt kysymykseen: kuinka monta tällaista ei-idioottia naista tunnet? Jos nyt puhutaan vaikka ikäluokasta alle 50 v.
Nyt menee kyllä valitettavasti yli ymmärryksen. Mikä on sun pointtisi? Mistä "ei-idiootti" -naisista oikein puhut?
Olen pahoillani jos vaatekirjoitukseni osui johonkin arkaan paikkaan. Itselleni pukeutuminen kuitenkin merkitsee jotain muutakin kuin verhoutumista säätä vastaan.
Jos haluat kaivella jotain asennevammoja esiin, niin aloita vaikka omasta pääkopastasi. - kerta vielä
ei jaksa kirjoitti:
Nyt menee kyllä valitettavasti yli ymmärryksen. Mikä on sun pointtisi? Mistä "ei-idiootti" -naisista oikein puhut?
Olen pahoillani jos vaatekirjoitukseni osui johonkin arkaan paikkaan. Itselleni pukeutuminen kuitenkin merkitsee jotain muutakin kuin verhoutumista säätä vastaan.
Jos haluat kaivella jotain asennevammoja esiin, niin aloita vaikka omasta pääkopastasi.Menikö ohi ymmärryksen oma kirjoituksesi? Ei hätää, suomennan sen sinulle. Kirjoitit "Henkkamaukkaan ei pukeudu kukaan älykäs ihminen, sen voi tarkistaa niskalapusta ja siitä tietää vähintäänkin ÄO:n, jos ei koulutustasoa (vaikka viitteellisesti tietysti senkin). " - ts. H&M:n tuotteita omistavat vain ei-älykkäät eli tyhmät. Kuinka monta älykästä naista siis tunnet?
- anal phase
kerta vielä kirjoitti:
Menikö ohi ymmärryksen oma kirjoituksesi? Ei hätää, suomennan sen sinulle. Kirjoitit "Henkkamaukkaan ei pukeudu kukaan älykäs ihminen, sen voi tarkistaa niskalapusta ja siitä tietää vähintäänkin ÄO:n, jos ei koulutustasoa (vaikka viitteellisesti tietysti senkin). " - ts. H&M:n tuotteita omistavat vain ei-älykkäät eli tyhmät. Kuinka monta älykästä naista siis tunnet?
Tunnen 47 älykästä naista.
- tuskinpa vaan
anal phase kirjoitti:
Tunnen 47 älykästä naista.
Mistä tiedät ettei heillä koskaan ole ollut mitään kyseisen lafkan vaatteita? Jos kyse on jostain kirpputoriporukasta, niin usein niiden 2nd hand rääsyjen joukossa on henkkamaukan vaatteita laput poistettuna.
Itse en ainakaan tunne yhtäkään em. kriteerit täyttävää naista, ja todennäköisesti tunnen enemmän nuoria/ nuorehkoja naisia, myös akateemisia, kuin sinä. - mul on ismompi kusul
tuskinpa vaan kirjoitti:
Mistä tiedät ettei heillä koskaan ole ollut mitään kyseisen lafkan vaatteita? Jos kyse on jostain kirpputoriporukasta, niin usein niiden 2nd hand rääsyjen joukossa on henkkamaukan vaatteita laput poistettuna.
Itse en ainakaan tunne yhtäkään em. kriteerit täyttävää naista, ja todennäköisesti tunnen enemmän nuoria/ nuorehkoja naisia, myös akateemisia, kuin sinä.Sori vaan. Sä yrität ilmeisesti käydä vakavaa keskustelua, mutta mulla ei ole nyt ihan sydän tässä täysillä mukana. Mikä olikaan pointtisi (olen tätä tässä toistellut)?
- Adios asshole :D
mul on ismompi kusul kirjoitti:
Sori vaan. Sä yrität ilmeisesti käydä vakavaa keskustelua, mutta mulla ei ole nyt ihan sydän tässä täysillä mukana. Mikä olikaan pointtisi (olen tätä tässä toistellut)?
Vai vakavaa? Ei noin surkean tapauksen kanssa sellaista kannata edes yrittää. Oman älyllisen vajavaisuutesi ja keskustelukyvyttömyytesi olet todistanut jo moneen kertaan. Enää ei irtoa muuta kuin víttuilua ja miinuspainikkeen r*nkkaamista.
Mutta jos tosiaan eettiset syyt olisivat suurin syy boikottiisi, niin kiinnitäpä huomiota myös suurten urheiluvaatemerkkien tai oikeastaan minkä tahansa kehitysmaissa valmistettujen vaatteiden käyttäjiin. Noilla kriteereillä H&M taitaa sitä paitsi olla suurista vaatevalmistajista nykyään parhaasta päästä. - blaalbaa
Adios asshole :D kirjoitti:
Vai vakavaa? Ei noin surkean tapauksen kanssa sellaista kannata edes yrittää. Oman älyllisen vajavaisuutesi ja keskustelukyvyttömyytesi olet todistanut jo moneen kertaan. Enää ei irtoa muuta kuin víttuilua ja miinuspainikkeen r*nkkaamista.
Mutta jos tosiaan eettiset syyt olisivat suurin syy boikottiisi, niin kiinnitäpä huomiota myös suurten urheiluvaatemerkkien tai oikeastaan minkä tahansa kehitysmaissa valmistettujen vaatteiden käyttäjiin. Noilla kriteereillä H&M taitaa sitä paitsi olla suurista vaatevalmistajista nykyään parhaasta päästä.En vieläkään ymmärrä mitä ajat takaa. Henkkamaukan vaatteet ovat myös mauttomia. Mauttomuus on suurempi rikos ihmiskuntaa vastaan kuin halpatyövoiman käyttäminen.
Ja kerro nyt vihdoin, mitä oikein haluat sanoa tällä kaikella keskustelukykyisellä tarkkanäköisyydelläsi? - rasittava olet
Adios asshole :D kirjoitti:
Vai vakavaa? Ei noin surkean tapauksen kanssa sellaista kannata edes yrittää. Oman älyllisen vajavaisuutesi ja keskustelukyvyttömyytesi olet todistanut jo moneen kertaan. Enää ei irtoa muuta kuin víttuilua ja miinuspainikkeen r*nkkaamista.
Mutta jos tosiaan eettiset syyt olisivat suurin syy boikottiisi, niin kiinnitäpä huomiota myös suurten urheiluvaatemerkkien tai oikeastaan minkä tahansa kehitysmaissa valmistettujen vaatteiden käyttäjiin. Noilla kriteereillä H&M taitaa sitä paitsi olla suurista vaatevalmistajista nykyään parhaasta päästä.Toki mauttomuuksien seassakin voi olla joku ihan kohtuullinen rätti jonka voi kirpparilta ostaa. Mutta mikään henkkamaukkailu ei liene ollut pointtina. Oliko sittenkin koulutustaso vai tatuoinnit? Keksi nyt äkkiä joku aggreilun aihe. Eihän vielä ole nukkumaanmenoaika.
Sinulla ei ole ollut tässä kyllä näkemykseni mukaan mitään muuta sanomaa kuin reaktiivinen vittuiluyritys ja joku asenteiden kaivelu jostain koulutuksesta ja tatuoinneista. Voin sanoa sinulle että ystävistäni löytyy yhtä hyvin amiksen käyneitä ja yliopistokoulutettuja. Joiltain saattaa tatuointikin löytyä (josta aiheesta muuten itse aloitit).
Se mikä minua sukupuolisesti tai sosiaalisesti viehättää jossain naisihmisessä on jotain sellaista, jolta tuskin voidaan vaatia jotain universaaliutta. Jos en pidä henkkamaukan vaatteista niin sitten en pidä. Mikä v-tun ongelma se sinulle on? Vai oletko kyseisen firman osakas tms.? - Kiitti moi
blaalbaa kirjoitti:
En vieläkään ymmärrä mitä ajat takaa. Henkkamaukan vaatteet ovat myös mauttomia. Mauttomuus on suurempi rikos ihmiskuntaa vastaan kuin halpatyövoiman käyttäminen.
Ja kerro nyt vihdoin, mitä oikein haluat sanoa tällä kaikella keskustelukykyisellä tarkkanäköisyydelläsi?Että olet epälooginen ja surkea keskustelija, joka esittää väitteen mutta ei pysty vastaamaan sitä koskeviin kriittisiin ja kyseenalaistaviin kysymyksiin muuten kuin aiheen ohi vittuillen. Vaikutelma on kaikkea muuta kuin "älykäs", jollaiseksi halunnet keskustelussa profiloitua.
Toiseksi en edelleenkään ymmärrä, miten MIEHENÄ (?) erotat naisten vaatteista merkin ja ostopaikan (oletan ettet tunge tuntemattomien iholle etsimään tuotelappuja). Vastausta tähän emme koskaan saane, joten hauskat illanjatkot sinne käden kanssa. - relaa vähän beibi
Kiitti moi kirjoitti:
Että olet epälooginen ja surkea keskustelija, joka esittää väitteen mutta ei pysty vastaamaan sitä koskeviin kriittisiin ja kyseenalaistaviin kysymyksiin muuten kuin aiheen ohi vittuillen. Vaikutelma on kaikkea muuta kuin "älykäs", jollaiseksi halunnet keskustelussa profiloitua.
Toiseksi en edelleenkään ymmärrä, miten MIEHENÄ (?) erotat naisten vaatteista merkin ja ostopaikan (oletan ettet tunge tuntemattomien iholle etsimään tuotelappuja). Vastausta tähän emme koskaan saane, joten hauskat illanjatkot sinne käden kanssa.Uih. Miehuuteni on kyseenalaistettu.
Älykkääksi profiloituminen tuskin tällä palstalla paljon vaatii, mutta jos sellaisen vaikutelman itsestäni annan, niin hyvä niin.
Paljastettakoon nyt kupletin juoni, kun olen aikani tosikkomaista vänkytystäsi lueskellut ja kommentoinut. Tuo henkkamaukka heitto, kuten myös amis-corolla ja yö yhtye ovat eräänlaisia karikatyyrejä, kärjistyksiä. Luuletko vakavissaan että minua kiinnosta jos naisella on sukat henkkamaukasta jos muuten on ns. paketti kunnossa? Tähän viittasin myös näillä anaalivaihekommenteilla. Tietysti jos olet aspergerin syndroomaa kärsivä (no offence) niin tuollainen rivien välien käyttö ja ironisointi ei ehkä mene jakeluun. - ei kiinnosta
relaa vähän beibi kirjoitti:
Uih. Miehuuteni on kyseenalaistettu.
Älykkääksi profiloituminen tuskin tällä palstalla paljon vaatii, mutta jos sellaisen vaikutelman itsestäni annan, niin hyvä niin.
Paljastettakoon nyt kupletin juoni, kun olen aikani tosikkomaista vänkytystäsi lueskellut ja kommentoinut. Tuo henkkamaukka heitto, kuten myös amis-corolla ja yö yhtye ovat eräänlaisia karikatyyrejä, kärjistyksiä. Luuletko vakavissaan että minua kiinnosta jos naisella on sukat henkkamaukasta jos muuten on ns. paketti kunnossa? Tähän viittasin myös näillä anaalivaihekommenteilla. Tietysti jos olet aspergerin syndroomaa kärsivä (no offence) niin tuollainen rivien välien käyttö ja ironisointi ei ehkä mene jakeluun.Eli pelkkää pashaa jauhat. Ensin kyse on tuotantotavasta, sitten mauttomuudesta joka korreloi automaattisesti tietyn merkin kanssa, sitten vain merkistä joka korreloi kuluttajan koulutuksen kanssa, tai sittenkin älystä jolla suora yhteys kaikkiin näihin... tai ei sittenkään mistään.
Olisit vänkytyksen sijasta kirjoittanut suoraan että sinuun tekee vaikutuksen esim. parhaat päivänsä nähneissä rievuissa kulkeva ekorunistyttö, olivat hänen vaatteensa uutta h&m:ää tai vintagea, ja että miellät tällaisen ihmisen automaattisesti älykkäämmäksi kuin ns. trendikkäästi pukeutuvan. - aloittaja..
ei kiinnosta kirjoitti:
Eli pelkkää pashaa jauhat. Ensin kyse on tuotantotavasta, sitten mauttomuudesta joka korreloi automaattisesti tietyn merkin kanssa, sitten vain merkistä joka korreloi kuluttajan koulutuksen kanssa, tai sittenkin älystä jolla suora yhteys kaikkiin näihin... tai ei sittenkään mistään.
Olisit vänkytyksen sijasta kirjoittanut suoraan että sinuun tekee vaikutuksen esim. parhaat päivänsä nähneissä rievuissa kulkeva ekorunistyttö, olivat hänen vaatteensa uutta h&m:ää tai vintagea, ja että miellät tällaisen ihmisen automaattisesti älykkäämmäksi kuin ns. trendikkäästi pukeutuvan.Mitä se sinua liikuttaa mitä minä pidän viehättävänä tai minkälaisia mielikuvia mikäkin vaatekappale minussa herättää?
Aikamoinen tosikko olet vaikkei muka kiinnosta. Tuntuu kuitenkin kiinnostavan ihan helvetisti. Jopa oudon pakkomielteinen olet tuntemattomien miesten mieltymyksistä.
Eikä minua muuten viehätä mitkään rastapäiset kettutytötkään ponchoissaan ja helmikoruissaan. Vaikken kyllä ymmärrä miksi olet niin kiinnostunut siitä mikä minuun naisten vaatetuksessa vetoaa. - Anonyymi
ap kirjoitti:
Eikä aloituskirjoitukseni pointti todellakaan ollut että "mitä voimme nähdä koulutustasosta vaatteiden perusteella" vaan ennemminkin mitä vaatteilla viestitään, mitä vaatteista luetaan ja mikä itseä miellyttää. Ihan yhtä hyvin voin seurustella amiksen kuin humanistipimunkin kanssa.
Ja ööö...hei kandee muistaa, että amatsussa on myös ne vaatetusalan perustutkinnot:)
Idiootteja oli kyllä sielläkin, kuten kaikilla elämänaloilla ja jokaisessa yhteiskuntaluokassa koulutustasoon katsomatta.
- mustispeppers
"Vaatteet on mun aatteet..." No, töissä yritän olla siistinä, ei mitään suuria ylilyöntejä. En tahdo löytää kaupoista vaatteita, kun en kuitenkaan ole mikään massapukeutuja. Olen ekalta ammatilta ompelija, siis desing-ompelija, joiksi meitä kutsuttiin koulussa, osan kuteista vieläkin teen itse ja kyllä niihin jotakin pientä yksityiskohtaa löytyy. Vapaalla sitten, kuljen milloin verkkareissa, milloin farkuissa t-paidassa, milloin tuulipuvussa. Riippuu vähän, mitä tekee :P
Mieheltä vaadin myös siistiä ulkokuorta, ei siis mitään pitsanjämiä paidalla tyyliin, ei oksennusta lahkeissa, vaan siistit ja puhtaat vaatteet.- salsaa t-paidassa
Opettelisit pitämään miehenkin puhtaana, niin ei tarvitsisi pitsanjämistä valittaa.
- mustispeppers
salsaa t-paidassa kirjoitti:
Opettelisit pitämään miehenkin puhtaana, niin ei tarvitsisi pitsanjämistä valittaa.
Mä mitään valita ja mies voi vetästä kuteensa ihan itse pesukoneessakin :P En minä mitään ihmeellistä kaipaa, mun suvun miesten pyhävaatteet, ovat puhtaat työvaatteet, eli suku täynnä raksamiehiä, jotka kulkee samoissa vetimissä vapaallakin.
Sellaiset vaatteet viehättää jotka jättää mielikuvitukselle tilaa, ja näyttää siltä että sopii juuri sille naiselle - oli sitten risat farkut tai italialista haute couturea.
Pakko kuitenkin myöntää, että aika vähän vaatteet vaikuttaa siihen kiinnostaako vai ei... hottis ei pysty piiloutumaan ryysyjenkään alle ;)- no joo
näin karkeasti sanottuna mitä minä ajattelen:
- korkokengät ja pyntätty naama: muodin perässä juokseva laumasielu, joka on oikeasti hieman epävarma itsestään ilman korkkareita ja pakkeleita, todennäköisesti nuori teini/ nuori aikuinen. Korkkareiden jatkuva käyttö aiheuttaa kipuja ja epämuodostumia jalkoihin -> tyhmää pilata jalkansa.
- gootit ym. gendre pukeutujat: oma persoona on vielä hakusessa jos täytyy pukeutua tietyn (musa)genren mukaan... hieman lapsellista. Korsetit naisilla, raskaat kengät (miehilläkin) ovat epäkäytännöllisiä, lävistykset lapsellisia ja esim. rastatukka epähygieeninen. Musiikkimaku lienee suppea, jos tykkää pelkästään hevistä tai pelkästään reggaesta tai rapista. Siis melko epämusikaalista. Kaikista surkeimpia tapauksia ovat nuoret hopparipojat -> lisänä ikävä asennevamma.
- uskonnolinen pukeutuminen kielii ankarasta perheestä tai muutoin typeryydestä.
- pukumiehet on tylsiä -> aina töissä ja naama kurtussa miettiessään pelkkää bisnestä, aikaa ei jää perheelle
- renttu look kielii rentoudesta ja joskin myös köyhyydestä... Monet voi olla mielenkiintoisia ihmisiä. Eri asia on juopot ja sellaiset, joiden vaatteet lisäksi haisee pahalle.
- turkismuijat/korumuijat/hienostomuijat on surkuhupaisia näkyjä. Yrittävät tuoda "statustaan" esille normaalissa arjessa. Turkis kielii kylmästä sydämestä ja rikkauksien perässä juokseminen yksinkertaisuudesta. Eri asia tietysti tekoturkis.
- taiteellisesti pukeutuneet ovat mielenkiintoisia ja persoonallisia. Heillä on usein värikkäitä, joskin kaapumaisia asuvalintoja hieman homssuisten hiusten kera.
Parasta on olla normaaleissa, mukavissa/käytännöllisissä vaatteissa, jotka on tarpeeksi suuret -> siis eivät kiristä mistään. Kangas voi kuitenkin olla joko värikästä hyvin yhdisteltynä muihin väreihin tai hillityn luonnonväristä. Vaatteen leikkaus tekee vaatteesta joko tyylikkään tai ikävän.
Lenkille kannattaa kuitenkin valita perinteinen tuulipuku ;D- Arvaus...?
Olet varmaan lihava ja sinut itsesi kanssa ja rento tyyppi ja mukava. Mutta lihava.
Hyvä vastaus :) Itseänikin joskus lapsetuttaa toi genrepukeutuminen, tykkään itsekin joskus kuunnella punkkia mutta onko pakko näyttää siltä ollakseen sen henkinen jos tykkääkin enemmän sliipatun asianajajan lookista? (esim., en siis bisneslookistakaan pidä...)
- 21
tosi harva oikeasti pukeutuu itseään esille tuoden. poislukien alakulttuurien ääriesimerkit. joskus semmoisia kuitenkin näkee ja se on hienoa. enemmän on kyse siitä että pukeudutaan sellaiseksi kuin haluttaisiin olla... mut joskus tosiaan tapaa ihmisiä jotka on oikeasti yhtä ulkonäkönsä kanssa, pystyvät lunastamaan ulkonäkönsä lupauksen. melko usein kuitenkin vaan pettyy, näyttää hyvältä mut ei olekaan lainkaan sitä mitä ulkonäkö lupaa.
Aika kaikenlaiset. Hyvin istuvat kai...
Ja joo mullakin vähän tökkii nykyään noi emogootti ja punk... Vaan aika vähän sitä nyt näkeekään hakemassaan ikäluokassa. Ja osa on niin muovisen teennäisiä... Varmaan tuo mainitsemasi artistin imitointi siinä.
Enkä oikein pidä siitä hampusta kudottu ja rastapipo tyylistäkään...
Vaikka luettelenkin mistä en pidä, niin paljon enemmän on tyylejä joista ei saa miinusta, vaan no siksi onkin helpompi luetella niitä mistä ei pidä. Ei minua haittaa kovin persoonallinen tms., eikä tusinatyylikään.
Itse juuri tilailin vaatteita.
http://www.gazoz.fi/tuotekuvat/450x450/9125 DW EDESTÄ23.jpg
http://www.gazoz.fi/product/358/better-bodies---flex-tight-tee--black
http://www.jeansroom.fi/Images/Product_Images/Big/Louco8001_2.jpg
http://www.gazoz.fi/product/638/ecko-mma---dragon-slayer---black---new
Omasta pukeutumisesta... Mä olen no en tiiä. Ihan sama. Vasta olen oppinut tunkemaan paidan housuihin, että pienin askelin.- .....
Tä? Paidan housuihin? Eikö se ole toisin päin. Pitäis oppia ottamaan se paita sieltä pois. Tai voihan se olla liian ysäriä.
- sillitrooli
..... kirjoitti:
Tä? Paidan housuihin? Eikö se ole toisin päin. Pitäis oppia ottamaan se paita sieltä pois. Tai voihan se olla liian ysäriä.
Paidan tunkeminen housuihin (jos ei suorat housut) vaatii miehelle erittäin tarkkaan valitut farkut, ja mielellään myös oikeanlaisen kehon. Muuten tulee Matti Nykänen -ilmiö http://img.mtv3.fi/mn_kuvat/mtv3/viihde/henkilot_yhtyeet/suomalaiset/522176.jpg . Itellä ainakin tulee melkein kaikilla farkuilla ja paidoilla Matti Nykänen; vartalonmuotoni ei vaan sovi paidan pitämiseen farkuissa.
sillitrooli kirjoitti:

No mulla näyttää onnistuvan kohtalaisen hyvin. Ja kyllä mä yhä usein pidän paitaa myös "vapaana". Riippuu paidasta ja housuista. Henkseleitä käyttäessä tosin ei ole vaihtoehtona muuta kuin pitää housuissa sitä paitaa.
gloriana_demeter kirjoitti:
Hyi mitä paitoja mutta kiitos esimerkistä minkälainen tyyli on totaalinen turn-off.
Toinenhan on treenipaita ja toinen... No oisin kyllä halunnu mieluummin yhen missä on semmoe siisti ritarin kypärä... Ku pojat töissä tykkää siisteist paidoist. Käytän normaalisti yksivärisiä ja kuvattomia paitoja.
http://www.gazoz.fi/product/839/xtreme-countre---dealer-tee-in-black
Tuon... Mutta kun ei kokoja ollut...
Ja ole hyvä. En niin sinua kyllä miellyttää haluakaan.hahmotelma kirjoitti:
Toinenhan on treenipaita ja toinen... No oisin kyllä halunnu mieluummin yhen missä on semmoe siisti ritarin kypärä... Ku pojat töissä tykkää siisteist paidoist. Käytän normaalisti yksivärisiä ja kuvattomia paitoja.
http://www.gazoz.fi/product/839/xtreme-countre---dealer-tee-in-black
Tuon... Mutta kun ei kokoja ollut...
Ja ole hyvä. En niin sinua kyllä miellyttää haluakaan.Olis siellä ollu muutamassa, isompien poikien mielestä siistissä, paidassa kokoja, mutta olivat jo sellaisia, että joku lapsukainen varmaan pelkäisi.
gloriana_demeter kirjoitti:
Hyi mitä paitoja mutta kiitos esimerkistä minkälainen tyyli on totaalinen turn-off.
Vaan kiitos muistutuksesta, pistin viestiä, että haluan vaihtaa tuon Dragon Slayer paidan tähän
http://www.gazoz.fi/tuotekuvat/450x450/lc565 black edestä35.jpg
Itseä kun harmitti tilattuani, kun huomasin tuon paidan vasta jälkikäteen. Eivät ole tilausseurannan mukaan vielä postittaneet, joten ehkäpä saankin tuon.
- Mr puku
Itse olen tällainen kauluspaita, suorahousu, pukumies tyylin edustaja, ehkä vähän rohkeampia värejä käytän vaatteissa mutta muuten hyvin casual pukeutuja, vaan vaattet eivät ole se juttu. on ollut avioliiton jälkeen sutinaa kaikenlaisten naisten kanssa, on ollut goottia, yli-ikäistä pissis lookkia, jakkupuku,uff-linjaa jne.. toki herkästi törmään noihin jakkupuku bisnes look naisiin työn puolesta mutta ei se pissis lookki häiritse..ei , ainut mikä häiritsee naisia on että olen neljän lapsen yh-isä.....mutta..mutta sehän nyt ei kuulunut tähän.
- Jakkupukukorkkari
Pukumiehet - nam! :P
Tykkään aika monista tyyleistä mutta ehkä eniten silmää miellyttävät mm. rockabilly, psychobilly ja skinhead-tyylit. Eli vähän vanhahtava ja jo hyväksi todettu klassinen meininki. Myös old school skeittari tyyli on ihan ok.
hahmotelma kirjoitti:
Kiitos esimerkeistä jotka menee sille turn-off listalle :D
Vaikka oman profiilikuvani tuottama ensimmäinen mielikuva siskolle oli skini... Mutta naisten skini/punk luukki onkin ihan kamalaa katsottavaa. Niin on semmonen kunnon särmäriskini miehelläki...

En tiedä mitä tarkoitat termillä särmaskini. Tässä hyvännäköisiä skinejä:
http://2.bp.blogspot.com/_-Z4UOYJOd0I/S0u5ficO6UI/AAAAAAAABXM/B2Xq1v2J944/s400/fred-perry.jpg
http://4.bp.blogspot.com/_-Z4UOYJOd0I/S0u6QYhZBiI/AAAAAAAABXs/a13b39mWt0M/s400/skingirl.jpg
http://i684.photobucket.com/albums/vv202/khuebert/skins/lagos_calling02.jpg
http://www.flickr.com/photos/adevlinphotography/2095854724/
http://spf.fotolog.com/photo/15/8/30/sin_arreglo_punk/1259428364387_f.jpg- sillitrooli
gloriana_demeter kirjoitti:
En tiedä mitä tarkoitat termillä särmaskini. Tässä hyvännäköisiä skinejä:
http://2.bp.blogspot.com/_-Z4UOYJOd0I/S0u5ficO6UI/AAAAAAAABXM/B2Xq1v2J944/s400/fred-perry.jpg
http://4.bp.blogspot.com/_-Z4UOYJOd0I/S0u6QYhZBiI/AAAAAAAABXs/a13b39mWt0M/s400/skingirl.jpg
http://i684.photobucket.com/albums/vv202/khuebert/skins/lagos_calling02.jpg
http://www.flickr.com/photos/adevlinphotography/2095854724/
http://spf.fotolog.com/photo/15/8/30/sin_arreglo_punk/1259428364387_f.jpgSori hyökkäys tähän väliin, mutta mistä lähtien mustat jätkät ovat olleet skinejä? Eikö se ole vähän absurdi ajatus?
sillitrooli kirjoitti:
Sori hyökkäys tähän väliin, mutta mistä lähtien mustat jätkät ovat olleet skinejä? Eikö se ole vähän absurdi ajatus?
Käsittääkseni ihan alusta asti. Et kai sotke työväenluokansoturi skinejä rasistipelleihin?
sillitrooli kirjoitti:
Sori hyökkäys tähän väliin, mutta mistä lähtien mustat jätkät ovat olleet skinejä? Eikö se ole vähän absurdi ajatus?
Ja miksi juuri jätkät, onhan tuossa naisskinikin...
- sillitrooli
gloriana_demeter kirjoitti:
Käsittääkseni ihan alusta asti. Et kai sotke työväenluokansoturi skinejä rasistipelleihin?
Olen ollut kosketuksissa skinien kanssa vain 90-luvun alussa, ja ainakin silloin ne olivat teinipoikia, jotka pitivät pilottitakkia ja maihareita ja kaljua päätä, ja uhkailivat ulkomaalaisia sekä skeittareita ja hoppareita. Voihan asia tietenkin olla muuttunut jossain vaiheessa.

Tajuatkohan että skinikulttuuri on syntynyt 60-luvulla. Siitä lähti jossain vaiheessa rasistinen siipi mutta rasistiskinit eivät paitsi ole idiootteja, myös irvikuvia kunnon skinhead tyylistä yleensä.
- sillitrooli
gloriana_demeter kirjoitti:
Tajuatkohan että skinikulttuuri on syntynyt 60-luvulla. Siitä lähti jossain vaiheessa rasistinen siipi mutta rasistiskinit eivät paitsi ole idiootteja, myös irvikuvia kunnon skinhead tyylistä yleensä.
Oletko sinä skinhead sitten?
gloriana_demeter kirjoitti:
Tajuatkohan että skinikulttuuri on syntynyt 60-luvulla. Siitä lähti jossain vaiheessa rasistinen siipi mutta rasistiskinit eivät paitsi ole idiootteja, myös irvikuvia kunnon skinhead tyylistä yleensä.
Tajuatko että maahan muuttajien piekseminen on yhdistynyt niihin skineihin melkein kaukaa?

Ja mitään irvikuvia vaan kehittynyt se tyyli on. Usein siihen tullut lisää sotilaallista pukeutumista, maihareihin on tullut oikein värikoodista nauhoihin, vaan myös aika perinteistä skinilookkia näkyy myös seassa natsien punkkinkereissä.
Turha sinun on päättää mitä jokin kulttuuri on, etenkin kun olet väärässä... Ja se on rasistinen kulttuuri, vain pokkeukset sääntöä vahvistamassa.hahmotelma kirjoitti:
Tajuatko että maahan muuttajien piekseminen on yhdistynyt niihin skineihin melkein kaukaa?
Melkein kaukaa? Alkuperäiseen skini kulttuuriin ei rasismi kuulunut. Itseasiassa skikulttuuri on kytkösissä maahanmuuttajiin.
hahmotelma kirjoitti:
Ja mitään irvikuvia vaan kehittynyt se tyyli on. Usein siihen tullut lisää sotilaallista pukeutumista, maihareihin on tullut oikein värikoodista nauhoihin, vaan myös aika perinteistä skinilookkia näkyy myös seassa natsien punkkinkereissä.
Turha sinun on päättää mitä jokin kulttuuri on, etenkin kun olet väärässä... Ja se on rasistinen kulttuuri, vain pokkeukset sääntöä vahvistamassa.Kyllä suurinosa natsiskineistä on tätä surkean näköistä porukkaa, varsinkin suomessa.
"Ja se on rasistinen kulttuuri, vain pokkeukset sääntöä vahvistamassa. "
Rasistinen kulttuuri, johon otettiin vaikutuksia maahanmuuttajilta?
Opiskeleppas mistä homma on edes lähtenyt.
Toki nykyään rasistit ovat omineet tämän pukeutumistyylin (ei kuitenkaan koko sitä kulttuuria) mutta perinteisiä skinejä ja antirasisti skinejä on myös runsaasti.
- sosiaalinen elementt
Moni pukeutumis- ja ulkonäkötyyli viehättää, mutta tällainen ei oikein viehätä. Tässä on liikaa tietyntyyppisiä sosiaalisia elementtejä.
http://www.hymy.fi/s/f/editor/images/7861.jpg - 99999999999999999999
Voisi aloittaa siitä, että vaateet istuu hyvin päällä ja ovat puhtaat (eli eivät haise).
Kaksi viimeistä deittiäni epäonnistuivat näissä kummassakin, joten tsemppiä vaan pojat! - 56yje5j
Kunhan vaatteet istuu hyvin päällä ja on tilanteeseen sopivat niin ei merkitystä.
- Vähän ja tiukkaa
Lyhyt persrajahame tai kireät housut teininaisella saavat takaapäin lähestyessäni mul-kukkelini suorastaan nytkähtelemään innosta. Yläosan tulee olla kaula-aukostaan avonainen, jotta tissivako nousee arajärvimäisen himokkaan tuijotukseni kohteeksi. Ja kireä myös, jottei turvatyynyjen muotoilu jää arvailujen varaan.
Tätien pukeutumisella ei sitten olekaan mitään väliä, kunhan eivät suorastaan alastomina vailla rihman kiertämää ryppylihaansa verhoamassa tule lerppatisseineen ja ihraisine selluloosakurttuperseineen minua ja mul-kukkeliani iljettämään. - Anonyymi
Jedun huumori,muoti on niille sitä että kuolee ja lestadiolaiset keljuilee hamnadhoidon Nivalan toimipisteessä edestä ylhäällä vaate jne
- Anonyymi
Vanha ketju. Mutta mua ärsyttää jo sana vaate. Paras paikka vaatteelle on nuotio.
- Anonyymi
Tykkään miehillä klassisen huolitellusta pukeutumistyylistä.
Ei kannata tulla treffeille t-paidassa tms jossei halua tuntea itseään todella alipukeutuneeksi.- Anonyymi
Onks tää ns. Pikee paita sitten parempi. Mulla on tommy hilfingerin yli satasen paitaa. Muut paidat on t paitoja. Tosin nekin on kalliita. Mikä on halvin paita mikä päällä saa tulla treffeille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onks tää ns. Pikee paita sitten parempi. Mulla on tommy hilfingerin yli satasen paitaa. Muut paidat on t paitoja. Tosin nekin on kalliita. Mikä on halvin paita mikä päällä saa tulla treffeille.
En ole edellinen kirjoittaja, mutta vastaan silti nelikymppisen sinkkunaisen näkökulmasta.
Ei miehen vaatteiden arvolla ole väliä eikä silläkään, vaikka tulisi treffeille t-paidassa ja shortseissa, jos treffit sovitaan rennosti vaikkapa vierasvenesataman rantaterassille. Sitten taas jos treffit ovat jossain fine dining-ravintolassa, niin kieltämättä t-paita saattaa tuntua turhan arkiselta. Jos taas mennään treffeille urheilemaan, niin sitten tietysti siihen sopivat vaatteet. Ihan maalaisjärjellä pärjää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onks tää ns. Pikee paita sitten parempi. Mulla on tommy hilfingerin yli satasen paitaa. Muut paidat on t paitoja. Tosin nekin on kalliita. Mikä on halvin paita mikä päällä saa tulla treffeille.
En ole tuo edellinen minäkään. Sanon sen verran, että minä en olisi millään tasolla tietoinen minkä hintainen joku miehen päällä oleva vaate on. Eli kallis panostus vaatteisiin menisi täysin hukkaan. Tilanteeseen sopivat, siistit ja käyttäjäänsä miellyttävät vaatteet ovat parhaat.

Mutta onks se etiketti virhe, kun mulla on puman ja bmw motorsport yhteistyönä suunniteltuja huppareita, verkkareita ym. Ihan sen takia, kun bmw m sport väritys mielyttää mun silmää ja se sopii mulle hyvin. Mutta ristiriita on siinä, kun mun bmw taas ei oo m sport varusteltu. Ei siinä ois ollu kun muutama tonni lisähintaa, mutta suomalaisilla teillä ois aika haastavaa ajaa millään madalletulla mallilla. Että toisko se suuren pettymyksen jos vaatteilla antaa sellasen paremman kuvan ja sitten auto onkin perusbemari.

No kuule, ei voisi vähempää kiinnostaa. Mun miehilläni ei ole ollut autoa lainkaan. Yhdelläkään heistä ei ollut edes ajokorttia seurustelun alkaessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No kuule, ei voisi vähempää kiinnostaa. Mun miehilläni ei ole ollut autoa lainkaan. Yhdelläkään heistä ei ollut edes ajokorttia seurustelun alkaessa.
Vaan täytyy lisätä, että jos mies pohtisi tuollaisia ääneen niin sille tapaamiselle tuskin tulisi jatkoa. Sen verran kaukana olisi ajatusmaailmat toisistaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta onks se etiketti virhe, kun mulla on puman ja bmw motorsport yhteistyönä suunniteltuja huppareita, verkkareita ym. Ihan sen takia, kun bmw m sport väritys mielyttää mun silmää ja se sopii mulle hyvin. Mutta ristiriita on siinä, kun mun bmw taas ei oo m sport varusteltu. Ei siinä ois ollu kun muutama tonni lisähintaa, mutta suomalaisilla teillä ois aika haastavaa ajaa millään madalletulla mallilla. Että toisko se suuren pettymyksen jos vaatteilla antaa sellasen paremman kuvan ja sitten auto onkin perusbemari.
Voi hyvänen aika. Ei naisia kiinnosta. Tai siis joitain toki voi kiinnostaa yleisesti autot siinä missä joitain miehiäkin, mutta ei kukaan mieti tuollaisia sopiiko auto ja vaatetus toisiinsa. Huppari on huppari, auto on auto. Kaksi täysin eri asiaa.
Itse en kiinnitä huomiota miehen autoon muuten kuin silloin, jos auto on todella epämiellyttävä eli likainen, roskainen, pitää kauheaa meteliä, lämmitys/ilmastointi ei toimi tms. Muutoin aivan se ja sama. Sitä miestähän minä deittailisin, en hänen autoaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole tuo edellinen minäkään. Sanon sen verran, että minä en olisi millään tasolla tietoinen minkä hintainen joku miehen päällä oleva vaate on. Eli kallis panostus vaatteisiin menisi täysin hukkaan. Tilanteeseen sopivat, siistit ja käyttäjäänsä miellyttävät vaatteet ovat parhaat.
Mä en yleensä muista edes mitä miehellä ollut päällä. Ehkä joku takki jäänyt mieleen ja huppari jos se sama ollut monesti . Muistan kyllä kun nähnyt alasti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mä en yleensä muista edes mitä miehellä ollut päällä. Ehkä joku takki jäänyt mieleen ja huppari jos se sama ollut monesti . Muistan kyllä kun nähnyt alasti.
Mä muistan, no niissä on ollut jotain oleellista muistettavaa. Esim. jos farkut istuu hyvin päällä niin kyllähän sen nyt muistaa. :P
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mä muistan, no niissä on ollut jotain oleellista muistettavaa. Esim. jos farkut istuu hyvin päällä niin kyllähän sen nyt muistaa. :P
Niin totta tuokin. Vaikka hyvin istuvat puvunhousut tarpeeksi tiukat ja hyvä takamus niin kyllähän sitä katselee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mä muistan, no niissä on ollut jotain oleellista muistettavaa. Esim. jos farkut istuu hyvin päällä niin kyllähän sen nyt muistaa. :P
Lisäksi hyvä ylävartaloinen mies pelkissä farkuissa. jotka istuu hyvin ja tarpeeksi alhaalla
..Hmm... 🤤 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lisäksi hyvä ylävartaloinen mies pelkissä farkuissa. jotka istuu hyvin ja tarpeeksi alhaalla
..Hmm... 🤤Kelpais. Farkkujen hinta on yhdentekevä.
- Anonyymi
Farkkuliivi/työkaluliivi missä monta taskua, bermuda shortsit vaaleat yhdistelmä ja joku kiva lippis . Ja semmoinen punaruskea silkkinen pilottitakki, reisitaskuhousujen kera. Myös liekkipaita on jotenkin Hot. 😅
- Anonyymi
Lisäksi cowboy paita iskee ja sellaiset suorat lyhyt hihaiset vähän isot kauluspaidat jossa menee pari raitaa vaikka nappien sivulla .
- Anonyymi
Minuun vetoaa tytöissä mikä tahansa erektiivinen asu.
- Anonyymi
Aika vähän merkitystä ainakaan minulle naisen pukeutumisella, mutta toki siinäkin sitten jotain rajoja tulee vastaan. Liian pitkälle viedyt alakulttuurijutut ovat vähän epäilyttäviä, mutta hyvin toteutettuna arvostan kyllä. Hygienian pitäis kuitenkin olla kunnossa, jos ei oo tehnyt jotain rasittavaa tai likaista juttua, joten kuraiset pieruverkkarit toimii myös tilanteesta riippuen. Toki vaatteet usein ilmaisevat tiettyjä kiinnostuksen kohteita, mutta minusta tyyli ei määrittele ihmistä kovin vahvasti.
Itse varmaan panostan usein vähän liikaa pukeutumiseen ja kai minulta löytyy selvä pääasiallinen tyyli. Ei vaan hajuakaan, miten sitä voisi kuvata. Miesten vaatetusta tunnutaan harvemmin heille kommentoivan, jos se ei ole erityisen näyttävää. - Anonyymi
Hyvät vaatteista keskustelijat käykää vastaamassa kyselyyn jossa kartoitetaan uniikkien käsityönä valmistettujen lasten ja aikuisten vaatteiden ostaja kuntaa, aloittelevan käsityönä valmistavan vaatteiden ompelimo. Vastauksiin menee aikaa noin 2-10 minuuttia.
https://link.webropolsurveys.com/S/44D3D9E090B06645
VASTAA
LAINAA Minulla ei vaatetus vaikuta asiaan ollenkaan. Koska työvaatteetkin käyvät, ja voin ihastua. Jännä sikäli, että kyllä kiinnitän huomion vaatteisiin myös, mutta harvalla ne poikkeavat mitenkään muista. Näen enemmänkin vaatteiden läpi, että millainen ihminen on siellä alla. Ilmeet, käytös, luonne, kokonaisuus.
- Anonyymi
Minihame ja...0-prosenttia selluliittia reisissä.
- Anonyymi
Ehkä sellaiset vaatteet mitkä itsestä tuntuvat mukaville, niin se voi itseen vaikuttaa että tekee silloin että tulee mukavemmaksi persoonaksikin sitten jos on mukava olla.
Jos olisi jatkuvasti joku sairaalakaapu tai vankilapuku päällä ja tuntisi olonsa vanki tai sairaalakarkuriksi, aina pälyilisi ja vilkuilisi selkänsä taakse, olisi niin huono olo vaatteissa.
Mutta kengät tekevät miehen.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k395248- 853752
- 483145
- 623045
- 113025
Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t562383- 411878
Kiusaaja otti yhteyttä, mitä tekisit?
Minulle kävi näin pari kk sitten. Olin aluksi todella ystävällinen. Sanoin, että olin jo unohtanut jne. Asia jäi vai1451848Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!
Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….101825- 181751